18.1.2016

Desucon Frostbite 2016

Frostbitesta on taas selvitty, onneksi tänään on vapaapäivä joten conista voi toipua ihan kotioloissa.

Perjantaina tuli lähinnä käväistyä Sibeliustalolla. Menin kaverilleni etkoille neljältä ja päädyttiinkin sitten kiinalaiseen syömään sekä hengaamaan, ja jätettiin avajaiset ja kaikki muukin välistä. Avajaiset olikin ainut, mitä olisin perjantaina halunnut mennä katsomaan, mutta eipä se mitenkään pakollista ollut. Ehkä vähän puuttui se yhteisöllisyyden tunne alkuconista joka nimenomaan avajaisissa syntyy. Kuudelta kuitenkin saavuttiin paikalle, vein kirpputorille tavaraa ja hengattiin pari tuntia Metsähallissa ennen kuin koti, sauna ja poikaystävä kutsuivat.

3D animessa - kuka sitä tekee ja miksi