En ollut kymmeneen vuoteen käynyt Desuconissa. Alkuvuosina se oli minulle "koticon", koska asuin Heinolassa/Lahdessa eikä tarvinnut majoitusta miettiä. Sitten muutin kauemmas enkä viitsinyt hankkia majoitusta, ei ehkä ollut niin suurta hinkuakaan mennä. Nyt kun kunniavieraana oli Kamome Shirahama, jonka Witch Hat Atelier -mangasta tuli viime vuonna yksi top 5-lemppareistani, oli pakko päästä taas Desuun. Tulipa samalla testattua sitä, jaksaako Desuconissa käydä kotoa käsin, kun asun nyt tunnin ajomatkan päässä.
Kunniavierasohjelma: Kamome Shirahama ja piirtämisen taika
Kunniavierasohjelma olikin se, jolla conini aloitin (kirpputorille tavaroiden viemisen jälkeen). Olihan se huikeaa päästä näkemään, kun Shirahama-sensei piirsi. Se oli aluksi jotenkin niin tavallisen ja rennon näköistä, ja sitten lopulta taianomaisesti oli syntynyt kuva. Se, miten mustalla tussilla viivoja vedellen syntyi paidan väritys, oli minulle yllättävin kohta.
Itse haastattelu oli... no, aika tavallinen taiteilijan haastattelu. Tulee aina pieni pettymys, kun on nostanut jonkun jumalan tasolle, ja käy ilmi, että hän onkin vain ihan tavallinen ihminen. Shirahama vastaili kysymyksiin loppujen lopuksi aika lyhyesti ja pinnallisesti. Hän on kuitenkin mangaka, joka viestii tarinan ja piiirrosten kautta, eikä taida muutenkaan pitää esiintymisestä, kun peittää kasvonsakin. Jonkinlaista syvempää analyysiä jäin kaipaamaan, eikä siinä ainakaan haastattelijoilla ollut yrityksessä puutetta.
Mielenkiintoisimmaksi anniksi jäi lopulta se, miten Shirahama on päässyt vaikuttamaan Witch Hat Atelier -animeen (värien määrittely), ja se, kuinka hän oli päätynyt piirtämään Marvel-sarjakuvien kansikuvia (kävi Comic Conissa tai vastaavassa näyttämässä omia piirroksiaan kustannustoimittajille). Kokonaisuudessaan ohjelma ei toki ollut mikään pettymys, vaan olen edelleen tosi fiiliksissä siitä, että näin kovan tason mangaka saatiin Suomeen!
Villainess-animet
Tässä vaiheessa oli tarkoitus mennä syömään, mutta koska kunniavierasohjelma loppui ajoissa ja Lastusta sai pikana lihapullat, oli klo 13-slotti tyhjä. Päätin sitten mennä Villainess-animeluennolle, vaikka en ole yhtäkään sarjaa katsonut. Ehkäpä juuri siksi! Genre nimittäin on kiinnostanut, kunkin kauden animelistauksia katsellessa olen ollut aina vähän huvittunut näistä, mutta ei ole toistaiseksi mikään ollut niin minulle kuratoitu, että olisin katsonut. Ja luennon perusteella ei tarvitse katsoakaan :D No ei, kyllä se idea kiinnostaa edelleen, käänteishaaremit olivat teini-iässä lähellä sydäntä ja toisaalta se, että sarjojen päähenkilö on joku muu kuin se ilmeisin päähenkilö kiinnostaa. Mutta luennolla sain jo oikeastaan tyydytettyä suurimman tiedonjanoni siitä, millaisia nämä ovat. The 7th time loop oli se, minkä luennolta kirjoitin muistiin, ehkä kokeilen sitä tai odottelen vielä hetken, josko tulisi juuri minua palveleva sarja.
Mangan flow: sujuvan kuvakerronnan säännöistä
Seuraavaksi oli vuorossa luento kuvakerronnasta. Yksi antoisimmista luennoista tänä vuonna! Harmi, ettei sitä kuvattu. Kuvakerrontaan olin itse kiinnittänyt huomiota varsinkin Witch Hat Atelieria lukiessa, siinä kun se on niin saumatonta, kekseliästä ja kaunista. Luennolta jäi parhaiten mieleen se, miksi länsisarjakuvissa ruudut ovat aina samankokoisia (pystysuunnassa): ne kun on julkaistu sanomalehdissä ja pitänyt pystyä leikkaamaan jokainen rivi yksittäiseksi osiokseen. Onneksi meillä on manga, joka ottaa ilon irti koko sivusta ja aukeamasta. Toisaalta se tuo ongelmia nykyajan kännykkäselaamiseen. Tuntuu irvokkaalta, kun kuulee, että jotkut lukevat mangaa kännykältä ruutu kerrallaan, siinä kun jää näkemättä se sivun kokonaisuus. Sekin jo häiritsee, kun lukee mangaa isommalta ruudulta ja jää koko aukeama hahmottamatta.
Mangakaksi Suomesta Japaniin
Tarkoitus oli mennä katsomaan Apteekkarin päiväkirjaa apteekkarin silmin -luentoa, mutta siihen olikin yllätysjono! Kun jono kiemurteli metsähalliin asti, menin sitten sinne, jonka meinasin katsoa jälkikäteen Youtubesta, eli Mangakaksi Suomesta Japaniin. Enewald ja Edea olivatkin jo tuttuja taidekujalta ja somesta. On tosi siistiä, että suomalaisia mangantekijöitä löytyy, ja sekin että joku on jo päässyt Japaniin inspiroi varmasti muita taiteilijoita. Mielenkiintoisinta oli se, kuinka tärkeä henkilö editori (kustannustoimittaja?) on mangan piirtäjille Japanissa, kuinka paljon heidän mielipiteensä vaikuttaa. Olinhan jo nähnyt monen mangan loppuhassutteluissa jotain strippejä mangakan työstä tai kiitosviestejä, mutta jotenkin sitä ei ollut osannut ajatella. Onhan se toki kirjailijallekin tärkeä henkilö, mutta mangassa vielä visuaalisuus korostuu.
Mechaan siitä, monsieur – länsiteokset animemyllyssä
Menin tänne vähän ex temporé, mutta Lohen sisarukset ei koskaan petä, oli aihe mikä tahansa. En ollut mitään näistä sarjoista nähnyt – Gankutsuou tosin ollut yli kymmenen vuotta aikeissa katsoa, mutta tämän luennon jälkeen totesin, että täytyy ensin katsoa joku muu versio (tai lukea alkuperäinen), jotta tietää millaista perseilyä tämä on. Vaikka sarjat eivät olleet tuttuja, niin joku kosketuspinta tietysti kaikkiin oli (Robin Hood, Tehotytöt ja mutanttininjakilpikonnat nyt ei 90-luvun lapselta ole voineet mennä ohi), ja toisaalta luento oli joka tapauksessa viihdyttävä. Japanilaiset eivät tunnu pitävän mitään tarinaa pyhänä, mihin vaan voi lisätä mechoja, taikuutta tai animekliseitä oman mielensä mukaan. Tai homosuhteita.
Cosplay-kilpailu
Vähän jännitti, pääsenkö kisaan sisään, kun en saanut lippua ensimmäisessä ryntäyksessä. Onneksi jäin odottelemaan, koska taktisella refreshauksella lippu kilahti Desuprofiiliin sopivasti 5 minuuttia ennen kisan alkua.
Cosplay-kisa nyt on aina cosplay-kisa, ei siitä sen enempää, mutta esitykset ovat aina parasta antia minulle. En opiskele mitään dramaturgiaa, mutta kirjoittajana tulee kiinnitettyä huomiota kaikenlaisiin eri medioihin. Jonkun verran olen käynyt teatterissa, ja jopa oopperassa ja baletissakin, joten esitystaiteet noin yleensä ovat lähellä sydäntä ja osaan katsoa niitä kriittisellä silmällä. Kisaesityksistä noin puolet oli oikeasti mietittyjä, niissä oli draaman kaari, ne herättivät yleisössä tunteita ja ne olivat hyvin esitettyjä. Puolet sitten oli vähän sellaista "okei, pitäisköhän tässä tapahtua jotain?"-tasoa. Mutta keskitytään niihin positiivisiin! Nostan itse One Piecen Uta-cossaajan, joka yllätti hauskalla ja juuri Desuconiin räätälöidyllä taustavideolla, Idolmaster-cossaajan, joka osallisti yleisöä ja oli ottanut pelin elementtejä mukaan, ja sitten tietysti kisan voittajan, Asuka-cossaajna. Häntä oli todella epämiellyttävää katsoa, mikä oli tietysti koko jutun pointti, ja tuli mieleen joku nykyteatterin inhorealistinen esitys. Ei puuttunut kuin eritteet ja alastomuus, niin olisi mennyt täydestä jonain Teatterikorkeakoulun päättötyönä, kiitettävin arvosanoin. Edes animessa Asuka ei ollut ihan niin hullu ja epätoivoinen. Mutta siis ei siinä, Taidetta ja ansaittu voitto.
Sunnuntai
AMV-kisa
Oli tosi pitkä. Siinä missä Hypeconissa oli myös lyhyitä, minuutin-parin videoita, niin suurin osa näistä oli sen koko biisin mittaisia. Onneksi taso nyt oli sellaista semihyvää, lopulta oli kolme videota joista oli vaikea päättää, mitä äänestäisin. Äänestin lopulta yleisöäänestyksen voittajavideota, ihan vain kannatukseksi kun ajattelin että ei se kuitenkaan voita kun oli niin monta hyvää huumorivideota mutta hupsista, sehän voitti!
Tämä ja Hypeconin AMV-kisa saivat aivoni raksuttamaan ja päätinkin kirjoittaa tulevaisuudessa tekstin hyvän AMV:n tekemisestä. Minulla ei siis ole mitään kokemusta AMV:iden tekemisestä (tai siis on, mutta vuodelta 2008 ja luojan kiitos ne yritelmät eivät ole julkisia), enkä niitä edes kovin usein katso, mutta kuten tuossa Cosplay-kisan yhteydessä mainitsin, niin jonkinlaista silmää on tullut eri medioita katsellessa. Onneksi tässä kisassa oli lähes kaikilla videoilla joku pointti, mutta parantamisen varaakin olisi ollut. En nyt kuitenkaan tässä kohtaa lähde analysoimaan sen enempää.
Yhteenveto
Coniin kuului myös tietysti taidekuja, kirpputori ja myyntisali, ne tuli pariin kertaan kierrettyä. Yleisesti ottaen järjestelyt tuntuivat taas kerran toimivan täydellisesti, kuten Desuconilta on totuttu odottamaan. Kesäkuun ainoat hellepäivät sattuivat yllättäen Desuviikonloppuun, mikä säälitti varsinkin Metsähallin ylemmällä parvella olevien taidekujalaisten puolesta. Olihan se vähän hassua, että homma on pyörinyt kymmenen vuotta ilman minuakin samalla tavalla kuin silloin alkuvuosina, ja Sibeliustalolle palatessa mikään ei ollut muuttunut. Kiitokset tästä järjestäjille ja kävijöille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti