12.12.2013

Luukku 12: Death Note OP1

Death Noten opening on sekä biisiltään että videoltaan täyttä tykitystä. Sinällään se on hyvä, tykkään videossa monesta kohdasta ja ainakaan se ei ole tylsä, mutta toisaalta openingista on myös kaiken siihen tungetun kaman myötä tullut aika sekava. Yritin katsoa sitä ulkopuolisen silmin ja tajusin, ettei openingista saa oikein ollenkaan otetta siitä, millainen sarja on kyseessä ja millaisia hahmoja siinä on. Päähenkilön jumalallisuus tosin korostuu lopussa ja L:n ja Lightin vastakkainasetteluakin näkyy. Myös kuolemanjumalat vilahtavat, ja toisaalta ne saattavatkin antaa hyvin erilaisen kuvan sarjasta kuin mitä se oikeasti on. Kyllähän melkein kaikki keskeiset hahmot openingissa näkyvät, mutta niistä ei saa oikein minkäänlaista otetta. Teemana käytetään paljon tuota omenajuttua, joka ei lopulta mitenkään kauhean oleellinen sarjan kannalta ole.




Mutta visuaalisesti ei ole kyllä mitään pahaa sanottavaa. Lempparikohtia on vaivalloista eritellä, koska niitä on niin monta. Ensinnäkin pitää mainita tuo Michelangelo-mukaelma, juuri kun tällaisia Elfen Lied-postauksessani peräänkuulutin. (Tosin tuo maalaus on varmaan se eniten parodioitu, joten ei siitä kovin suuria pisteitä voi antaa.) Seuraava kiva visuaalinen ratkaisu on se, kun näyttää siltä, että Light kävelisi rakennuksen reunalla, mutta valkoinen viiva onkin lopulta kuvakulman vaihtuessa tien keskiviiva. Siitä vielä siirtymä omenaan.

Death Noten kakkosopeningista en koskaan musiikin puolesta tykännyt ja skippasin sen aina. Enpä tykkää kauheasti vieläkään. On kuitenkin hauskaa että vaikka musiikki on rajumpaa, on videossa vähän jopa humoristinen fiilis varsinkin alkupuolella. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti