23.2.2024

Ivrea-saaga: osa 1

Tällä viikolla manga-Suomea on ravistellut uutispommi: Ivrea palaa (kolmatta kertaa) takaisin Suomeen Shueisha-kustantamon sarjoilla. Luvassa olisi muun muassa viime vuosien shounen-lempparit Demon Slayer ja Chainsaw man sekä Spy x Family. Jippii!

...Tai sitten ei. Sopimus nimittäin koskee kaikkia Shueishan sarjoja, myös Sangatsu Mangan jo yli sata pokkaria suomeksi julkaisemaa One Pieceä. Ivrea aikoo sekä jatkaa julkaisemista seuraavasta pokkarista, että aloittaa uudestaan uudella käännöksellä. One Piecen nykyinen suomennos on siitä kuuluisa, että se on hyvin kääntäjänsä näköinen: hahmot puhuvat murteilla (kuten alkuperäisessäkin), ja kieli on humoristista (kuten alkuperäisenkin). Tyyli varmasti jakaa mielipiteitä, mutta yleisesti ottaen ainakin pidemmän aikaa suomijulkaisua seuranneet ovat sitä mieltä, että käännös on nimenomaan legendaarinen ja tylsää enkkukäännöstä parempi. Ivrean käännökset sen sijaan ovat olleet tähän mennessä jos eivät epäammattimaisia, niin ainakin vähän tönkköjä ja hajuttomia. 

Ivrean julkaisema Aoha Ride on suhteellisen laadukas, mutta itseäni häiritsi se, että ihmisistä käytettiin puhekielisesti sanaa "se".

14.6.2022

Hypecon 2022

Parin vuoden tapahtumatauon jälkeen vihdoin päästiin taas conittamaan, kun viime viikonloppuna järjestettiin Hyvinkäällä Hypecon. Tapahtuma ei ollut minulle ennestään tuttu, mutta kun satuin vuosi sitten muuttamaan Hyvinkään naapuriin, niin olihan se käytävä katsastamassa, millainen tapahtuma on kyseessä. Odotukset eivät totta puhuen olleet kovin korkealla, kun kyseessä on kaupungin nuorisopalveluiden järjestämä ilmaistapahtuma, jonka ohjelmakartta julkaistiin vasta viikkoa ennen tapahtumaa, mutta yllättäen tapahtuma osoittautui mukavaksi ja juuri sopivan kokoikseksi. Ohjelmaa ei ihan hirveästi ollut, mutta löytyi sieltä minullekin jotain. 

Kävin katsomassa kaksi Nordic Manga -kustantamoon liittyvää ohjelmaa: Mangan harrastajasta tekijäksi sekä Natalia Batistan haastattelun Näin syntyi Sword Princess Amaltea. Olen ollut kiinnostunut kustantamon toiminnasta siitä lähtien, kun heidän nettisivut julkaistiin, ja se oli syy, miksi ohjelmaa menin katsomaan. Mutta loppujen lopuksi sain enemmänkin irti vinkkejä ja uusia näkökulmia omaan (romaani)kirjoittamisharrastukseeni. 

Mangan harrastajasta tekijäksi -luento viivästyi teknisten ongelmien takia, ja se olikin lauantain teema. Kaikki seuraamani ohjelmat olivat 5-10 minuuttia myöhässä, ja kuulin kommentin siitä, että kun tätä tapahtumaa tehdään vapaaehtoispohjalta, niin ei kaikki (tekniikka) ole ihan niin hyvin hallussa. Lopulta ohjelmanpitäjä Petri Järvisen slideja ja kuvia ei saatu heijastettua kankaalle, joten hän päätyi turvautumaan perinteiseen esitystekniikkaan. 

Fläppitaulu huvitti, mutta itse luento oli kyllä täyttä asiaa, ja vaikka tavallaan itselle tuttua, niin hyvä muistutus. Itseäni kirjoittajana koskeva osuus oli lähinnä se, että kustantamoon töitään lähettäessä pitää olla hyvä logline ja synopsis. Sarjakuvan piirtäjille annettiin vinkiksi esimerkiksi, että hahmojen täytyy olla vetäviä ja niillä tulee olla tausta, eli asiat tapahtuvat jossain maailmassa ja sitä maailmaa olisi parempi näkyä taustoissa. Mielenkiintoista oli myös kuulla Nordic mangasta se, että toistaiseksi kustantamo oli saanut noin 50 ehdotusta, joista toistaiseksi 5 julkaistaan. Tämän vuoden aikana oli tulossa ainakin yksi toinen sarja Sword Princess Amaltean lisäksi. Kirjoitan varmaankin kyseisestä kustantamosta ja muutenkin Suomi-mangan julkaisemisesta tässä lähiaikoina.

1.3.2022

Miksi en pääse 10 jaksoa pidemmälle FMA: Brotherhoodissa?

Kun Fullmetal Alchemist: Brotherhood tuli, olin juuri lukenut mangan ja ensimmäisen animesarjankin olin katsonut kahdesti. Siksi en lopulta jaksanut sitä katsoa kuin n. 15 ensimmäistä jaksoa ja nekin pitkin hampain. Muistin lähinnä, että en tykännyt siitä siksi, että Edin hiusten ääriviivat olivat keltaiset. Nyt sain ylipuhuttua mieheni katsomaan sarjaa yhdessä, ja siihen 15 jaksoon oli edelleen mahdotonta päästä. 

Häh? Voiko se olla niin paska?

Sarjaa katsoessa mieleen muistui kaikki ne muut syyt, miksi lopetin aikoinaan sarjan katsomisen. Ensimmäinen jakso aiheutti samanlaiset raget kuin aiemmallakin kerralla. Miksi helkkarissa niiden on pitänyt mennä keksimään tällainen filler-jakso, jossa on uusi tarina jostain sarjan aikajanan keskivaiheilta, jossa tiivistetään kaikki sarjan vitsit (Edin lyhyys ja Royn kyvyttömyys sateella), spoilataan juttuja ja selitetään asioita, jotka selitetään seuraavissa jaksoissa uudestaan? Harmittaa, että unohdin ensimmäisen jakson paskuuden täysin, muuten se olisi kannattanut skipata kokonaan, koska siitä saa sarjasta todella huonon kuvan.

21.2.2022

Päätoimittajan linjavetoja

Taas on yli puolitoista vuotta vierähtänyt edellisestä postauksesta, vaikka melkein kaksi vuotta sitten lupasin kirjoitella tänne aktiivisemmin. Jotenkin tämä kertoo aika paljon omasta animeharrastuksestani: saatan pitää välillä taukoa, välillä voi mennä parikin kautta ilman että seuraan mitään, ja sitten kuitenkin taas maratoonaan jonkun sarjan parissa päivässä läpi. Kirjoitusharrastus valitettavasti vaatii vähän enemmän panostusta kuin animen toljottelu. Blogin pitäminen tuntuu liian paljon työltä, ja koska filosofiaani kuuluu mahdollisimman tehokas töiden välttely, ei energiaa ole riittänyt tämän(kään) blogin pitämiseen. 

Love Live! Nijigasaki High School Idol Club

En tee lupauksia jatkostakaan, mutta tahtotila on kyllä olemassa. Tykkään blogini ulkonäöstä ja tähänastisesta panoksesta, tykkään valita kuvia kirjoituksiin, ja joka tapauksessa kirjoitan vähintään päiväkirjaani fiiliksiä katsomistani animeista. Olen jo lapsena väkerrellyt kaikenlaisia omia lehtiä, ja tajusin, että tämä blogi on oma “animelehteni”, jonka päätoimittaja olen. Ehkä se ajatus innostaisi suunnittelemaan postauksia enemmän. 

Olen sekä pelien pelaamisessa että animen katsomisessa sellainen jälkijunassa hiihtäjä, että oksat pois. Eli mitään ajankohtaista sisältöä en aio enää edes yrittää vääntää, kuten joskus aikoinaan yritin. Katson mieluiten kausianimet vasta sitten, kun muut ovat rankanneet parhaimmat ja kun sarja on tullut kokonaan ulos (ehdin viikossa unohtaa jo koko seurattavan sarjan olemassaolon). Tällä hetkellä olen katsomassa suunnilleen jotain 2020-vuoden sarjoja (paitsi että juuri aloitin myös katsomaan K-On!!:ia eli K-On!in toista kautta vuodelta 2010 joka syystä tai toisesta jäi aikanaan katsomatta). Eli blogista löytyy enemmän ehkä nostalgiaa kuin ajankohtaisia aiheita. 

Fruits Basket (2021 versio sentään)

Aiemmin blogi on ollut aika tarkasti rajattu animeen. Japanilaisia pelejä on kuitenkin tullut pelattua jo pitkään, samoin animeharrastuksenkin välillä hiipuessa mangan lukeminen ei ole vähentynyt. Jostain syystä nämä eivät ole olleet niin suuressa osassa tässä blogissa. Jatkossa sekin voisi muuttua. Tuskin siitäkään kukaan pahastuisi, vaikka välillä aiheet ainoastaan sivuaisi Japania tai nörttikulttuuria.

Mitään julkaisuaikataulua en ala edes suunnittelemaan saati lupaamaan. Ennemmin tahti tulee olemaan postaus kuukaudessa - tai pari postausta viikossa ja sitten kolmen kuukauden tauko. Uskoisin kuitenkin, että saan tämän postauksen lisäksi edes jotain ulos.

15.7.2020

Tenki no ko

Kuulin ensimmäisen kerran Makoto Shinkaista ehkä n. 10 vuotta sitten, kun Crunchyroll vietti Makoto Shinkai-päivää näyttämällä kaikki siihenastiset elokuvat (3 kpl) päivän ajan ilmaiseksi. Ihastuin jo silloin henkeäsalpaavan kauniisiin taustoihin ja katkeransuloisiin rakkaustarinoihin. Ymmärsin kuitenkin sen, että Shinkain heikko kohta oli hahmodesignit ja ihmisten animoiminen, ja siihen aikaan Shinkai teki vielä melkein kaiken itse. Pientä toivoa elättelin jo Hoshi wo ou kodomon kohdalla, mutta valitettavasti se vasta menikin penkin alle, kun hahmosuunnittelija lainasi naamat naapuristudiolta.

Kimi no na wan myötä Shinkai sai vihdoin mielestäni ansaitsemansa huomion ja arvostuksen. Ja tiimin, jonka käsissä hahmotkin alkavat näyttää ihmisiltä. Kimi no na wa lunasti odotukseni, ja se todella on paras Shinkain elokuvista. Juuri sitä, mitä Shinkailta odotin (ja loppu oli kerrankin suht onnellinen!). 


Tenki no ko tuli lähes tasan vuosi sitten Japanissa teattereihin, ja siitä asti olen odottanut kieli pitkällä sen näkemistä. Koronakevät meinasi torpata suunnitelmani teatterissa elokuvan katsomisesta, mutta onneksi Finnkino on ottanut ohjelmistoonsa sellaisia elokuvia, joiden esittäminen jäi keväällä kesken (eipä niitä kyllä uusiakaan olisi juuri esitettäväksi). Päätin siis hemmotella itseäni ja käydä katsomassa elokuvan oikein IMAXissa.

28.6.2020

Shingeki no Kyojin

Huom! Sisältää lieviä juonipaljastuksia animesta uusimpaan eli kolmanteen kauteen asti


Olen katsonut Shingeki no Kyojinia heti uuden animekauden ilmestyessä. Nyt kuitenkin mieheni halusi sen katsoa, ja suostuin katsomaan sen uusiksi, vaikka kuvittelin muistavani aika hyvin, mitä siinä tapahtuu. Olin kuitenkin väärässä, ja uusintakierros todellakin teki hyvää, jotta viimeisestä kaudesta saa sitten aikanaan kaiken irti. Olin nimittäin onnistunut autuaasti unohtamaan jo heti ensimmäisen ja toisen kauden välissä suunnilleen kaiken, ja monta asiaa oli mennyt ohi. Toisella katselukerralla kaikki pienetkin vihjeet esimerkiksi Annien, Reinerin ja Bertoltin henkilöllisyyteen tuli huomattua. Pieniä vihjeitä jokaisesta juonenkäänteestä todellakin viljeltiin pitkin sarjaa, mutta eihän niitä ensimmäisellä kerralla välttämättä tajua. 


Toisella katselukerralla sarjaa osasi myös katsoa paljon kriittisemmin, kun ei tarvinnut jännittää juonenkäänteitä tai pysyä kärryillä, kuka on kuka. Ensimmäisestä kaudesta tajusin sarjaa maratoonatessa viikoittaisen seuraamisen sijaan, kuinka paljon siinä oli kertauksia. Jokaisen jakson alussa oli minuutti tai jopa muutama kertausta siitä, mitä on jo tapahtunut. Jo ensimmäisellä kaudella oli flashbackeja vain muutama jakso sitten tapahtuneisiin asioihin. Myöhemmillä kausilla sen ymmärtää, sillä kausien välissä on ollut jopa vuosia aikaa, eikä ensimmäisellä kerralla ole välttämättä kiinnittänyt huomiota sellaiseen yksityiskohtaan, joka myöhemmin paljastuukin merkittäväksi. Ensimmäisellä kaudella kertaukset kuitenkin johtuivat lähinnä siitä, että sarjaa on pitänyt venyttää materiaalin puutteen vuoksi.


Sarjan vetävä voima on sen mysteerissä. En ole lukenut mangaa, joten koko tarinaa en tunne, mutta toistaiseksi sarja on onnistunut sekä jatkuvasti paljastamaan paloja sarjan maailman mysteeristä, että pitämään mielenkiinnon yllä. Vaikka tavallaan edellisen kauden lopussa paljastettiin kaikki, ei edelleenkään tiedetä mistään mitään. 

3.6.2020

Aggretsuko ja Rilakkuma & Kaoru

Yhdistän Aggretsukon ja Rilakkuman ja Kaorun samaan postaukseen sen takia, että ne ovat aika samanlaisia sarjoja. Molemmissa käsitellään samoja teemoja, eli aikuistumisen tuskaa, ja molemmissa on noin 15 minuutin jaksot. Tunnelmaltaan sarjat ovat tosin lähes päinvastaisia, Rilakkuma ja Kaoru on kuin rauhoittavaa teetä ja Aggretsuko piristävää kahvia.


Aggretsuko

Molemmissa päähenkilönä on parikymppinen nainen, joka tuskastelee aikuistumisen kanssa. Retsukon ongelmana on inhottava pomo ja työelämän paineet, ja hän haaveilee naimisiin pääsemisestä ja sitä kautta työelämästä poistumisesta. Kaoru taas ei edes uskalla haaveilla edes poikaystävästä, ja naimisiinmenon ajatteleminen aiheuttaa lähinnä ahdistusta. Molemmissa tulee selväksi naisen rooli japanilaisessa yhteiskunnassa: töissä raadetaan boomereiden ikeen alla, kunnes naimisiinmenon myötä jäädään kotirouviksi. Eikä toki miehillä ole sen helpompaa: jos palkka ei riitä kahden ihmisen elättämiseen, on naimisiinmenosta turha haaveilla. 


Rilakkuma & Kaoru

7.5.2020

Carole & Tuesday

Carole & Tuesday herätti mielenkiintoni lähinnä ohjaajan takia. Shinichiro Watanabe oli tuttu tietenkin Cowboy Bebopista, mutta enemmän olin innoissani siksi, että hän palasi musiikin ja ihmissuhteiden pariin Sakamichi no Apollonin jälkeen. Odotin, että saan sarjan, jossa keskitytään hahmojen keskinäisiin suhteisiin ja suuriin tunteisiin.