perjantai 17. syyskuuta 2010

Hedelmäkorin antia


Fruits Basket oli ihan ensimmäinen shoujo-anime, johon tutustuin, kun sisko osti ensimmäisen suomeksi tekstitetyn DVD:n minulle synttärilahjaksi. Tästä on nyt jo niin kauan aikaa, että en muista animesta paljon mitään. Siispä keskitymme pelkästään mangaan, jonka suomijulkaisun lähes kaksivuotinen taival päättyi viimein.

Tohru Honda on vanhempansa menettänyt tyttö, joka asuu väliaikaisesti teltassa. Hän on ylikiltti ja kohtelias. Maanvyörymän ja teltan hautautumisen seurauksena Sohman perhe ottaa hänet suojiinsa.
Sohman suku ei kuitenkaan ole ihan sitä miltä näyttää. Heidän yllään on kirous, jonka takia he muuttuvat joksikin kiinalaisen horoskoopin eläimeksi halatessaan vastakkaista sukupuolta. 

Edellisen perusteella Furubassa olisi ainekset komediasarjaan. Toki sitäkin riittää, mutta varsinkin mangassa mennään loppujen lopuksi paljon synkempiin aiheisiin. Sarjassa käsitellään monia suuria tunteita, pääasiassa rakkautta, mutta myös kaunaa, katumusta, ystävyyttä, vihaa ja kaikkea niiden väliltä. Aika ajoin sarjasta saa myös hyviä elämänohjeita.
 Ensimmäisten osien jälkeen muuntautumisia ei paljon tapahdu, vaikka kirous juonen keskiössä pysyykin. Huumoria revitään kokonaan muista aiheista, useimmiten hahmojen välisestä naljailusta. Siinä Furuba onnistuukin loistavasti.

Hahmot ovat Fruits Basketin parasta antia. Ehkä ainut hahmo, joka ei ole alusta asti erityisen persoonallinen, on Momiji (jonka sotken usein Ouranin Haniin). Tämäkin korjaantuu hahmokehityksellä, jota tapahtuu sarjassa runsaasti. Lähes kaikki hahmot muuttuvat sarjan edetessä enemmän tai vähemmän. Poikkeuksena ehkä Ayame, mutta eiköhän se voida antaa anteeksi. 
 Omia lempihahmojani on tässä vaiheessa enää vaikea luetella, koska rakastuin sarjan edetessä kaikkiin. Monet vihaavat Tohrua, enkä itsekään hänestä aluksi paljon perustanut, mutta lopuksi opin tykkäämään hänestäkin.

Piirtojälki muuttui roimasti. Toisaalta se myös parani, mutta pidin kuitenkin paljon myös alkupään piirtojäljestä.

 Vasemmalla näyte sarjan loppupäästä. Skanlaatioiden vastaisten toimien takia ei tuntunut mistään löytyvän hyviä kuvia, joten saatte ensimmäisen pokkarin kuvan vanhan piirrostyylin näytteeksi. 
Varsinkin silmien tyyli muuttui.

Sarjan loppu veti aika hiljaiseksi.  Kerrankin täysin onnellinen loppu, jossa lähes kaikki hahmot saavat rinnalleen toisen hahmon ilman suurempia riitoja. Oikeastaan en olisi parempaa loppua osannut odottaakaan.

Furuban suomipainos oli käännöksen osalta erittäin laadukas. Hauskasti ja sujuvasti suomennettu, käytetty paljon hieman erikoisempia ja hassuja sanoja, ja jokaisen hahmon erilaiset puhetavat välittyivät myös käännöksestä. Aluksi monet valittivat Sohman ja Tohrun kirjoitusasun muuttamisen Soomaksi ja Tooruksi (muistaakseni animen tekstityksissäkin oli käytetty edellä mainittua muotoa, samoin kuin käsittääkseni englanninkielisessä käännöksessä). Itse kuitenkin pidän tästä tavasta enemmän; vaikka vanhasta tottumuksesta tuleekin kirjoitettua h:lla, ääntäminen kuitenkin tapahtuu pitkällä o:lla. Sopii suomalaisen suuhun paljon paremmin, ja on myös käsittääkseni lähempänä oikeaa ääntämis- ja kirjoittamistapaa.
 Ainut risu suomipainokselle on kansien räikeys. Varsinkin muutamien osien erivärinen yläosa ei miellytä silmää. Myös Sangatsun perinteinen pokkarikoko on mielestäni liian pieni, mutta tämä korjaantuu hinnan alhaisuudella.

Varsinkaan seiskan kannen värit eivät mielestäni sovi yhtään yhteen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti