torstai 8. joulukuuta 2016

Luukku 8: Hourou Musuko

Hourou Musukon luin myös mangana, mutta se on sellainen sarja, missä anime antaa jotain lisää mangan lukeneille. Anime on lähinnä tietynlainen tulkinta kyseisestä mangasta, eikä se kata koko sarjaa, mutta mielestäni siihen on valittu ihan hyvä osa tarinasta. Sen lisäksi sarja antaa myös visuaalisesti lisää mangalle. Mangassahan ei tietenkään ole värikuvia, ja anime taas on väritetty aivan ihanalla tavalla. Se mukailee tietysti mangan värisivujen tyyliä vesiväreineen, mutta on kuitenkin omanlaisensa. Hourou Musuko on visuaalisesti ehkä nätein ja pehmoisin sarja, jonka olen nähnyt. Tarina ja hahmot ovat myös todella sympaattisia. Tämä on todella sellainen sarja, jonka toivoisin kaikkien muidenkin katsovan. Siis suunnilleen kaikkien maailman ihmisten.


Mainitaan samaan syssyyn vielä saman mangakan sarja Aoi Hana. Mangaa en ole lukenut, mutta anime oli myös varsin sympaattinen. Ihan yhtä nätti ja pastellinen se ei ollut kuin Hourou Musuko, mutta lievitti kuitenkin nätteys- ja ihanuusnälkääni joksikin aikaa.


1 kommentti:

  1. Hyvä sarja kyllä, niin koskettava ja sympaattinen. Olen halunnut tota aoi hanaa myös lukea.

    VastaaPoista