Shievanime

Vastarannan kiiski, osa 1: Hayate no Gotoku

2012-02-26T13:43:00.000+02:00

Twitterissä isot pojat ja vähän tytötkin ovat liputtaneet ihanuuden vuoden puolesta. 2012 on ihanuuden vuosi, jolloin mitään ei saa vihata vaan kaikkea animea pitää rakastaa. Onhan ihanuuden vuosi sinänsä ihan hyvä idea, mutta toisaalta se kuulostaa omaan korvaani siltä, ettei saa enää olla mielipiteitä, vaan kaikkea on pakko rakastaa tai saat turpaasi. Tämän kunniaksi olen päättänyt aloittaa juttusarjan, jossa kerron animeista, joista pidän vähiten.

Käsittelen enimmäkseen sellaisia sarjoja, jotka ovat suurten yleisöjen suosikkeja tai muuten arvostettuja, mutta jotka eivät ole minuun iskeneet. Saatan tosin vielä lopuksi kertoa hieman niistä alemman budjetin sarjoista, joita olen hölmöyksissäni mennyt katsomaan, ja jotka eivät kenenkään muunkaan mielestä olisi hyviä. Toisaalta jätän käsittelemättä esimerkiksi Ore no imouton, koska sen vioista varmasti monet muut ovat jo kertoneet minua paremmin.

En oikeasti ole mikään vihaajaluonne. En koe katsoneeni ihan hirveästi huonoa animea, ja koetan aina löytää kaikesta hyviäkin puolia. Lisäksi rakastan tarinoita yli kaiken, joten niiden vihaaminen on aika harvinaista. Enkä nyt välttämättä näitäkään sarjoja vihaa, en vain pidä niistä kovin paljon. Pitäisi ehkä pyytää anteeksi sitä, jos pahoitan jonkun mielen, mutta en oikeastaan ole kovin pahoillani siitä. Pitää oppia siihen, että kaikilla asioilla on sekä rakastajia että vihaajia, eikä suuttua jos joku ei pidä juuri siitä mistä sinä pidät.

Plus en ole aina välttämättä täysin tosissani. Vihaan huumorilla, tai jotain.

Monet näistä sarjoista ovat hahmokeskeisiä, ja niin on myös Hayate no Gotoku. Ja ongelmanahan sitten olikin se, että hahmot eivät kiinnostaneet. Normaalisti yritän aina keksiä perusteluja sille, miksi tykkään tai en tykkää jostakin, mutta nyt niitä on vähän hankala keksiä. Ehkä Hayaten hahmot eivät olleet tarpeeksi omaperäisiä. Niihin kyllä päästiin ihan hyvin sisälle, ne eivät jääneet yksiulotteisiksi, mutta ehkä niissä siltikin oli sitä yhden piirteen vikaa. Nagi oli ärsyttävä, Hinagiku oli ärsyttävä, kaikki naissivuhahmot olivat ärsyttäviä, Maria ja Hayate olivat tylsiä. Tykkäsin siitä Nagin vanhasta butlerista, sekä niistä Hayaten koulussa olevista kollegoista, mutta niitäkin näytettiin yhteensä ehkä viidessä jaksossa 52:sta.

Tämä oli toinen sarjan ongelmista. En vain yksinkertaisesti jaksa episodiluonteisia sarjoja. Täytyy olla jonkinlainen juoni, joka jatkuu aina edes muutaman jakson ajan. Hayatessa olisi ollut potentiaalia tällaiselle juonelle. Nagin isoisän juonittelut Hayatea vastaan, Hayaten ja Nagin entisen butlerin taistelu sekä se, että Hayaten voittaja saa Sanzeninin omaisuuden (vai miten ikinä se menikään). Kaikista noista olisi saanut jonkinlaista tarinakaarta, mutta ei, tyydyttiin yhteen tai kahteen jaksoon jokaisen kohdalla. Okei, tappelushouneneita on jo ihan liikaa, mutta mieluummin olisin katsonut sitä kuin tätä.

Hahmokeskeisyyden lisäksi Hayate no Gotoku on huumorisarja. Taas yksi kompastuskivi minulle. Huumori nimittäin pohjautuu juurikin hahmoihin ja hahmokemioihin, ja kun hahmot ovat yhdentekeviä, tylsiä ja ärsyttäviä, ei heidän toilailutkaan juuri naurata. Yksi syy, miksi alun perin aloin katsoa Hayatea oli sen viittaukset muihin animeihin ja japanilaiseen pop-kulttuuriin, ja se olikin ainut, mille nauroin – jos tajusin ne. Harmi vaan, että ainakin kolme neljäsosaa niistäkin vitseistä meni täysin ohi. Olisi kai pitänyt olla Gundamit ynnä muut vanhat legendat katsottuna.

Animaatioltaan Hayate no Gotoku oli mukiinmenevää. Se oli sellaista kultaista keskitietä, ettei siihen kiinnittänyt huomiota hyvässä tai pahassa. Värimaailma oli kirkas, värikäs ja selkeä, toisaalta ehkä hieman lapsellinen. Musiikkeihin ei ihan hirveästi tullut kiinnitettyä huomiota.

Lopputuomio Hayate no Gotokulle on jotain 2-/5. Ei ehkä ihan niinkään paljon. Sinänsä ihan hyvin tehty sarja, en sano ettei sitä kannattaisi katsoa, ei vaan ollut minun makuuni sitten yhtään. Tuntui itse asiassa tervanjuonnilta sen katsominen. 52 jaksoa on aika paljon, ja olenkin päättänyt jatkossa harkita hieman pitempään, ennen kuin alan katsoa mitään niin pitkää sarjaa.

Seuraavaksi luvassa aikamatkailua, lauluprinssejä ja kokonainen animaatiostudiokin.

Talvikausi omalta osaltani

2012-02-04T19:07:00.000+02:00

(Yritän nyt herätellä tätä blogia henkiin. Hiljaisuus on johtunut ihan vaan siitä, että minulla on ollut jonkinlaisia paineita kirjoittaa tänne tai ylipäänsä ei ole ollut mitään kirjoitettavaa.)

Tällä hetkellä seuraan tämän kauden sarjoista viittä: Nisemonogatari, Tantei Opera Milky Holmes 2, Recorder to randoseru ja Daily lives of highschool boys sekä juuri alkanut Black Rock Shooter. Neljästä ensimmäisestä on nähty neljä jaksoa ja viimeisestä yksi. Mikäli missaan mielestänne jotain todella tärkeää, voi vielä ehdottaa jotain sarjaa sillä ehdolla, että se on vähintään yhtä hyvä kuin edelliset. Omien haistelujeni mukaan ei tosin mitään muuta kovin eeppistä tällä kaudella mene.

Tantei Opera Milky Holmes tosiaan päätti jatkua. Olihan se ensimmäinenkin kausi viihdyttävä, hahmot olivat sympaattisia ja vitsitkin ihan naurattavia. Kakkoskaudella jatketaan vähän samaa meininkiä, tosin parin ekan jakson aikana pääsi vähän ärsyttämään tuo Milky Holmesien saamattomuus. Vihdoin sentään saivat taas Toysit edes johonkin kuntoon (jotain kertoo se, etten edes muista kellä oli mikäkin Toys). Kolmosjakso oli vähän heikompi, mutta nelosesta jostain syystä tykkäsin paljon. Tykkään sarjan visuaalisesta tyylistä ja siitä, miten se vaihtelee.

Nisemonogatari on aika taattua Bakemonogatari-laatua. Okei, tähän asti olen kyllä tykännyt Nisestä enemmän kuin Bakemonosta. Bakemonossa tykkäsin ainoastaan siitä Shaftin upeasta ja taiteellisesta tyylistä, hahmot ja olematon juoni sen sijaan ei iskenyt sitten yhtään. Nisessä on esitelty ihan mielenkiintoiselta vaikuttavia uusia hahmoja (jos Fire Sistersit voi uusiksi laskea) ja jopa jonkinlaista juonta kehiteltiin kolmannessa jaksossa. Kauhean tylsiä dialogejakaan, joita Nisioisinissa eniten inhoan, ei ole vielä tullut, paitsi ehkä neljännessä jaksossa, mikä meni melkein kokonaan ohi. Ekan jakson ”rohkeus”-keskustelu oli jopa nokkela ja hauska. Saatan mahdollisesti puhua enemmänkin Nisioisinista Nisemonogatarin jälkeen. Mutta hei, onko Shaftilla ihan oikeasti ollut aikaa tehdä tämä kunnolla? Siistiä jos on. Ainakin tähän mennessä on näyttänyt ihan pirun hyvältä.

Daily lives of high school boys, Danshi koukousei no nichijou, Danshiko eli lukiopojat oli sellainen sarja, jonka nappasin kuullessani kehuja siitä. Tähän mennessä se on ollut ihan hauska. Itse en niinkään samaistu, kun en ole poika enkä lukiossakaan, mutta ilmeisesti siitä voi nauttia samaistumattakin. Luulisin, että se kuitenkin on jonkun verran totuuden mukainen, ainakin tyyliltään. Poikien välinen, hieman ilkikurinen huumori on parasta. Vähän olin pettynyt, kun kolmas jakso oli ranta- sekä onsenjakso, eikä edes mikään kovin omaperäinen sellainen. Pingispeliä tuollaisilla säännöillä olisi kiva itsekin kokeilla. Nelosjakso taas oli kulttuurifestivaalijakso, mutta ei sentään ihan perinteinen. Siinä esiteltiin muutama uusi hahmo, joista ei voinut olla pitämättä. Suurin miinus on ending, joka on aikamoista kuraa. Kaikesta huolimatta Danshiko on koko kauden suurin yllättäjä.

Tarkoittaako tämä, että minun pitää ostaa DVD?

Black Rock Shooterkin ehti tässä alkaa. Sen animointi oli ensimmäisessä jaksossa aika huonoa. CGI:stä en tykkää sitten yhtään, ja sitä oli käytetty reilusti. Hahmotkin näyttivät sanalla sanottuna derpeiltä, tosin liikkuivat kiitettävän paljon. Kuten Takanashi sanoikin, Kuroi on hyvin ilmeikäs. Juoni sentään vaikuttaa kiinnostavalta, ja on hyvä, että se alkoi hyvinkin erilailla kuin OVA.

D-d-d-derp.

Recorder to randoserun aloitin pitkälti Anime-lehden katsauksen takia ja siksi, että noin lyhyisiin jaksoihin ei tarvitse paljon aikaa hukata. Toisaalta se osoittautui niin hauskaksi, että enemmänkin olisi kestänyt. Idea on hauska ja jollain tapaa myös freesi, tosin aika lailla yhden vitsin sarja. Mutta kun se vitsi on toimiva, sitä jaksaa katsoa.

Visual Novel: Ja niin minä kuolin Desuconissa

2012-01-22T19:20:00.000+02:00

Minulla on unelmana – tai voisi melkein sanoa tavoitteena – tehdä oma visual novel. Tai ei vain yhtä, vaan ehkä jopa useampikin, mikäli inspiraatio riittää. Ja pitäähän sekin homma jostakin aloittaa.

Niinpä siis aion nyt julkaista ihka ensimmäisen visual novelini. Se on tehty täysin huumorilla, vähän ehkä myös kieli poskessa, lähinnä omaksi ilokseni ja harjoitukseksi. Nimestä voi päätellä aika paljon, mitä peli sisältää: Desuconia ja jännyyksiä. Kovin pitkä se ei ole, pelaamisessa kestää 5-15 minuuttia.

Laitan nyt latauslinkit tähän ja kommentoin lisää niiden alapuolella. Pyydän, että pelaatte ensin ja luette alla olevan tekstin vasta sitten.

Linux
Mac
Windows

Sain idean, kun pelasin Katawa Shoujoa. Siinähän päähenkilöllä on heikko sydän, ja aloin miettiä että apua, entä jos tämä kuolee jossain vaiheessa kun valitsen väärän. Keksin, että sellainen olisikin ihan hauska idea: peli, jossa pitää yrittää estää päähenkilöä kuolemasta. Toisaalta ehkä aika ärsyttävältä kuulostava konsepti, mutta myös erittäin hauska ja mielenkiintoinen, ainakin omasta mielestäni. Voihan toki olla, että joku muu on keksinyt saman aiemminkin, mutten ainakaan itse ole törmännyt vastaaviin.
Alun perin minun piti tehdä ihan normaali versio, jonka nimi olisi ollut Ja niin minä kuolin. Olisin aloittanut pelin tekemisen Desucon Frostbiten Visual novel-työpajassa. Sitten keksin, että voisin tehdä samasta ideasta Desucon-version! Aluksi ajattelin, että olisi mielekkäämpää tehdä ns. alkuperäinen versio, ja Desu-versio olisi sitten tavallaan parodia. Lopulta himotti tehdä Desu-versio ensin. Saa nähdä, tuleeko ”tavallista” koskaan.

Joistain kohdista en ollut ihan varma, uskaltaako niitä ylipäänsä laittaa. Olen oikeasti pohjimmiltani liiankin vakava ihminen, ja tällaisen pilan tekeminen ei ole minulle välttämättä ihan helppoa. Mieleeni tuli esimerkiksi se Tsukiconissa tapahtunut kahden tytön yliajo, ja mietin jopa kohtauksen poistamista pelistä. Toinen oli epilepsiakohtaus. Haluan kuitenkin korostaa, että kaikki todellakin kannattaa ottaa vitsillä, vaikka itse olen miettinyt myös asioiden vakavaa puolta. Tuskin melkein mitään näistä oikeasti tulee koskaan tapahtumaan missään conissa. Osa näistä on tarkoitettu varoituksina, osassa taas on tehty melkein päinvastoin kuin kannattaisi.

Teknisiä tietoja sen verran, että peli on tosiaan tehty Ren’py-nimisellä ilmaisohjelmalla. Suurin osa siinä käytetyistä hahmoista on myös ilmaisia, vapaasti käytössä olevia grafiikoita, vain meido on Tiskun piirtämä. Tosin meemikuvat olen etsinyt ihan Googlen kuvahaulla eri sivustoilta, suurin osa niistä on kuitenkin sellaisia, ettei niiden tekijöistä tiedetä tai niitä käytetään muutenkin yleisesti. Valokuvat olen ottanut Desucon Frostbiten aikana, ja varmistanut, ettei siellä pitäisi kenenkään naama ainakaan kokonaan näkyä. Jos kuitenkin tunnet, että joku henkilö/sinä itse olet siellä ja liian tunnistettava, voin toki sensuroida. Pelin tekemiseen on kulunut noin 5-10 tuntia, ehkä lähemmäs sitä kymmentä. Alkuvaiheessa sain tosiaan apua Desuconin Visual novel-ohjelmien pitäjiltä, kiitokset heille siitä.

Pikkaisen peräänkuuluttaisin sitä suomalaista visual novel-yhteisöä. Jos nyt saataisiin ainakin foorumit pystyyn Anikiin tai jonnekin. Kiinnostuneita henkilöitä näytti kuitenkin jo Frostbitessa riittävän, ja varmasti lisää löytyy internetin syövereistä. Katsotaan, mitä kaikkea tulevaisuudessa ihmiset keksii. Itselläni on seuraava VN-projekti jo tiedossa ja suunnitteluvaiheessa.

Kiitos ja anteeksi.

Ihan Tavallinen Desucon-raportti

2012-01-16T15:08:00.000+02:00

Jeps. Frostbitesta siis.

Aloitetaan ajasta ennen conia. Joskus muutama viikko sitten en edes ajatellut, että tällainen on tulossa. En ollut kovinkaan innostunut. Sitten, reilua viikkoa aiemmin tajusin että hei, Frostbite on tosiaankin kohta, siellä pääsee ehkä näkemään ihmisiä ja animeaiheista ohjelmaa!
Kun katselin ohjelmakarttaa, näin melkein pelkästään ohjelmaa, mihin voisi mennä mutta mitä ei välttämättä ole ihan pakko nähdä. Siispä en suunnitellut kovin tarkkaan aikataulua, vaan päätin päättää tapahtumapaikalla, milloin menen mihinkin.

Lauantaiaamuna pääsimme luonani majoittuneen Tiskun kanssa aika kivuttomasti conpaikalle ja sisällekin. Takit narikkaan, cosplaypukuhuoneeseen laittautumaan (minäkin jopa cossasin! Abiru Kobushia Sayonara Zetsubou Senseistä) ja sitten avajaisiin. Jostain syystä avajaisissa ei tuntunut olevan ihan niin eeppinen tunnelma kuin kahdessa aikaisemmassa. Ehkä se johtui siitä, että kunniavieraita ei ollut tällä kertaa kuin yksi. Avausvideo oli kuitenkin aivan loistava, ja Frosti-chan tooosi suloinen.
Avajaisten jälkeen oli jonkinasteista hengausta, vanhojen tuttujen tapaamista ja ostoksilla käyntiä. Puolen päivän jälkeen suuntasin Opi tekemään visual novel-luennolle, jota olin odottanut ehkä eniten etukäteen. En nyt tiedä, oliko se paras tai mielenkiintoisin luento, mutta sain siitä hyviä neuvoja ja kannustusta oman vn:n kyhäämiseen. Olihan luento välillä hauskakin, ja "diaesityksen" tekeminen Ren'pyllä oli hyvä idea.
Sen jälkeen jatkoin vn-työpajaan. Tässä välissä tosin piti käydä hakemassa tietokone autolta, ja jouduin tekemään sen t-paidassa, koska narikassa kesti ja kesti. Varmastikin yli viisi minuuttia odottelin ja sitten päätin, että pakko juosta autolle. Ei onneksi ollut siinä vaiheessa yhtä kylmä kuin illalla.
Työpaja oli myös kovin antoisa. Sain tehtyä omaa pientä harjoitus-visual noveliani jo hieman. Vetäjät auttoivat aina, jos oli ongelmia, ja niitähän tuli muutama. Toinen myös näytti minulle hyödyllisiä mutta ennen kaikkia hauskoja kikkoja, joilla saa hahmon liikkumaan. Kiitokset tästä.

Kuva liittyy, toivottavasti saatte vielä joskus tietää miten.

Visual Novel-häröilyn jälkeen menin seuraavaksi Arigaatto, sanoi Kari Korpi - animea suomeksi-luennolle. Se osoittautui varmasti hauskimmaksi luennoksi, jonka katsoin. Sen Muumien jakson olin vasta nähnyt, enkä silloin edes varmaan hymyillyt sille kohtaukselle, mutta kun koko sali nauraa niin pakkohan siihen on lähteä mukaan. Huhhuh. Mutta hauskuuden lisäksi se oli myös informatiivinen, ja Lohen ~~tytöt~~ naiset ovat todella hyviä puhujia, joita kuuntelee mielellään.

Tässä välissä löysinkin taas kaveriporukkani - kuljin aika itsenäisesti koko conin ajan, mutta yksin en ollut oikeastaan kuin joillain luennoilla. Käytiin syömässä, ja sitten menin Gaalaan. Suurin virhe Gaalassa taisi olla pituus. Kai sen nyt jo DesuTalksista tiesi, ettei se kaksi tuntia kestä? No, gaala oli oikeastaan juuri sellainen kuin sopi odottaa: julistettiin palkinnot. Toki pääsali oli ainut oikea paikka sille, mutta yleisöä ei ollut oikein yhtään. Sitä en kommentoi, menikö palkinnot oikeille henkilöille.

Gaalan jälkeen ei enää ollutkaan muuta kuin hengausta. Oli hienoa tutustua uusiin ihmisiin, sekä jutella vanhojen kanssa. Joskus kymmenen jälkeen muistaakseni taisimme lähteä nukkumaan. Olisin halunnut nähdä Animen rakastamisen teorian, mutta tiesin, että tappaisin sekä itseni että Tiskun, jos ajaisin niin myöhään ja väsyneenä kotiin.

Tähän väliin kevennykseksi conin ostokset.

Saimmekin ihan hyvät yöunet alle sunnuntaiksi. Takaisin coniin (ilman cossia tällä kertaa) pääsimme vähän kymmenen jälkeen, kuten lauantainakin. Sunnuntai meni aika yllättäen hengatessa - olin ajatellut, että 11:30 asti on luppoaikaa ja loppuaika menisikin kunnon luentomaratonilla. Niin ei käynytkään, kun Tisku lähetti viestin istuessani MämmiKunniaan kysymys- & vastaussessiossa ja ilmoitti, että noin kahden minuutin päästä olisi Twittermiitti infon edessä. Twitter voitti Mämmin tällä kertaa, sori. Mutta oli tosiaankin kiva tutustua tai ainakin esitellä itsensä näille Twitteristä ja muuten animeskenestä tutuille tyypeille. Oli hauskaa.

Twitmeatin jälkeen tuli nälkä. Kävin heittämässä ruokaa lärviin ja meinasin mennä Realismi animessa ja mangassa-luennolle, mutta Tisku ilmoitti sen olevan aika tosi täynnä. Ei toki varmastikaan yhtä täynnä kuin Pokémon: raiskaamassa lapsuuttasi vuodesta 1996, johon oli myös tarkoitus mennä mutta hylkäsin ajatuksen siihen paikkaan, kun näin sen jonon. Siispä sen ajan katselin, kun Tisku pelasi Ao Onia (paras (ja ainut) kauhupeli minkä olen nähnyt) sekä luin Maaria Laurisen Phantomland-sarjakuvaa, jonka molemmat osat olin aiemmin ostanut taidekujalta.

Lopuksi oli vielä Moniaistillisen eeppinen legioonalaismultivisa, joka toki houkutteli jo pelkällä nimellään. Halusin sekä testailla itseäni että oppia jotain uutta. Kysymykset olivat aika vaikeita, mutta melkein kaikkiin löytyi yleisöstä vastaus. Itse tiesin vastauksen noin kolmeen: ensimmäisen ääninäytteen biisin nimen olisin tiennyt (ja osannut myös sanat), Madun heittämän Red Garden-kysymyksen olisin tiennyt viime Desuconin Gonzo-luennon perusteella ja se viimeinen kuva-arvoitus, jossa oli se linna, oli Kara no Kyoukai. Se tuli heti ensimmäisenä mieleen, ja siinä vaiheessa kun alettiin puhua elokuvasarjasta olin jo ihan varma, että se se on, mutta en tietenkään saanut koskaan suutani auki tarpeeksi ajoissa. No, ei se mitään. Kysymykset olivat kuitenkin hauskoja, tosin odotin hieman uudempaa kamaa, ja järjestyksen olisi voinut päättää aiemmin, ettei olisi tullut noita kiusallisia "mikäs seuraavaksi"-taukoja.
Viimeisenä vielä päättäjäiset, joilta nyt en mitään kovin eeppistä odottanutkaan mutta joissa olisi voinut kyllä olla jotain muutakin.

Kaiken kaikkiaan jäi erittäin hyvä fiilis conista. Johtuikohan se siitä, että olin tosiaan "yksin", kun tuli tavattua niin monta eri ihmistä enkä pysynyt vain sen yhden saman joukon kanssa ihan koko aikaa. Kiitos ihan älyttömästi kaikille, jotka sanoivat mulle sanankin. Ohjelmista jäi hyvä mieli, tosin monta monta kiinnostavaa jäi näkemättä. Toivottavasti ne saa katsottua myöhemminkin.

Toki kritisoitavaakin riittää. Tungos ahdisti erittäin paljon, vasta sunnuntaina tuntui hieman helpottavan. Ihmiset vain eivät olleet ulkona niin kuin kesällä. Sotkuisuus häiritsi myös, roskia (varsinkin pizzalaatikoita) ja muuta likaa oli melkein kaikilla pöydillä metsähallissa. Istumapaikatkin olivat lähes aina varattuja. Tungos näkyi myös luennoilla. Ohjelmalehtisestä - siis lappusesta on valitettu. Minulle se riitti (tosin ohjelmanpitäjien nimet olisi ollut aika must), mutta ihan hyvä pointti se, että aloittelijat olisivat tarvinneet enemmän tietoa. Lisäksi Desuconin ohjelmalehtiset ovat olleet aina näyttäviä, ja niiden saamista melkein odottaa ennen conia.

Jonkin verran ihmisiä.

Sitä en osaa sanoa, tavoittiko Desucon Frostbite kohderyhmänsä. Kyllähän siellä pieniäkin conikävijöitä näkyi, mutta yleisesti ottaen kävijäkunta näytti olevan aika samanlainen, kuin kesän Desuissakin. Voihan se toki olla, että Frostbite veti uusia, vanhempia kävijöitä. Voisin melkeinpä sanoa, että se letkajenkka/elefanttimarssijono oli ihan positiivinen näky, siitä tuli sellainen fiilis, että täälläkin on vielä joku, joka jaksaa tuollaisia jo kauan conien perinteinä olleita juttuja tehdä. Itse en enää niihin lähtisi, toisin kuin parissa ensimmäisessä tapahtumassani.

Cosplaysta sen verran, että yleinen taso näyttää olevan taas hieman noussut. Tällä kertaa ilmiönä tuntui olevan mies-crossplayn nousu. Ennen niitä on näkynyt ehkä pari kappaletta per con, ja suurin osa on ollut vitsillä tehtyjä. Nyt näkyi paljon tytöiksi pukeutuneita miehiä, jotka oikeasti näyttivät hyviltä ja olivat panostaneet pukuunsa. Näytti myös siltä, että näitä "massasarjoja" ei ollut enää yhtä paljon kuin ennen, vaan cosplay oli jakautunut aika hyvin sarjojen välille. Toki niitä hetalioitakin muutama näkyi, mutta ei kai sentään muutamaa kymmentä. Harry Potterin suosio myös hieman yllätti, niitä cosseja kun en ole ennen montaa nähnyt.

Koska en ottanut muita cosplaykuvia, saatte Tiskun LOL-Mikuna.

DesuCast - animeradiota suomalaisittain

2011-10-30T19:42:00.000+02:00

Desucast on Desuconin järjestäjien pitämä viikoittainen animeaiheinen radiolähetys, joka ilmestyy tiistaisin. Puhujina ovat Mika ”Pararin” Valtonen, Henna-Riina ”Perho” Kakkola sekä Valtteri ”Tounis” Strömsholm. Se löytyy esimerkiksi Desuconin blogista. Tähän mennessä casteja on ilmestynyt seitsemän.

Aloin tässä oikein miettimällä miettimään palautetta DesuCastille ja huomasin aika pian, ettei tämä mahdu millään muutamaankaan Tweettiin. Siispä päätin kirjoittaa oikein blogitekstin asiasta.

Aiemmin kommentoin, että castit eli lähetykset ovat hieman liian pitkiä, ja 45 minuuttia olisi ideaali aika. Tämän taustoina on se, että itse en voi tehdä oikein mitään lähetystä kuunnellessani. Jos selaan internettiä, ajatus harhailee, ja hetken päästä huomaan, että minulta meni kokonaan jonkun puheenvuoro ohi. Tämän huomattuani ensimmäinen lähetys tulikin kuunneltua tylsästi istuen ja möllöttäen. Seuraavan lähetyksen ajan yritin tiskata. Vaikka käänsinkin volyymit lähes täysille, monta sanaa meni sieltä täältä ohi. Siivoamisessa oli sama juttu. Seuraavaksi keksinkin hyvän aktiviteetin: neulominen. Sitä onkin sitten harrastettu loppucastien ajan. Yksi hyvä idea olisi laittaa cast mp3:seen ja kuunnella sitä vaikkapa lenkillä tai ajaessa autoa. Jos jollekin tulee jotain muuta mieleen, saa toki ehdotella.

Jos nyt kuitenkin oletetaan, että kaikki kuuntelijat saavat aikansa kulumaan ja jaksavat kuunnella vaikkapa kahden tunnin lähetyksiä, niin mitä voisi parantaa? Rakenne voisi olla vähän selkeämpi. Castiin voisi keksiä esim. viisi eri slottia, kuten nykyäänkin on menevän kauden animet, Desucon, lukijakysymykset jne. Nämä kuitenkin voitaisiin erotella jotenkin selkeämmin, eikä vaan ”joo eiköhän tää ollu tässä, seuraavaan…”, vaan esim. joku tunnari (älkää kysykö kuka sen tekee), muutaman sekunnin pimputus jossa joku huudahtaa pirteällä äänellä ”Desucon-uutisia”. Okei joo, voihan ilman tätäkin elää, mutta siitä saisi vähän virallisuuden tuntua. Desuconin blogissa voisi olla jokaisen castin merkinnässä suunnilleen se aika, missä kohdassa alkaa mikäkin slot, ja esim. mistä animeista puhutaan. Näin joku sellainen kuuntelija, joka ei tiedä eikä haluakaan tietää mitään tämän kauden animeista voi hypätä tämän yli. Tämä kaikki toki vaatii vähän enemmän säätöä.

Musiikki herätti myös ajatuksia. Nykyäänhän alussa soitetaan pieni pätkä jostakin animebiisistä. Pitemmässä lähetyksessä voisi soittaa musiikkia keskelläkin, mutta se ei ehkä olisi kovin järkevää, se söisi vain liikaa aikaa keskustelulta. Paras ratkaisu, johon itse päädyin, olisi soittaa yksi kappale jokaisen lähetyksen lopussa. Tällöin kuuntelija tietää, ettei mitään puhetta tämän jälkeen tule, ja voi rauhassa skipata kappaleen yli. Jos biisi iskee, sen voi toki kuunnella. Cast näyttäisi pari minuuttia pidemmältä, mutta olisi sitä vain, jos kuuntelija niin tahtoo. Esimerkiksi voisitte soittaa alussa pienen pätkän jostain, kuten nykyään, ja lopussa biisin sitten kokonaan alusta loppuun. Plus muuten voisitte kertoa, mikä kappale on kyseessä. Tämä on tainnut edellisissä jäädä tekemättä ja saattaa haitata jotakin. (Voihan sitäkin toki jälkeenpäin vaikka Twitterissä kysyä mutta niin.) Itse kun en löydä animebiisejä muuten kuin katsomalla kyseistä animea, olisi kiva kuulla musiikkia muistakin. (Onnistuisikohan muuten jonkun instrumentaalisen soittaminen hiljaa taustalla? Oikeissakin radioissa taitaa aina olla joku taustamusiikki juonnoilla.)

Entäs sitten puheenaiheet? Tähän mennessä se on ollut ok, mitään ei saa pois ottaa. Lisäyksiä voisi keksiä vaikka kuinka paljon. Ihan ensimmäisenä tulee mieleen uutiset ja ajankohtaiset aiheet, muut kuin itse anime. Suomi on siinä ehkä ensisijalla. Nythän on juuri tullut Jari Lehtiseltä Animen historia-opus. Jos joku teistä saa sen käsiinsä, voisitte vähän vaikka jutella siitä. Joo, Anime-lehdessä varmasti käsitellään sitäkin, muttei epämuodollisesti monen ihmisen toimesta. Suomen julkistetuista mangauutuuksistakin voisitte vähän kertoa omia tuntemuksia. Ja miksei myös englanninkielisistä, kyllähän sinnekin käännetään välillä kovia nimikkeitä. Plus kaikki muut uutiset. Esimerkiksi jokainen puhuja voisi poimia yhden mielenkiintoisen uutisen viikonvarrelta, jakaa sen muille ja kysellä, mitä mieltä muut ovat.

Toki itsekin seuraan animeuutisia netistä, joten tiedottajana Desucast tuskin toimii (ellei joku uutinen ole jäänyt välistä). Sen sijaan kaipaisin juttelua uutisista. Luen uutiseni ANN:sta, mutten koskaan lue sen keskusteluja. Ainoat uutiskeskustelut, joita olen koskaan lukenut, ovat Aniki ja Anime-lehden uutisten kommentit, ja, no… Kaipaisin jotain vähän järkevämpiä mielipiteitä. Blogeissakin harvoin käsitellään uutisia.

Animen tekijöistäkin voisi vähän jutskata. Viime kerralla sivusitte Yamakania, siitä olisi saanut vaikka mitä puhuttua. Se on aina mielenkiintoista, kun alatte puhua jostakin uudesta sarjasta, ja Tounis vetäisee liudan sarjoja, mitä sama ohjaaja on tehnyt. Tällaiseen voisi käyttää vähän enemmänkin aikaa. Sitten tällaisia animen ilmiöitä voisi kommentoida kuten moe, tosin sitä on käsitelty varmaan jo ihan tarpeeksi. Spekulaatiota siitä, mikä on seuraava iso juttu animessa? Jotain tällaista. Aiheita nyt voi hakea vaikkapa conien ohjelmistoista tai blogikirjoituksista. Aiheet voivat siis olla samantyylisiä, koska useinkaan näissä ei ole pahemmin suoranaista keskustelua (paitsi paneeleissa ja blogien kommenteissa, mutta nekin ovat vähän erilaisia).

Puhujissa ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kaipaisin näiden kolmen vakionaaman lisäksi jonkun toisen puhujan. Toivottavasti Madu nyt innostui ja jää vastaisuudessakin puhumaan. Alussahan ajatus taisi olla, että joka viikko neljä puhujaa plus yksi vieras. Kuulostaa mielestäni ihan hyvältä. Ilmeisesti vieraita on vähän hankala saada mukaan, koska heitä nyt on ensimmäisen lähetyksen jälkeen ollut yksi plus Madu, joka toivottavasti ei jäänyt vain vieraaksi. Ehdottaisin tähän jotain ”vieras joka toinen viikko”-ratkaisua. Ei nyt välttämättä niin orjallisesti, mutta suunnilleen. Aiemminhan vieraat ovat olleet ajankohtaisia, mikä on hyvä, mutta ihan hyvin voitte vaikka värvätä pikkusiskonne puhum – tai ehkä ei. Vieraiden ei kuitenkaan aina tarvitse olla ajankohtaisia. Voi olla vaikkapa asiantuntija, tai muuten vaan kiinnostunut aiheesta, josta aiotte puhua, tai sitten ihan joku ”tavis”. Kannattaa aina vieraiden kohdalla kysellä, onko hän katsonut niitä animeja, joista aiotte sillä kerralla puhua, vai pitäisikö vierailua lykätä viikolla, jolloin puhutaankin vain hänen lempianimeistaan. Eli lisää vieraita kiitos. Kai nyt joku suostuu?

Ja voihan sen Petterinkin ottaa joskus takaisin vieraan muodossa. Kysellä vaikkapa Anime-lehden kuulumisista.

Voisitte muuten vähän enemmän mainostaa Desucasteja, ainakin nyt Anikissa. Voi olla, että kaikki kiinnostuneet eivät ole löytäneet vielä niitä. Tähän mennessähän casteja on käsittääkseni mainostettu vain Twitterissä, Facebookissa ja Desuconin omassa blogissa, ja näitä eivät löydä kuin Desuconia seuraavat. Voisi myös korostaa, ettei castissa todellakaan puhuta pelkästään Desuconin asioista, vaan yleensä animesta ja muistakin tapahtumista. Nämä voivat kiinnostaa niitäkin, jotka eivät Desuconissa käy tai siitä pidä.

Miksi Desucast sitten näyttää olevan niin tärkeä minulle? Miksi oikein aloin miettiä näitä juttuja? No, radio on ollut pienestä pitäen yksi sydäntä lähellä olevista medioista. Olen itsekin monta kertaa haaveillut siitä, että itse alkaisin pitää jotain netticastia, ja myös siitä, että olisipa jokin suomenkielinen animeaiheinen radiolähetys. Viimein se toteutui. Se nyt vain herätti ajatuksia, ja halusin tuoda ne kaikkien muidenkin tietoisuuteen. Toivottavasti muutkin kuuntelevat ja antavat palautetta. Ja toivottavasti omasta palautteestani oli edes jotain hyötyä.

Talks ja Gaala

2011-10-23T23:23:00.000+03:00

(Tämä blogi on viettänyt hiljaiseloa siksi, ettei ole ollut pahemmin mitään järkevää sanottavaa mistään animesta ja siksi, ettei minulla ole tarpeeksi itseluottamusta kirjoittaa siitä.)

Tuli tosiaan käytyä vähän coneilemassa tänä viikonloppuna. Ensin lauantaina oli Desutalks, ja sitten vielä taktisesti sunnuntaina Cosplaygaala. Itseäni kiinnosti enemmän Talks, Gaala tuli sitten siinä kylkiäisenä. Samalta tuntuu näin jälkikäteenkin; Gaala oli ihan jees, mutta Talks jyräsi.

Lauantaiaamu ei sujunut kovin hyvin. Poltin sormeni silitysrautaan, rannekellostani loppui patteri, meinasin myöhästyä junasta ja unohdin lipun kotiin. Siinä vaiheessa olin aika paniikissa; mietin, pääsisinkö edes sisään, ja mitä muuta kamalaa ehtisi tapahtua. Luojan kiitos minun ei edes tarvinnut ostaa uutta lippua, vaan pääsin ”suhteilla” sisään.

Oli mulla se oikeestikin.

Kun ohjelma viimein pääsi alkamaan, mieliala onneksi nousi. Alkaminen tosiaan myöhästyi hieman, mutta siihen oli ilmeisesti ihan hyvä syy. Sen sijaan teknisillä säädöillä ei. Mitä helvettiä, jokaisella puhujalla oma kannettava, ja sen vaihtamisessa sitten kesti. Ettekö ihan oikeasti tullut ajatelleeksi, että olisi hiukkasen helpompaa ottaa joku kiinteä läppäri siihen, johon kaikki laittaisivat esityksensä tikulta, mahdollisesti jo vaikkapa ennen tapahtumaa? Ainakin ne, joilla siihen on mahdollisuus, eli ne, jotka olivat aamulla ajoissa paikalla. Mikä ihme oli tämä ratkaisu?

Luojan kiitos tämän takia aikataulu ei kuitenkaan ihan pieleen mennyt. Yhdessä vaiheessa taidettiin olla jopa edellä aikataulusta, ja vasta loppupäässä pari kertaa meni vähän tiukoille, että piti lopettaa katsojakysymykset kesken. Muuten oikein esimerkillistä toimintaa. Väliajat olivat sopivan pituisia, sekä pitempi ruokatunti että esitysten väliset n. viiden minuutin tauot.

Käyn nyt kaikki ohjelmat läpi. Joistain en tosin muista paljoa, joistain taas ei ole paljon mielipiteitä. Lähtökohtahan oli se, että oikeastaan kaikki kuulostivat mielenkiintoisilta, ja olivatkin loppujen lopuksi.

Madu puhui ensin post-moesta. Tosin suurin osa luennosta tuntui kuluneen pelkästään moen käsittelyyn. Olisin kaivannut vähän enemmän sitä ”pohdiskelua tulevasta”, koska ilmiö oli kuitenkin aika lailla ennestään tuttu. Ei sillä, sekin osio oli ihan mielenkiintoinen. Saa tosiaan nähdä, josko tämä moe pikkuhiljaa alkaisi poistua muodista, tai edes kehittymään johonkin suuntaan.

Kray puhui Madokasta, vähän eri näkökulmasta kuin yleensä. Toivottavasti kovin moni ei pahastunut siitä ”hups, toihan on muuten spoileri”-huomiosta. No, ei siinä kuitenkaan kovin tarkkaan kerrottu, mitä sarjassa tapahtuu. Taisin vähän aikaisemmin miettiä, että onko mies paras mahdollinen ihminen pohtimaan Madokaa naisten näkökulmasta, mutta ei se näyttänyt vaikuttavan mitenkään. Madokassa tosiaan on aika lailla erilaisia naisia.

Seuraavaksi Antti Valkaman ”Valintojen taustalla”. Toki se sivusi vähän samoja aiheita, kuin ”Gantin” viime Talksin höpinät, mutta toi kuitenkin paljon uuttakin tietoa. Melkein tärkeämpi tässä luennossa oli kyselyosio. Kovasti odotan sitä ensi vuoden suurta julkistusta. Vampire Knightista olen muuten myös innoissani, animen nähneenä aion tutustua nyt myös mangaan.

Huilailee kertoi C:ssä vilahtelevista tarot-korteista. Itse olen yksi niistä harvoista C:n katsoneista ja täytyy myöntää, etten ollut huomannut mitään tarotjuttuja. Kuvat vilahtelivat liian nopeasti, enkä itse asiassa ole koskaan pahemmin edes nähnyt tarot-kortteja. Luennolla osoitettiin, miten näiden korttien symbolit tosiaan tarkoittavat sarjassa jotain. Tykkään kyllä itsekin kaikenlaisista symboleista viihteessä, ne tuovat hauskaa lisää siihen katsomiseen, mikäli ne hoksaa.

Kimi ni Todokea en ollut katsonut, mutta ei se pahemmin haitannut. Perho oli jo aiemmin valittanut (DesuCastissa), miten hidastempoinen sarja on, joten sille oli helppo naureskella. Samoin tiesin sekä yläasteen kokemuksistani että länsimaisesta viihteestä, millaista länsimainen seurustelukulttuuri on, joten japanilaista oli hauska verrata siihen. Olisin kuvitellut, että tällainen pitkittely johtuisi ihan vain tarinan kirjoittajan omista mieltymyksistä (halutaan pihtailla, ehkä halutaan näyttää paljon sitä, mitä näille päähenkilöille tapahtuu, kun he ovat vain ystäviä tms.). Kävikin ilmi, ettei näin ollutkaan, vaan japanissa on ihan oikeasti tällainen tapa seurustella. Toki sitä näkee joissain muissakin mangoissa, mutta ehkä tämä Kimi ni Todoke on sen kulminoituma.

Ennen ruokataukoa oli vielä Petteri Uusitalon Anime-lehti 3.0. Varmaan monet odotti enemmän selittelyä tähän kohuun, mitä esimerkiksi tapahtumakriittisyys on skenessä aiheuttanut, mutta sitä ei tullut edes kysyttäessä. Omasta mielestänihän Anime-lehti on juuri nyt melkein liian hyvää ollakseen totta, vaikka ehkä vielä hieman hakee linjaansa. Oli ihan hyvä kuulla syitä siihen, miksi arvostelut ovat sellaisia kuin ovat, miten lehti on jaoteltu jne. Odotan innolla, mitä kaikkea lehdellä on vielä tulevaisuudessa tarjota.

Mäkkärin jälkeen ihana Vili Lehdonvirta kertoi mangan digitaalisesta jakelusta. Päällimmäiseksi tästä jäi mieleen itse puhuja. Okei joo, myönnetään, oli se hyvännäköinenkin, mutta myös yllättävän hyvä puhuja. Siis aivan loistava puhuja. En olisi uskonut ihan heti nauravani Japanin maanjäristykseen liittyville asioille, vieläpä näin hyväntahtoisesti, mutta Vili vain onnistui siinä. Toivotaan, että saadaan Vili taas joskus puhumaan jonnekin, mies varmasti tietää paljon asioista. Kiinnostaa myös Amimaru Oy, mikä se tulee olemaan ja miten se tulee vaikuttamaan. Toivottavasti saadaan siitäkin joskus lisää tietoa.

Lmmz puhui Ghost in the Shellistä. Itse olen katsonut vain ne kaksi elokuvaa. En tiennytkään, että manga on niin erilainen. Luennon tärkein sanoma taisi olla se, että GitSin teemat ovat aikaa kestävät, ja siksi se on vieläkin suosittu (tai oli silloin 00-luvulla). Pakko mainita, että häiritsi vähän Lammin tapa lausua t:t niin vahvasti (taikka pehmeästi), että ne kuulostivat d:ltä.

Siina Vierin Moraalinvartijan kasvojen menetystä monet varmasti odottivat, ja pettyivät. Itselläni ei oikeastaan ollut pahemmin mitään ennakkoajatuksia, mutta luento osoittautui ehkä yhdeksi eniten itseäni koskettavaksi, koska olen ollut kirjastotätinä. Ainakin se herätti paljon ajatuksia, niin kuin ilmeisesti muillakin. Lopulta, yleisökommenttien jälkeen, jäi aika ristiriitaiset tunteet tästä. Vähän alkoi jo pelottaa, meneekö tämä kunnon sodaksi asti. Vieri ei ehkä lopulta jäänyt kovin hyvään valoon. Itse olen joistain asioista samaa mieltä, joistain en. Minuakin ärsyttää ja huolestuttaa se, että kaupoissakin saatetaan laittaa animet lastenhyllyyn, ja sieltä sitten tosiaan löytyy Black Lagoonia ym. Mutta kirjastot ovat ehkä hieman lievempi juttu. Toisaalta tuollaiset lasten ja aikuisten erilliset mangahyllyt voisivat toimia, mutta esimerkiksi Heinolan kirjastossa tällainen jaottelu on tehty aika hölmösti. Aikuisten hyllyssä on Conanit, One Piecet ja Ravet, lasten taas Emma, Naruto ja Ranma ½. Emmassahan tosiaan on alastomuutta, joskaan ei pornografista. Toisaalta Vierillä oli hyviä pointteja, toisaalta ne olivat aika turhia. Ennemmin niistä voisi paasata muille kirjastoihmisille. Mehän emme tuolle voi oikein mitään, eikä varmaan pahemmin ketään Talksin kävijöistä kiinnostanutkaan. Uskon, että moni pettyi luentoon – olihan ohjelmakuvauksessa mainittu sanat ”anaaliseksi”, ”insesti”, ”raiskaus”, ”ruoska” ja ”pakarat”, kun luennolla puhuttiin siitä, miten Kyllikki 11-v. voi järkyttyä siitä, miten kaksi poikaa pussaa toisiaan sarjakuvassa.

Mysteerimies kertoi asiantuntevasti fanikääntämisestä. Tämäkin synnytti keskustelua yleisössä. Paljon puhuttiin siitä, kumpi on parempi, literaali vai liberaali käännös. Itse tykkään liberaalista. Hyvänä esimerkkinä tähän ovat kaikki sanonnat, joilla usein on vastine toisessakin kielessä, mutta eri sanoin sanottuna. Mieluummin kääntäisin fraasin ”Piece of cake” muotoon ”helppo nakki”, kuin ”pala kakkua”. Samoin translator notet ovat tällaisissa kohdissa turhia, mieluummin laittaa suoraan tekstityksiin tällaisen käännöksen, kun alkaa selittää asiaa kahteen kertaan. Toki on asioita, joista pidän literaalisti käännettyinä. Animessa minua ei tosin haittaa, jos ”honorificsit” jätetään kääntämättä, osaan kyllä kuunnella ne puheestakin. Kuten puhuja totesi, lokalisaatiointi onkin sitten eri asia ja perseestä.

Jostain syystä Dystopian luennot antavat jonkinlaista energiaa. Tai näin oli ainakin Desuconin komeroluennossa että tässä. Itsellänihän on sellainen suuri unelma, jota ideaali ihminen vaatii, ja tämä luento antoi intoa siihen pyrkimiseen. Desuconin jälkeen sen sijaan olen ehkä hieman hivuttanut toista jalkaani ulos komerosta. Kiitokset tästä Dystolle.

No, niideli sitten rölläsi lopuksi. Ei se ehkä ihan täyttä rölläystä ollut, oli siinä paljon asiaakin. Niidel vertasi animenkatsomista parisuhteeseen, ja saman vertauksenhan olen kuullut ennenkin. Pitäähän se jollain tavalla paikkansa. Itselläni on sellainen hassu vaihe, että tekee vaan mieli katsoa animea, muttei puhua tai kirjoittaa siitä. En sitten tiedä, olenko jo siinä kolmannessa vaiheessa. Viitisen vuottahan tätä on tullut harrastettua. Tai sitten olen vielä siirtymässä kakkosesta kolmoseen.

Iltabileisiin en jaksanut edes yrittää mennä. Sattui pahaan aikaan, yhdeksän päivän päästä olisin nimittäin ollut täysi-ikäinen. No, enpä varmaan olisi siellä pahemmin viihtynyt, ujona en olisi saanut suutani kuitenkaan auki, vaikka tilaisuus olisi tullutkin.

Desutalks konseptina on aivan loistava. Hyvää, kompaktia ohjelmaa, ja vielä yleisökin pääsee osallistumaan ja kommentoimaan helposti. Selkeästi vanhemmille harrastajille suunnattu ohjelma, itse olin varmaan yksi nuorimmista, ja tämähän on omasta mielestäni positiivista. Toki nuorempiakaan harrastajia ei käännytetä pois. Ehkä tämä johtuu vain siitä, että nuorempia ei kiinnosta tällainen ”kuiva” ohjelma.
Olipahan muuten hankaluuksia olla käyttämättä jokaisen ohjelman kohdalla sanaa "mielenkiintoinen". Ne tosiaan olivat sitä. Myöskään puhujia en jaksanut alkaa kehua, koska se olisi tullut jokaisen kohdalle. Olitte kaikki hyviä.

Plussaa täytyy ehdottomasti antaa ilmaisista tarjoiluista. En tosin itse syönyt enkä juonut yhtään mitään (muuta kuin vettä, ensi kerralla kiitos vesikannu myös siihen tarjoilupöytään, ettei tarvitse erikseen vessasta hakea), mutta oli hienoa, että ihan oikeasti tarjottiin ilmaista pullaa ja herkkuja sekä kahvia. Olikohan mahdollisesti ensimmäinen kerta, kun conissa (tai muussa tapahtumassa) tehdään näin?

Miinusta noiden teknisten säätöjen lisäksi tulee vain Glorian vessoista. Jonot ja siisteys, tai sen puute. Desusää haittasi kävelemistä, mutta eipä tuolle voi oikeastaan kuin nauraa, miten aina sattuukin satamaan.

Kiitokset vielä kolmelle tyypille, jotka ottivat minut randomisti joukkoonsa. Enpähän joutunut olemaan täysin yksin.

Cospaygaalaa en aio käsitellä ihan noin laajasti. Sekin oli ihan jees, hyvä maku jäi suuhun, mutta ongelmia oli kuitenkin joitakin. Kaikista eniten itseäni haittasi ohjelmien väliin jäänyt luppoaika, mitä oli ihan liikaa sellaiselle, joka liikkui yksin. Joo, karaoke siellä olisi ollut, ja se houkuttelikin, mutta jänistin lopulta. Manga Cafén myyntipöytä oli plussaa, tosin ei sielläkään voinut kovin montaa kymmentä minuuttia viettää. Cosplayta kun ei ollut päällä, en voinut käydä kuvauspisteellä. Siispä väliajat menivät turhaan istuskeluun ja tylsistymiseen.

Ensimmäinen ohjelma (avajaiset missasin), miwon stand-up-show, oli mahtava. Olen jo aiemmin miettinyt, että miksei oikein kukaan ole tajunnut pitää stand-up-showta coneissa, vai eikö kukaan koe olevansa tarpeeksi hauska. Toivotaan, että ne yleistyvät, sillä tämä oli todella hauska. En itse ole kovin aktiivinen cosplayaaja, mutta nauroin silti. Vähän ehkä häiritsi liika kavereiden esittely, joka kulki heikoilla jäillä inside-juttujen kanssa, muttei onneksi mennyt liian pitkälle. Ohjelman nimen olisi tosin pitänyt olla ”Miksi EI kannata cosplayata”.

Heti seuraavaksi (tai no, tuskallisen odottelun jälkeen) olikin yksilökilpailu. Taso oli vaihtelevaa, muttei kuitenkaan mitään ”kävelenpä tähän lavalle ostamassani rääsyssä”-tyyliä. Kyllä asuihin ja esityksiin oli panostettu paljon enemmän, kuin esimerkiksi takavuosina. Harmi, että kilpailijoita oli hyvin vähän. Minulle ei oikeastaan edes jäänyt mieleen mitään voittajasuosikkia, mutta ehkä se Simon sitten oli tosiaan paras.

Väliaikashowlta odotin jotain parempaa, ihan oikeaa showta. No, olihan se hauskaa, että valittiinkin salaa myös Hall Cosplay-voittajat. Ringo oli tosi söpö, Takuto loistava ja no, Venäjä Hetalia. Olisin kyllä jäänyt kaipaamaan jotain muutakin, mutta ehdinpä käydä tässä välissä syömässä. Taas Mäkkäriin.

Viimeisenä ennen poistumistani oli ryhmäkilpailu. Tässäkin osallistujien määrä oli harmittavan pieni, eikä tasokaan ihan päätä huimannut. Ensimmäinen Vocaloid-esitys oli kyllä niin mahtava, että melkein itkin sen hienoudelle. Ihan oikeasti. Vau. Olihan ne Souseiseki ja Suiseisekikin toki hauskoja ja hyviä, ja heillä oli paljon hienoja proppeja.

Ryhmäkisan jälkeen lähdinkin kotimatkalle. Koko viikonlopusta jäi hyvä fiilis. Toisaalta oli mukavaa kokeilla vaihteeksi tällaistakin, että conviikonlopussa on kaksi aivan erilaista tapahtumaa. Tässä tapauksessa laadultaan Gaala jäi Talksin varjoon, kun taas Gaala vaikutti varmasti Talksia suositummalta ja värikkäämmältä.

DesuTalks-raportti

2011-01-24T19:24:00.000+02:00

Alun perin minun ei edes pitänyt mennä Desutalksiin, koska hinta-ohjelma-suhde ei tuntunut tarpeeksi hyvältä. Loppujen lopuksi Desu-combon säilyttämisen (joka tosin katkeaa DesuCruisen yhteydessä, nyyh) tärkeys voitti, ja onhan sitä nyt turhempaankin rahaa tuhlattu. Vai oliko se tuhlausta?

Vuosi vuodelta (tai con conilta) olen alkanut pitää ohjelman laatua enemmän ja enemmän tärkeämpänä. Vaikka seura olisikin hyvää, en silti halua mennä coneihin vain hengaamaan, varsinkin jos siitä pitää jotain maksaa. Tämän takia Desuconit ovatkin olleet parhaita coneja, niissä kun olen eniten päässyt nauttimaan puheohjelmasta. Siksi myös DesuTalks kiinnosti.

Aika paljon on jo ehditty blogittaa Talksista, ja jätänkin nyt sanomatta joitain sellaisia asioita, jotka on jo monesti mainittu. Varsinkin monet Muusin mielipiteistä allekirjoitan.

Mitään must see-ohjelmaa en ohjelmasta löytänyt, mutta melkein kaikki kuulostivat mielenkiintoisilta. Ainoastaan Leena Eerolaisen kauhuelokuvaluento ja Pyry Kontion Pom Poko-luennon olisin voinut jättää katsomatta, koska en piittaa kauhuelokuvista enkä ole nähnyt Pom Pokoa. Silti nämäkin luennot osoittautuivat mielenkiintoisiksi.

Saavuimme seuralaisteni kanssa vähän yli kymmenen Glorialle pienen eksyilyn jälkeen. Salin pöydät olivat pienoinen yllätys, mutta toimivat mielestäni todella hyvin. Tosin reunoilla selkä lavaan päin istuvien piti kääntyillä nähdäkseen jotain. Gloria muuten oli aika pieni paikka, mutta sopi hyvin tällaiselle tapahtumalle. Siitä voidaan sitten keskustella, paljonko lippujen hinnasta meni paikkojen vuokraan.

Ohjelma alkoi hienosti Antti Grönlundin luennolla mangakustantajan arjesta. Se oli mielestäni ehkä yksi parhaimmista ja kiintoisimmista luennoista. Eeppistä säätöä vaikuttaa se homma olevan kaikenlaisten eri tekijöiden kanssa. Nostan hattua Puniksen väelle, että ovat saaneet niin paljon hienoja sarjoja tuotua Suomeen. Uskon että se on ollut vaivan arvoista.

En ollut varsinaisesti Petteri Uusitalon trappiluennon kohderyhmää, mutta sainkin sopivasti valaistusta aiheesta. Enemmän olisin ehkä halunnut tietää, mikä siinä oikein kiehtoo. Tätä selvitettiinkin sitten vielä yleisön kysymysten ohella.

Kuten useimmissa coneissa, täälläkään ei kaikki mennyt ihan putkeen ja ohjelmalistaan tuli muutoksia Helena Lipposen ollessa kipeänä. Minua tämä ei kauheasti harmittanut, koska en enää kuollaksenikaan muista, mitä luentoja Lipponen olisi pitänyt. Ja onneksi saimme korvaavaa ohjelmaa.

Ensimmäinen niistä oli Jussi Karin samastumisluento. Muuten ihan jees, mutta omaan makuuni liian peli- ja pornopainotteinen.

Sitten oli vuorossa Leena Eerolaisen kauhuelokuvaluento. Luennolla käsiteltiin japanilaisia perheitä yleensäkin pelkän kauhun lisäksi. Vaikka aihe ei ollutkaan kovin itseäni kiinnostavaa, ei luento tylsä ollut. Joidenkin mielestä varmasti ihan hyvä, että saatiin muutakin kuin anime- ja manga-aiheista ohjelmaa. Leenan PowerPoint-esitys ei oikein toiminut, tekstit menivät miten sattuu ja muutenkin visuaalista ilmettä olisi saanut paremmaksi.

Nicklas Nymanin fansubluento oli mukava katsaus entisaikojen hardcore-harrastamiseen. Valitettavasti osa meni vähän ohi, kun esitelmässä vilahteli liikaa kummia nimiä, jotka unohtuivat heti. Vaikka luennon otsikossa lupailtiin fansubien kehityksen teknistä puolta, sitä olisi mielestäni saanut olla enemmän. Nyt keskityttiin enemmänkin amerikkalaisten otakukerhojen kehitykseen ja videonvaihtoon.

Sitten olikin jo lounas. Lohikiusaus ei houkuttanut, joten matka kävi mäkkäriin. Tunti oli juuri sopiva aika ruokatauoksi.

Lounaan jälkeen Jari Lehtisen (jonka ulkonäkö tuli minulle yllätyksenä) luento nimeltä Kun anime tavoitti ensimmäistä kertaa amerikkalaisen animaation. Käytännössä näytettiin pieniä mykkäanimepätkiä 30- ja 40-luvuilta. Niin vanhaa animea en ole koskaan tainnutkaan nähdä. Itse pätkät olivat hauskoja, tappajaMikkiHiiriä ja sen sellaista. Aika lailla Disneyn näköisiä olivat muutenkin.

Manga Cafén pitäjän Milla Sainion luento Kissaten ja kehräten oli pienoinen pettymys. Olisin mielelläni kuullut itse kahvilan liiketoiminnasta, sen perustamisesta ja kaikenlaisesta muusta. Sen sijaan luennolla lähinnä hoettiin sitä, miten paljon nuoret saavat sieltä turvaa ja miten Millan työ on muuttunut kahvilan pitämisestä nuorisotyöksi. Totta kai se on hienoa, ja itsekin olisin kiitollinen, jos omalla paikkakunnallani olisi vastaava turvapaikka minunlaiselleni. Tuollainen luento olisi kuitenkin sopinut paremmin jonnekin nuoriso-ohjaajien kongressitilaisuuteen kuin animeharrastajien tapahtumaan.

Petteri Uusitalon Anime 2000-luvulla-luentoa olisin kuunnellut pitempäänkin. Muistan sen olleen yksi parhaimmista luennoista, mutta en muista mitä siinä puhuttiin. Todettiin, että 90-luvun anime oli paskaa?

Tämän jälkeen mystinen Bonus, jota olin odottanut heti aamusta alkaen. Mitään kovin eeppistä ei tapahtunut (mitä nyt julkistettiin Desuconin uusi kunniavieras). Jussi Kari kertoi asiakaspalvelusta Desuconiin liittyen.

Pyry Kontion Onko Pom Poko liian japanilainen? seuraavana. En tosiaan leffaa ollut nähnyt enkä oikeastaan haluakaan nähdä. Jäi epäselväksi vastaus tuohon luennon otsikon kysymykseen, oliko se sitten liian japanilainen vai ei.

Viimeisenä Johanna Kuntun Girl Power, jossa kerrottiin animen parissa työskentelevistä naisista. Niiden paljous tulikin yllätyksenä. Melkein jo hävettää, että olen automaattisesti olettanut esim. Chiaki Konin olevan mies. Hienoa että saatiin tähänkin asiaan valaistusta.

Kaiken asiaohjelman jälkeen koitti viimein gaala, jännittävä vaikkakin hieman ennalta arvattava palkintojenjakotilaisuus. Palkinnot menivät aika pitkälti oikeisiin osoitteisiin. Ani.mu olisi tosin saanut voittaa skenetekokategorian. Siitä voidaan toki kiistellä, olivatko tuomarit puolueellisia tai yleisöäänestys validi (ensi kerralla postikorttiäänestys tai jotain?).

Yleisesti ottaen tapahtuma onnistui juuri niin kuin pitikin. Suurempien conien perinteisiä ongelmia kuten jonotusta tai väenpaljoutta ei näkynyt mailla eikä halmeilla. Ohjelma oli tiukan asiallista olematta silti kuivaa, ja naurettuakin tuli ihan reilusti. Jatkot jäivät välistä liian vähäisen iän vuoksi. Ensi kerralla sitten.

Ohjelmien pituudet olivat vaihtelevia, joidenkin kohdalla sopivia mutta joidenkin liian vähäisiä. Pituuteen pitäisi saada jokin vakio, esim. 20 minuuttia itse luentoon ja 10 minuuttia kysymyksille tms. Ohjelmien välissä muutaman minuutin tauko oli hyvä, välillä heti suoraan seuraavaan aiheeseen hyppääminen oli rasittavaa. Varmasti monissa porukoissa jäätiin puhumaan edellisestä aiheesta keskenään, sellaisellekin olisi kiva varata aikaa (lounastauko ehkä ajoi sen tällä kertaa?).

Myyntipöytiä ei tällaiseen tapahtumaan ehkä tarvita (ja onhan Helsingissä muutenkin jo kauppoja), mutta esimerkiksi viime Desuconin DVD:n olisin mieluusti ostanut (ellei niitä ollut myynnissä, ainoastaan Desulippuja ja kangasmerkkejä mainostettiin). Paitoja tai muita Desuconiin liittyvää tavaraa ehkä ensikerralla?

Desuconin visiot kuulostavat loistavilta. Tulevaisuudessa ei tarvitse käydä kuin Desu-nimisissä coneissa ja on jo koko vuoden conkalenteri mukavan täynnä, siistiä. Siitä en tiedä, tarvitaanko nimenomaan kahta DesuTalksia vuodessa, mutta mitä enemmän asiapohjaisia tapahtumia, sen parempi.

Ulos tynnyristä - Hopeanuoli

2010-11-04T18:35:00.000+02:00

Koska osallistun tässä kuussa järjestettävään National Novel Writing Monthiin, ei aikaa jää muitten juttujen kirjoittamiseen, saatika sitten animen katsomiseen. Siispä julkaisen jo jonkin aikaa sitten kirjoittamani tekstin.

________

Vihdoin sivistin itseäni ja katsoin Hopeanuolen. Kyllä, olen elänyt koko lapsuuteni tynnyrissä, enkä siis ollut nähnyt jakson jaksoa tästä legendaarisesta animesta. Ajattelin, että tätä hehkutetaan vain siksi, että se tuo monille paljon lapsuusmuistoja mieleen, ja oikeasti sarja on ihan surkea lastenanimaatio. Epäluulot haihtuivat aika äkkiä.

Ensimmäiset viisi jaksoa katsoin kirjastolta lainatulta lapsille suunnatulta DVD-julkaisulta, eli ilmeisesti leikattua materiaalia suomidubeilla. Japaniraitakin oli, mutta ei tekstityksiä ollenkaan. Jouduin siis katsomaan suomenkielisellä ääniraidalla. Tunnistin äänet samoiksi, jotka olivat tekemässä Superperhettä ja monia muita sen ajan dubbauksia. Dubbi oli juuri sellaista kuin odotinkin, tai peräti vielä huonompaa: lipsynceistä ei voinut edes haaveilla, äänet kuuluivat ihan miten sattuu ja näyttelysuoritukset oli karmeita. Yllätyksekseni dubissa oli myös kohtia, jossa näyttelijä sanoi jotain väärin ja korjasi sanomansa. Onneksi ollaan jotain opittu niiltä ajoilta. Koska suhtauduin dubbaukseen alusta asti huumorilla, pahimmilta naamapalmuilta vältyttiin.

Kirjastosta lainatut DVD:t eivät koskaan tuppaa toimimaan, ei myöskään tämä. Siispä käännyin netin puoleen viidennen jakson jälkeen. Löytyikin ihme kyllä suomisubeilla ja japaniäänillä varustettu torrent. Tekstitykset olivat vieläpä ihan laadukkaat.

Animaatio oli suoraan sanottuna huonoa. Esimerkiksi jouksu-/liikekohtauksissa käytettiin silmukkaa. Harmi vaan että aina silmukan uudelleenalkamiskohdassa kuva nytkähti pahasti. Myös samoja kohtauksia käytettiin monia kertoja uudelleen, joskus peilattuna. Tottakai ymmärrän, että siihen aikaan ei ollut suuria budjetteja, paljon tehtiin helpoimman kautta eikä tekniikatkaan ollut välttämättä yhtä hyviä kuin nykyään.

Tehkääpä perässä: Hyppää ilmaan, pysy siinä yli viisi sekuntia ja heiluta käsiäsi ja jalkojasi samanaikaisesti huutaen.

Itse juoni koukutti, ei tosin ihan heti. Kun muut koirat astuivat kuvioihin, sarja alkoi jäädä ikäviin cliffhangereihin. Juoni oli ihan hyvä, tosin aika yksinkertainen: Jossain vaanii iso paha joka pitää voittaa, ja sen voittamiseen kootaan armeijaa. Loppuun petyin. Odotin hieman enemmän eeppisyyttä. Koko lopputaistelu kesti vain yhden jakson.

Hahmoista on hankala sanoa. Ei jotenkin nuo koirat iskenyt. Lempihahmoni niitten joukosta oli kuitenkin Smith. Jostain syystä ei pystynyt samaistumaan ja tykästymään hahmoihin samalla tavalla kuin ihmisistä kertovissa animeissa.

Loppujen lopuksi oli ehkä ihan hyvä, etten nähnyt Hopeanuolta pienempänä. Vaikka en kauhean herkkä olekaan, verisistä kohtauksista on varmasti jäänyt joillekin traumoja. Olettaen tietysti että niitä edes on leikatussa versiossa ollut mukana. Hopeanuoli ei kuitenkaan ole selvästikään pelkkä lastenanime.

Myös mangaan olen tutustunut Heinolan kirjaston avulla. Manga tosiaan kertoo paljon enemmän kuin anime. On todella hienoa, että Punis sai tuotua sen Suomeen. Toivottavasti se avaa uusia mahdollisuuksia myös muille klassikkosarjoille.

Haimasyöpää odotellessa - animen nettilevitys

2010-10-25T11:17:00.000+03:00

Lähiaikoina mangan ja animen laittomasta levityksestä on puhuttu uutisissa paljon. Ensin yritykset alkoivat taistella mangan levitystä vastaan: ensin Mangafox pakotettiin poistamaan kaikki lisensoidut mangansa, sitten Onemanga lopetti kokonaan. Itseeni tämä ei oikeastaan vaikuta mitenkään: en ole koskaan pitänyt skanlaatioiden lukemisesta netistä. Olen tottunut lukemaan makuullani sängyssä, ja ruudulta tihrustaminen on hankalampaa kuin paperilta. Osa skanlaatioista on erittäin huonolaatuisia, samoin kuin fanikäännökset. Olenkin turvautunut skanlaatioihin vain silloin, kun kirjastosta lukemani mangan joku osa on puuttunut.

Odotan pelolla, milloin animen levittämiseen ja nimenomaan lataamiseen aletaan puuttua kunnolla. Laiton lataaminen on jo pitkään ollut tabu harrastajien keskuudessa (monilla foorumeilla on laitonta linkittää lataussivuja), enkä minäkään sillä mielelläni ylpeile. Syitä, joiden vuoksi katson animea laittomasti, on kuitenkin niin monta, etten aio sitä kuin pakon edestä lopettaa: Se on helppoa ja nopeaa, ja nykyään saa myös aika hyvälaatuisia videoita ladattua. Anime-DVD:t ovat törkeän kalliita, ja vieläpä niin pienissä osissa (mieluummin lataa koko sarjan kerralla kuin kerää neljän jakson erillisiä DVD:itä (toki bokseja on olemassa mutta niidenkin hinnat on taivaissa)). Myös saatavuus on nettiä huomattavasti heikompi: kovinkaan monia sarjoja ei ole virallisesti subattu edes englanniksi. Suomisubien saatavuudesta ei edes tee mieli alkaa puhua.

Animen kohdalla ollaan kuitenkin lähtenyt hieman parempaan suuntaan: monia sarjoja on alettu tarjota ilmaiseksi netissä, vieläpä tekstitysten kanssa. Homma kuitenkin kaatuu alueellisiin tekijänoikeuksiin tai huonoon kuvanlaatuun. Ainakin Funimationin sarjoissa on aluerajoitukset, joten Suomessa ei jaksoja voi katsoa. Crunchyrollissa jaksot näkyvät, mutta laatu ei ole mitään huippuluokkaa. Korkeamman laadun saisi joihinkin videoihin premium-jäsenyydellä, mutta pointtinahan oli juuri animen ilmainen katsominen. Vaikka sitä se ei siltikään täysin ole: sivuilla vilkkuvat mainokset jatkuvasti.

Toki myös ihmisiä on otettu kiinni ja pidätetty animen ja mangan levittämisestä. Onneksi nimenomaan juuri levittämisestä, ainakaan omiin korviini ei ole kantautunut yhtään tapausta animen lataajan pidättämisestä tai muusta vastaavasta kurinpitotoimesta. Yksi tuoreimmista ja ehkä radikaalein tapaus oli 14 vuotiaan pojan pidättäminen mangan lataamisesta Youtubeen. Samassa uutisessa kerrotaan kolmen muun miehen pidättämisestä mangan levittämisestä ennen julkaisupäivää. Myös animen jakamisesta on ollut pidätyksiä jo monta kertaa.

Ongelmaan ratkaisuksi ainakin Suomessa ehdottaisin ensisijaisesti animejulkaisujen saatavuuden parantamista sekä DVD:llä että televisiossa. Hintoja pitäisi hivuttaa alas. Nykyään animea on onneksi saanut muutamalla eurolla alelaareista. Toisaalta tämä myös kielii anime-DVD:iden kysynnästä suomessa. Itse lähtisin ostamaan neljän levyn DVD:itä alle kymmenellä eurolla, ja 20 euroa Lainin 13-jaksoisesta DVD-boksista oli käypä hinta. Televisioonkin olisi mukavaa saada pyörimään jotain animea, edes uusintoja. En tiedä, miten paljon katsojalukuja esimerkiksi Fullmetal Alchemist Subilla keräsi, mutta uusintakierroksesta päätellen luku ei voinut kauhean alhainen olla.

Laillisten nettilevitysten laatua voisi hieman parantaa, enkä usko että se olisi kovin kummoinen investointi Cruchyrolliltakaan. Funimationin sarjoja tuskin koskaan tullaan Suomessa ilmaiseksi näkemään: tämä luultavasti edellyttäisi yrityksen rantautumista Suomen markkinoille, ja en sitä ainakaan lähitulevaisuudessa povaa tapahtuvan. Jos lähdetään mangan linjalle, niin järkevintä olisi ensimmäisenä alkaa kaataa laittomia striimaus- ja lataussivustoja ja poistamaan sarjoja suosituimmilta videosivustoilta (kuten nykyään usein tehdäänkin). Varsinkin ulkomailla lisensoituihin sarjoihin kannattaisi kiinnittää eniten huomiota. 14-vuotiaat tuskin enää jakamiseen ryhtyvät, kun poliisi heidät kerran kunnolla säikäyttää.

Sitten kun hankin työn ja saan rahaa (tai jos saan lottovoiton), lupaan alkaa käyttää ylimääräistä rahaa animenkin hankkimiseen. Toki se on hienoa omistaa animeakin konkreettisesti hyllyssään, ja haluan myös tukea animaatiostudioita. Mutta rahan tuloa odotellessa tyydyn 200 gigaan katsomista odottavaan animeen ulkoisella kovalevylläni.

It's raining policemen

2010-10-02T18:25:00.001+03:00

Nyt kun kerrankin satuin katsomaan jotain meneillä olevan kauden animea, voisin avautua siitä. Normaalisti en jaksa katsoa mitään sarjoja julkaisutahdissa, edes lempisarjojeni uusia kausia, vaan odotan, että sarja on loppunut ja katson sen muutamassa päivässä. Tällä kertaa oli ihan pakko katsastaa eräs sarja, nimittäin Panty & Stocking (Garterbeltin kera). Syynä tähän oli sen aiheuttaman keskustelun määrä ja siitä näkemäni kuvankaappaukset. Lopullinen inspiraatio katsomiseen tuli siitä, että kyseessä on Gainaxin tekele. Vaikka en voi vielä itseäni Gainaxin faniksi lukea, koska heidän sarjojaan ei ole tullut katsottua kuin pari, niin silti se on sellainen studio, mikä pistää liikkeelle.

Ensimmäinen reaktio oli, että tämähän näyttää ihan Tehotytöiltä. Muutenkin oli todella amerikkamainen fiilis. Ääniefektitekstit (erittäin tyylikkäät sellaiset) oli englanniksi. Juoni ja vessahuumorikin olivat kuin suoraan vanhoista kunnon cartooneista.

Oma mielipiteeni on aika ristiriitainen. Toisaalta tyyli on omaperäinen ja ihan hauska, mutta toisaalta vähän liian muovinen. Monet ovat sanoneet, että sarja oli todella hauska ja että nauroi monta kertaa, mutta itse en edes hymyillyt kuin parille kohdalle. Ehkä se huumori oli sitten vähän liiankin älyvapaata tai en muuten vaan tajunnut sitä? Toimintakohtaukset olivat erittäin tyylikkäitä. Poliisiautokohtaukset toki vähän ampuivat yli. Musiikkeihin en hirveästi kiinnittänyt huomiota, mutta ihan kuunneltavaa oli kuitenkin.

Lempikohtaukseni oli ehkä muuntautumiskohtaus: ei se porno vaan se anime. Edelleenkin tykkään enemmän animetyylisestä animaatiosta, jos niin voi asian ilmaista.

Jos asiaa ajatellaan länsimaisen animaation harrastajien (olettaen että sellaisia on olemassa) kannalta, niin Panty & Stockingin ei välttämättä voi automaattisesti olettaa heihinkään uppoavan. Teemat olivat animemaiset samoin kuin hahmotkin. Välistä myös tyyli oli länsimaisen ja japanilaisen yhdistelmää, joten se saattaa vieläkin olla liian anime joillekin.

Loppujen lopuksi Panty & Stockingia voi kuvailla lauseella: Tehotytöt, jossa Poppana on koira (tai mikä olio onkaan) ja Pipa panee joka toista vastaantulevaa miestä. Erilainen on erittäin hyvä sana kuvaamaan sarjaa muihin animeihin verrattuna. Tästä puhutaan varmasti vielä pitkään.

Saa nähdä mihin tämä lähtee kehittymään, oma veikkaus on että vielä likaisempaan ja älyvapaampaan suuntaan. Gainaxista ei muutenkaan ikinä tiedä, mitä ne keksii.

Hedelmäkorin antia

2010-09-17T21:40:00.000+03:00

Fruits Basket oli ihan ensimmäinen shoujo-anime, johon tutustuin, kun sisko osti ensimmäisen suomeksi tekstitetyn DVD:n minulle synttärilahjaksi. Tästä on nyt jo niin kauan aikaa, että en muista animesta paljon mitään. Siispä keskitymme pelkästään mangaan, jonka suomijulkaisun lähes kaksivuotinen taival päättyi viimein.

Tohru Honda on vanhempansa menettänyt tyttö, joka asuu väliaikaisesti teltassa. Hän on ylikiltti ja kohtelias. Maanvyörymän ja teltan hautautumisen seurauksena Sohman perhe ottaa hänet suojiinsa.

Sohman suku ei kuitenkaan ole ihan sitä miltä näyttää. Heidän yllään on kirous, jonka takia he muuttuvat joksikin kiinalaisen horoskoopin eläimeksi halatessaan vastakkaista sukupuolta.

Edellisen perusteella Furubassa olisi ainekset komediasarjaan. Toki sitäkin riittää, mutta varsinkin mangassa mennään loppujen lopuksi paljon synkempiin aiheisiin. Sarjassa käsitellään monia suuria tunteita, pääasiassa rakkautta, mutta myös kaunaa, katumusta, ystävyyttä, vihaa ja kaikkea niiden väliltä. Aika ajoin sarjasta saa myös hyviä elämänohjeita.

Ensimmäisten osien jälkeen muuntautumisia ei paljon tapahdu, vaikka kirous juonen keskiössä pysyykin. Huumoria revitään kokonaan muista aiheista, useimmiten hahmojen välisestä naljailusta. Siinä Furuba onnistuukin loistavasti.

Hahmot ovat Fruits Basketin parasta antia. Ehkä ainut hahmo, joka ei ole alusta asti erityisen persoonallinen, on Momiji (jonka sotken usein Ouranin Haniin). Tämäkin korjaantuu hahmokehityksellä, jota tapahtuu sarjassa runsaasti. Lähes kaikki hahmot muuttuvat sarjan edetessä enemmän tai vähemmän. Poikkeuksena ehkä Ayame, mutta eiköhän se voida antaa anteeksi.

Omia lempihahmojani on tässä vaiheessa enää vaikea luetella, koska rakastuin sarjan edetessä kaikkiin. Monet vihaavat Tohrua, enkä itsekään hänestä aluksi paljon perustanut, mutta lopuksi opin tykkäämään hänestäkin.

Piirtojälki muuttui roimasti. Toisaalta se myös parani, mutta pidin kuitenkin paljon myös alkupään piirtojäljestä.

Vasemmalla näyte sarjan loppupäästä. Skanlaatioiden vastaisten toimien takia ei tuntunut mistään löytyvän hyviä kuvia, joten saatte ensimmäisen pokkarin kuvan vanhan piirrostyylin näytteeksi.

Varsinkin silmien tyyli muuttui.

Sarjan loppu veti aika hiljaiseksi. Kerrankin täysin onnellinen loppu, jossa lähes kaikki hahmot saavat rinnalleen toisen hahmon ilman suurempia riitoja. Oikeastaan en olisi parempaa loppua osannut odottaakaan.

Furuban suomipainos oli käännöksen osalta erittäin laadukas. Hauskasti ja sujuvasti suomennettu, käytetty paljon hieman erikoisempia ja hassuja sanoja, ja jokaisen hahmon erilaiset puhetavat välittyivät myös käännöksestä. Aluksi monet valittivat Sohman ja Tohrun kirjoitusasun muuttamisen Soomaksi ja Tooruksi (muistaakseni animen tekstityksissäkin oli käytetty edellä mainittua muotoa, samoin kuin käsittääkseni englanninkielisessä käännöksessä). Itse kuitenkin pidän tästä tavasta enemmän; vaikka vanhasta tottumuksesta tuleekin kirjoitettua h:lla, ääntäminen kuitenkin tapahtuu pitkällä o:lla. Sopii suomalaisen suuhun paljon paremmin, ja on myös käsittääkseni lähempänä oikeaa ääntämis- ja kirjoittamistapaa.

Ainut risu suomipainokselle on kansien räikeys. Varsinkin muutamien osien erivärinen yläosa ei miellytä silmää. Myös Sangatsun perinteinen pokkarikoko on mielestäni liian pieni, mutta tämä korjaantuu hinnan alhaisuudella.

Varsinkaan seiskan kannen värit eivät mielestäni sovi yhtään yhteen.

Suomen huonoin animeblogittaja esittäytyy

2010-09-01T20:36:00.000+03:00

Hei! Olen Shieva, aloitteleva animeblogin kirjoittaja Etelä-Suomesta. Löysin animen noin viisi vuotta sitten siskoni kautta. Ensimmäiset animeni olivat, kummallista kyllä, Midori no hibi ja Shuffle! Nykyään ei tule kulutettua oikeastaan yhtään kyseisten genrejen edustajia.

Mangaan tutustuin noin vuoden ensimmäisten animejaksojeni jälkeen Fullmetal Alchemistin kautta. Sen jälkeen mangaa onkin tullut ostettua lähes 200 pokkarin verran. Silti koen animen ensisijaiseksi harrastuksekseni.
Cosplayta olen hieman kokeillut, ja tulevaisuuden suunnitelmia on jo aika paljon. Tähän mennessä kokonaan itse (tai äitin avustuksella) tehdyt cossit ovat Kuroshitsujin Meirin ja Sayonara Zetsubou Sensein Harumi Fujiyoshi (ja siitä muokkaus Abiru Kobushiksi). Muutama ”vaatekaappi”-cossi on näiden lisäksi tullut tehtyä, ja näitä kadun kyllä suuresti.

Opiskelen datanomiksi Heinolassa, mutta olen asunut lähes koko elämäni Savitaipaleella. Japanijuttujen lisäksi harrastuksiini kuuluvat tanssi- ja rytmipelaaminen, lukeminen sekä 1000-palaisten palapelien kasaaminen. Luonteeltani olen aika arka ja ujo, tosin kavereideni seurassa minusta saattaa tulla hyperaktiivinen ja puhelias. Olen joka tapauksessa epäsosiaalinen ja yksinäinen susi, joka sopiikin hyvin harrastuksiini (tai sitten se johtuu niistä). Minua on usein sanottu henkisesti ikäistäni vanhemmaksi, ja niin toivon myös oikeasti olevani.

En ihan vielä lue kirjoittamista harrastuksiini, mutta toivoisin sen sellaiseksi kehittyvän. En pidä itseäni yhtään hyvänä kirjoittajana – päinvastoin. Tämänkin blogin aloittamista on pitkän aikaa hidastanut epävarmuus omista taidoista sekä itsensä nolaamisen pelko: entä jos olenkin niin huono, että joka ikinen lukija tuntee vain myötähäpeää lukiessaan?

En myöskään välttämättä kirjoita juuri niistä kaikista ajankohtaisimmista aiheista, ja varsinkin animea olen tottunut katsomaan vasta, kun koko sarja on ilmestynyt. Blogi myös luultavasti pysyttelee aika tiukasti asialinjalla ja saattaa olla joskus aika puuduttavaakin luettavaa. Kuitenkin unelma-ammattini on kirjoittaja (tai kirjailija), ja sehän ei onnistu jos ei kirjoita. Kirjoitustaidot kehittyvät kirjoittamalla, ja toivonkin, että tämän blogi kehittäisi niitä edes hieman.

Lisäksi pitää mainita, että vaikka nyt on jo muutama vuosi animen katsomista takana, niin en todellakaan tiedä kaikkea. Jos ja kun sanon jotain väärin tai annan väärää informaatiota, niin saa toki korjata. Ja välillä saattaa tulla sanottua jotain, mitä katuu heti sen jälkeen, tai ei osaa muotoilla ajatuksiaan oikein.

Aikaisemmin olen jo hieman aloitellut animeblogia, mutta se jäi ahdistuksen ja kävijöiden totaalisen puuttumisen takia. Blogittamisen ainut palkka kun on lukijoiden kommentit ja mahdollisesti keskustelujen herättäminen (ellei sitten mainosta sivuillaan). Siispä pyydänkin kauniisti kommentteja – ihan vaikka tyyliin ”olen samaa mieltä” tai että ”en usko miten voit kirjoittaa tällaista paskaa”.

Toinen paikka, jonne olen kirjoittanut, on oma blogini Livejournalissa. Se on henkilökohtainen päiväkirjani, kirjoitettu tyyliin ”söin tänään omenan”. Se on julkinen, mutta kirjoitan sitä oikeastaan vaan itselleni sekä kavereilleni. Sieltä löytyy kyllä myös jonkunlaisia animearvosteluja, mutta nekin on solutettu päivittäisten merkintöjeni sekaan. Jos nyt joku kuitenkin haluaa sitä lukea, linkki löytyy oikeanpuoleisesta palkista. Kaveriksikin saa lisätä, mutta vain sillä ehdolla, että kommentoi tai juttelee tai muuten tutustuu. Sama sääntö pätee My Anime List-tunnukseeni.

Tarkempia tietoja minusta on ripoteltu ympäri nettiä, jotenka en nyt jaksa niitä tässä kertaamaan. Nimimerkki on Shieva lähes joka paikassa, muutamalla ulkomaalaisella sivulla Shieva93 kun edellinen ei ole ollut saatavilla.

Toivottavasti nyt jaksan jatkaa kirjoittamista mahdollisimman kauan, enkä ahdistu julkisuudesta tai huonoudestani tai mistään muustakaan. Ja toivotaan että edes joku kiinnostui ja tulee lukemaan jatkossakin kirjoittelujani.