Vinland Saga - soturista Jeesukseksi

Pitkällisen kärsimyksen jälkeen saimme vihdoin mieheni kanssa Vinland Sagan kakkoskauden katsottua. Sanoin läpällä, että "käynpä katsomassa MyAnimeLististä sen arvosanan, mistä vetoa sillä on joku kasi kuitenkin" ja kyllä. 8.81 tällä hetkellä, siis melkein 9. Ensimmäisen, oikeasti hyvän kauden arvosana on "vain" 8.75. Toisaalta ykköspaikkaa pitkään pitäneen (Frieren meni juuri ohi) Fullmetal Alchemist: Brotherhoodin arvosana 9.09 on myös asia, jota en pysty käsittämään, sillä mangan parhaudesta huolimatta Brotherhood on omasta mielestäni niin huono adaptaatio, etten ole sitä kahdellakaan yrityskerralla katsottua kuin tusinan jakson verran. Tässäkin tapauksessa veikkaan, että ongelmat ovat ainakin osittain animen, eivät mangan puolella.

Internetin kommentteja lukiessa arvosanasta huolimatta kausi näyttää jakavan mielipiteitä. Kauden puolustajien argumentti näyttää olevan se, että jos ei pitänyt kaudesta, on vain alkukantainen luolaihminen joka haluaa nähdä väkivaltaa eikä ymmärrä Syvällistä Hahmonkehitystä. Väkivallan puute ei kuitenkaan ole se kauden huonouden juurisyy. Suurin ja oikeastaan lähes ainut ongelma on rytmitys. Kakkoskauden olisi hyvin voinut tiivistää puoleen, 13 jaksoa 25 sijaan olisi riittänyt hyvin ja saanut sellaisen tunteen aikaan, että kaudella oikeasti tapahtuikin jotain. Nyt jokaista jaksoa venytettiin tarpeettomasti, ja suunnilleen jokaisen jakson jälkeen sai todeta, että "eipä tässä tapahtunut oikeastaan mitään".

Tämä on niin naurettava kuva etten jaksa uskoa että se on virallinen.

Miksi en pääse 10 jaksoa pidemmälle FMA: Brotherhoodissa?

Kun Fullmetal Alchemist: Brotherhood tuli, olin juuri lukenut mangan ja ensimmäisen animesarjankin olin katsonut kahdesti. Siksi en lopulta jaksanut sitä katsoa kuin n. 15 ensimmäistä jaksoa ja nekin pitkin hampain. Muistin lähinnä, että en tykännyt siitä siksi, että Edin hiusten ääriviivat olivat keltaiset. Nyt sain ylipuhuttua mieheni katsomaan sarjaa yhdessä, ja siihen 15 jaksoon oli edelleen mahdotonta päästä. 

Häh? Voiko se olla niin paska?

Sarjaa katsoessa mieleen muistui kaikki ne muut syyt, miksi lopetin aikoinaan sarjan katsomisen. Ensimmäinen jakso aiheutti samanlaiset raget kuin aiemmallakin kerralla. Miksi helkkarissa niiden on pitänyt mennä keksimään tällainen filler-jakso, jossa on uusi tarina jostain sarjan aikajanan keskivaiheilta, jossa tiivistetään kaikki sarjan vitsit (Edin lyhyys ja Royn kyvyttömyys sateella), spoilataan juttuja ja selitetään asioita, jotka selitetään seuraavissa jaksoissa uudestaan? Harmittaa, että unohdin ensimmäisen jakson paskuuden täysin, muuten se olisi kannattanut skipata kokonaan, koska siitä saa sarjasta todella huonon kuvan.

Vastarannan kiiski, osa 5: Nisio Isin

NisiOisiN on japanilainen kirjailija, jonka Monogatari-sarja on varmasti tutuin. Tällä hetkellä sarjasta on tehty Bakemonogatari- ja Nisemonogatari-sarjat, ja Kizumonogatari-elokuva on tulossa. Ilmeisesti myös muista sarjan kirjoista tehdään animesovitukset. Muita Nisioisinin kirjoittamia sarjoja ovat Katanagatari ja Medaka Box, jossa hän on toiminut sarjakuvan käsikirjoittajana. Olen katsonut jokaista näistä, Medaka Boxista yhden jakson ja muut kokonaan.

Vastarannan kiiski, osa 4: Studio Ghibli

Kaikki varmaan vihaavat minua (viimeistään) tämän takia, mutta jostain syystä en ole koskaan pitänyt oikein mistään Ghiblileffoista. Animaatio on kyllä todella hienoa, mutta hahmot ja tarinat eivät ole koskaan iskeneet. Ehkä tässäkin on osasyynä se, että olen kuullut liikaa hehkutusta muilta ihmisiltä, jolloin odotukset ovat olleet liian korkeat.

Otetaan ensimmäiseksi Naapurini Totoro. Olen sen kahdesti nähnyt, ja onhan se ”ihan kiva” leffa, mutta en todellakaan ymmärrä sen lumoa. Totoro itse ei ole paljon sen söpömpi kuin Muumimörkökään, lukuun ottamatta niitä pieniä pörriäisiä, joita näkee vain muutaman kerran leffan aikana. Elokuvan juoni on aika olematon, ja ennen toista katselukertaa muistelin, että eihän siinä tapahdu mitään. Eikä nyt pahemmin tapahdukaan. Mörkövertauksen lisäksi elokuvassa on monia muitakin kohtia, jotka koen enemmänkin ahdistavina – esimerkiksi bussipysäkkikohtaus on kuin suoraan painajaisistani. Eikä äidin sairaalassa oleminenkaan tunnu kovin iloiselta.

On niissä jotain samaa...

Vastarannan kiiski, osa 3: Steins;Gate

Kirjoitin nämä fiilikset Steins;Gatesta jo noin puoli vuotta sitten, sen airaamisen aikoihin, ja siksi se eroaa hieman muista juttusarjan teksteistä. Laatu kun on niin surkea, etten meinannut saada itseäni julkaisemaan sitä ollenkaan. En kuitenkaan muista sarjasta tarpeeksi, että saisin järkevää tekstiä kirjoitettua enää uudestaan.

Muistakaa muuten se, että juttusarjan ideana on haukkua nimenomaan hyvää animea.

Vastarannan kiiski, osa 2: Uta no Prince-sama

Eli koko nimeltään Uta no☆Prince-sama♪ Maji Love 1000%, joka tuli tuossa viime kesänä ja oli heti kaikkien fanityttöjen (ja –poikien) suosikki. UtaPri on käänteishaaremia, kertoo tytöstä, joka menee jonkinlaiseen laulaja/lauluntekijäkouluun, ja tapaa siellä yllätys yllätys liudan miehiä. Poikia. 

Vastarannan kiiski, osa 1: Hayate no Gotoku

Twitterissä isot pojat ja vähän tytötkin ovat liputtaneet ihanuuden vuoden puolesta. 2012 on ihanuuden vuosi, jolloin mitään ei saa vihata vaan kaikkea animea pitää rakastaa. Onhan ihanuuden vuosi sinänsä ihan hyvä idea, mutta toisaalta se kuulostaa omaan korvaani siltä, ettei saa enää olla mielipiteitä, vaan kaikkea on pakko rakastaa tai saat turpaasi. Tämän kunniaksi olen päättänyt aloittaa juttusarjan, jossa kerron animeista, joista pidän vähiten.

Käsittelen enimmäkseen sellaisia sarjoja, jotka ovat suurten yleisöjen suosikkeja tai muuten arvostettuja, mutta jotka eivät ole minuun iskeneet. Saatan tosin vielä lopuksi kertoa hieman niistä alemman budjetin sarjoista, joita olen hölmöyksissäni mennyt katsomaan, ja jotka eivät kenenkään muunkaan mielestä olisi hyviä. Toisaalta jätän käsittelemättä esimerkiksi Ore no imouton, koska sen vioista varmasti monet muut ovat jo kertoneet minua paremmin.

En oikeasti ole mikään vihaajaluonne. En koe katsoneeni ihan hirveästi huonoa animea, ja koetan aina löytää kaikesta hyviäkin puolia. Lisäksi rakastan tarinoita yli kaiken, joten niiden vihaaminen on aika harvinaista. Enkä nyt välttämättä näitäkään sarjoja vihaa, en vain pidä niistä kovin paljon. Pitäisi ehkä pyytää anteeksi sitä, jos pahoitan jonkun mielen, mutta en oikeastaan ole kovin pahoillani siitä. Pitää oppia siihen, että kaikilla asioilla on sekä rakastajia että vihaajia, eikä suuttua jos joku ei pidä juuri siitä mistä sinä pidät.

Plus en ole aina välttämättä täysin tosissani. Vihaan huumorilla, tai jotain.