Jacob de Zoetin tuhat syksyä

Rikon vähän blogini kaavaa, ja kirjoitan vaihteeksi kirjasta. Olen jonkun verran lukenut japanilaista kirjallisuutta (vähän Murakamia, Osamu Dazain Ei enää ihmisen, Natsume Soosekin Kokoron ja Sayaka Muratan Lähikaupan naisen, kaikki suomeksi käännettynä). Jacob de Zoetin tuhat syksyä ei ole japanilaisen kirjoittama, vaan brittiläisen David Mitchellin, joka on asunut useita vuosia Japanissa. 

Jacob de Zoetin tuhat syksyä on historiallinen romaani, joka kertoo hollantilaisesta kauppasatamasta Dejimasta Nagasakissa 1700-luvun lopulla. Historiallisena romaanina se kertoo periaatteessa ihan oikeista tapahtumista ja on sinällään aikansa kuvaus, mutta toisaalta se on kuitenkin fiktiota, hahmot ovat kuvitteellisia (vaikka pari namedroppia oikeisiin ihmisiin onkin) ja kirjassa on jopa yksi yliluonnollinen elementti. Kirjan lopussa on infopaketti historiallisen romaanin oikuista ja siitä, mitkä tapahtumat ovat oikeita.

Osamu Tezuka

Ajattelin aina, että Osamu Tezukan tuotantoon tutustuminen olisi lähinnä kulttuuriteko, joka maistuisi vähän puulta ja haisisi homeelta, onhan hänen teoksensa jostain 40-70-luvuilta. Verticalin englanninkielisten julkaisujen myötä alkoi kiinnostus hieman herätä, ja kiitos Helmet-kirjastojen kelvollisen mangavalikoiman, olen päässyt tutustumaan seuraaviin sarjoihin:

• Princess Knight
• Message to Adolf
• The Book of Human Insects
• Ayako
• Black Jack (1-4)
• Buddha (1-3)

Lisäksi ostin aikoinaan itselleni Viidakon valtiaan kun se suomeksi julkaistiin, harmillisesti se on ehkä huonoin näistä mitä olen lukenut.

Tässä yksi taidonnäyte Tezukan sivunkäytöstä.
Postauksen kuvat ovat Buddha-sarjasta.

Persona 4 Golden

Meinasin että pelaisin Persona 4 Goldenin ensin ihan loppuun asti ennen kuin kirjoitan, mutta motivaatio lopahti Hollow Forestiin pääsyn myötä. Ehkä jossain vaiheessa saan senkin vielä pelattua, mutta tosiaan Hollow Forest on käytännössä DLC-materiaalia (johon ei välttämättä edes pääse ellei hoksaa tehdä tiettyä asiaa aiemmin pelissä) eli varsinainen pääpeli on jo koluttu läpi. 

Personaan tutustuin alun perin viidennen osan myötä. En tiennyt siitä etukäteen juuri muuta kuin että se voisi olla minulle sopiva peli, ja sitä se todellakin on. Vuoropohjaiset taistelut yhdistettynä strategiseen koulunkäyntiin, lukemiseen, kavereiden kanssa hengailuun ja osa-aikatöiden tekemiseen on sellainen kombinaatio, ettei toista olekaan. Persona 5 ei nyt saa omaa postaustaan koska sen pelaamisesta on jo aikaa, eikä oikeastaan sen suurempia mielipiteitä siitä ole kuin että superhyvä peli. Persona 4 sen sijaan on tuoreessa muistissa ja siitä löytyy vähän nokan koputtamistakin.

Feminististä historiasarjakuvaa - Ellen T. ja Maalarisiskot

Haluaisin kutsua itseäni mangaharrastajan lisäksi yleisestikin sarjakuvaharrastajaksi, mutta valitettavasti valtaosa länsimaisesta sarjakuvasta ei miellytä omaa silmääni. En esimerkiksi pidä siitä, että ruudut on ahdettu täyteen puhekuplia ja tekstilaatikoita pienellä piperryksellä. Länsimaista sarjakuvaa vaivaa toisaalta Marvelin ja DC:n, toisaalta strippisarjakuvien perintö. 

Onneksi maailmassa tehdään myös minua miellyttävää sarjakuvaa. Lapsuusvuosien lempparin W.I.T.C.H.:in vanavedessä on esimerkiksi suomennettu hurmaavaa eurooppalaista tyttöjen sarjakuvaa (Mimun päiväkirja ja Sisarukset Gremillet), ja toisaalta myös kotimaisista tekijöistä löytyy sellaisia piirtäjiä, jotka ehkä mangavaikutteidensakin takia iskevät minuunkin (esimerkiksi JP Ahonen ja Anni K.).

Satuin löytämään kirjastosta sarjakuvahyllyä katsellessani kaksi sarjakuvaa samasta aiheesta, joissa vielä molemmissa oli minua miellyttävä piirrostyyli. Toinen on Reetta Niemensivun Maalarisiskot, toinen Hanna-Reetta Schreckin, Iida Turpeisen ja Annukka Mäkijärven Ellen T. Molemmat kertovat suomalaisista 1900-luvun alun naiskuvataiteilijoista. Kaikki ovat hullaantuneita Pariisiin, ja kaikki kohtaavat huonoa kohtelua mieskollegoiltaan.