Studio Ghiblin uusimmat

Onnekseni Lahdessa on pieni underground-henkinen elokuvateatteri Kino Iiris, joka toi Ghiblin Kukkulan tyttö, sataman pojan (Kokurikozaka kara) Lahteen, kun Finnkino suvaitsi levittää leffaa vain muutamaan kaupunkiin. Kätkijät (Karigurashi no Arrietty) tuli sen sijaan ostettua tuossa pari kuukautta sitten DVD:lle ja päätin viimein katsoa senkin, että voin kirjoittaa fiiliksistäni molempien osalta.

Vastarannan kiiski, osa 4: Studio Ghibli

Kaikki varmaan vihaavat minua (viimeistään) tämän takia, mutta jostain syystä en ole koskaan pitänyt oikein mistään Ghiblileffoista. Animaatio on kyllä todella hienoa, mutta hahmot ja tarinat eivät ole koskaan iskeneet. Ehkä tässäkin on osasyynä se, että olen kuullut liikaa hehkutusta muilta ihmisiltä, jolloin odotukset ovat olleet liian korkeat.

Otetaan ensimmäiseksi Naapurini Totoro. Olen sen kahdesti nähnyt, ja onhan se ”ihan kiva” leffa, mutta en todellakaan ymmärrä sen lumoa. Totoro itse ei ole paljon sen söpömpi kuin Muumimörkökään, lukuun ottamatta niitä pieniä pörriäisiä, joita näkee vain muutaman kerran leffan aikana. Elokuvan juoni on aika olematon, ja ennen toista katselukertaa muistelin, että eihän siinä tapahdu mitään. Eikä nyt pahemmin tapahdukaan. Mörkövertauksen lisäksi elokuvassa on monia muitakin kohtia, jotka koen enemmänkin ahdistavina – esimerkiksi bussipysäkkikohtaus on kuin suoraan painajaisistani. Eikä äidin sairaalassa oleminenkaan tunnu kovin iloiselta.

On niissä jotain samaa...