Onii-chan no baka!

Tsuritaman seiskajakso oli taas aika draamaisa. Lähinnä keskityttiin Natsukin perheeseen, joka kulminoitui nyt ihan kunnon riitaan Natsukin ja hänen isänsä välillä. Jotenkin ehkä itseäni järkytti aika paljon se, että Natsuki löi siskoaan. En tiedä, mitenkä yleistä fyysinen riitely on japanissa, mutta jotenkin tuntui todella väärältä, että poika lyö pientä tyttöä, oli se sitten sisko tai ei.

Rusketusraidat

Pahoittelut viivästyksessä, satuin olemaan viime viikolla Saksassa ja tämä viikko on mennyt siitä palautumiseen sekä henkisesti että fyysisesti. Lupaan blogata seuraavasta jaksosta hieman nopeammin. 

Loharikaveri

Haino haino ja cosplaysuunnitelmia

Tsuritaman viidennestä jaksosta näki, että sarja on lähestymässä puoltaväliä. Kaikki hahmot on nyt esitelty, ja päähenkilönkin hahmo on kehittynyt jo sen verran, että hänestä saattaa sittenkin olla maailmanpelastajaksi. Jakson lopussa oli jonkinlainen kooste siitä, kuinka Yuki on nyt saanut ystäviä ja itsevarmuutta. Tiivistettynä ”opin nauramaan ääneen”. Jakson loppu tuntui hieman sellaiselta, mihin joku sarja voisi oikeastikin loppua. Se luultavasti tarkoittaa, että alun leppoisat kalastelut ovat ohi, ja ensi jaksossa ryhdytään tositoimiin.

Yuki ja onnistumisen ilo

Kireitä siimoja

Tsuritaman nelosjaksosta tuli viimein se fiilis, mitä olen sarjan alusta lähtien odottanut: tekee mieli kaivaa isän vanha virveli jostakin ja alkaa kalastaa. Kyseisellä virvelillä ei koko sen monivuotisena elinaikana ole saatu yhtään kalaa, vaikka kovasti on joka kesä yritetty. Pari kesää sitten käytiin peräti isän kanssa veneellä asti kalassa (mikä oli aika once in a lifetime-kokemus tällaiselle komeronörtille kuin minä), ja sen retken saalis oli vain katkennut siima. Mikään mamelukkikala sitä ei suinkaan napannut, vaan se taisi takertua lumpeenlehtiin tai muihin vesiheiniin. Nyt olen kuitenkin hyvin optimistinen kesää odotellessa: ehkä Natsukin ohjeilla virveli pyydystäisi ensimmäisen kalansa. (Mato-ongella sen sijaan olen saanut sateisella säällä kymmeniä särkiä, jotka olivat tosin catch-and-release-kamaa.) 

Kevätkauden mattimyöhäiset

Kauden yhtä suurimmista hypetyksen kohteista, Hyoukaa, sai odotella hieman pitempään kuin muita sarjoja. Tällä hetkellä siitä on nähty kaksi jaksoa. Täytyy myöntää, ettei se iskenyt minuun ihan niin täysillä, kuin varmasti moniin muihin. Animaatio on totta kai todella nättiä, mutta mitäpä muutakaan voi KyoAnilta odottaa? Hyouka lunastaa siis siltä osin omat odotukseni, muttei välttämättä ylitä niitä. Juoneen suhtauduin vähintäänkin skeptisesti, mutta vielä se ei ole ainakaan tylsäksi käynyt. Tosin viikon mysteeri-konsepti ei pidemmän päälle kuulosta kovin hyvältä, varsinkin, kun mysteerit ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaisia.

Viime jaksossa cliffhangeriin jäänyt Chitandan tapaaminen vaikuttaa kyllä ihan mielenkiintoiselta.

Enoshima Bowl

Tsuritaman kolmosjakso oli taattua Tsuritamaa. Taas uusi kalastusjuttu opittavana, taas muutamia mummon viisauksia, ja juonikin eteni hiukan. Yleisesti ottaen jaksossa ei kuitenkaan ihan kauhean paljon ehtinyt tapahtua ainakaan mitään merkittävää, lähinnä keskityttiin Yukin hahmokehitykseen (ja angstaukseen). Nostan nyt kuitenkin muutamia kohtauksia esille.

Tsuritama, valitsen sinut!

Jeps, päätin kuitenkin jaksoblogata Tsuritamaa, koska se on ehkä eniten itseni näköinen sarja tältä kaudelta. Sakamichi no Apollon on se paras (tähän mennessä), mutta jotenkin en löydä siitä paljonkaan sanottavaa. Anteeksi, että tämä tulee hieman myöhässä, piti nimittäin tsekata samalla myös Hyouka, ennen kuin teen valintani. Siitä tulee juttua varmaankin tänä viikonloppuna tai ensi viikon alussa, kunhan olen saanut katsastettua myös AKB0048:n.

Kerrataan vielä hieman ykkösjaksoa, koska en siitä kovin tarkkaan kirjoittanut viime merkinnässä. Juonihan meni niin, että päähenkilöpoika Yuki Sanada muuttaa Enoshiman saarelle, ja samana päivänä myös ”avaruusolio” Haru tulee saarelle. Yllättäen Haru ilmestyy samalle luokalle Yukin kanssa, ja muuttaa vieläpä samaan taloon Yukin isoäidin suostumuksesta. Haru nappaa mukaansa vielä Natsukin, ja pakottaa tämän opettamaan poikia kalastamaan.

Yukilla on jonkinasteinen paniikkihäiriö, jonka kaikki käsittävät raivokohtauksiksi.

Kevätkauden alku

Jostain syystä animen katsominen ei tällä hetkellä huvittaisi oikein yhtään. Olen tässä lähiaikoina lähinnä kirjoittanut kaikenlaista sekä lukenut visual noveleja. Kun nyt kerran tuli luvattua jaksobloggaamistakin (luultavasti otan Sakamichi no Apollonin, Hyokan tai Tsuritaman siihen), niin pakko se on kai kuitenkin yrittää edes katsoa jotain animea. Viikonloppuna aloitinkin sitten yllättäen jopa paria sarjaa, joista en ollut etukäteen pahemmin edes kuullut. Lähden nyt kaikkien kanssa samalta viivalta, eli olen katsonut vain yhden jakson kaikkia, vaikka joistakin on niitä tullut jo enemmän.