Kesästä ja vielä vähän keväästäkin

Kesä on ohi, vaikka sitä ei kovin mielellään myöntäisikään. En katsonut kesäkaudelta montaa animea, mutta en koe jääneeni kovin paljosta paitsikaan.

Viimeisen kerran kevätkaudesta

Lupasin kirjoittaa vielä kevätkaudesta, kun olen saanut AKB0048:n katsottua. Nyt sekin on viimein tehty. Valitettavasti omalta osaltani jäi kevätkausi aika laihaksi, kun en ole löytänyt aikaa ja inspiraatiota katsoa oikein muita sarjoja.

Sakamichi no Apollon sekä kesäkauden alku

Kirjoitan muista kevätkaudella alkaneista sarjoista sitten, kun AKB0048 on loppunut, eli parin viikon päästä. Kerron kuitenkin tässä kesäkauden alkupostauksen yhteydessä mietteeni Sakamichi no Apollonista. 

Tsuritama loppuu, jaksobloggaaminen jatkuu

Sarja on täynnä onnellisia loppuja. Kuten Tapiocan uusi tyttöystävä.

Tsuritaman viimeinen jakso jätti näin jälkikäteen päällimmäiseksi hyvän, voisi sanoa että oikein lämpimän fiiliksen. Jakso sinällään ei ollut mitenkään erikoisen loistava, mutta hyvä ja onnellinen lopetus.

Animaatiopuolella sitä loppuhuipennusta ei oikeastaan tullut. Ainakaan en pannut merkille mitään huikean hyvin animoitua kohtausta. Sen sijaan jakso oli tasaisen hyvää laatua eikä niitä edellisen jakson tapaisia suvantokohtia ollut. Värikkyyskin palasi loppujaksosta taifuunin hälvettyä maagisesti samalla hetkellä, kun ”lohikäärme” (eli pienen pieni taistelukala) saatiin kalastettua. Hyvin perinteinen klisee, mutta pakko myöntää, että se toimii aina yhtä hyvin tunnelmanluonnissa. 

Tylsän harmaa melkein viimeinen jakso

Täytyy myöntää, että Tsuritaman toisiksi viimeinen(?) jakso oli oikeastaan aika tylsä. Vaikka nyt ruvettiinkin hommiin, oli varsinkin alkujakso pelkkää turhanpäiväistä draamailua. Edellisjakson Hemingwayn palaminenkin kuitattiin vain sillä, että Ayumi oli pelastanut vavan ja itsensä, muulla kaupallahan ei ollut niinkään väliä.

No on tää nyt hei aika derpin näköinen. Ei tosin ollenkaan jakson derpein.

Yhteistyön voima

Anteeksi, tulee taas hyvin vähän juttua Tsuritaman kymppijaksosta. Se johtuu siitä, että sarjassa ei enää ole paljon mitään spekuloitavaa, vaan se alkaa saada käärittyä itsensä kasaan. 

Tässä jaksossa sekä toiminta- attä draamapuoli etenivät vauhdilla lopputulosta kohti. Natsukin perhedraamat saatiin viimein selvitettyä: Natsuki sanoi isäänsä pitkästä aikaa isäksi ja pyysi tämän naisystävää pitämään huolta pikkusiskostaan. Harukin ryhdistäytyi viimein Yukin avulla.

Ghostbus- eiku Duck

Anteeksi Desuconista sekä pienestä sairastelusta johtuneesta viivästyksestä. Asiaan saattaa tosin vaikuttaa sekin, etten oikein keksinyt Tsuritaman 9. jaksosta pahemmin sanottavaa.

Lopun alku

Kuten lupailin, Tsuritama alkaa pikkuhiljaa edetä kohti loppuaan. Kahdeksannessa jaksossa selvisi viimein joitain juttuja, eikä uusia mysteereitä enää tullut. Omat aiemmat veikkaukseni menivät näiden mukaan suurimmaksi osaksi väärin.

Ensinnäkin Enoshima-tanssi. Haru ja hänen siskonsa kertoivat lohikäärmeen olevan sen takana. Toisaalta juttu on vähän kaksiteräinen – on totta, että lohikäärme sai merimiehet tanssimaan laivoissaan, mutta herää kysymys, miksi myös Haru laittoi alkujaksoissa Yukin tanssimaan sitä? Lisäksi Enoshimatanssi on ilmeisesti jonkinlainen perinne, jota tanssitaan pyhäkössä ja muualla. Tuskinpa kuitenkaan lohikäärme heitä siihen pakottaa, vai pakottaako? Toisaalta tuntuu hassulta, että he palvovat jotakin pahaa mitä pelkäävät, mutta ehkä se sitten on Japanissa tapana.

Tätä miestä saisi olla sarjassa enemmänkin.

Onii-chan no baka!

Tsuritaman seiskajakso oli taas aika draamaisa. Lähinnä keskityttiin Natsukin perheeseen, joka kulminoitui nyt ihan kunnon riitaan Natsukin ja hänen isänsä välillä. Jotenkin ehkä itseäni järkytti aika paljon se, että Natsuki löi siskoaan. En tiedä, mitenkä yleistä fyysinen riitely on japanissa, mutta jotenkin tuntui todella väärältä, että poika lyö pientä tyttöä, oli se sitten sisko tai ei.

Rusketusraidat

Pahoittelut viivästyksessä, satuin olemaan viime viikolla Saksassa ja tämä viikko on mennyt siitä palautumiseen sekä henkisesti että fyysisesti. Lupaan blogata seuraavasta jaksosta hieman nopeammin. 

Loharikaveri

Haino haino ja cosplaysuunnitelmia

Tsuritaman viidennestä jaksosta näki, että sarja on lähestymässä puoltaväliä. Kaikki hahmot on nyt esitelty, ja päähenkilönkin hahmo on kehittynyt jo sen verran, että hänestä saattaa sittenkin olla maailmanpelastajaksi. Jakson lopussa oli jonkinlainen kooste siitä, kuinka Yuki on nyt saanut ystäviä ja itsevarmuutta. Tiivistettynä ”opin nauramaan ääneen”. Jakson loppu tuntui hieman sellaiselta, mihin joku sarja voisi oikeastikin loppua. Se luultavasti tarkoittaa, että alun leppoisat kalastelut ovat ohi, ja ensi jaksossa ryhdytään tositoimiin.

Yuki ja onnistumisen ilo

Kireitä siimoja

Tsuritaman nelosjaksosta tuli viimein se fiilis, mitä olen sarjan alusta lähtien odottanut: tekee mieli kaivaa isän vanha virveli jostakin ja alkaa kalastaa. Kyseisellä virvelillä ei koko sen monivuotisena elinaikana ole saatu yhtään kalaa, vaikka kovasti on joka kesä yritetty. Pari kesää sitten käytiin peräti isän kanssa veneellä asti kalassa (mikä oli aika once in a lifetime-kokemus tällaiselle komeronörtille kuin minä), ja sen retken saalis oli vain katkennut siima. Mikään mamelukkikala sitä ei suinkaan napannut, vaan se taisi takertua lumpeenlehtiin tai muihin vesiheiniin. Nyt olen kuitenkin hyvin optimistinen kesää odotellessa: ehkä Natsukin ohjeilla virveli pyydystäisi ensimmäisen kalansa. (Mato-ongella sen sijaan olen saanut sateisella säällä kymmeniä särkiä, jotka olivat tosin catch-and-release-kamaa.) 

Kevätkauden mattimyöhäiset

Kauden yhtä suurimmista hypetyksen kohteista, Hyoukaa, sai odotella hieman pitempään kuin muita sarjoja. Tällä hetkellä siitä on nähty kaksi jaksoa. Täytyy myöntää, ettei se iskenyt minuun ihan niin täysillä, kuin varmasti moniin muihin. Animaatio on totta kai todella nättiä, mutta mitäpä muutakaan voi KyoAnilta odottaa? Hyouka lunastaa siis siltä osin omat odotukseni, muttei välttämättä ylitä niitä. Juoneen suhtauduin vähintäänkin skeptisesti, mutta vielä se ei ole ainakaan tylsäksi käynyt. Tosin viikon mysteeri-konsepti ei pidemmän päälle kuulosta kovin hyvältä, varsinkin, kun mysteerit ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaisia.

Viime jaksossa cliffhangeriin jäänyt Chitandan tapaaminen vaikuttaa kyllä ihan mielenkiintoiselta.

Enoshima Bowl

Tsuritaman kolmosjakso oli taattua Tsuritamaa. Taas uusi kalastusjuttu opittavana, taas muutamia mummon viisauksia, ja juonikin eteni hiukan. Yleisesti ottaen jaksossa ei kuitenkaan ihan kauhean paljon ehtinyt tapahtua ainakaan mitään merkittävää, lähinnä keskityttiin Yukin hahmokehitykseen (ja angstaukseen). Nostan nyt kuitenkin muutamia kohtauksia esille.

Tsuritama, valitsen sinut!

Jeps, päätin kuitenkin jaksoblogata Tsuritamaa, koska se on ehkä eniten itseni näköinen sarja tältä kaudelta. Sakamichi no Apollon on se paras (tähän mennessä), mutta jotenkin en löydä siitä paljonkaan sanottavaa. Anteeksi, että tämä tulee hieman myöhässä, piti nimittäin tsekata samalla myös Hyouka, ennen kuin teen valintani. Siitä tulee juttua varmaankin tänä viikonloppuna tai ensi viikon alussa, kunhan olen saanut katsastettua myös AKB0048:n.

Kerrataan vielä hieman ykkösjaksoa, koska en siitä kovin tarkkaan kirjoittanut viime merkinnässä. Juonihan meni niin, että päähenkilöpoika Yuki Sanada muuttaa Enoshiman saarelle, ja samana päivänä myös ”avaruusolio” Haru tulee saarelle. Yllättäen Haru ilmestyy samalle luokalle Yukin kanssa, ja muuttaa vieläpä samaan taloon Yukin isoäidin suostumuksesta. Haru nappaa mukaansa vielä Natsukin, ja pakottaa tämän opettamaan poikia kalastamaan.

Yukilla on jonkinasteinen paniikkihäiriö, jonka kaikki käsittävät raivokohtauksiksi.

Kevätkauden alku

Jostain syystä animen katsominen ei tällä hetkellä huvittaisi oikein yhtään. Olen tässä lähiaikoina lähinnä kirjoittanut kaikenlaista sekä lukenut visual noveleja. Kun nyt kerran tuli luvattua jaksobloggaamistakin (luultavasti otan Sakamichi no Apollonin, Hyokan tai Tsuritaman siihen), niin pakko se on kai kuitenkin yrittää edes katsoa jotain animea. Viikonloppuna aloitinkin sitten yllättäen jopa paria sarjaa, joista en ollut etukäteen pahemmin edes kuullut. Lähden nyt kaikkien kanssa samalta viivalta, eli olen katsonut vain yhden jakson kaikkia, vaikka joistakin on niitä tullut jo enemmän.

Kevään ennakko ja jaksobloggauslupaus

Twitterissä tuli taannoin lupailtua, että katsoisin ensi kaudelta Hyokan, Medaka Boxin, AKB0048:n ja Jormungandin, mutta lista luultavasti muuttuu. Ensinnäkin meinasin suosiolla jättää AKB0048:n pois. Olisin katsonut sen lähinnä vain mielenkiinnosta, vähän samaan tapaan kuin Idolm@sterin taannoin, että mitä ilmiöstä on saatu väkerrettyä. Mutta loppujen lopuksi ajattelin, että se ei ehkä ole sen arvoista, varsinkin, kun en ole mikään AKB48:n fani. Sen sijalle otan varmasti jonkun sarjan. Hieman houkuttelisi Sakamichi no Apollon, ehkä myös Uchuu kyoudai ja Ozuma. En ole mikään suuri Leiji Matsumoto-fani (ainakaan vielä), joten en tiedä kannattaako Ozumaa sitten katsoa. Muistaakseni myös Accel Worldista ja Sankareasta on puhuttu, Sankarea tosin taitaa DEENinä jäädä välistä, Accel World taas siksi, etten oikein tiedä siitä mitään. Mutta pidän silmäni ja korvani auki siltä varalta, että missaan jotain todella hyvää.