Osamu Tezuka

Ajattelin aina, että Osamu Tezukan tuotantoon tutustuminen olisi lähinnä kulttuuriteko, joka maistuisi vähän puulta ja haisisi homeelta, onhan hänen teoksensa jostain 40-70-luvuilta. Verticalin englanninkielisten julkaisujen myötä alkoi kiinnostus hieman herätä, ja kiitos Helmet-kirjastojen kelvollisen mangavalikoiman, olen päässyt tutustumaan seuraaviin sarjoihin:

• Princess Knight
• Message to Adolf
• The Book of Human Insects
• Ayako
• Black Jack (1-4)
• Buddha (1-3)

Lisäksi ostin aikoinaan itselleni Viidakon valtiaan kun se suomeksi julkaistiin, harmillisesti se on ehkä huonoin näistä mitä olen lukenut.

Tässä yksi taidonnäyte Tezukan sivunkäytöstä.
Postauksen kuvat ovat Buddha-sarjasta.

Persona 4 Golden

Meinasin että pelaisin Persona 4 Goldenin ensin ihan loppuun asti ennen kuin kirjoitan, mutta motivaatio lopahti Hollow Forestiin pääsyn myötä. Ehkä jossain vaiheessa saan senkin vielä pelattua, mutta tosiaan Hollow Forest on käytännössä DLC-materiaalia (johon ei välttämättä edes pääse ellei hoksaa tehdä tiettyä asiaa aiemmin pelissä) eli varsinainen pääpeli on jo koluttu läpi. 

Personaan tutustuin alun perin viidennen osan myötä. En tiennyt siitä etukäteen juuri muuta kuin että se voisi olla minulle sopiva peli, ja sitä se todellakin on. Vuoropohjaiset taistelut yhdistettynä strategiseen koulunkäyntiin, lukemiseen, kavereiden kanssa hengailuun ja osa-aikatöiden tekemiseen on sellainen kombinaatio, ettei toista olekaan. Persona 5 ei nyt saa omaa postaustaan koska sen pelaamisesta on jo aikaa, eikä oikeastaan sen suurempia mielipiteitä siitä ole kuin että superhyvä peli. Persona 4 sen sijaan on tuoreessa muistissa ja siitä löytyy vähän nokan koputtamistakin.

Feminististä historiasarjakuvaa - Ellen T. ja Maalarisiskot

Haluaisin kutsua itseäni mangaharrastajan lisäksi yleisestikin sarjakuvaharrastajaksi, mutta valitettavasti valtaosa länsimaisesta sarjakuvasta ei miellytä omaa silmääni. En esimerkiksi pidä siitä, että ruudut on ahdettu täyteen puhekuplia ja tekstilaatikoita pienellä piperryksellä. Länsimaista sarjakuvaa vaivaa toisaalta Marvelin ja DC:n, toisaalta strippisarjakuvien perintö. 

Onneksi maailmassa tehdään myös minua miellyttävää sarjakuvaa. Lapsuusvuosien lempparin W.I.T.C.H.:in vanavedessä on esimerkiksi suomennettu hurmaavaa eurooppalaista tyttöjen sarjakuvaa (Mimun päiväkirja ja Sisarukset Gremillet), ja toisaalta myös kotimaisista tekijöistä löytyy sellaisia piirtäjiä, jotka ehkä mangavaikutteidensakin takia iskevät minuunkin (esimerkiksi JP Ahonen ja Anni K.).

Satuin löytämään kirjastosta sarjakuvahyllyä katsellessani kaksi sarjakuvaa samasta aiheesta, joissa vielä molemmissa oli minua miellyttävä piirrostyyli. Toinen on Reetta Niemensivun Maalarisiskot, toinen Hanna-Reetta Schreckin, Iida Turpeisen ja Annukka Mäkijärven Ellen T. Molemmat kertovat suomalaisista 1900-luvun alun naiskuvataiteilijoista. Kaikki ovat hullaantuneita Pariisiin, ja kaikki kohtaavat huonoa kohtelua mieskollegoiltaan. 

Puetaan pojat mekkoihin ja nauretaan niille - Genderbendaus Persona 4:ssä ja Final Fantasy VII Remakessa

Olen perinteisesti pelannut jonkun pitkän roolipelin talven aikana. Kaksi vuotta sitten se oli Persona 5, viime vuonna Final Fantasy VII Remake ja tänä vuonna Persona 4. Kaikki hyviä pelejä, ja Persona 4:stä ehkä teen oman postauksen kunhan viimeiset Golden-osuudet on läpi, mutta yksi asia jäi pelissä niin pahasti kaihertamaan, että se vaatii ihan oman postauksensa. 

Samaan aikaan kuin itse pelasin Final Fantasy VII Remakea, pelasi mieheni sitä myös ollen aina pari askelta jäljessä. Häntä ei huvittanut seurata tarinaa ja skippasi kaikki välianimaatiot (joka on siis aivan täysin väärä tapa pelata mitään Final Fantasya, mutta jos siitä pelkästä taistelusta jotain hupia sai, niin mikäs siinä). Yksi tarinakohtaus jolta ei voinut välttyä oli se, kun Cloud puettiin mekkoon, jotta hän voisi soluttautua Don Corneon kartanolle, ja se rytmiminipeli, jossa Cloud joutui Honey Been lavalle tanssimaan. Nämä molemmat saivat itsessäni aikaan hihitystä ja teini-iästä asti uinuneen fujoshin heräämisen, kun taas mieheni lähinnä huokaili ja pyöritteli silmiään. 

Ivrea-saaga: osa 1

Tällä viikolla manga-Suomea on ravistellut uutispommi: Ivrea palaa (kolmatta kertaa) takaisin Suomeen Shueisha-kustantamon sarjoilla. Luvassa olisi muun muassa viime vuosien shounen-lempparit Demon Slayer ja Chainsaw man sekä Spy x Family. Jippii!

...Tai sitten ei. Sopimus nimittäin koskee kaikkia Shueishan sarjoja, myös Sangatsu Mangan jo yli sata pokkaria suomeksi julkaisemaa One Pieceä. Ivrea aikoo sekä jatkaa julkaisemista seuraavasta pokkarista, että aloittaa uudestaan uudella käännöksellä. One Piecen nykyinen suomennos on siitä kuuluisa, että se on hyvin kääntäjänsä näköinen: hahmot puhuvat murteilla (kuten alkuperäisessäkin), ja kieli on humoristista (kuten alkuperäisenkin). Tyyli varmasti jakaa mielipiteitä, mutta yleisesti ottaen ainakin pidemmän aikaa suomijulkaisua seuranneet ovat sitä mieltä, että käännös on nimenomaan legendaarinen ja tylsää enkkukäännöstä parempi. Ivrean käännökset sen sijaan ovat olleet tähän mennessä jos eivät epäammattimaisia, niin ainakin vähän tönkköjä ja hajuttomia. 

Ivrean julkaisema Aoha Ride on suhteellisen laadukas, mutta itseäni häiritsi se, että ihmisistä käytettiin puhekielisesti sanaa "se".

Hypecon 2022

Parin vuoden tapahtumatauon jälkeen vihdoin päästiin taas conittamaan, kun viime viikonloppuna järjestettiin Hyvinkäällä Hypecon. Tapahtuma ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta kun satuin vuosi sitten muuttamaan Hyvinkään naapuriin, niin olihan se käytävä katsastamassa, millainen tapahtuma on kyseessä. Odotukset eivät totta puhuen olleet kovin korkealla, kun kyseessä on kaupungin nuorisopalveluiden järjestämä ilmaistapahtuma, jonka ohjelmakartta julkaistiin vasta viikkoa ennen tapahtumaa, mutta yllättäen tapahtuma osoittautui mukavaksi ja juuri sopivan kokoikseksi. Ohjelmaa ei ihan hirveästi ollut, mutta löytyi sieltä minullekin jotain. 

Kävin katsomassa kaksi Nordic Manga -kustantamoon liittyvää ohjelmaa: Mangan harrastajasta tekijäksi sekä Natalia Batistan haastattelun Näin syntyi Sword Princess Amaltea. Olen ollut kiinnostunut kustantamon toiminnasta siitä lähtien, kun heidän nettisivut julkaistiin, ja se oli syy, miksi ohjelmaa menin katsomaan. Mutta loppujen lopuksi sain enemmänkin irti vinkkejä ja uusia näkökulmia omaan (romaani)kirjoittamisharrastukseeni. 

Mangan harrastajasta tekijäksi -luento viivästyi teknisten ongelmien takia, ja se olikin lauantain teema. Kaikki seuraamani ohjelmat olivat 5-10 minuuttia myöhässä, ja kuulin kommentin siitä, että kun tätä tapahtumaa tehdään vapaaehtoispohjalta, niin ei kaikki (tekniikka) ole ihan niin hyvin hallussa. Lopulta ohjelmanpitäjä Petri Järvisen slideja ja kuvia ei saatu heijastettua kankaalle, joten hän päätyi turvautumaan perinteiseen esitystekniikkaan. 

Fläppitaulu huvitti, mutta itse luento oli kyllä täyttä asiaa, ja vaikka tavallaan itselle tuttua, niin hyvä muistutus. Itseäni kirjoittajana koskeva osuus oli lähinnä se, että kustantamoon töitään lähettäessä pitää olla hyvä logline ja synopsis. Sarjakuvan piirtäjille annettiin vinkiksi esimerkiksi, että hahmojen täytyy olla vetäviä ja niillä tulee olla tausta, eli asiat tapahtuvat jossain maailmassa ja sitä maailmaa olisi parempi näkyä taustoissa. Mielenkiintoista oli myös kuulla Nordic mangasta se, että toistaiseksi kustantamo oli saanut noin 50 ehdotusta, joista toistaiseksi 5 julkaistaan. Tämän vuoden aikana oli tulossa ainakin yksi toinen sarja Sword Princess Amaltean lisäksi. Kirjoitan varmaankin kyseisestä kustantamosta ja muutenkin Suomi-mangan julkaisemisesta tässä lähiaikoina.

Miksi en pääse 10 jaksoa pidemmälle FMA: Brotherhoodissa?

Kun Fullmetal Alchemist: Brotherhood tuli, olin juuri lukenut mangan ja ensimmäisen animesarjankin olin katsonut kahdesti. Siksi en lopulta jaksanut sitä katsoa kuin n. 15 ensimmäistä jaksoa ja nekin pitkin hampain. Muistin lähinnä, että en tykännyt siitä siksi, että Edin hiusten ääriviivat olivat keltaiset. Nyt sain ylipuhuttua mieheni katsomaan sarjaa yhdessä, ja siihen 15 jaksoon oli edelleen mahdotonta päästä. 

Häh? Voiko se olla niin paska?

Sarjaa katsoessa mieleen muistui kaikki ne muut syyt, miksi lopetin aikoinaan sarjan katsomisen. Ensimmäinen jakso aiheutti samanlaiset raget kuin aiemmallakin kerralla. Miksi helkkarissa niiden on pitänyt mennä keksimään tällainen filler-jakso, jossa on uusi tarina jostain sarjan aikajanan keskivaiheilta, jossa tiivistetään kaikki sarjan vitsit (Edin lyhyys ja Royn kyvyttömyys sateella), spoilataan juttuja ja selitetään asioita, jotka selitetään seuraavissa jaksoissa uudestaan? Harmittaa, että unohdin ensimmäisen jakson paskuuden täysin, muuten se olisi kannattanut skipata kokonaan, koska siitä saa sarjasta todella huonon kuvan.

Päätoimittajan linjavetoja

Taas on yli puolitoista vuotta vierähtänyt edellisestä postauksesta, vaikka melkein kaksi vuotta sitten lupasin kirjoitella tänne aktiivisemmin. Jotenkin tämä kertoo aika paljon omasta animeharrastuksestani: saatan pitää välillä taukoa, välillä voi mennä parikin kautta ilman että seuraan mitään, ja sitten kuitenkin taas maratoonaan jonkun sarjan parissa päivässä läpi. Kirjoitusharrastus valitettavasti vaatii vähän enemmän panostusta kuin animen toljottelu. Blogin pitäminen tuntuu liian paljon työltä, ja koska filosofiaani kuuluu mahdollisimman tehokas töiden välttely, ei energiaa ole riittänyt tämän(kään) blogin pitämiseen. 

Love Live! Nijigasaki High School Idol Club

En tee lupauksia jatkostakaan, mutta tahtotila on kyllä olemassa. Tykkään blogini ulkonäöstä ja tähänastisesta panoksesta, tykkään valita kuvia kirjoituksiin, ja joka tapauksessa kirjoitan vähintään päiväkirjaani fiiliksiä katsomistani animeista. Olen jo lapsena väkerrellyt kaikenlaisia omia lehtiä, ja tajusin, että tämä blogi on oma “animelehteni”, jonka päätoimittaja olen. Ehkä se ajatus innostaisi suunnittelemaan postauksia enemmän. 

Olen sekä pelien pelaamisessa että animen katsomisessa sellainen jälkijunassa hiihtäjä, että oksat pois. Eli mitään ajankohtaista sisältöä en aio enää edes yrittää vääntää, kuten joskus aikoinaan yritin. Katson mieluiten kausianimet vasta sitten, kun muut ovat rankanneet parhaimmat ja kun sarja on tullut kokonaan ulos (ehdin viikossa unohtaa jo koko seurattavan sarjan olemassaolon). Tällä hetkellä olen katsomassa suunnilleen jotain 2020-vuoden sarjoja (paitsi että juuri aloitin myös katsomaan K-On!!:ia eli K-On!in toista kautta vuodelta 2010 joka syystä tai toisesta jäi aikanaan katsomatta). Eli blogista löytyy enemmän ehkä nostalgiaa kuin ajankohtaisia aiheita. 

Fruits Basket (2021 versio sentään)

Aiemmin blogi on ollut aika tarkasti rajattu animeen. Japanilaisia pelejä on kuitenkin tullut pelattua jo pitkään, samoin animeharrastuksenkin välillä hiipuessa mangan lukeminen ei ole vähentynyt. Jostain syystä nämä eivät ole olleet niin suuressa osassa tässä blogissa. Jatkossa sekin voisi muuttua. Tuskin siitäkään kukaan pahastuisi, vaikka välillä aiheet ainoastaan sivuaisi Japania tai nörttikulttuuria.

Mitään julkaisuaikataulua en ala edes suunnittelemaan saati lupaamaan. Ennemmin tahti tulee olemaan postaus kuukaudessa - tai pari postausta viikossa ja sitten kolmen kuukauden tauko. Uskoisin kuitenkin, että saan tämän postauksen lisäksi edes jotain ulos.