lauantai 24. maaliskuuta 2012

Vastarannan kiiski, osa 4: Studio Ghibli

Kaikki varmaan vihaavat minua (viimeistään) tämän takia, mutta jostain syystä en ole koskaan pitänyt oikein mistään Ghiblileffoista. Animaatio on kyllä todella hienoa, mutta hahmot ja tarinat eivät ole koskaan iskeneet. Ehkä tässäkin on osasyynä se, että olen kuullut liikaa hehkutusta muilta ihmisiltä, jolloin odotukset ovat olleet liian korkeat.

Otetaan ensimmäiseksi Naapurini Totoro. Olen sen kahdesti nähnyt, ja onhan se ”ihan kiva” leffa, mutta en todellakaan ymmärrä sen lumoa. Totoro itse ei ole paljon sen söpömpi kuin Muumimörkökään, lukuun ottamatta niitä pieniä pörriäisiä, joita näkee vain muutaman kerran leffan aikana. Elokuvan juoni on aika olematon, ja ennen toista katselukertaa muistelin, että eihän siinä tapahdu mitään. Eikä nyt pahemmin tapahdukaan. Mörkövertauksen lisäksi elokuvassa on monia muitakin kohtia, jotka koen enemmänkin ahdistavina – esimerkiksi bussipysäkkikohtaus on kuin suoraan painajaisistani. Eikä äidin sairaalassa oleminenkaan tunnu kovin iloiselta.

On niissä jotain samaa...


Porco Rosso sen sijaan on lähinnä vain tylsä. En pitänyt siasta ollenkaan. Elokuvan katsomisesta on sen verran kauan aikaa, etten voi ihan hirveän paljon siitä sanoa, mutta se on mielestäni yksi huonoimmista katsomistani Miyazaki-leffoista.

Tulikärpästen hauta oli muuten ihan jees, mutta eihän sen surullisuudesta ja synkkyydestä pääse mihinkään. Toisaaltahan sellainen ei välttämättä ole huono asia, ei ollenkaan, mutta en silti voi ihan kauheasti pitää elokuvasta.

Liikkuva linna taisi olla ensimmäinen Ghibli-leffa, jonka näin. Se oli kyllä sen verran hyvä, että katsoin sen kaksi kertaa putkeen, mutta sen jälkeen en sitä olekaan nähnyt. Ongelmana on sekin, että olin lukenut kirjan aiemmin, eikä elokuva sitten vastannut sitä. Toki siihen oli lisätty ihan kivoja elementtejä, mutta silti kirja on ylivoimainen.

Howl on kieltämättä aika kuumis.
Kikin lähettipalvelu oli seuraava, enkä siitäkään muista oikein mitään. Kai se oli ihan jees myös, muttei ainakaan mikään kauhean mieleenpainuva.

Prinsessa Mononoke oli siitä erilainen Ghibli, että se oli tehty vähän vanhemmille, ja veri roiskui. En silti sanoisi sitä yhtään sen paremmaksi kuin muutkaan. En ole varmaan koskaan tehnyt niin, että olisin jättänyt leffan kesken ja jatkanut sitä myöhemmin. Prinsessa Mononoken tapauksessa minua alkoi väsyttää niin paljon, että olisin nukahtanut kesken, jos en olisi mennyt nukkumaan. En kyllä tiedä, olisinko jaksanut sitä yhteen putkeen katsoa muutenkaan. Se oli pitkä leffa, eikä edes mikään kauhean mielenkiintoinen. Ghiblille ominaista on kaikenlaiset ällöhirviöt, ja Prinsessa Mononokessa ne olivat melkein oksettavia.

Ja tämä on olevinaan hyvis.
Hrr.
Maameren tarinoista en muista mitään, mutta voi olla, että jos olisin lukenut alkuperäisteoksen, vihaisin sitä. Katsomisesta on niin kauan aikaa, etten silloin tainnut kauheasti vielä kiinnittää huomiota ohjauksellisiin seikkoihin. Täytyisi nähdä Goron uudempi ohjaus, sen luulisi olevan jo vähän parempi tekele. Sitä, tarvitseeko Hayao Miyazaki itsensä kaltaisen seuraajan, voikin sitten miettiä. Omasta mielestäni hyvä voi olla muillakin tavoilla, kuin Miyazakin ja Ghiblin tavalla.

LempiGhiblini ovat yllättäen Hoshi wo ou kodomo Ponyo rantakalliolla ja Sydämen kuiskaus. Ponyo on tosin aika lailla Ghiblien ruumiillistuma. Kai se sitten on vaan niin nätti, ettei siitä voi olla pitämättä. Ponyo itse on tosi hauska hahmo, ja pidän myös leffan ”pahiksesta”. Sydämen kuiskaus taas on jotain ihan erilaista, kuin nuo fantasiahäröilyGhiblit, joten siitä pidän. Vaikuttanee myös se, että päähenkilö on kirjailijatyttö, eli ”pystyn samaistumaan”. Tunnelma ja miljöö myös ovat ihania.


Laputa – Linna taivaalla on myös ihan hyvä, mutta se tuntuu olevan samaa kuin muut Ghiblit. Tuulen laakson Nausicaa menee aika samaan kategoriaan, mutta sekin oli leffana mangaan verrattuna pieni pettymys. Henkien kätkemäkin kuuluu ehkä suosikkeihini, siinä on monia vahvoja kohtauksia ja hyvä tarina. Tosin sekin on aika painajaismainen tarina, varsinkin alun porsaskohtaukset.

Ghiblileffojen musiikeista pidän kyllä melkein poikkeuksetta. Joitain tosin ei ole tullut kuunneltua ollenkaan, joitain taas melkein liikaa. Myös animaatio on aina todella hienon näköistä, mutta yleisestä Ghiblin hahmosuunnittelutyylistä en kauheasti pidä. Hahmot tuppaavat olemaan hyvin samankaltaisia, enkä edes muista kuka oli minkäkin leffan päähenkilö ja mitä eroa niillä on. Perushahmotyypit on kuitenkin ihan pidettäviä, useimmiten pääosassa on vahvatahtoinen tyttö ja sillä sitten vastaparina poika.

Sinänsä Ghibli ei ole tehnyt yhtäkään todella huonoa leffaa, mutta ei myöskään yhtäkään omaa suosikkiani. Voitte uskoa, että ärsytti, kun näin ihanan Makoto Shinkain lähteneen Ghibli-linjalle. Kaikesta huolimatta olen keräillyt näitä suomeksi julkaistuja Ghiblejä omaan hyllyyni. Tiedä sitten tuleeko itse niitä koskaan uudestaan katsottua, mutta ainakin niitä on sitten kiva näyttää sukulaislapsille. Ehkä se suurin tekijä, ettei näkemäni Ghiblit ole iskeneet, on se, että ne ovat aika lailla lasten/koko perheen leffoja. Hayao Miyazakilla on tärkeitä teemoja, mutta jostain syystä en niistä ole pitänyt.

Taustat sentään pysyivät yhtä nätteinä (Makoto Shinkain Hoshi wo ou kodomo).
Arvostan kaikesta huolimatta todella paljon Ghiblin ja Miyazakin työtä. Ei se ihan helppoa ole esimerkiksi saada Oscaria. Ghibli on kuitenkin tunnetuin animestudio, ja monet ovat tulleet harrastuksen pariin sen kautta. Ei kuitenkaan saisi unohtaa sitä, että on olemassa monia muitakin hyviä tekijöitä.

4 kommenttia:

  1. Kiitos. En ole siis yksin tämän ghiblistäsyttymättömyyteni kanssa. :D

    Olet ihan oikeassa siinä et eihän ne huonoja ole, mutta itsekään en ole koskaan ymmärtänyt sitä jumalatonta hypeä joka niiden ympärillä pyörii. Pidän muutamastakin ghiblileffasta ja kyllähän niitä välillä katsoo, mutta ei ne vaan ole itselle se "paras juttu ikinä". Ja aina tuntee olevansa joku hylkiö kun sanoo ääneen, ettei Totoro herätä mitään positiivisia tunteita, vaan lähinnä ihmetystä, että miksi hype.

    VastaaPoista
  2. Meidän pitää perustaa Ghibliä jumaloimattomien vertaistukiryhmä.

    Joo. Mulle Arrietty on Sydämen kuiskauksen ohella ehkä ainoa Ghiblin leffa, josta tykkään sen tarinan takia. Kaikkia muita on ihan kiva kattoa visuaalisen toteutuksen puolesta, mutta tarinat jättää kylmäksi - aivan kuten se hemmetin Hoshi wo ou kodomo, joka romahdutti kaikki pilvilinnani Shinkai Makoton jumalallisuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin pitää!

      Mulla on Arrietty vielä näkemättä, elättelen kyllä vähän toiveita että se iskisi paremmin kun muut.
      Toivottavasti nyt Shinkai ei jatka tuota pelleilyä, vaan palaa takaisin siihen ihanaan tyyliinsä ja aiheisiinsa.

      Poista