6.2.2013

Talvikauden alkupuolisko

Olen auttamattomasti myöhässä tämän kanssa, mutta ehkä näin muutaman jakson jälkeen sarjoista onkin vähän järkevämpää sanottavaa kuin vain yhden. Tosin tällä kertaa muutamissa sarjoissa oli sellainen ykkösjakso, että niistä on pakko sanoa myös muutama sananen. En ole varma, olenko täysin ajan tasalla jokaisessa sarjassa, joten laitan oheen myös katsomani jaksomäärän.

Jaksoja katsottu: 4/13
Innostusaste: 4/5

Vieläkin jaksaa ihmetyttää se, miten hyvä tämä sarja on, ainakin tyttöbändin mainosanimeksi. Ensimmäinen jakso oli tosin vähän surkea – siinä tapahtui ihan liikaa ihan liian nopealla tempolla. Jos ensimmäinen jakso ei olisi ollut tutustuttamis- tai muistutusjakso, olisi sen juoni luultavasti sovitettu kahteen jaksoon, tai ainakin alun konsertti otettu pois aikaa viemästä. No, sen jälkeen sarja on kuitenkin toiminut samalla tavalla kuin ensimmäinenkin kausi. Jostain syystä äänestystulostenjulkistustilaisuuspuheiden kaltaiset jutut onnistuvat koskettamaan, ja varsinkin kolmosjakson lopussa Mimorin valitseminen sai jo itkun kurkkuun. Eiköhän sitä itkemistä tule harrastettua koko loppusarjan ajan, sen verran tunteisiin vetoavaa hommaa tämä on. AKB48:n uusin skandaali tosin varjostaa tätäkin sarjaa. En yhtään hyväksy japanilaista idolijärjestelmää ja toivon vähän, että koko instituutio kaatuu tai kokee suuren muutoksen vielä jonain päivänä. Tiedä sitten millainen skandaali siihen vaadittaisi. Mielestäni siinä liikutaan kuitenkin jo ihmisoikeuksien rajalla, vaikka tytöt nyt tietysti ovat ainakin jossain määrin vapaaehtoisesti mukana hommassa. Mutta eipä siitä sen enempää, en ole alan asiantuntija enkä edes AKB48:n fani joten parempi jättää syvemmät analyysit muille.
Jaksoja katsottu: 1/12
Innostusaste: 1/5

Vividred onnistui pilaamaan mahdollisuutensa ensimmäisellä jaksollaan. Ensimmäiset 5-10 minuuttia jaksosta käytettiin päähenkilön monologiin, jossa selitettiin kaikki tarpeellinen, mikä maailmasta täytyi tietää. Ei. Näin. En inhoa mitään muuta tarinankerronnallista virhettä enemmän kuin sitä, että asiat, jotka voidaan helposti myös jollakin tavalla näyttää, kerrotaan suoraan, ja vieläpä jonkun hahmon monologilla. Kun monologi loppui, olisi sarjalla vielä ollut mahdollisuus pelastaa itsensä, mutta päähenkilö tyri senkin. Niin geneerinen pirteä päähenkilötyttö kuin olla ja voi. Sen lisäksi näätä-isoisä tai pikkusisko eivät valloittaneet. Juonikaan ei vaikuta kauhean omaperäiseltä. Animaatio ja muu visuaalinen puoli oli sentään moitteetonta.


Ainut syy, miksi en sarjaa droppaisi, on se, että ensimmäinen jakso jäi cliffhangeriin, sekä lopussa nähty muodonmuutos. Täytyy myöntää, että se pieni animaationpätkä sykähdytti niin paljon, että saatan unohtaa kaikki ensimmäisen jakson sudenkuopat ihan vain nähdäkseni sitä lisää. Ja voihan olla, että sarjassa on vielä jotain annettavaa minullekin. Yleisesti ottaen en näe mitään syytä, miksi sarjasta ei voisi tulla suurta hittiä. Minua se vaan ei onnistunut vakuuttamaan.

Jaksoja katsottu: 4/12
Innostusaste: 3/5

 
Sasami-san@Ganbaranain ensimmäisen jakson jälkeen huomasin netissä joitakin kommentteja siitä, että ”ihan paska sarja kun ei tästä tajua mitään”.  Itse tykkäsin ensimmäisestä jaksosta ihan älyttömästi. Juuri tällä tavalla sarja pitääkin aloittaa, täydellisellä vastakohdalla Vividredille. Mitään ei selitelty, tykitettiin vaan. Tosin vähän miinusta tulee siitä, että kaikki selitettiin sittenkin toisen jakson alussa Sasamin suusta. No, kaipa se oli vähän välttämätöntä. Jos joku droppasi ekaan jaksoon sekavuuden takia, kannattaa katsoa myös toinen jakso, jossa kaikki selitetään.

Sasami-san on ollut kyllä jaksoiltaan aika epätasainen. Ensimmäinen jakso oli tosiaan jonkinlainen esittely ilman mitään selitystä mitä tapahtuu ja miksi. Toisessa selitettiin vähän jotain, mutta se oli myös vähän fillerimäinen komediajakso. Kolmannessa taas otettiin tosi iso loikka eteenpäin, selitettiin asioita lisää ja kehitettiin Sasamin hahmoa miljoonalla vuodella eteenpäin, mikä oli aika yllättävää. Päästiin jo vaiheeseen, jonka kuvittelin tulevan vasta lopussa: Sasami uskaltautui oikeasti ulos komerostaan. Neljäs jakso taas vei asioita vähemmän eteenpäin ja oli sekin aika komediapainotteinen. Oikeastaan minkään jakson jälkeen en ole osannut arvata, mitä seuraavassa tapahtuu.

 
En osaa oikein päättää, pidänkö sarjasta. Kolmannen jakson alussa insestijuttuja selitettäessä ajattelin jo, että tämähän onkin synkempi ja syvällisempi sarja, kuin kuvittelin. Jakson lopussa taas ajattelin, että jos ei muuta, niin ainakin tämä sarja saa hyvälle tuulelle. Jumaljutut ynnä muut eivät kuulosta ihan niin kiinnostavalta kuin voisivat. Hahmot ovat kyllä mukavia, sekä Sasami että Yagamin siskokset. Sasamin veli nyt ei kauheasti innosta, mutta sekin on kasvottomuudessaan ihan hauska ilmestys. Ja se ääninäyttely… Ääni ei sinällään tunnu sopivan hahmolle, mutta onkin siksi niin huvittava. Syy, miksi alun perin edes aloin katsoa sarjaa, oli SAFT, eikä se ole pettänyt. Pastellisävyt ovat ihania ja ohjaus juuri niin SAFTia kuin pitääkin.

Jaksoja katsottu: 3/12
Innostusaste: 3/5


En ollut etukäteen kauhean innoissani Tamako Marketin katsomisesta. Promokuvissa se näytti aika tylsälle sarjalle, enkä uskonut, että se onnistuisi viihdyttämään minua. Eipä se oikein tuntunut minulle suunnatultakaan. Kolmen jakson jälkeen ihastuin kuitenkin sarjaan. En edes osaa täysin määrittää, mikä siinä iskee. Kai se on vain niin hyvin käsikirjoitettu ja ohjattu sekä tietysti KyoAnimaisen kaunis. Myös hahmot olivat yllätyksekseni aivan ihania, samoin kuin kauppapaikan miljöö. Linnusta en ihan hirveästi tykkää, mutta sen tuoma juoni kiinnostaa. Ilman sitäkin sarja toimisi pelkkänä hyväntuulen draama/komediasarjana. Tamako Market kilpailee hyvin tasaväkisesti kauden lempparin tittelistä AKB0048:n ja Sasami-sanin kanssa, ja luultavasti vie voiton ainakin jälkimmäisestä. Harmittaa, että tästä tuskin tulee yhtä suurta hittiä kuin K-ON!ista, tämä kun on mielestäni paljon sitä parempi.

Jaksoja katsottu: 4/12
Innostusaste: 2/5

Amnesiakin onnistui yllättämään. En vielä voisi sanoa sitä hyväksi sarjaksi, mutta on se huomattavasti parempi kuin mitä kuvittelin. Käänteishaaremigenressä siitä saattaa nousta merkittäväkin teos, vaikka tuskin saakaan yhtä suurta suosiota kuin Utapri.


Amnesian suurimmat vahvuudet ovat juoni ja ulkonäkö muihin käänteishaaremeihin verrattuna. Juoni on niin monisyinen, etten minäkään ole päässyt siitä yhtään selville. Toki yleisidean on varmaan jokainen tähän mennessä hoksannut, mutta esimerkiksi aikajanan muodostus ja se, miten kaikki tapahtumat liittyvät toisiinsa on vielä hämärän peitossa. Kerrankin voi rehellisesti sanoa, että katsoo haaremisarjaa juonen takia!

Animaatio ei tietenkään ole mitään huippuhienoja, mutta Arcana Famiglia kaltaisia derppailuja en ole itse spotannut vielä yhtäkään. Yleisesti ottaen jälki on nättiä, samoin kuin hahmodesignit. Hahmojen vaatteetkin ovat omaperäisiä, tosin itse en niistä ihan kamalasti välitä. Ne voisivat olla hienoja, mutta tuntuu, että jokaisen asussa on jotain pielessä. Karmein on Kentin asu; eniten taas tykkään Ikkin designista, vaikkakin hahmon luonne ei miellytä. Mitään lempparipoikaa en ole valinnut ja tuskin valitsenkaan, eivät nimittäin niin kivoilta vaikuta. Päätyttö on aika perinteinen, muttei onneksi pahemmin ärsytäkään. Ääninäyttelijä onnistuu hyvin heikossa piipityksessään.

Siitä huolimatta, että Amnesia on omaperäinen, siinä on silti jotain samanlaista vikaa, mikä tuntuu olevan lähes kaikissa käänteishaaremisarjoissa. Jotain, mikä saa sarjan haiskahtamaan surkealta. Luultavasti se johtuu ohjauksesta tai käsikirjoituksesta. Draama ei toimi kunnolla. Sen takia Amnesia ei innosta katsomaan itseään, vaikka juoni estääkin jättämästä sarjan sikseen. Ehkäpä tuota jaksaa juuri sen jakson viikossa katsoa. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti