5.4.2013

Kevätkauden ennakko

Kevätkautta on ehditty jo monessa paikassa haukkua heikoksi, vaikka se ei vielä ole edes kunnolla alkanutkaan. En ota siihen vielä kantaa, mutta jotain kertoo se, että alun perin olisin halunnut vähentää seurattavien sarjojen määrää, mutta en pysty koska niin monta sarjaa on pakko katsastaa.

Suurimmaksi osaksi kauteni koostuu hittimangojen sovituksista sekä jatkokausista. En yleensä itse lue mangaa ennen kuin olen katsonut siitä tehtyä animea. Tämä siksi, että ostan (tai lainaan) kaiken lukemani mangan, joten uusien, tuntemattomien sarjojen kokeileminen on aikamoista riskipeliä. Voi olla, että tälläkin kaudella tulevien sarjojen mangaversiot olisivat paljon parempia, ja ehkä niihinkin tulee tutustuttua tulevaisuudessa.


Shingeki no Kyoujin on näistä varmaan kaikkein tunnetuin tai ainakin eniten odotuksia herättävä. Manga arvosteltiin taannoin Anime-lehdessä, ja siitä lähtien olen ajatellut sen lukemista. Nyt pääsen sitten sopivasti katsastamaan sarjan animoituna ja voin sitten miettiä, ostanko mangaakin. Sarjan PV näyttää lupaavalta, ja Production I.G:ltä voi laatua odottaakin.



Aku no hana on toinen Anime-lehdestä bongattu tuttavuus. Vaikka se ei tainnut ihan parhaita arvosanoja saadakaan, sai aihe mielenkiinnon heräämään. Se nyt kuulostaa vähän pahanmielen sarjalta, mutta ehkä kestän. Sarjan PV ja promokuvat eivät paljon kerro, muuta kun että ainakin taustojen pitäisi olla ihan nättejä. Voi olla, että tämä on ensimmäisenä droppauslistalla. 

  
Kolmas mangatuttavuus on Karneval. Itse animesovitus ei kylläkään PV:n perusteella vaikuta kovin lupaavalta. Pelottaa, että sarja tekee Kuroshitsujit. Ainakin mangan kansien perusteella piirtojälki on tosi nättiä, mutta luultavasti sitä on jouduttu pelkistämään rankallakin kädellä animea varten. Siispä tässä tapauksessa olisi ehkä järkevintä tarttua suoraan mangaan. En edes tiedä, mistä sarja kertoo, näyttää vaan kivalta tyttöshounenilta. Ehkä bishounen-sarjat alkavat kohta riittää minulle, varsinkin animen puolella hyviä sellaisia ei ole vähään aikaan nähty.

 
Josta päästäänkin murheenkryyniini Uta no Prince-samaan, joka piru vie meni saamaan toisen kauden. Olen vielä vähän kahden vaiheilla, kidutanko itseäni toisenkin kauden verran. Ei oikein yhtään huvittaisi, mutta toisaalta tuntuu, että pitäisi. Ehkä katson ensimmäisen jakson ja totean sitten… vihaavani sarjaa edelleen.

Toinen samanlainen tuttavuus on Ore no imouton toinen kausi. Se on huonoin sarja ikinä, joka näyttää niin hyvältä. En ennen OreImoa tiennyt, millaista on huono ohjaus tai käsikirjoitus. Kai se pitää tsekata, miten typeriä juonenkäänteitä toinen kausi keksii.

Siinä on omat sarjani tälle kaudelle ainakin tällä hetkellä, voi olla että tulee taas jotain napattua lennosta. Leffojen puolelta löytyy myös aika muikeita nimikkeitä: Saint Young Men, Ghiblin kaksi uutta sekä Kick-Heart. OVA-jaksoissa eniten itseäni kiinnostaa Tonari no Kaibutsu-kun ja näköjään joku pirun Arcana Famigliakin sai omansa. Saa nähdä jaksanko katsoa senkin. Ehkä teen siitä blogauksenkin ihan vaan nostalgian vuoksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti