DesuPalks

Olen ollut tähän mennessä jokaisessa järjestetyssä DesuTalksissa, ja ne ovat aina menneet aika samalla tavalla. Majoituspaikka on ollut aika lailla sama, Keravan asemalta on joka kerta lähdetty, suht samat ihmisetkin ovat olleet paikalla ja ohjelma on ollut joka kerralla yhtä rautaista. Haittapuolena on se, että joka kerralla on tapahtumaan liittynyt jonkinlaista henkilökohtaista draamaa, joka on vähän laskenut tunnelmaa, mutta hirvittävän kurjasta mielialasta huolimatta tapahtuma on aina jäänyt mieleen positiivisena.

Viime vuonna Talks-aamuni oli varsin kaoottinen ja kuvittelin olevani jo tuhoon tuomittu. Tällä kertaa ennakkotunnelmat olivat vähän paremmat, mitä nyt vähän jännitti tuon Animuni-videoprojektin suhteen. Olin sopinut erään B2 ry:n ihmisen kanssa että lainaisin heiltä äänityslaitetta, ja vähän jännitti löytyisikö kyseistä ihmistä. Myös itse kuvaaminen jännitti, lähinnä se että joutuu puhumaan ihmisten kanssa kuin se, ettei kukaan tulisi kuvattavaksi.

Saavuin kerrankin ajoissa Glorialle. Narikan kautta suoraan pääsaliin, josta löytyikin tuttuja ihmisiä. Hetken aikaa odottelua, ja ohjelma alkoi. Ihana Rikka-Hoothoot juonsi varsin sujuvasti. Siinä alkupuheiden aikana koittikin sellainen yllätys, että minut pyydettiin lavalle. Tiesin kyllä, että Hootti aikoi mainostaa Animuni-projektia avajaisissa ja olihan sellainen lyhyt ajatus käynyt, että saattaahan se vaikka pyytää minuakin siitä puhumaan, mutta en ollut sen enempää miettinyt asiaa. Siispä piti aika kylmiltään soveltaa jotakin. Ei se yhtään jännittänyt, mitä nyt puhuminen oli ehkä vähän takeltelevaa. Toivottavasti en puhunut typeriä, jälkeenpäin mietin että olisiko pitänyt sanoa sitä ja tätä ja kerroinko edes sitä mitä pyydettiin, mutta kaipa se muuten meni ihan kunnialla läpi.

Suosittelen tässä vaiheessa, että avaatte DesuTalksin ohjelmakartan merkinnän viereen. En nimittäin ala selittää ohjelmakuvauksia uudestaan, kun ne ovat lueteltu jo toisaalla internetissä varsin hyvin. Pyydän myös anteeksi sitä, että käytän ohjelmanpitäjistä vähän mitä sattuu nimiä, heitän vain sen, joka itsestäni tuntuu sillä hetkellä luontevimmalta.

Ensimmäisenä oli Madun pohjustus siihen, miksi japaniharrastus vie mukanaan. Se toimi hyvin alustuksena tapahtuman teemaan, jollainen tänä vuonna oli, eli harrastamiseen. Sinänsähän Madun esiintymisestä tai luennosta ei ole mitään pahaa sanottavaa, laadultaan ne olivat sitä samaa vanhaa hyvää. Sen sijaan taas jotenkin kävi niin, että ohjelmakuvauksen perusteella muodostamani mielikuvat eivät menneet ollenkaan yhteen ohjelman sisällön kanssa. Tulee tunne, ettei enää koskaan pitäisi uskoa, mitä ohjelmakuvauksessa sanotaan, mutta miten sitten tietää, mihin ohjelmaan menee suuremmissa coneissa? Sinälläänhän luennossa käytiin varmaankin läpi nuo kuvauksessa olevat asiat, mutta jotenkin kai odotin jotakin uutta ja mullistavaa ideaa. Nyt Madu vain kertoi siitä, miten itse on tullut harrastuksen pariin (minulle uutta tietoa, mutten periaatteessa tee sillä mitään) ja toisti niitä samoja vanhoja saarnoja ”Japani on niin eksoottinen” yms. Tiivistettynä voisin sanoa, että ohjelmaa oli ihan mielenkiintoista kuunnella ja se oli välillä ihan viihdyttäväkin, mutten saanut siitä mitään uutta irti. Ehkä se antoi jollekin vähän vähemmän harrastaneelle jotakin uutta ja antoi pohjaa muille luennoille.

Tounis niin sanotusti räjäytti potin ainakin viihdyttävyyden puolella, siinä tapauksessa jos tykkää penisvertauskuvista ja vertailusta. Ehkä vähän laskin omaanikin huumoritasoani sen luennon ajaksi enkä nirsoillut laadun suhteen. Tounis siis kertoi minunkin rakastamastani MyAnimeList-palvelusta, johon saa listata katsomiaan animeita (ja mangaa). Tounis on kyllä juuri se oikea ihminen Suomessa pitämään tällaista luentoa, tiesin sen jo etukäteen ja kävihän se ilmi luennollakin. Luentoon sai hyvin henkilökohtaisen otteen, koska toisaalta tiedän hänen listausmaanisuutensa ja toisaalta itsekin olen silloin tällöin tasapainotellut samojen ongelmien kanssa. Kovin tervettähän se ei ole, ja onnekseni pystyn tällä hetkellä varsin hyvin tekemään paljon sellaisiakin asioita, jotka eivät MALin palkkeja venytä (toisaalta ne venyttävät muita palkkeja…). Tosin vaikka palkkeilu ei vaivaisi, yritän nykyään aina tehdä jotakin, josta on jotain hyötyä. Sellainen ei aina ole kauhean järkevää ja suuhun tulee helposti suorittamisen maku. Sellaista palkkien kasvattamisen ei pitäisi olla, mutta olen samaa mieltä siitä, että MALia kannattaa ehdottomasti käyttää. Pähkinänkuoressa sanottuna luento käsitteli virtuaalipeniksen kasvattamista.

Tässä omat palkkini. Ei hyvältä näytä, mutten ole huolissani. Omat prioriteettini kun ovat vähän erilaiset.

Tounis viittaili jo kovasti omassa luennossaan seuraavaan ohjelmanpitäjään, Mikko ”64.2 päivää” Lammiin. Se tässä Talksin alkupuolessa olikin parasta, että ne sitoutuivat hyvin toisiinsa ja edellisiin ja seuraaviin luentoihin viitattiin ahkerasti. Tuli vähän mieleen YleLeaksin ja Uutisvuodon leikkimielinen kyräily TV1:n lauantai-illoissa. Teemallinen Talks toimi, ainakin tämän teeman kanssa. Joidenkin mielestä teemoittaminen saattaa yksipuolistaa ohjelmaa ja tehdä siitä tylsän ja niin saattaisi käydäkin, jos aihe olisi suppea. Harrastaminen oli onneksi niin laaja, että siihen mahtui paljon erilaisia näkökulmia ja täysin erilaisia aiheitakin.

Ihan täysin Touniksen luentoa Lammi ei torpannut, mutta tarjosi kuitenkin varsin erilaisen näkökulman. Sinänsä tässä oli sama ongelma kuin Madullakin – käsitän metaharrastamisen hyvin laajaksi asiaksi, kun taas Lammi puhui lähinnä ohjelmanpitämisestä ja conien järjestämisestä. Kyllähän siellä toki mainittiin myös cosplay, fanfikkaus, blogit ja sen sellaiset, mutta niitä ei sen suuremmin käsitelty. Itselleni kun ei tule metaharrastamisesta ensimmäisenä ollenkaan mieleen tapahtumiin liittyvät jutut. Muistan myös sen vanhan hassun sanonnan, että jos ei anime ja manga enää kiinnosta, ala järjestää tapahtumia. Ei tämä onneksi ihan siihen mennyt. Totta puhuen en muista ohjelmasta enää paljon mitään, mahdoinkohan keskittyä Twitterin seuraamiseen, joka oli varsin hauskaa puuhaa lavan reunoilla olevista telkkareista käsin. Ehkä keskittymiseni meni myös Lammin, sanottaisiinko pehmeän t:n sietämiseen. Eihän sille nyt mitään varmaan voi, mutta jos minua joku puheessa ärsyttää, niin se ärsyttää sitten ihan kunnolla. No, toisaalta se on myös ehkä aika nostalgista, heti tuli viime Talks mieleen, ja ehkäpä siihen vielä joskus tottuu (epäilen). Siitä huolimatta Mikko Lammilla on kuitenkin käsittääkseni yleensä hyviä settejä ja oli nytkin. 

 

Ilona on puhunut ennenkin aiheestaan muiden luentojensa sekä blogaustensa yhteydessä, joten osasin vähän odottaa, mitä oli tulossa. Se kuitenkin, että Ilona suoraan julisti, etteivät cosplayaajat ole animeharrastajia, tuli yllätyksenä. Sinänsä se on vähän harmillista, että nämä kaksi harrastusta tuntuvat etääntyvän toisistaan jatkuvasti. Olen ensisijaisesti animeharrastaja enkä itse asiassa edes miellä itseäni cossaajaksi, kun sitä niin harvoin harrastan, vaikka kovasti mieli tekisi. Ehkä juuri siksi Ilonan luento antoi minulle uutta tietoa.

Luennosta jäi mieleen se, miten Ilona kertoi MCM Expon olleen nörttitapahtuma, jossa kaikki sen alueet olivat sulassa sovussa keskenään. Olisi todella hienoa, jos sellainen olisi Suomessakin, mutta se taitaa olla turha toivo.

Noora Rytkönen kertoi folkloristiikan opiskelusta animeharrastuksen silmin – tai toisinpäin. Luento kuulosti ehkä vähän liikaa yliopiston mainostukselta eikä sinällään koskettanut minua, koska olen aika varma, etten koskaan tule mitään Japaniin liittyvää ainakaan yliopistossa opiskelemaan. Oli kuitenkin ihan hauska kuulla siitä, että on tällainenkin vaihtoehto eikä välttämättä tarvitse pyrkiä niihin hyvin harvoihin Suomen japania käsitteleviin koulutuksiin. Onhan se siistiä, että Suomessa on ylipäänsä mahdollisuus tehdä kandeja animesta tai kasvattaa palkkeja oppitunnilla. Onnea niille, joille tällainen mahdollisuus avautuu.

Noora oli ensimmäistä kertaa ohjelmanpitäjänä ja Twitteristä päätellen jännitti kovasti, mutta siitä huolimatta puhui hyvin. Pari sellaista pientä ajatuskatkosta tai vastaavaa oli, mutta tuskinpa se ketään häiritsi. Ei sen tarvitse olla niin täydellistä. Jos kaikki ohjelmanpitäjät olisivat kuin mitkäkin stand-up-koomikot tai vastaavat, ei kukaan uskaltaisi heittää ohjelmanpitoneitsyyttään pois. Jännittää saa ja pitääkin ja siitä on ihan hyvä sanoa, varmasti yleisö antaa anteeksi. Noora kuitenkin hoiti homman todella hyvin kotiin, toivottavasti häntä nähdään jatkossakin lavalla puhujan roolissa!

Pyry Kontio tavallaan jatkoi siitä, mihin Noora jäi. Pyryn astuessa lavalle Twitterissä alkoi partakohu, ja täytyy itsekin myöntää, että olin vähän itsekin järkyttynyt siitä ulkoisesta muutoksesta mitä oli tapahtunut ensimmäisen DesuTalksin jälkeen, jolloin Pyry puhui Pom Pokosta. Tällä kertaa Pyry puhui siis osittain samasta aiheesta kuin Noora: siitä, miten animeharrastus kietoutuu opiskeluun. Pyry opiskelee kuitenkin eri juttuja, joten ei hän ihan samaa puhunut. Oli mielenkiintoista kuulla hänen mielipiteensä siihen, oppiiko animesta mitään – kyllä oppii, mutta kaikkea ei kannata ihan noin vain uskoa. Pyry myös antoi parhaan neuvon, tai itse asiassa käskyn, mitä olen vähään aikaan kuullut.

Pyrden kategorinen imperatiivi.

Lounastauolla kävin Mäkkäristä hakemassa ruokaa ja tulin sitten Animunille varattuun nurkkaukseen, jossa oli siis tarkoitus kuvata. Onneksi nauhurin lainaaja osasi etsiä minut sieltä. Jatkoakin ajatellen oli hyvä testata systeemiä, tietää sitten vähän Frostbitessa mitä odottaa. Kiitokset vielä kerran lainasta! Selitän luultavasti Animunista lisää vielä myöhemmin, teen sille oman postauksensa lähiaikoina, mutta voin tässä jo paljastaa, että haastateltavia oli varsin vähän, mutta laatu korvasi määrän. Olen itse kuitenkin ihan tyytyväinen tähänkin tulokseen. Frostbitessa on sitten se varsinainen koitos, ja voi olla, että vielä jatkossakin tulee kuvattua jotain, jos oikein innostutaan. Siitä kuitenkin lisää myöhemmin.

Lounastauko jakoi ohjelman mukavasti kahtia. Alkupää oli hyvin selkeästi toisiinsa linkittynyt ja suurimmaksi osaksi melkein kuin yhtenäinen, kun taas loppupuoli erosi siitä aika paljon. Edellisten puhujien rento ja kevyt tyyli, jos ei vitsien niin ainakin henkilökohtaisen näkökulman puolesta vaihtui Petteri Uusitalon tiukan asialliseen linjaan. Sinänsä ihan virkistävää, että välillä vakavoiduttiin, mutta ehkä olisin itse jatkanut mieluummin sillä meemihuutelulinjalla. Monet muut eivät toki sellaisesta tykkää. Petterin puhumisessa häiritsi vähän se, että se tuntui tavallaan suoraan paperista luetulta. Ehkä se on vain Petterin tyyli puhua niin virallisesti esiintyessään. Muuten luento oli samaa Petterin ammattitaitoista linjaa ja oli ehkä koko tapahtuman informatiivisin ainakin itselleni. Olisin kuitenkin ehkä mieluummin kuullut Petteriltä jotakin pohdintaa siitä, miten hänen harrastuksensa muuttui työksi. Materialistijutuille olisi löytynyt joku toinenkin puhuja vaikkapa Hopsupiireistä. Sori, ei ollut tarkoitus kiusata Hopsuja, se kun on ”kuin löisi jotain tyhmää lasta”. Tykkään nykyään niin paljon poliittisesti epäkorrekteista vitseistä, ettei tosikaan. 

 

Myy Lohen luento oli sinällään hankala aihe, koska se ei koske kovin montaa suomalaista. Etukäteen se ei kauheasti kiinnostanut minua, juuri siitä syystä, että tuskin koskaan tulen kokemaan samaa kuin Myy (joka johtuu ehkä siitäkin, ettei minulla ole mitään kovin suuria julkkisidoleita). Ennakkoluulot kuitenkin haihtuivat Myyn mahtavaa esiintymistä katsoessa. Vähän harmitti, ettei yleisö reagoinut sen kummemmin eläytymiseen, itse olisin halunnut nauraa ja taputtaa ja kiljua joka välissä, mutten kehdannut yksin.  No, ehkä se korvaantuu tällä kehumisella. Olen nähnyt yleensä Lohet samaan aikaan lavalla, mutta näköjään he pärjäävät varsin hyvin omillaankin. Sen lisäksi, että luento oli mukavaa seurattavaa esiintymisen puolesta, osoittautui se mielenkiintoiseksi muutenkin.

Anne Tahvanaisen ohjelma oli ehkä ainut, jossa esiintyjän jännitys pääsi vähän häiritsemään. Esityksen rakennekaan ei oikein vakuuttanut, tuntui että punainen lanka puuttui. Slaidit olivat myös aika järkyttävät edellisiin verrattuna. Oli kuitenkin ihan hauska tietää tutkimuksen tuloksista – olin nimittäin itse todistanut Desuconeissa haastatteluja. Parhaiten luennosta jäi mieleen se, miten Anne kertoi ”tavisten” ihmetelleen parin tytön poseerausta, joka oli sitten paljastunut japanilaiseksi tavaksi. On ihan mukavaa, että DesuTalksissa on melkein aina ollut joku graduun perustuva luento, toivottavasti tämä tulee jatkumaan.

Viimeisenä Anna Rantasila kertoi siitä, miltä animeharrastajat näyttävät valtavirtamediassa. Osa jutuista oli tuttuja jo 2010 Desuconin luennolta vähän samasta aiheesta. Uuttakin juttua toki oli, kuten se, miten Amerikassa asiat ovat. Aihe on muutenkin mielenkiintoinen ja siitä jaksaisi keskustella ja kuunnella enemmänkin.

Lopuksi käväisin vielä Desuklubilla eli jatkobileissä, joissa viivyin ehkä juuri ja juuri puoli tuntia. Harmittaa, että ylipäänsä tuli mentyä ja tuhlattua rahaa, mutta tietääpähän nyt, ettei tarvitse enää mennä. Ei vain ole minun juttuni.

Kaiken kaikkiaan DesuTalks oli taas loistavaa settiä. Sopivasti sekä viihteellinen että informatiivinen paketti, joka oli tällä kertaa vielä paremmin yhteen nivoutunut kokonaisuus. Jos jostain pitäisi valittaa, niin mielestäni luentojen välissä saisi olla ainakin välillä pieniä taukoja. Muistaakseni ensimmäisessä Talksissa jokaisessa välissä oli se 5-10 minuuttia, ja saisi olla nytkin ainakin joka toisessa. Toki tämä nopeus tarkoitti myös sitä, että tekniikka pelasi varsin loistavasti eikä taas tullut niitä viime Talksissa vaivanneita tekniikkasäätötaukoja.