22.12.2013

Luukku 22: Jojo's Bizarre Adventure OP1&2

Toisin kuin aikaisemmat tässä joulukalenterissa esiintyneet kahden openingin yhdistelmät, Jojon openingit eivät liity toisiinsa oikein muuten kuin CGI-animaation käyttämisellä. Halusin kuitenkin puhua molemmista, koska ne ovat omilla tavoillaan oikein nerokkaita.



Ykkösopeningissa on kivasti käytetty Jojon mangaa. En tosin ole itse sitä lukenut joten en tiedä onko nuo ihan autenttisia mangaruutuja vai jotain itse keksittyjä, mutta joka tapauksessa on kiva että korostetaan sitä alkuperäisversiota, joka Jojon tapauksessa on merkittävä. CGI-animaatiosta animeissa tuskin melkein kukaan nykyisellään tykkää, ainakaan tuon näköisestä, mutta jotenkin se silti toimii. Onneksi sentään koko sarja ei näytä tuolta. Biisi tässä on ehkä kuitenkin se paras osio, se kun tuo mieleen vanhat 80-90-luvun shounenmangojen animesovitukset. Kiva siis, että perinteitä kunnioitetaan.



Siinä missä ekassa openingissa käytetään mangan mustavalkoisia kuvia sekä muutenkin tummia sävyjä, on toinen opening täyttä väriloistetta. Pinkin, vihreän, sinisen ja muutaman muun värin yhdistelmiä. Jostain syystä värioksennus vain toimii ja näyttää tosi kivalta. Tässäkin openingissa käytetään ensimmäisen tapaan CGI-animaatiota, tällä kertaa paljon paremmalla menestyksellä. Tuntuu, että ensimmäisessä vain harjoiteltiin ja toisessa sitten näytetään, että hei mehän osataankin jotain. Se ei edes enää pistä silmään, tottumattomampi ei välttämättä edes huomaa mitään hassua. Ehkä siksikin, että sitä käytetään vähemmän, mutta toisaalta myös tehokkaammin. Tykkään kyllä koko openingista alusta loppuun, ja biisikin on hyvä ja ensimmäisen tavoin hyvin sarjaan sopiva.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti