1.3.2022

Miksi en pääse 10 jaksoa pidemmälle FMA: Brotherhoodissa?

Kun Fullmetal Alchemist: Brotherhood tuli, olin juuri lukenut mangan ja ensimmäisen animesarjankin olin katsonut kahdesti. Siksi en lopulta jaksanut sitä katsoa kuin n. 15 ensimmäistä jaksoa ja nekin pitkin hampain. Muistin lähinnä, että en tykännyt siitä siksi, että Edin hiusten ääriviivat olivat keltaiset. Nyt sain ylipuhuttua mieheni katsomaan sarjaa yhdessä, ja siihen 15 jaksoon oli edelleen mahdotonta päästä. 

Häh? Voiko se olla niin paska?

Sarjaa katsoessa mieleen muistui kaikki ne muut syyt, miksi lopetin aikoinaan sarjan katsomisen. Ensimmäinen jakso aiheutti samanlaiset raget kuin aiemmallakin kerralla. Miksi helkkarissa niiden on pitänyt mennä keksimään tällainen filler-jakso, jossa on uusi tarina jostain sarjan aikajanan keskivaiheilta, jossa tiivistetään kaikki sarjan vitsit (Edin lyhyys ja Royn kyvyttömyys sateella), spoilataan juttuja ja selitetään asioita, jotka selitetään seuraavissa jaksoissa uudestaan? Harmittaa, että unohdin ensimmäisen jakson paskuuden täysin, muuten se olisi kannattanut skipata kokonaan, koska siitä saa sarjasta todella huonon kuvan.

Ensimmäiset kymmenisen jaksoa on muutenkin huonoja. En enää muista, eteneekö sarja samassa järjestyksessä kuin manga, eli onko ongelmat mangankin ongelmia vai onko animea tehdessä päätetty järjestellä tarinaa uudestaan, mutta joka tapauksessa mikään ei vaan tunnu toimivan. Muistan kyllä sen, että mangassakin alussa oli hieman epäselvää, missä järjestyksessä sarjan aikajana menee, kun välillä tulee flashbackejä, jotka saattavat kestää pitkäänkin. 

Japanilaisten innosta valkopestä hahmoja kuulin jo Love Liven tapaus Ranphan kanssa, mutta näköjään se on valitettavan yleistä

Vanha FMA alkaa siitä, mistä Brotherhoodin kolmas jakso kertoo. Brotherhoodin toinen jakso sen sijaan on sama, kuin alkuperäisen kolmas jakso. Vanhassa sarjassa Cornelloon ja Roseen tutustutaan kahden jakson ajan, ja Rose on jäänyt erittäin hyvin mieleen juuri näistä kahdesta ensimmäisestä jaksosta. Brotherhoodissa sama juoni ängettiin yhteen jaksoon, ja Rose näytetään noin kolmessa kohtauksessa. 

Sarjassa edetään myös liian nopeasti vakaviin asioihin. Alkuperäisessä sarjassa Shou Tucker ja Nina esitellään jaksossa 6. Neljäs ja viides jakso on käytetty fillerimäisten seikkailujen esittämiseen, jolloin päähenkilöt ovat tulleet tutuiksi ja meno on ollut sopivan kevyttä. Brotherhoodissa Tucker ja Nina tulevat jo jaksoissa 4-5, eli sitä ennen on ollut paska ykkösjakso, äidin herätys kakkosjaksossa ja pikavisiitti Leoreen kolmosjaksossa. Nina-episodin jälkeen Edward jo angstaa omaa kohtaloaan ja alkemian kauheutta, eikä katsojalle ole tässä vaiheessa vielä edes kunnolla näytetty, mitä kaikkea alkemialla voi tehdä. Joo, olihan vanhassa animessa tyhmiäkin fillereitä, mutta silti sen tarinankerronta onnistui alkujaksoissa paljon paremmin kuin Brotherhood. 

Tämä kuva vanhasta sarjasta, verrokkina postauksen ensimmäiseen kuvaan.

Myös sarjan visuaalinen ilme on parempi vanhassa sarjassa. Joo, se ei ole niin HD ja näyttää selkeästi 2000-luvun alun sarjalta, mutta jotenkin Brotherhoodissa kaikki on niin pelkistettyä ja kontrastitonta (kuten ne keltaiset hiusten rajaukset). Häiritsee myös jatkuva huumorin viljely taistelu- ja muissa vakavasti otettavissa kohtauksissa. Toki mangassakin on se pointti, että yhdistellään taistelua ja huumoria, mutta animessa se hyppii silmille. Tuntuu, että ensimmäisen sarjan ohjaajalla Seiji Mizushimalla oli sentään jonkinlainen visio ja pakka muutenkin paremmin hallussa. 

Lopulta luovutimme taas kymmenennen jakson tienoille. Osittain Brotherhoodin surkeus johtuu varmaan siitä, että oma alkuperäinen FMA-kokemus oli niin paljon hitaampi: alkuperäisen animen piti odotella saadakseen mangaa kiinni (eikä lopulta saanutkaan), ja toisaalta mangaa lukiessa jouduin itse odottelemaan, että seuraava osa julkaistaan suomeksi. Silloin jäi aikaa sulatella asioita ja tutustua hahmoihin. Toisaalta myös mieheni valitti viidennestä jaksosta alkaen, että onko tätä pakko katsoa lisää, tämä on kauhean huono. 

Bonuksena Roy, hänkin on asteen kuumempi vanhassa sarjassa

Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä, että FMA:sta ei edelleenkään ole kelvollista animesovitusta. Vanhaa versiota ei voi katsoa sen takia, että tarina lähtee täysin omille raiteilleen. Uutta varmasti monet suosittelevat ja onhan se myös MyAnimeListin Top anime-listan kärkisijalla (mitä en todellakaan käsitä), eli olevinaan hyvä sarja. Mutta oma suositukseni on animen skippaaminen täysin, ja mangan lukeminen, varsinkin kun siitä on olemassa laadukas suomennos. Näin teki lopulta myös mieheni, joka luki sarjan kokonaan muutamassa päivässä, kun Brotherhood-animen perusteella tuomio oli ollut murskaava.

21.2.2022

Päätoimittajan linjavetoja

Taas on yli puolitoista vuotta vierähtänyt edellisestä postauksesta, vaikka melkein kaksi vuotta sitten lupasin kirjoitella tänne aktiivisemmin. Jotenkin tämä kertoo aika paljon omasta animeharrastuksestani: saatan pitää välillä taukoa, välillä voi mennä parikin kautta ilman että seuraan mitään, ja sitten kuitenkin taas maratoonaan jonkun sarjan parissa päivässä läpi. Kirjoitusharrastus valitettavasti vaatii vähän enemmän panostusta kuin animen toljottelu. Blogin pitäminen tuntuu liian paljon työltä, ja koska filosofiaani kuuluu mahdollisimman tehokas töiden välttely, ei energiaa ole riittänyt tämän(kään) blogin pitämiseen. 

Love Live! Nijigasaki High School Idol Club

En tee lupauksia jatkostakaan, mutta tahtotila on kyllä olemassa. Tykkään blogini ulkonäöstä ja tähänastisesta panoksesta, tykkään valita kuvia kirjoituksiin, ja joka tapauksessa kirjoitan vähintään päiväkirjaani fiiliksiä katsomistani animeista. Olen jo lapsena väkerrellyt kaikenlaisia omia lehtiä, ja tajusin, että tämä blogi on oma “animelehteni”, jonka päätoimittaja olen. Ehkä se ajatus innostaisi suunnittelemaan postauksia enemmän. 

Olen sekä pelien pelaamisessa että animen katsomisessa sellainen jälkijunassa hiihtäjä, että oksat pois. Eli mitään ajankohtaista sisältöä en aio enää edes yrittää vääntää, kuten joskus aikoinaan yritin. Katson mieluiten kausianimet vasta sitten, kun muut ovat rankanneet parhaimmat ja kun sarja on tullut kokonaan ulos (ehdin viikossa unohtaa jo koko seurattavan sarjan olemassaolon). Tällä hetkellä olen katsomassa suunnilleen jotain 2020-vuoden sarjoja (paitsi että juuri aloitin myös katsomaan K-On!!:ia eli K-On!in toista kautta vuodelta 2010 joka syystä tai toisesta jäi aikanaan katsomatta). Eli blogista löytyy enemmän ehkä nostalgiaa kuin ajankohtaisia aiheita. 

Fruits Basket (2021 versio sentään)

Aiemmin blogi on ollut aika tarkasti rajattu animeen. Japanilaisia pelejä on kuitenkin tullut pelattua jo pitkään, samoin animeharrastuksenkin välillä hiipuessa mangan lukeminen ei ole vähentynyt. Jostain syystä nämä eivät ole olleet niin suuressa osassa tässä blogissa. Jatkossa sekin voisi muuttua. Tuskin siitäkään kukaan pahastuisi, vaikka välillä aiheet ainoastaan sivuaisi Japania tai nörttikulttuuria.

Mitään julkaisuaikataulua en ala edes suunnittelemaan saati lupaamaan. Ennemmin tahti tulee olemaan postaus kuukaudessa - tai pari postausta viikossa ja sitten kolmen kuukauden tauko. Uskoisin kuitenkin, että saan tämän postauksen lisäksi edes jotain ulos.

15.7.2020

Tenki no ko

Kuulin ensimmäisen kerran Makoto Shinkaista ehkä n. 10 vuotta sitten, kun Crunchyroll vietti Makoto Shinkai-päivää näyttämällä kaikki siihenastiset elokuvat (3 kpl) päivän ajan ilmaiseksi. Ihastuin jo silloin henkeäsalpaavan kauniisiin taustoihin ja katkeransuloisiin rakkaustarinoihin. Ymmärsin kuitenkin sen, että Shinkain heikko kohta oli hahmodesignit ja ihmisten animoiminen, ja siihen aikaan Shinkai teki vielä melkein kaiken itse. Pientä toivoa elättelin jo Hoshi wo ou kodomon kohdalla, mutta valitettavasti se vasta menikin penkin alle, kun hahmosuunnittelija lainasi naamat naapuristudiolta.

Kimi no na wan myötä Shinkai sai vihdoin mielestäni ansaitsemansa huomion ja arvostuksen. Ja tiimin, jonka käsissä hahmotkin alkavat näyttää ihmisiltä. Kimi no na wa lunasti odotukseni, ja se todella on paras Shinkain elokuvista. Juuri sitä, mitä Shinkailta odotin (ja loppu oli kerrankin suht onnellinen!). 


Tenki no ko tuli lähes tasan vuosi sitten Japanissa teattereihin, ja siitä asti olen odottanut kieli pitkällä sen näkemistä. Koronakevät meinasi torpata suunnitelmani teatterissa elokuvan katsomisesta, mutta onneksi Finnkino on ottanut ohjelmistoonsa sellaisia elokuvia, joiden esittäminen jäi keväällä kesken (eipä niitä kyllä uusiakaan olisi juuri esitettäväksi). Päätin siis hemmotella itseäni ja käydä katsomassa elokuvan oikein IMAXissa.

28.6.2020

Shingeki no Kyojin

Huom! Sisältää lieviä juonipaljastuksia animesta uusimpaan eli kolmanteen kauteen asti


Olen katsonut Shingeki no Kyojinia heti uuden animekauden ilmestyessä. Nyt kuitenkin mieheni halusi sen katsoa, ja suostuin katsomaan sen uusiksi, vaikka kuvittelin muistavani aika hyvin, mitä siinä tapahtuu. Olin kuitenkin väärässä, ja uusintakierros todellakin teki hyvää, jotta viimeisestä kaudesta saa sitten aikanaan kaiken irti. Olin nimittäin onnistunut autuaasti unohtamaan jo heti ensimmäisen ja toisen kauden välissä suunnilleen kaiken, ja monta asiaa oli mennyt ohi. Toisella katselukerralla kaikki pienetkin vihjeet esimerkiksi Annien, Reinerin ja Bertoltin henkilöllisyyteen tuli huomattua. Pieniä vihjeitä jokaisesta juonenkäänteestä todellakin viljeltiin pitkin sarjaa, mutta eihän niitä ensimmäisellä kerralla välttämättä tajua. 


Toisella katselukerralla sarjaa osasi myös katsoa paljon kriittisemmin, kun ei tarvinnut jännittää juonenkäänteitä tai pysyä kärryillä, kuka on kuka. Ensimmäisestä kaudesta tajusin sarjaa maratoonatessa viikoittaisen seuraamisen sijaan, kuinka paljon siinä oli kertauksia. Jokaisen jakson alussa oli minuutti tai jopa muutama kertausta siitä, mitä on jo tapahtunut. Jo ensimmäisellä kaudella oli flashbackeja vain muutama jakso sitten tapahtuneisiin asioihin. Myöhemmillä kausilla sen ymmärtää, sillä kausien välissä on ollut jopa vuosia aikaa, eikä ensimmäisellä kerralla ole välttämättä kiinnittänyt huomiota sellaiseen yksityiskohtaan, joka myöhemmin paljastuukin merkittäväksi. Ensimmäisellä kaudella kertaukset kuitenkin johtuivat lähinnä siitä, että sarjaa on pitänyt venyttää materiaalin puutteen vuoksi.


Sarjan vetävä voima on sen mysteerissä. En ole lukenut mangaa, joten koko tarinaa en tunne, mutta toistaiseksi sarja on onnistunut sekä jatkuvasti paljastamaan paloja sarjan maailman mysteeristä, että pitämään mielenkiinnon yllä. Vaikka tavallaan edellisen kauden lopussa paljastettiin kaikki, ei edelleenkään tiedetä mistään mitään. 

3.6.2020

Aggretsuko ja Rilakkuma & Kaoru

Yhdistän Aggretsukon ja Rilakkuman ja Kaorun samaan postaukseen sen takia, että ne ovat aika samanlaisia sarjoja. Molemmissa käsitellään samoja teemoja, eli aikuistumisen tuskaa, ja molemmissa on noin 15 minuutin jaksot. Tunnelmaltaan sarjat ovat tosin lähes päinvastaisia, Rilakkuma ja Kaoru on kuin rauhoittavaa teetä ja Aggretsuko piristävää kahvia.


Aggretsuko

Molemmissa päähenkilönä on parikymppinen nainen, joka tuskastelee aikuistumisen kanssa. Retsukon ongelmana on inhottava pomo ja työelämän paineet, ja hän haaveilee naimisiin pääsemisestä ja sitä kautta työelämästä poistumisesta. Kaoru taas ei edes uskalla haaveilla edes poikaystävästä, ja naimisiinmenon ajatteleminen aiheuttaa lähinnä ahdistusta. Molemmissa tulee selväksi naisen rooli japanilaisessa yhteiskunnassa: töissä raadetaan boomereiden ikeen alla, kunnes naimisiinmenon myötä jäädään kotirouviksi. Eikä toki miehillä ole sen helpompaa: jos palkka ei riitä kahden ihmisen elättämiseen, on naimisiinmenosta turha haaveilla. 


Rilakkuma & Kaoru

7.5.2020

Carole & Tuesday

Carole & Tuesday herätti mielenkiintoni lähinnä ohjaajan takia. Shinichiro Watanabe oli tuttu tietenkin Cowboy Bebopista, mutta enemmän olin innoissani siksi, että hän palasi musiikin ja ihmissuhteiden pariin Sakamichi no Apollonin jälkeen. Odotin, että saan sarjan, jossa keskitytään hahmojen keskinäisiin suhteisiin ja suuriin tunteisiin. 

2.5.2020

Kuinka yritin kasvaa aikuiseksi ja opetella elämään tavallisten ihmisten keskellä

Muutama vuosi sitten valmistuin ammattikorkeakoulusta ja aloin elättää itse itseäni. Kuusi vuotta olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa, ja siihenkin ajatukseen on ollut totuttelemista. Sydämessäni tulee aina olemaan erityinen paikka yksinäisyyden katkeroittamille nörteille, vaikka onnistuinkin jollakin ilveellä vaimoutumaan. 


Kun tajusin, että tässähän pitää ihan oikeasti aikuistua, käärin hihani ja ryhdyin toimeen. Heitin teini-iässä ostetut vaatteet pois, aloin huolehtimaan enemmän terveydestäni ja yksinkertaistin sisustustani. Halusin kehittää itseäni. Vuoden jälkeen aloin ihmetellä, miksi ahdistaa. Miksi kaikki on tylsää? Tajusin, että vaikka sain paljon asioita aikaan ja varmasti näytin ulkopuolisten silmissä vastuuntuntoiselta nuorelta aikuiselta, en ollut tehnyt pitkiin aikoihin asioita, joista oikeasti nautin. Olin lähes pakkomielteinen sen suhteen, että jokainen minuutti päivästä tulee kulutettua hyödyllisiin asioihin. Eivätkä animen katsominen tai mangan lukeminen olleet tarpeeksi hyödyllisiä.

28.4.2020

Shievanimen paluu

Terve! Pitkästä aikaa!

Tämä blogi täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Tai voiko niin sanoa, kun edellisestä postauksesta on kulunut neljä vuotta?

Blogini on viettänyt hiljaiseloa monesta eri syystä. Tai okei, myönnetään, yksi syy on aika iso. Aloin seurustella ihmisen kanssa, joka ei muka tykännyt animesta (vaikka oli ainakin Haruhin ja K-On!:in katsonut). Animeharrastus jäi paitsioon. Sitä ehti katsoa silloin, kun avopuoliso ei ollut kotona, tai pelasi tietokoneella.

Magia Record

Mitähän sitten tapahtui? Mentiin ainakin naimisiin, enää ei voinut perääntyä. Jotenkin se ihan itse keksi, että ehkä me voitaisiin sittenkin katsoa animea yhdessä. Ensin Jojo’s Bizarre Adventure (Mä katon tätä vaan sun takia → Katotaanko vielä yksi jakso? → Millon pelataan taas JoJo All Star Battlea?), sitten Mawaru Penguindrum, Attack on Titan, Vinland Saga ja lopulta jopa Sarazanmai.  Kun animelle on enemmän aikaa ja kun sille sai vielä jonkunlaisen hyväksynnän, on sitä tullut katsottua enemmän. Ja kuten aina ennenkin, minulle tulee palava tarve avautua jonnekin kokemistani asioista. Tämä sattuu olemaan paras väylä animeen liittyvissä asioissa.

Toinen syy hiljaiselolle on se, että haluan tuottaa blogiini hyvää sisältöä. Kirjoittaminen sujuu suhteellisen hyvin, mutta animesta en tiedä oikeastaan mitään. En niin paljon, että minulla olisi oikeutta kirjoittaa siitä. Animeharrastukseni alkoi vuonna 2005. Olen käynyt coneissa luennoilla, lukenut Anime-lehteä ja joskus blogejakin. Tunnistan tietyt ääninäyttelijät, rakastan tiettyjen ohjaajien tyyliä. Mutta en jaksa opiskella asioita sellaisella antaumuksella, kuin esimerkiksi coneissa luentoja pitävät ihmiset. En jaksa katsella animaattoriluetteloita, japania osaan kanojen ja noin 30 kanjin verran, enkä todellakaan jaksa katsoa sarjoja niiden ilmestymistahtiin, ainakaan useampaa per kausi. Miten ihmeessä voisin siis pitää animeblogia?

Sarazanmai

Jos jostain tiedän jotakin, niin tarinoista. Olen koko elämäni lukenut kirjoja ja sarjakuvia, katsonut piirrettyjä, elokuvia, tv-sarjoja ja animea. Silloin kun en ole kuluttanut tarinoita, olen keksinyt niitä itse. Olen tutustunut tuhansiin hahmoihin, kuullut satoja eri juonikuvioita. Ehkä siis sieltä voisi löytyä oma osaamisalueeni animen suhteen.

Olen jo pitkään kirjoitellut postauksia pöytälaatikkoon, mutta en ole saanut niitä aikaiseksi julkaista. Siispä lähiaikoina on luvassa kirjoituksia ainakin Attack on Titanista, pohdintaa animeharrastuksesta yleensä, mahdollisesti kokonainen juttusarja Jojo’s Bizarre Adventuresista (koska huomasin, että jokaisesta osasta on blogipostauksen verran sanottavaa) sekä anime-Netflixistä. Pysykääpä siis kuulolla!