Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makoto Shinkai. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Makoto Shinkai. Näytä kaikki tekstit

15.7.2020

Tenki no ko

Kuulin ensimmäisen kerran Makoto Shinkaista ehkä n. 10 vuotta sitten, kun Crunchyroll vietti Makoto Shinkai-päivää näyttämällä kaikki siihenastiset elokuvat (3 kpl) päivän ajan ilmaiseksi. Ihastuin jo silloin henkeäsalpaavan kauniisiin taustoihin ja katkeransuloisiin rakkaustarinoihin. Ymmärsin kuitenkin sen, että Shinkain heikko kohta oli hahmodesignit ja ihmisten animoiminen, ja siihen aikaan Shinkai teki vielä melkein kaiken itse. Pientä toivoa elättelin jo Hoshi wo ou kodomon kohdalla, mutta valitettavasti se vasta menikin penkin alle, kun hahmosuunnittelija lainasi naamat naapuristudiolta.

Kimi no na wan myötä Shinkai sai vihdoin mielestäni ansaitsemansa huomion ja arvostuksen. Ja tiimin, jonka käsissä hahmotkin alkavat näyttää ihmisiltä. Kimi no na wa lunasti odotukseni, ja se todella on paras Shinkain elokuvista. Juuri sitä, mitä Shinkailta odotin (ja loppu oli kerrankin suht onnellinen!). 


Tenki no ko tuli lähes tasan vuosi sitten Japanissa teattereihin, ja siitä asti olen odottanut kieli pitkällä sen näkemistä. Koronakevät meinasi torpata suunnitelmani teatterissa elokuvan katsomisesta, mutta onneksi Finnkino on ottanut ohjelmistoonsa sellaisia elokuvia, joiden esittäminen jäi keväällä kesken (eipä niitä kyllä uusiakaan olisi juuri esitettäväksi). Päätin siis hemmotella itseäni ja käydä katsomassa elokuvan oikein IMAXissa.

24.3.2012

Vastarannan kiiski, osa 4: Studio Ghibli

Kaikki varmaan vihaavat minua (viimeistään) tämän takia, mutta jostain syystä en ole koskaan pitänyt oikein mistään Ghiblileffoista. Animaatio on kyllä todella hienoa, mutta hahmot ja tarinat eivät ole koskaan iskeneet. Ehkä tässäkin on osasyynä se, että olen kuullut liikaa hehkutusta muilta ihmisiltä, jolloin odotukset ovat olleet liian korkeat.

Otetaan ensimmäiseksi Naapurini Totoro. Olen sen kahdesti nähnyt, ja onhan se ”ihan kiva” leffa, mutta en todellakaan ymmärrä sen lumoa. Totoro itse ei ole paljon sen söpömpi kuin Muumimörkökään, lukuun ottamatta niitä pieniä pörriäisiä, joita näkee vain muutaman kerran leffan aikana. Elokuvan juoni on aika olematon, ja ennen toista katselukertaa muistelin, että eihän siinä tapahdu mitään. Eikä nyt pahemmin tapahdukaan. Mörkövertauksen lisäksi elokuvassa on monia muitakin kohtia, jotka koen enemmänkin ahdistavina – esimerkiksi bussipysäkkikohtaus on kuin suoraan painajaisistani. Eikä äidin sairaalassa oleminenkaan tunnu kovin iloiselta.

On niissä jotain samaa...