maanantai 23. joulukuuta 2013

Luukku 23: Shingeki no Kyojin

Joo, en voinut kirjoittaa openingeista mainitsematta tätä tämän vuoden hittiä. Olisin halunnut olla mainitsematta sitä koska hipsteriys ja uniikkius, mutta pakkohan se on koska on se Guren no yumiya vaan niin kova biisi.



Mutta onhan tuo videokin huikea! Siinä on vaikka mitä siistiä, enkä osaa sanoa lempparikohtaani koska tykkään koko openingista. Ehkä loppua kohden meno kuitenkin paranee, nuo mangaruutujen vilahtelut ja päällekkäiset kuvat on niin kivan näköisiä. Biisi on yksi eeppisimmistä animebiiseistä ikinä, ja se tekee sinustakin eeppisen.

Shingekin kakkosopeningin biisistä en niin paljon tykkää, mutta video siinä on melkein kivempi kuin tässä ekassa. Eniten tykkään tuosta Arminin kynttiläkohdasta sekä verisestä ikkunasta. Muistan muuten miettineeni, että kun tuossa openingin alussa esitellään noita sivuhahmoja niin Anniehan näkyy siinä kohtaa kauimmin, että onkohan tuo hahmo jotenkin muita tärkeämpi. Niin.

Tämänkertaiset openingit oli tässä, huomisessa luukussa onkin sitten vähän jotain ekstrajuttua. Omasta mielestäni joulukalenterini saavutti tavoitteensa - luukut pysyivät lyhyinä (huomista lukuunottamatta) mutta niihin tuli kuitenkin aina jotain muutakin sisältöä kuin vain video. Vaikka eipä näiden merkintöjen informaatioarvo ehkä kovin suuri ollut. Alussa suunnittelin laittavani videot siihen järjestykseen missä niihin olen tutustunut ja se pitikin paikkaansa ensimmäisen kolmen kohdalla, sen jälkeen on mennyt aika railakkaasti pieleen. Mutta eipä sillä niin väliä kellekään muulle ole. Ensi vuonna luultavasti sitten endingejä, vielä kuun alussa ajattelin ettei minulla ole niistä mitään sanottavaa mutta koko ajan on tullu mieleen sellaisia, mitä voisin kalenteriini sisällyttää.

2 kommenttia:

  1. Kiitokset kivasta op-kalenterista. Oli mielenkiintoista vertailla omia huomiota sekä verestää muistoja tunnareista (itselleni vain kolme sarjaa oli sellaisia mitä en ole katsonut).

    Voi luoja, nuo Teletapit! Miten en ollutkaan törmännyt tuohon? XD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva että tykkäsit! Teletappiversio taisi olla eka mihin itse törmäsin, ja se on kyllä pysynyt lempparina :D

      Poista