24.12.2016

Luukku 24: Panty & Stocking with Garterbelt

Yhdistin viimeiseen luukkuun kolme Hiroyuki Imaishin sarjaa, joista otsikkoon nostin Panty & Stockingin, koska se ei ole saanut tarpeeksi rakkautta. Joo, olihan se nyt aikamoinen kakka- ja alapäävitsikarnevaali, mutta tykkäsin silti! Minusta on ihanaa, että aikuiset miehet (+naiset) on oikeasti tehneet telkkariin sarjan, joka voisi olla 14-vuotiaan kiimaisen teinipojan kirjoittama. Panty & Stocking on kyllä visuaalisestikin todella erikoinen sarja, se näyttää enemmän Tehotytöiltä kuin perinteiseltä animelta. Toki Fly Away Now-kohtauksesta tuttua "perinteistä" animetyyliäkin olisi kaivannut vähän lisää sarjaan, koska näyttäähän nuo nyt pirun kuumilta. Soundtrack koostuu lähinnä teknojumputuksesta, ja pari todella kovaa helmeäkin sieltä löytyy. Panty & Stockingia en tosiaan suosittele ihan kaikille, huumori on tosiaan aika pikkupoikamaista, mutta kannattaa kokeilla ekaa jaksoa.


Kill la Killia vasta aloin katsoa vasta vähän aikaa sitten, eli en osaa koko sarjaa vielä arvioida, mutta ainakin siinä toteutuu sama kuin Panty & Stockingissa: tekijät ovat saaneet tehdä juuri sitä, mitä ovat halunneet, ja heidän tyylinsä nyt sattuu olemaan ylilyöty fanservice ja väkivalta. Tulee mieleen vähän Tarantino Hollywood-puolella: jotkut ihmiset varmasti paheksuvat hänen väkivaltaisia elokuviaan, mutta niissä on yleensä myös joku tärkeä viesti. Mielestäni on aivan mahtavaa, että tällaisetkin ihmiset pääsevät toteuttamaan itseään. Kill la Killissa on tosiaan aika reippaasti fanserviceä, ja vaikka omat silmäni ovatkin sille jo aika hyvin turtuneet, toivoin katsoessani että poikaystävä ei juuri tällä hetkellä kävele olkkariin kommentoimaan (käveli tietysti ja tuli juuri sellainen kommentti kuin odotinkin). Kill la Killissa on kuitenkin todella vahva yhteiskunnallinen teema (luokkayhteiskunta ja ihmisten eriarvoisuus, sekä tietysti ystävyys), joten pelkkää mäiskintää se ei sentään ole. 


Kolmas saman ohjaajan anime on Tengen Toppa Gurren Lagann. Se on selkeästi suuremman budjetin sekä vakavamman naaman anime. Joo, siinäkin on fanservicensä ja vitsinsä, mutta suuremmassa osassa on juoni ja hahmonkehitys. Juoni onkin kunnianhimoisin näistä kolmesta, ja sarja ansaitsee kulttimaineensa. 


Kaikkia kolmea yhdistää erikoinen visuaalinen tyyli. Imaishilla on ihan oma tyylinsä esimerkiksi räjähdyksissä, ja niitähän kaikissa sarjoissa näkyy. Kill la Killista ja varmasti myös Panty & Stockingista näkee asiaa miettiessä, että monet visuaalisista kikoista ovat vain rahansäästökeinoja, mutta sekin on mielestäni todella siistiä, miten vähemmällä rahalla on saatu kuitenkin näyttäviä sarjoja aikaiseksi. Missään näistä ei ole mitään laatunaamoja tai muita halvan animen merkkejä. Kaikki näyttää kivalta, vaikka ei aina kauheasti liikkuisikaan. Visuaaleista räjähdysten ja valonsäteiden lisäksi tykkään esimerkiksi Makon vääntelykohdista, ne ovat aivan hulvattomia.

Imaishin tekeleistä olen katsonut FLCL:n, Dead Leavesin ja Triggerin laatuanimen Inferno Copin, suosittelen myös niitä jos kolme aiempaa on jo katsottu ja tykätty.

23.12.2016

Luukku 23: Star Driver

Totta puhuen en muista Star Driverista ihan hirveästi kovin syvällistä analyysiä kirjoittaakseni, sekin pitänee katsoa joskus uudestaan. Sen kuitenkin muistan, että sarja oli aika erikoinen, jännä ja kivan näköinen. Ohjaajana on sama häiskä kun Ouranissakin, ja visuaalinen tyyli on omaperäinen. Hahmokaarti on todella laaja ja juoni on aika monimutkainen, joten en ensimmäisellä katselukerralla ihan kaikkea varmaan edes tajunnut. Kuitenkin juuri monimutkaisuus on yksi sarjan hyvistä puolista. Katsojalle ei heti kerrota, mitä oikein on meneillään ja jokainen jakso tuntuu uudelta johtolangalta sarjan mysteerin selvittämiseksi.


Jos ei sarjasta muuta muista niin ainakin ginga bishounenin! Vaikka ohjaaja on eri, niin tässäkin sarjassa on Utenan ja Mawaru Penguindrumin tapaan jokajaksoiset henshin-kohtaukset musiikin säestyksellä. Sarjan taistelut olivat mielestäni aika yhdentekeviä itse taistelua ajatellen, mutta juurikin taistelukohtauksissa kehitettiin hahmoja ja heidän suhteitaan. Sarjan kaava on muutenkin Utenamainen, kun kaikki haluavat taistella päähenkilön kanssa, ja joka jaksossa seurataan tiettyjä hahmoja. Tekijöissä on samoja henkilöitä kuin Utenassakin, se tietysti selittää.

22.12.2016

Luukku 22: Mawaru Penguindrum

Mawaru Penguindrum on ehkä kuitenkin se ykköslempparisarjani. Sen vastaisin, jos joku kysyisi. Enkä oikeastaan keksi siitä mitään pahaa sanottavaa, toisin kuin monista muista sarjoista. Okei, joidenkin mielestä se voi olla sekava, siinä on paljon symboliikkaa eikä se avaudu kovin helposti, mutta omasta mielestäni se on lähinnä hyvä asia. Liian moni animesarja syyllistyy liialliseen selittelyyn.


Ohjaaja Kunihiko Ikuhara ei ole valitettavasti tehnyt hirveän montaa sarjaa, mutta niistä näkee selkeästi jo hänen tyylinsä. Sekä Utenassa, Yuri Kuma Arashissa että Pingvinirummussa on samanlaisia elementtejä, ja yksi niistä on toistuva (musiikki)kohtaus, joka on aina jonkinlainen transformaatio. Usein tismalleen samaa animaatiota kierrätetään jaksosta toiseen, Mawaru Penguidrumissa tämä on Seizon Senryaku ja Rock Over Japan. Lisäksi käytetään paljon kehyksiä, ruusuja ja muita kuvia ruudun reunoilla. Tykkään hirveästi siitä, jos leffa- tai animeohjaajalla on selkeitä omia juttujaan, joista ne tunnistaa. Niistä tavallaan näkyy ohjaajan persoona läpi.


Pingviinirumpua tosin ei voi ihan varauksetta suositella kaikille lähinnä stalkkeri- ja raiskausjuttujen takia, joita käsitellään vähän turhankin kevyesti normijampan makuun. Myös lopun lapsibroilerit saattavat järkyttää toisessa ääripäässä. Animenkatsojat kyllä yleensä ovat tällaisiin tottuneet, tosin teemat on kyllä Pingviinirummussa aika erilaiset perusanimeen verrattuna. Ehkä siinäkin on yksi syy, miksi tykkään sarjasta niin paljon: kerrankin ei haluta tulla maailman parhaaksi jossain.


Mawaru Penguindrum on erikoinen animesarja, ja siksi suosittelen sitä kaikille muillekin, jotka ovat kyllästyneet perus shounen- tai shoujohöttöön. Pitää varmaankin katsoa sarja uudestaan ja miettiä, tulisiko siitä kirjoitettavaksi vähän syvempää analyysiä. En tosiaan ole sarjaa sen ilmestymisen jälkeen katsonut, lähinnä siksi etten ole halunnut kuluttaa sitä puhki. Nyt Utenan katsomisen jälkeen voisi olla korkea aika katsoa tämäkin uudestaan.


Mainittakoon vielä suositteluna Yuri Kuma Arashi, jos Mawaru Penguindrum on jo nähty. Se ei yllä aivan Utenan ja Pingviinirummun tasolle, mutta on hyvin samantyylinen ja käsittelee muiden tapaan erikoisempia teemoja erikoisemmalla tavalla kuin keskivertoanime.

21.12.2016

Luukku 21: Jinrui wa suitai shimashita

Jintai oli toooosi hassu sarja. Yksi erikoisimmista animesarjoista, joita olen nähnyt, ja on ihanaa että se on olemassa. Visuaalinen tyyli on pastellinsävyinen, pehmeä ja vähän lapsekas, mutta sisältö sen kontrastina vähän synkkä ja vinksahtanut. Mitään Madoka-tyyppistä synkkää twistiä siinä ei oikeastaan ole, koko ajan säilyy huvittava ja pirtsakka sävy, mutta jutut ovat todella kieroja. Niiden vinksahtaneisuus vaatii välillä katsojaltakin vähän miettimistä.


Jintai ottaa kantaa nykyajan yhteiskunnallisiin ongelmiin, vaikka sijoittuu fantasiamaailmaan, jossa ihmiskunta on jo romahtanut ja pienentynyt. Teemat ovat välillä jopa vähän vaikeaselkoisia, pitäisi ehkä katsoa sarja uudestaan ja oikeasti miettiä, mitä mikäkin jakso opettaa. Ja tietysti sarja on silmiähivelevää katsottavaa visuaalisestikin.

20.12.2016

Luukku 20: Nodame Cantabile

Nodame Cantabilen aihe on Princess Tutun tapaan vähän luotaantyöntävä. Musiikkianimeista tykkään lähinnä niistä, joissa on kivoja idolityttöjä ja pirteää poppia. Nodame Cantabile kuitenkin onnistui synnyttämään (joskin varsin lyhytaikaisen) kiinnostuksen klassiseen musiikkiin ja opetti siitä paljon asioita, joita en aiemmin tiennyt. Tosin musiikin soittaminen ei sarjassa tosiaan ollut pääosassa, vaan ihmissuhteet.


Nodame Cantabilen kantava voima on sen päähenkilöt, ja sivuhahmotkin ovat ihan hauskoja. Nodame on kuitenkin ihan omassa luokassaan animetyttöjen keskuudessa, ja Chiaki on hyvä vastapari Nodamelle. Kaksikko sopii hyvin yhteen, ja varsinkin Nodamen edesottamuksia on hauska seurata.

Mangaakin yritin muuten joskus lukea, mutta se ei ainakaan alkuvaiheessa ollut animen katsoneelle kovin mielenkiintoista luettavaa. En tykkää piirrostyylistä kauheasti, ja animessa värit pehmittävät sitä paremman näköiseksi. Animeakin on tullut kolme kautta, viimeistä en ole vielä saanut katsottua, ja jotenkin tuntuu että se kyllä riittää minulle.

19.12.2016

Luukku 19: Initial D

Initial D valikoitui listalle vain siksi, että se oli yllättävän koukuttava. Se on oikeastaan aika ruman näköinen sarja ja onhan se vanhakin, eikä hahmot ole kauhean mieleenpainuvia. Mutta urheilusarjojen tapaan se oli todella koukuttava ja jännittävä. 


Suurin syy sarjan katsomiseen oli tosin sen musiikit, olin biisejä kuunnellut jo ennen katsomista ja sen jälkeenkin, voisi taas pitkästä aikaa kuunnella. Taustamusiikit ovat aika erikoiset animesarjaksi, ne kun ovat suurimmaksi osaksi englanniksi laulettua eurobeatia. Mutta mikäpä sopisi paremmin kilpa-autoiluun. Uusimpia animesarjoja en ole katsonut (olisinkohan 3rd Stageen jäänyt), vielä ehkä vähän saattaisi kiinnostaakin vaikka muiden kausien katsomisesta on aika monta vuotta.



18.12.2016

Luukku 18: Love Live!

Love Livestä olen jo kahdesti aiemmin kirjoittanut, siis ensimmäisestä animesta sekä Sunshinesta. Tällä hetkellä Love Live on aika iso osa elämääni (verrattuna muihin animejuttuihin), koska pelaan päivittäin School Idol Festival-peliä kahdella serverillä. Luojalle kiitos JP:n LP-kertoimista, olen pyrkinyt vähentämään pelaamista ja elämään omaa elämää vähän enemmän ja onneksi JP-version pelaamiseen menee nykyään neljä kertaa vähemmän aikaa (ainakin token-eventien aikana ja niiden välissä).


Love Live! on tietysti franchise ja sen eri osat tukevat toisiaan, mutta niihin voi tutustua myös yksittäin. Esimerkiksi pelkän Sunshine!!-animen voi katsoa ilman alkuperäisen näkemistä. Perusteena tähän voisi olla se, että Sunshinen tytöt voivat jonkun mielestä olla parempia. Mielipidekysymyksiä. Hahmokaartit ovat molemmissa hyviä, ja jos tykkää söpöistä tytöistä ylipäänsä niin varmasti löytyy joku lemppari molemmista kattauksista (itselläni useampi). Eniten tietysti saa irti SIF:ia pelaamalla sekä katsomalla samalla animet siinä sivussa. Sitä en osaa sanoa, kumpi kannattaa tehdä ensin, mutta suosittelen vahvasti animen katsomista jotta syntyy vahvempi tunneside tyttöihin ja sitä myötä sitten myös kortteihin. Itse en ainakaan millään saanut kiinni hahmoista pelaamisen alkuvaiheessa, luonteet tulivat paremmin esille animessa.


Pelin englanninkielisen version saa ilmaiseksi Play-kaupasta ja App Storesta, suosittelen ainakin kokeilemaan! Rytmipelinä ei mitenkään superhyvä, mutta sen sijaan lottoarvontana todella koukuttava. Vähän ehkä liiankin, onneksi en itse ole käyttänyt rahaa kuin reilun kympin verran (molempien serverien molemmat starter packit ostettuna), mutta jos jollakulla on jo valmiiksi vaikeuksia rahankäytön tai peliriippuvuuden suhteen niin sitten en suosittele. Ilman rahankäyttöäkin kyllä pärjää, kunhan on vain kärsivällisyyttä.

17.12.2016

Luukku 17: Revolutionary Girl Utena

Utenan katsoin tuossa vuosi sitten. Kokemus oli kuitenkin niin vahva, että se on edelleen erittäin hyvin mielessä. Utenaa kohtaan oli suuret odotukset, sillä Kunihiko Ikuhara on yksi lempiohjaajiani ja -kirjoittajiani animessa (ainakin niiden muutaman sarjan perusteella, jotka hän on nyt saanut tehtyä), ja Utena oli Sailor Moonin ohella ainut, mitä en ollut vielä nähnyt.


Visuaalinen tyyli Mawaru Penguindrumissa, Yurikuma Arashissa ja Utenassa on raikkaan kokeileva. Utenasta näkyi toki sen vanhuus, mutta välillä en myöskään ollut uskoa silmiäni, että jo 90-luvulla on tehty tuollaisia juttuja animaatiossa. Esimerkiksi oppilaskunnan keskustelut olivat kuin jostain SHAFTin sarjasta. Lisäksi tietysti käytettiin paljon Ikuharan muista animeista tuttuja tyylejä, kuten kehyksiä ja toistuvia animaatiopätkiä. Varjoteatteri oli yksi lemppareistani, samoin kuin lähes joka jaksossa toistuneet animaatiot Utenan valmistautuessa taisteluun. Kaava oli tuttu Mawaru Penguindrumista (ja Yurikuma Arashistakin, mutta siinä se ei ollut niin näkyvää eikä taustalla soinut tarttuvaa biisiä), ja osasin sitä odottaakin, mutta kyllä se jaksoi huvittaa. Kätevä vessa-/jääkaappitauko ennen jakson kliimaksia. No, vaihtui se animaatio sentään sarjan jälkipuolella, ja se oli niin hieno, että oikeastikin katsoin sen tarkkaan joka kerta.



Utena jäi suurimmaksi osaksi positiivisena mieleen visuaalisuutensa sekä mielenkiintoisten hahmojen ja tarinoiden takia, mutta ihan täydellinen sekään ei ollut. Tavallaan se täytti kyllä odotukset, mutta siinä oli paljon asioita, joista en henkilökohtaisesti tykännyt. Varsinkin Utenan rakastuminen oli, vaikkakin ihan ymmärrettävää, jotenkin todella ikävää. Halusin vain kaikkea hyvää kaikille hahmoille, mutta ei se nyt ihan mennyt niin kuin olisin halunnut. Loppu itsessään oli myös traagisuudessaan aika kamala, vaikka antoikin toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Lisäksi sarja olisi voinut olla vähän lyhyempikin, välillä tuntui että joitain juonikaaria venytettiin, varsinkin alussa. Utenan teemat olivat kuitenkin todella vahvat ja niitä käsiteltiin hienosti, varsinkin kun vielä muistaa, että se on tullut melkein 20 vuotta sitten.


Loppujen lopuksi, pienten puutteiden jälkeenkin, annoin Utenalle arvosanaksi 10 MyAnimeListissa. Ehkä se johtui Nanamin pöllöilyjaksoista tai siitä, että kesti monta päivää toipua lopusta. Vanhuudenkin annoin anteeksi siksi, että vaikka animaatiotekniikat ovat uusiutuneet, on visuaalinen tyyli kuitenkin edelleen kokeilevan ja erikoisen näköistä.

16.12.2016

Luukku 16: Midori no Hibi

Listani on aika lailla tytöille suunnattu, enkä ylipäänsä ole katsonut kovin montaa poikien fanservicesarjaa (High School of the Dead ja Love Hina varmaan merkittävimmät). Midori no hibi on kuitenkin todella hyvä sarja siitä genrestä, ehkä siksikin että se keskittyy enemmän draamaan kuin serviceen (vaikka niitä tissejä siellä vilahteleekin).


Midori no Hibissä on myös hauska premissi: päähenkilöpoika Seiji toivoo tyttöystävää, ja hänen toinen kätensä muuttuu tytöksi. Siis, mitä? Sarja ei ole kuitenkaan niin hölmö kuin miltä kuulostaa, ja käsijutusta saadaan ihan oikeaakin draamaa aikaiseksi, kun Seiji esim. vahingossa käyttää tyttökättään pahisten mättämiseen. Päähenkilöpari on mielestäni tosi söpö, ja Seiji ei ole perinteinen haaremianimepäähenkilö, vaan hänellä on sentään luonne. Midorilla ei niinkään, hän on vain ujo ja söpö, mutta todella söpö onkin.

Suosittelen Midori no Hibiä enimmäkseen kohderyhmälleen eli nuorille miehille, jos ei muutama tissinvilahdus haittaa niin on kiva romanssisarja myös naispuolisille animenkatsojille.

15.12.2016

Luukku 15: Princess Tutu

Princess Tutusta on katkeransuloisia muistoja. Voi niitä tuskia joita rinnassani tunsinkaan animea katsoessani. Ahiru oli yksi ensimmäistä animetytöistä joihin oikein kunnolla rakastuin (animen alkuvaiheessa lempparit oli aina miehiä, nykyään aina naisia, en tiedä kertooko tämä omasta seksuaalisuudestani, katsomieni sarjojen tyylilajista vai animen yleisestä nykytilasta). Ahiru on ehkä söpöin ihminen koko maailmassa jonka kukaan on koskaan kuvitellut. Ääninäyttely sopii hahmolle täydellisesti, saattaa tietysti jotakuta ärsyttää se kähinä mutta itse rakastuin siihenkin ihan täysin.


Princess Tutu on arvostettu, muttei kovin suosittu sarja. Ehkä balettiteema, aikakausi tai lapsekkaat hahmodesignit ajavat ihmiset pois sarjan luota. Omasta (ja kuulemma monien muidenkin) mielestä Princess Tutu on yksi parhaimmista animeista, joita olen nähnyt, siis täysin subjektiivisesti katsottuna. Se perustuu löyhästi Joutsenlampi-balettiin ja siinä on tavoitettu kertomuksen sadunomaisuus. Juoni on sen verran monimutkainen enkä sen jokaista käännettä edes muista, että voisin kuvailla tarinaa. Todella hyvin se joka tapauksessa on kirjoitettu, kuten hahmotkin.


Ihan hirveästi en osaa Princess Tutusta muuta sanoa. Visuaalisesti se ei ole kauhean omaperäinen, mutta ajaa asiansa eikä koskaan näytä huonoltakaan. Hahmoista ja tarinasta en oikein voi spoilaamatta sanoa paljon mitään. Loppuratkaisua en muista, toivon että se oli onnellinen kaiken sen kärsimyksen jälkeen. Mutta vaikka Ahirua aina kiusataan ja kaikkea kurjaa tapahtuu ja sydämeen sattuu, on sarjassa kuitenkin koko ajan positiivinen tai ainakin toiveikas tunnelma, koskaan ei vajota masennukseen (ainakaan kovin monen jakson ajaksi). Tämäkin sarja pitää ehdottomasti katsoa uudestaan, ehkä jopa lähiaikoina.

14.12.2016

Luukku 14: One Piece

Suurinta osaa tämän kalenterin sarjoista oikeasti suosittelen katsottavaksi mutta hemmetti, en kyllä One Pieceä välttämättä suosittele läpikahlattavaksi. En ainakaan, jos ikää on yli 16 vuotta. Yritin itsekin tässä vähän aikaa sitten jatkaa sen katsomista (olen menossa jossain jaksossa 320+) ja totesin että ei se kyllä oikein enää kiinnosta. Liian hidastempoinen, liian pojille suunnattu, liian pitkä. Ehkä voisin jatkaa mangasta siitä kohtaa, mihin olen jäänyt animessa. Ei taida enää aikuisten elämässä olla niin monta tuntia aikaa hukattavaksi tällaiselle sarjalle.


Joka tapauksessa! Olen sarjasta todella paljon nauttinut teinivuosinani enkä halunnut jättää sitä mainitsemattakaan. Muistan katselleeni sitä pienestä ikkunasta ja samalla mesetelleeni kavereille, tosin suurimman osan ajasta katselin sitä ihan oikeasti. Huumori iski minuun vielä silloin, ja tykkäsin tietysti todella paljon Zorosta, olisipa se minun aviomieheni, voisin nukkua sen kanssa joka päivä päiväunia. Tietysti vieläkin kiinnostaisi juonenkäänteet ja uudet hahmot, mutta vähän kammoksutttaa tosiaan se pituus.


Toinen teinivuosien suosikkini oli tietysti Naruto, mutta sitäkään en suosittelisi kenellekään, eikä oikeastaan kiinnosta enää itseänikään. Siinä oli vielä One Pieceä enemmän pieruhuumoria. Okei, se sentään loppui, ehkä sen joskus voisi nostalgiasyistä ja mielenkiinnosta lukea kokonaan mangana, mutta katsotaan jaksaako. Elämässä voi tehdä fiksumpiakin asioita, kuten vaikka katsoa uudestaan mikä tahansa muu tämän joulukalenterin anime.

13.12.2016

Luukku 13: Sakamichi no Apollon

Tajusin vasta jälkeenpäin, miten paljon nautinkaan Sakamichi no Apollonista ja miten kivat fiilikset siitä jäi. Nimi pomppasi animelistaltani silmiini, ja pääsi tännekin ihan vain siksi, että en ole sittemmin samantyyppiseen sarjaan törmännyt (josei-sarjojahan on ylipäänsä tehty aika vähän).


Sakamichi no Apollon sijoittuu jonnekin 1960-luvulle ja on jazzia soittavista nuorista kertova draamasarja. Kieltämättä kolmiodraamat eivät ole lemppareitani, mutta sarja on onneksi kuitenkin aika lämminhenkinen ja suuremmilta osin aiheuttaa enemmän hyvää mieltä, vaikka osaa välillä puristaa sydämestäkin. En ole mikään jazz-fani, mutta se on tosi kiva elementti sarjassa ja nuorten soittamat biisit ovat kivoja. Sarja myös opettaa 1960-luvun Japanista asioita, joita ainakaan minä en tiennyt aiemmin. Animaatiokin on tosi kivan näköistä, ja sarjahan on Cowboy Bebopista ja Space Dandysta tutun Shinichiro Watanaben ohjaama. Suosittelen kaikille hyvin tehdystä ihmissuhdedraamasta tykkääville.

12.12.2016

Luukku 12: Ouran High School Host Club

Tämä on sellainen anime, jonka valitsin listalle vaikka olen lukenut myös mangan (joka sekin pääsee 24 parhaan listalle), siksi että anime tuo mielestäni paljon lisää mangaan. Ei ehkä tarinallisesti (toki vähän taitaa erota mangasta), vaan visuaaliselta tyyliltään. Kuvittelen Ouranin aina pinkkinä ja värikkäänä, vaikka mangassa ei värejä olekaan (kansia lukuunottamatta). Kaikki animen visuaalit tukevat mielestäni todella hyvin sarjan (mangan) tunnelmaa ja tyyliä.


Ouranissa on aivan ihanat hahmot. Se on paras tietämäni reverse harem-sarja, ja yksi parhaista shoujosarjoista. Se tarjoilee kyllä fanservicea fujosheille, mutta on mielestäni myös sarja, jonka servicen voi kuka tahansa sietää. Joo, Hikaru ja Kaoru on vähän yliampuvia, mutta varsinkin mangassa hahmot saavat syvyyttä. Olen sarjan jo kahdesti katsonut ja mangakin on ostettuna.

11.12.2016

Luukku 11: Tantei Opera Milky Holmes

Milky Holmesistakin olen kirjoittanut pariin kertaan, mutta koska se on kuitenkin yksi lemppareitani B-luokan sarjoista, on se taas pakko mainita. Sarjahan ei ole animaatioltaan, juoneltaan, hahmoiltaan tai edes vitseiltään mitään ensiluokkaa, mutta jostain syystä vaan tykkään siitä kaikesta huolimatta. Blogin bannerikin on sarjasta, ja tykkään tuosta kuvasta superpaljon enkä aio vaihtaa sitä ikinä.


En tosiaan tiedä, miksi tykkään sarjasta näinkin paljon. Minusta se vain oli hauska, kaikki hahmot olivat sympaattisia ja ylipäänsä heidän edesottamuksiaan oli hauska katsoa vaikka aika kohellustahan se oli. Vähän harmittaa, että sarjan juoni oli aina siinä, että tytöt kadottavat voimansa, ne kun olivat juuri kaikista siisteintä. Sarjan värikkyys ja söpöt hahmodesignit ja vaatteet yms. on varmaan yksi syy miksi se on niin kiva.

Olen itse katsonut sarjasta kaksi ensimmäistä kautta sekä Futari wa Milky Holmesin. Lisääkin animea olisi tullut, enkä ole edes perillä että miten paljon niitä oikeasti on, mitkä olen jo katsonut ja mitkä ovat vain yksittäisiä jaksoja. En ole vielä varma, kehtaanko ihan kaikkea katsoa, Futari wa Milky Holmes ei enää ollut kauhean hyvä. Mutta ehkä voisi koittaa!

10.12.2016

Luukku 10: Kyou Kara Maou!

Joku on aivan varmasti sitä mieltä, että Kyou Kara Maouta ei kannattaisi suositella yhtään kenellekään. Totta, ei se todellakaan ole mikään mestariteos, mutta itse teinivuosinani tykkäsin todella paljon ja katsoin kaikki 78 + 39 + 5 jaksoa. Ja todellakin suosittelen tätä kaikille sellaisille, jotka tykkäävät tytöille suunnatusta fanservicestä, mutteivät urheilusta. Nähdäkseni KKM! on suunnattu juuri niille, jotka nykyään hehkuttavat vaikkapa Free!:tä, Kuroko no basukea ja mitä näitä nyt onkaan. Genreksi voisi sanoa reverse harem, tosin sillä erotuksella että päähenkilö on itsekin poika.


Kyou Kara Maou on mielestäni aivan täydellinen tyttöjä panderoiva sarja. Siinä on hienoja pukuja, monimutkaisia ihmissuhteita miesten välillä sekä toistaan kuumempia miehiä. Paljon kertoo jo alkuasetelma: tavallinen koulupoika tupsahtaa fantasiamaailmaan, jossa vahingossa kihlautuu prinssin kanssa. Päähenkilöt paritetaan jo valmiiksi toisilleen, mutta onneksi päähenkilön ympärillä pyörii reilusti muitakin miehiä, jotka kaikki ovat enemmän tai vähemmän ihastuneita. Pelkästään pehmohomostelua sarja ei sentään (onneksi) ole, vaan myös ihan oikeita fantasiataisteluita käydään.


Mitään näyttävyyttä ei fantasiaelementeistä huolimatta kannata odottaa. Sarjan on animoinut Studio DEEN vuosina 2004-2008. Enempää tuskin tarvitsee sanoa? Kovinkaan paljon ei liikettä näy, ja sekään ei ole kovin sulavaa. Sentään hahmodesignit on kauniita ja maailma värikäs, että pelkästään stillienkin katselu on (lähes) siedettävää. Kauhean tarkkaan en yksityiskohtia muista (onneksi), mutta ainakin sen, että siellä oli jotain 3D-mörköjä vuodelta 2005, voitte kuvitella. Pituus ja huonot tuotantoarvot on ainut asia, miksi en itse jaksa katsoa sarjaa uusiksi, mutta kieltämättä nyt alkoi tehdä mieli katsella edes pätkiä. Myös mies-seyuiden faneille sarja tarjoaa herkkua, sillä päähenkilöitä esittävät Takahiro Sakurai, Kazuhiko Inoue, Toshiyuki Morikawa ja Akio Ootsuka.

Tämä kuva kertoo aika paljon sarjan tyylistä ja hahmoista
Loppuun vielä parhaat pojat: Yuurin Maou-versio, Gwendal, Shinou ja Gunter.

9.12.2016

Luukku 9: Hanasaku Iroha

Kirjoitin vähän aikaa sitten Hanasaku Irohasta jo tänne blogiin, joten tämän päivän luukku jää lähinnä linkiksi aiempaan blogaukseen. Hanasaku Iroha on vain niin ihanan lämminhenkinen sarja. Todella hyvää draamaa, ihanat hahmot, hyvää animaatiota. Voin suositella varauksetta kaikille.

8.12.2016

Luukku 8: Hourou Musuko

Hourou Musukon luin myös mangana, mutta se on sellainen sarja, missä anime antaa jotain lisää mangan lukeneille. Anime on lähinnä tietynlainen tulkinta kyseisestä mangasta, eikä se kata koko sarjaa, mutta mielestäni siihen on valittu ihan hyvä osa tarinasta. Sen lisäksi sarja antaa myös visuaalisesti lisää mangalle. Mangassahan ei tietenkään ole värikuvia, ja anime taas on väritetty aivan ihanalla tavalla. Se mukailee tietysti mangan värisivujen tyyliä vesiväreineen, mutta on kuitenkin omanlaisensa. Hourou Musuko on visuaalisesti ehkä nätein ja pehmoisin sarja, jonka olen nähnyt. Tarina ja hahmot ovat myös todella sympaattisia. Tämä on todella sellainen sarja, jonka toivoisin kaikkien muidenkin katsovan. Siis suunnilleen kaikkien maailman ihmisten.


Mainitaan samaan syssyyn vielä saman mangakan sarja Aoi Hana. Mangaa en ole lukenut, mutta anime oli myös varsin sympaattinen. Ihan yhtä nätti ja pastellinen se ei ollut kuin Hourou Musuko, mutta lievitti kuitenkin nätteys- ja ihanuusnälkääni joksikin aikaa.


7.12.2016

Luukku 7: Aoi Bungaku

Aoi Bungaku on antologiasarja, jossa on animoituna Japanin kirjallisuuden klassikoita. Lähes jokainen jakso on oma tarinansa, ja jokaisella tarinalla on oma jakso-ohjaajansa. Siispä sarja on todella monipuolinen, mutta nimensä mukaisesti sarjan yleistunnelma pysyy koko ajan sinisenä, eli jos ei masentavana niin ei kovin iloisenakaan. Katsoin sarjan itse masentuneena enkä välttämättä suosittele muille sellaista kokemusta. Muistot sarjasta eivät siis ole kauhean hyvät sen osalta, mutta se on laadukkaasti tehty sarja ja esittelee japanilaista kirjallisuutta. Jos siis olet yhtään kiinnostunut Japanin kulttuurista animen ulkopuolellakin, suosittelen erittäin vahvasti sarjan katsomista.


Itse olen sarjan adaptoimista kirjoista lukenut Kokoron ja Ningen Shikkakun (löytyvät suomeksi käännettyinä). Anime ei seuraile kirjojen juonia täysin kirjaimellisesti ja saattaa jopa tehdä asioita täysin eri tavalla, mutta ovat kuitenkin tyyliltään uskollisia adaptaatioita ja niistä saa hyvän yleiskuvan alkuperäisteoksesta. Anime on Madhousen tekemä, ja laatu on sen mukaista. Mitään kauhean erikoisia taiteellisia kikkailuja ei ole, vaan perushyvää animaatiota.

6.12.2016

Luukku 6: Danshi Koukousei no Nichijou

Danshikosta olen kirjoittanut blogiin jo sen ilmestyessä, enkä muista siitä ihan kauheasti mitään joten kovin paljon ei ole lisättävää. Sen verran kuitenkin muistan, että huutonauroin aika monta kertaa sitä katsoessani. Animaatio ei ole kauhean hyvää, mutta vitsit sitäkin parempia. Danshiko ei tietääkseni kauhean tunnettu sarja ole, ja haluaisin tuoda sen mahdollisen monen ihmisen (varsinkin lukiopojan) tietoisuuteen. Katso siis, jos sinusta samat asiat ovat hauskoja kuin lukiopoikien mielestä (ei enää pierujuttuja onneksi siinä iässä). Itse ainakin aion katsoa uudestaan.


5.12.2016

Luukku 5: Fate/Stay night: Unlimited Blade Works

Katsoin sekä Fate/Stay Nightin (uuden version) sekä Fate/Zeron tänä vuonna, mutten kirjoittanut mitään tänne koska en olisi osannut sanoa muuta kuin hehkuttaa hienoa animaatiota varsinkin Fate/Stay Nightin loppujaksoissa. Tajusin silloin, että tämän takia katson animea.


Tarina ei ollut minulle tuttu, mutta sarjaan pääsi ihan hyvin sisälle. Katsoin sarjat “väärässä” järjestyksessä, mutta sekään ei ihan kauheasti haitannut. Hahmot ja tarina eivät tulleet omiksi lemppareikseni, mutta olivat kuitenkin sen verran mielenkiintoisia että odotan innolla sitä Heaven’s feel-leffaa, jollainen piti kai joskus tulla? Alkuperäisteokseen tutustumiseen ei valitettavasti ole aikaa.

Joka tapauksessa voin suositella nimenomaan UBW-animea kaikille niille, jotka haluavat tähän tuoteperheeseen tutustua vähintään sen takia, että halua päästä kärryille siitä, mistä puhutaan.

4.12.2016

Luukku 4: AKB0048

AKB0048-tagilla löytyy näköjään blogistani peräti kuusi postausta, ja tämä tulee olemaan jo seitsemäs. En ollut suuri AKB48-fani ennen tämän katsomista enkä ole vieläkään, mutta sen sijaan animesta tykkäsin todella paljon. Mikä voisi olla parempaa, kuin avaruusidolit? Ja vaikka minusta ei AKB48-fania tullutkaan, niin tykkään kyllä biiseistä. Suosittelen kaikille, jotka tykkäävät idolitytyistä, purkkapopista ja kevyestä scifistä.


Avaruusidoleita paremmaksi voi pistää ainoastaan avaruustaikatytöt. Houkago no Pleiadesista kirjoitin jo vähän aikaa sitten, mutta pakko se on täälläkin mainita, koska se on ihan kuin minulle tehty sarja (automainosta lukuunottamatta). Söpöt taikatytöt avaruudessa on konsepti, jota parempaa en kyllä äkkiseltään keksi. Mainosanimeksi erittäin hyvin tehty, toivottavasti muutkin keksivät käyttää animea mainoskeinona että saadaan rahoitusta kivoille sarjoille. AKB0048 on myös tarkoitukseltaan samantyylinen, sekin on lähinnä AKB48:n mainos, mutta silti todella hyvä.


3.12.2016

Luukku 3: Chuunibyou Demo Koi Ga Shitai!

Chuunikoin ei oikeastaan pitäisi kuulua tälle listalle ensimmäisen postauksen sääntöjen mukaan, varsinkaan sen, että joku toinen olisi minua parempi suosittelemaan sarjaa. Monet kaverini hehkuttivat Rikkaa ihan liikaa ensimmäisen kauden airatessa ja jo sitä ennen, ja kyllähän se kävi hermoille. Itse en oikein tykästynyt hahmoihin, tykkäsin ainoastaan ihanista visuaaleista ja kaikista “taistelu”kohtauksista. Paljon kertoo se, että kirjoitin sarjasta “Syyskauden miinukset”-nimisessä postauksessa.


Toinen kausi jätti vähän paremman fiiliksen. En seurannut Twitteriä yhtä tarkasti, enkä edes tiedä hehkutettiinko kakkoskautta vai mitä mieltä siitä oltiin. Kakkoskaudella oli inhottavaa kolmiodraamaa, josta en tykkää yhtään, mutta jotenkin se kuitenkin onnistui koskettamaan enemmän kuin ensimmäinen. Ehkä sekin saattoi vaikuttaa, että oma parisuhdestatukseni oli muuttunut kausien välissä, ja Rikan ja Yuutan yhteiselo oli jokseenkin samaistuttavaa.


Mutta väitän, että suunnilleen ainut syy, miksi fiilikseni sarjasta ovat niinkin positiiviset kuin nyt ovat, on vain tämä yllä oleva AMV. Se tiivistää sarjan todella hyvin ja kertoo tarinan mielestäni paremmin ja dramaattisemmin kuin sarja itse. Suosittelen silti myös sarjan itsensä katsomista, jos musiikkivideo näytti kivalta - siihen ei kuitenkaan mahtunut kuin murto-osa sarjan ensiluokkaisesta animaatiosta.

2.12.2016

Luukku 2: Baccano!

Baccano!:n katsoin jo ajat sitten, enkä ihan hirveästi siitä muista mitään. Sen kuitenkin muistan, että juoni oli jännä ja hahmot hauskoja. Vähän sekava sarja oli, enkä aina pysynyt ihan kärryillä. Lisäksi sarjan lyhyys tuntui jättävän tarinan kesken. Meinasin ostaa Baccano!-ranoben, kun se kerran englanniksi oli julkaistu, ja lukemisen jälkeen katsoa sarjan uudestaan, josko vaikka tajuaisikin jotain. Mikäli saan tämän joskus toteutettua, kirjoitan sarjasta tarkemmin. Joulukalenterissa se täytyi kuitenkin mainita, koska tykkäsin todella paljon tyylistä ja miljööstä.


Saman tekijän Durarara!! ei nyt virallisesti päässyt tälle listalle, vaikka senkin ekasta kaudesta tykkäsin. Syy tähän on se, että toinen kausi alkoi vähän puuduttaa enkä ole itseasiassa saanut vielä edes katsottua loppuun. Hahmoja on liikaa, ja Orihara Izayan lisäksi muut eivät oikein jaksa kiinnostaa. Myös juonen perässä on välillä hankala pysyä, varsinkin kun ei muista jokaista hahmoa tai jokaista aiemmin näytettyä pientä yksityiskohtaa. Suosittelen kyllä Durararaakin, mutta Baccano! on lähempänä sydäntä.

1.12.2016

Luukku 1: Chihayafuru

Katsoin Chihayafurun aika nopealla tahdilla tuossa pari kuukautta sitten, ja rakastuin aivan totaalisesti. Tykkäsin tosi paljon kaikista hahmoista ja niistä tuli kavereitani, ja sarjan katsomisesta tuli samanlainen kotoisa olo kuin Hanasaku Irohan katsomisesta. Eniten tykkäsin Aratasta, mutta Chihayakin oli todella kiva päähenkilö. Pehmoisan tunteen lisäksi mukana oli myös rutkasti jännitystä, ja se onnistui jättämään lähes jokaisen jakson jonkinlaiseen cliffhangeriin. Koukuttuminen oli siis väistämätöntä.



Tähän mennessä sarjaa on tehty kaksi kautta, ja toinen jäi tavallaan sellaiseen kohtaan, että jatkoa toivottavasti on luvassa. Toivottavasti sarjasta saadaan kolmas kausi lähiaikoina ja jos ei, niin pakko varmaan lukea mangana, sen verran suuren tyhjiön sarjan loppuminen jätti sydämeeni. Ilmeisesti manga on kuitenkin suosittu ja materiaaliakin olisi jo kolmanteen kauteen, mutta eipä tuota aina tiedä.

30.11.2016

Shievanimen joulukalenteri 2016

Kahtena vuonna olen nyt jättänyt joulukalenterin pitämisen välistä, kun en niinä vuosina muutenkaan ollut kovin aktiivinen animeharrastuksen suhteen. Tänä vuonna kuitenkin olen ollut aktiivisempi sekä animen katsomisen saralla, että tässä blogissakin, ja tarkoitus olisi jatkaa samalla linjalla. Siksipä ajattelin yrittää saada puhtia kirjoittamiseen joulukalenterista.

Katsoin Macross Frontierin tänä vuonna, oli kiva sarja ja varsinkin biisit on ihania.
Aiheita en ole edellisten kalentereiden jälkeen keksinyt lisää, ja tätä ideaa haudoin jo viime kerralla. Tätä ennen olen pitänyt joulukalenteria lempparihahmoistani sekä lemppariopeningeista. Vaihtoehdot tällä kertaa olivat siis sarjat ja endingit, ja koska en ollut varma, keksisinkö 24 lemppariendingiä, päätin mennä sarjoilla. Tulossa siis 24 animesarjaa, joista olen itse nauttinut. Niitä löytyy aivan varmasti vähintään sen verran.

15.11.2016

Love Live! Sunshine!!

Tästä olisi toki voinut kirjoittaa jo silloin kun anime tuli, koska Sunshine on ainut sarja jonka olen tänä vuonna katsonut julkaisutahtiin, mutta enpä ole jaksanut. Onneksi on kuitenkin vielä aika hyvin muistissa, ja Aqours-tytöthän ovat iso osa jokapäiväistä elämääni, kun SIF:a pelaan.


Minulla ei ollut ihan kauheasti ennakko-odotuksia uusista tytöistä (jotain tosin kirjoitin edelliseen Love Live-merkintään). En jaksanut ottaa heistä selvää kauheasti etukäteen, vaan annoin animen esitellä heidät minulle. Ihan hyvä päätös, animen aikana tytöt oppi tuntemaan ja ennen kaikkea: rakastamaan. Sanon heti kärkeen, että tykkään itse melkein enemmän uusista tytöistä kun vanhoista. Joo, μ'sissakin on lemppareita (Hanayo ja Maki), jotka pysyvät aina sydämessäni. Mutta sen sijaan μ'sista löytyy inhokkeja tai tylsimyksiä paljon enemmän kuin Aqoursista, heistä tykkään suunnilleen jokaisesta! Ainoastaan Chika on tosi tylsä, koska pirteä päähenkilö ilman mitään persoonallisuutta. Kaikista muista tykkään tosi paljon, lemppareina tosin on Hanamaru ja Ruby. On muuten ihan hyvät nuo lempparit, kun oma persoonallisuuteni on noiden kaikkien yhdistelmä. Paitsi etten palvo isosiskoani yhtä paljon kuin Ruby (joka on muuten hänen ainut ärsyttävä piirteensä).

10.11.2016

Catherine

Ostin Catherinen käytettynä Puolenkuunpeleistä parilla kympillä, enkä kadu ostosta ollenkaan. Catherine oli yksi niistä peleistä, miksi halusin PS3:n, ja nyt kun sellainen tuli jo vuosi sitten ostettua niin oli korkea aika päästä sitä kokeilemaan. Päädyimme pelaamaan pelin läpi kaverini ja poikaystäväni kanssa porukassa, ja siihen meni yhteensä 12 tuntia ja neljä iltaa. Samalla ystävyys pistettiin testiin, kun yhden pelatessa muut kiljuivat ohjeita – ja moitteita, jos niitä ei kuunneltu tai ohjeet olivat huonoja. Minua tämä ei tosin haitannut yhtään, koska en olisi omilla aivoillani keksinyt ratkaisua kaikkiin puzzleihin, eikä muutenkaan minkäänlaisia konflikteja syntynyt (muuten kuin pientä tiuskimista hermojen ollessa kireimmillään).


3.11.2016

Poikaystävän hoito-ohje, osa 2: Kaiji

Kyselin pari viikkoa sitten, mitähän ihmeen animea sitä voisi poikaystävälle näyttää. Vastauksia tuli aimo läjä, ja paljon hyviäkin! Kannattaa käydä edellisen postauksen kommenttiosiosta katsomassa kaikki suositukset, mikäli olette samanlaisessa tilanteessa (ja ehdotuksia otetaan vielä vastaan). Poimin tähän kuitenkin listan parhaista ehdotuksista (ainakin sopivimmista tuolle huonommalle puoliskolle), joita aion ainakin jossain vaiheessa ehdottaa katsottavaksi:
  • Baccano! 
  • Boku Dake Ga Inai Machi
  • 91 Days 
  • Detroit Metal City 
  • Gankutsuou 
  • Attack On Titan
Merkinnän kirjoittamisen jälkeen tilanne kuitenkin eskaloitui niin nopeasti, etten ehtinyt kyseisten sarjojen saatavuutta takaamaan, ennen kuin piti jo joku katsottava sarja keksiä. En edes ollut sanonut poikaystävälle kirjoittaneeni tai ajatelleenikaan, että voisin vihdoin pakottaa hänet katsomaan animea, kun hän itse ehdotti sitä. Sillä hetkellä tietokoneen uumenissa lepäsivät Danshiko, Boku Dake Ga Inai Machi ja Kaiji, ja parin lauseen kuvausteni perusteella poikaystävä valitsi Kaijin.

Jotain sarjasta kertoo ehkä se, että tämä on ainut kuva joka nopealla googlauksella
löytyi, jossa ei ole pelkästään Kaijin naamaa.

13.10.2016

Poikaystävän hoito-ohje eli mitä animea tavikselle?

Olen nyt seurustellut reilu pari vuotta nörtin kanssa. Harmikseni hän vain ei ole anime- vaan pelinörtti, joka kuluttaa aikaansa internetiä (Reddit, Riemurasia, Youtube) selaillen ja Hearthstonea pelaillen. Hän on menneisyydessä seurustellut henkilön kanssa, joka on pakottanut hänet katsomaan animea. Tämä tarkoittaa sitä, että hänellä on aika hyvät perustiedot animekliseistä ja tietyistä sarjoista (Haruhi, K-ON!, Azumanga Daioh), mutta toisaalta hän myös tietää, ettei pidä animesta. Hän myös tietää tasan tarkkaan, miksi ei: ruudulla ei tapahdu välillä mitään (tästä muuten Petteri Uusitalo puhui DesuTalksissa), kaikki on vähän ylilyötyä ja varmaan japanilainen kulttuurikin oudoksuttaa. Eikä hänellä ole samanlaista silmää kaikille kauniille asioille kuin minulla (oma syyni katsoa animeahan on nimenomaan esteettisyys).


Jo heti alussa päätin, että en lähde tuputtamaan. Tiedän, millaista on olla ihmisten kanssa, jotka ovat todella innostuneita jostain (mitä muut eivät tajua) eivätkä muusta puhukaan, ja siksi olen aika hyvin oppinut olemaan puhumatta animesta ihmisten kanssa, jotka eivät siitä välitä. Toisaalta poikaystävän kanssa varmaan voisi mainita useamminkin, että "tähän tilanteeseen on muuten juuri sopiva termi japanissa" tai "tuli muuten mieleen hauska juttu yhdestä animesta", hän varmaan ymmärtäisi pienemmälläkin selityksellä. Mutta parasta tietysti olisi, jos ymmärtäisi ilman selittelyjäkin.

3.10.2016

DesuTalks 2016

En jaksanut twiitata ollenkaan DesuTalksista koska huonot mobiiliyhteydet, akun uhkaava väheneminen ja se, että oli niin paljon sanottavaa kaikista luennoista, ettei ne oikein olisi twiittiin mahtunut! Okei, saattoi myös johtua siitä, etten ole twiitannut kuukausiin, ja olisi hassua aktivoitua yhdeksi päiväksi ja sitten taas hiljentyä.


Lähdin DesuTalksiin, koska ohjelma vaikutti mielenkiintoiselta ja koska tuli pari kuukautta sitten muutettua Keravalle, josta oli lyhyt matka Helsinkiin. Laiskana houkutti vähän jäädä kotiin katsomaan striimiä, mutta tiesin edellisten väliin jääneiden DesuTalksien perusteella, ettei niitä kuitenkaan tule myöhemmin katsottua. Ehkä vielä joskus! DesuTalks on kuitenkin ollut yksi lempparitapahtumistani hyvien puheenvuorojen ja koko konseptin itsensä takia. Väsymyskään ei ehdi iskeä yhden päivän aikana.

4.7.2016

Ore Monogatari!!

Sain kuin sainkin lopulta katsottua Ore Monogatari!!:n loppuun. Jossain puolen välin jälkeen alkoi sarja pahasti tökkimään ja pidin pitkän tauonkin sen katsomisessa, mutta onneksi lopussa taas alkoi tapahtua ja sarjasta jäi paljon positiivisempi kuva niiden muutaman jakson ansiosta.


Aloittaessani sarjan katsomista kuvittelin sen olevan kunnollinen komediasarja jolle saa nauraa vatsa kipeänä. No, ei se lopulta onnistunut naurattamaan kuin muutaman kerran, mutta hyvän mielen sarja se kyllä oli. Vähän turhankin, koska iso osa jaksoista käsitteli vain sitä, miten Takeo ja Yamato selviävät mistäkin arkipäivän ja seurustelun koettelemuksista. Paljon mielenkiintoisimpia olivat jaksot, joissa käsiteltiin myös sivuhahmojen ongelmia ja tuntemuksia.

18.6.2016

Hanasaku Iroha

Hanasaku Irohasta tuli niiden viikkojen aikana, joina sarjaa seurasin, kuin toinen kotini ja perheeni. Oli todella huikeaa, miten hyvin sarjan hahmoihin pääsi sisälle, ja miten tunsin olevani osa sitä maailmaa. Enkä oikeastaan edes osaa sanoa, mistä se johtuu! Ehkä siitä, miten sarjassa osattiin ilmaista hahmojen tunteet käyttämättä ollenkaan sanoja – esimerkiksi Toorun käytöksestä tajusin heti hänen olevan ihastunut Ohanaan, ja Minkosta taas näki, millainen ristiriita oli mustasukkaisuuden ja kaveruuden välillä. Tunteet välittyivät todella hyvin, ilman että niitä korostettiin liikaa.


15.6.2016

Desucon 2016

En alun perin edes ollut menossa Desuconiin tänä vuonna, kun en meinannut ohjelmakartasta löytää mitään kiinnostavaa ohjelmaa ensimmäistä kertaa ikinä, mutta kaverit saivat valitettavasti ylipuhuttua. Sainpahan samalla vietyä taas mangaa kirppikselle, niin se on vaan vähentynyt muutaman vuoden takaisesta neljästä kassista puolikkaaseen. Kaiken kaikkiaan jäi kuitenkin vähän sellainen fiilis, että tästäkö nyt maksoin kolmekymppiä.

Perjantai alkoi avajaisilla. Frostbitessa jätin ensimmäistä kertaa avajaiset väliin ja päätin silloin, että toista kertaa en tee niin. Oli hyvä päätös, koska avajaisten ja päättäjäisten tarina oli hauska ja toimiva, ihanaa että oli vaihteeksi vähän jotain erilaista. Okei, kyllähän osa repliikeistä ja näyttelystä oli vähän tökeröä, ja varmaan sitä juontakin olisi voinut vähän hioa, mutta oli kuitenkin kiva että avajaiset ja varsinkin päättäjäiset eivät olleet pelkästään ohjelman mainostusta ja voittajien julkistamista.

19.5.2016

Life Is Strange

Olin todella innoissani kuullessani ensimmäistä kertaa Life is Strangesta. Kerrankin peli, joka kuulostaa ihan kuin minulle tehdyltä! Ostin Anttilasta reilulla kolmellakympillä vielä jonkun collector’s edition-boksin, jossa tuli mukana pelin soundtrack-levy sekä pieni taidekirjanen. Olin todella innoissani jo paketin sisällöstä, tuntui uskomattomalta että sellaisen sai niin huokeaan hintaan. Kovista odotuksistani huolimatta myöskään peli ei pettänyt, vaan myös se oli todella laadukas ja kuten olin kuvitellutkin, ihan kuin minulle tehty. 


En tykkää yhtään peleistä, joissa on liikaa jännitystä. En ole koskaan pelannut enkä edes halua pelata mitään räiskintäpelejä, pelkkä ihmisten ampuminen ei vaan jaksa kiinnostaa. Minun tyyppisiäni pelejä ei ihan kauheasti länsimaissa tehdä, ainakaan suurella budjetilla ja vielä konsoleille. Ainut PS4-peli, jonka olin aiemmin ostanut, oli Journey (josta myöskin Collector’s edition, sisälsi myös Flower- ja Flow-pelit), jonka pelasin yhdessä illassa läpi. Oli siis todella kiva löytää toinenkin kiinnostava peli.

26.4.2016

Love Live!

Love Live! on tässä vajaan vuoden aikana vallannut elämäni, ja saan lähes joka päivä kuulla poikaystävän huomauttelua sen pelaamisesta. Mutta en anna sen häiritä! On todella kivaa, että olen taas pitkästä aikaa löytänyt sellaisen franchisen, jonka krääsääkin voisin ostaa (en tosin vielä ole) ja jonka parissa jaksaa viettää aikaa. Syynä tähän on lähinnä School Idol Festival –peli, mutta toki animetkin on tullut katsottua ja tykättyä.


Peliä aloin tosiaan viime kesänä pelaamaan englannin serverillä, ja aika pian sen jälkeen katsoin ekan kauden animestakin. Toinen kausi meni syksyllä, elokuva keväällä, ja n. kuukausi sitten aloin pelata peliä myös Japanin serverillä. Oikeastaan oli vain ajan kysymys, milloin tähänkin peliin eksyn, sillä ylipäänsä rytmipelit ovat olleet lähellä sydäntä, ja kun vielä rytmipeliin on yhdistetty animetytöt, oli pelini menetetty.

18.4.2016

Houkago no Pleiades

Olen aina tykännyt avaruusjutuista, ja taikatyttöjututkin on ihan kivoja, joten Houkago no Pleiades oli ihan kuin minulle tehty. Tykkäsin silloin jo ekasta OVA-jaksosta, vaikka se tulikin katsottua lähinnä kuriositeettina, että miltä oikein näyttää Subarun mainosanime. Tällä kertaa olin unohtanut koko mainosaspektin, ja muistin sen vasta siinä vaiheessa kun päähenkilön isä selittää tyttärelleen (jonka nimi oli tosiaan Subaru) miten auton moottori toimii. Viittaukset autoihin tai siihen tiettyyn merkkiin jäivät onneksi aika pieniksi, ja ihan hauskoiksi: juonena oli avaruusaluksen moottorin palasten kerääminen pleiadesilaiselle avaruusolennolle, moottorin ääniä päästelevien ”luutien” avulla. Hauskaa oli sekin, että varsinaisesti tytöt eivät olleet taikatyttöjä, vaan taikuus selitettiin jonkinlaisella pseudofysiikalla. Eihän ne selitykset mitenkään järkeviä olleet, mutta ihan hauska kuitenkin vaihteen vuoksi (pun unintended).


11.4.2016

Popcult Helsinki 2016

Popcult on nyt ohi ja todellisuuteen palattu. Tajusin olleeni taas pitkästä aikaa conilumouksen vallassa, kun siskoni muistutti vessaani mennessään, että lamppu on rikki ja huomenna pitäisi soittaa huoltomiehelle ja tehdä koulutehtäviä ja ai niin, mulla oli tosiaan tällanenkin elämä. Tästä voidaan päätellä, että Popcult oli todella onnistunut tapahtuma ja mukava kokemus.


8.4.2016

Henkiin herääminen ja Crunchyrollin palvontaa

Pitkästä aikaa päätin taas kirjoittaa animesta! Syy blogin hiljenemiseen oli animen katsomisen vähentyminen sekä se, että piti olla mukamas niin ajankohtaista asiaa eikä sarjojen viikoittainen seuraaminen ole koskaan onnistunut minulta. Nyt kuitenkin on vuoden aikana tullut katsottua sellainen määrä hyviä sarjoja, joista on vielä paljon sanottavaakin, että pakko taas herättää tämä blogi henkiin ainakin parin kuukauden ajaksi.

Houkago no Pleiades