14.2.2013

Studio Trigger – tulevaisuuden tähti?

Kokeilen välillä jotain uutta ja rohkeaa ja puhun tulevaisuudesta. Ja hieman menneisyydestäkin.

Kun Hiroyuki Imaishi lähti Gainaxilta joskus pari vuotta sitten, en osannut oikein järkyttyä, vaikka olisi varmaan pitänyt. Tykkäsin jo silloin Imaishista, en vain tiennyt vielä siitä. Vasta oikeastaan sen uutisen myötä tajusin, kuka oli (ainakin yksi) pääpahis Panty & Stockingin, Dead Leavesin, FLCL:n ja Gurren Lagannin takana. Tykkään eniten siitä animaatiotyylistä, niistä terävistä kulmista, tummista varjoista ja väreistä sekä aivan ihanista räjähdyksistä ja savupilvistä. Samankaltaisuutta on myös Takeshi Koiken Redlinessa, jossa Imaishillakin oli näppinsä pelissä.

Dead Leaves

Ihan hyvä kuitenkin, etten kauheasti stressannut Imaishin potkuja, nimittäin ei mennyt kuin pari kuukautta, ennen kuin uutisoitiin hänen perustaneen animaatiostudion. Silloinkaan asia ei vielä kauhean suuria tunteita herättänyt, koska en tiennyt yhtään, mitä odottaa. En uskonut, että uusi animaatiostudio jo valmiiksi epävakaalla alalla menestyisi tai kestäisi ainakin kauan, ennen kuin studio pääsisi jaloilleen ja animoimaan omia teoksiaan. Kun Triggerin nimi ja ihan ensimmäinen promokuva julkaistiin, uskalsin kuitenkin jo vähän iloita ja toivoa, että siitä ehkä syntyisikin jotain.

 Seuraava uutinen Triggeristä olikin jo töihin liittyvä, vaikka ei vielä oma ollutkaan. Idolm@sterin 17. jaksossa pystyi jopa havaitsemaan joitain Imaishille tyypillisiä piirteitä, vaikka sarjan tyyli ei ehkä ihan täysin sopinutkaan studiolle. Trigger on tehnyt tässä välissä muitakin tällaisia ”vierailuja”, kuten nyt vaikka Imaishin taisteluanimaatiot Black Rock Shooter-animessa.

Onko tämä TTGL vai Idolm@ster?
Kesti kuitenkin yllättävän vähän aikaa, ennen kuin Trigger sai ikiomat projektinsa. Vielä ei voida sanoa varmasti, että yksikään niistä on hyvä, mutta lupaavilta ne piru vie näyttävät. Little Witch Academysta on jo julkaistu traileri, ja sen perusteella näyttäisi, että voimme todellakin odottaa sitä vanhaa hyvää Gainax-henkeä ainakin animaation puolella. Little Witch Academya ei tarvitsekaan kauaa enää odotella, sen pitäisi tulla tänä keväänä, tosin on harmillisesti vain yksijaksoinen. Toinen, tuoreempi projekti tulee olemaan ilmeisesti ihan kokonainen tv-sarja, ja sen tulee ohjaamaan itse Imaishi. Siitä ei vielä olla saatu tietää nimeä, vain yksi kuva, mutta kyllä jo tämä lyhyt teaseri onnistuu nostamaan innostustasot kattoon.

Yhden oman sarjan Trigger on jo ehtinyt tuottamaan. Kyseessä on kolmeminuuttisista jaksoista koostuva Inferno Cop, joka jakaa mielipiteitä niiden surkeiden sielujen kesken, jotka ovat sitä erehtyneet katsomaan. Itse pidän sarjasta vähän liikaa ollakseni jokseenkin vakava täysi-ikäinen naispuolinen henkilö. Jostain syystä tämä onnistuu päättömällä huumorillaan onnistumaan viihdyttämisessäni ihan samalla tavalla, kuin Panty & Stocking ja Dead Leaves. Molemmista tykkäämistä on hankala myöntää, koska huumorin laatu on mitä on (muistan jonkun sanoneen, että Panty & Stocking tuntui 12-vuotiaan varhaisteinipojan käsikirjoittamalta), mutta minusta niiden huumori on lähes nerokasta. Niin päätöntä, että se on jo nerokasta. Pakko myöntää, että Inferno Copin jokainen jakso on saanut minut nauramaan vähintään puoliääneen.

Inferno Copissa on kyllä ainesta kulttisuosikiksi. Se on karmeinta animaatiota, mitä olen ikinä ammattilaisilta nähnyt, eikä ihmekään – lopputeksteissä mainitaan vain yksi animaattori, ja siltä se myös näyttää. Mutta animaatioratkaisut ovat hyvin kekseliäitä ja hauskannäköisiä – kuten auto ajamassa mutkat suoriksi kylki edellä. Jo pelkästään niistä syntyy paljon sarjan huvittavuudesta. Lisäksi taustoina on käytetty oikeita valokuvia, ja esimerkiksi nimikkohenkilön pään ympärillä leijuvat liekit taitavat olla oikeita. Ääninäyttely on myös ihan omaa luokkaansa: ilmeisesti yhtäkään naista ei saatu näyttelijöiksi, vaan miehet kimittävät heidänkin repliikit. MyAnimeListissa onkin ilmeisesti tapahtunut sellainen ilmiö, että ihmisten antamia arvioita on jouduttu poistamaan. Ei siksi, että niissä olisi ylettömästi kirosanoja tai solvauksia, vaan siksi, että ne ovat niin ylistäviä. Ihmiset ovat – sarkastisesti tietenkin – kehuneet Inferno Copin animaatiota parhaaksi ikinä ja niin edelleen. Mielestäni tällaisen ilmiön synnyttäminen on jo jotain. Ainakaan sarja ei ole jäänyt ihan täysin huomiotta.

Sarjaa onkin promottu yllättävän hyvin juuri amerikkalaiselle yleisölle. Sarjaa pystyy katsomaan Youtubesta englanninkielisillä teksteillä (ja hauskalla käännöksellä) ihan laillisesti. Sen lisäksi Inferno Copilla on jopa englanninkielinen Twitter-tili, joka on aika harvinaista animesarjalle. Lopputekstitkin ovat englanniksi, niiden aikana soiva biisi sen sijaan on laulettu saksaksi. Triggerille on tehty myös yllättävän laaja fanisivusto ranskalaisten toimesta myös englanniksi, josta löytyi aika hyvin tietoa – vaikka studio on vasta puolitoistavuotias eikä ole tehnyt vielä yhtäkään omaa tuotosta. Sivustolta löytyvästä haastattelusta päätellen studio saattaa olla uraauurtava markkinointipuolella ja fanien huomioimisessa. Kick-Heart -projektin lisäksi muutkin siis keksivät uudenlaisia keinoja toimia animebisneksessä. Ties mitä uusia jänniä projekteja ja toimintatapoja tulevaisuus tuo tullessaan. Toivottavasti Trigger menestyy eikä petä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti