Sarja on täynnä onnellisia loppuja. Kuten Tapiocan uusi tyttöystävä. |
Animaatiopuolella sitä loppuhuipennusta ei oikeastaan
tullut. Ainakaan en pannut merkille mitään huikean hyvin animoitua kohtausta.
Sen sijaan jakso oli tasaisen hyvää laatua eikä niitä edellisen jakson tapaisia
suvantokohtia ollut. Värikkyyskin palasi loppujaksosta taifuunin hälvettyä
maagisesti samalla hetkellä, kun ”lohikäärme” (eli pienen pieni taistelukala)
saatiin kalastettua. Hyvin perinteinen klisee, mutta pakko myöntää, että se
toimii aina yhtä hyvin tunnelmanluonnissa.
Kuristakaa se nyt vielä... |
Voisikin oikeastaan sanoa, että niin kauan kuin satoi, jakso
oli aika tylsä. Sinä aikana se sisälsi vain perinteistä shounenmättöä pienellä
draamalla – ja kalastamalla tietysti. Haru yritti karata, mutta Yuki ei antanut
niin käydä. Yuki sai taas uuden neronleimauksen – Haru olikin itse syötti.
Duckin tyypit taas meinasivat ampua ohjukset venettä päin. Usein nähty tilanne
hieman erilaisella asetelmalla – missio, joka on jo muutenkin vaikea ja sitten
vielä muut tulevat sotkemaan.
Jaksossa kuusi vilahtanut kuva "lohikäärmeestä"... |
Hauskin asia jaksossa oli ”lohikäärmeen” oikea
henkilöllisyys. Elin oikeastaan siinä uskossa, että se oli ihan oikea
lohikäärme, koska luulin sitä näytettäneen aiemmin. Tarkistin asian, ja
oikeastihan sitä on aina näytetty vain kalaparvena. Ilmeisesti tämä avaruusolio
vain keräsi kalat yhteen muodostaen lohikäärmettä muistuttavan parven.
...Ja oikea lohari. |
Sinällään oli tosiaan hauskaa, että lohikäärme oli vain
pieni kala ja pieni, hieman hassu poika. Hahmodesign oli tosi kiva. Mutta
jotenkin en haluaisi sulattaa sitä, että sen motiiveja ei selvitetty ollenkaan,
vaan siitä tuli saman tien hyvis ja kaikkien kaveri. Ehkä se oli vain
väärinymmärretty pieni kala, joka halusi vain seuraa.
Hahmodesigneista puheen ollen, tässä viimeisessä jaksossa
oli taas hienoja sivuhahmoja, kuten edellä mainittu. Ja taas hieman harmittaa
se, ettei niistä tulla koskaan kuulemaan lisää. Mutta on Tsuritamassa ollut
huonojakin sivuhahmodesigneja, pääasiassa tummahiuksiset tytöt. Erika, Misaki,
Sakura ja Mariko. Jokaisella on toki joku erottava tekijä – Erikalla kauneuspilkku,
Misakilla kampaus ja silmät, Sakura on muita pienempi ja Marikolla on lyhyet
hiukset. Silti kun kaikki vilahtavat nopeasti ruudussa, heitä ei heti tunnista
tai muista, keitä he ovat. Nimiäkään ei todellakaan muista, Sakura on ainut
jonka nimeä en luntannut. Totta puhuen en ollut edes varma, onko Yukin
luokkakaverityttö ja papparaisen lapsenlapsi sama tyyppi. Olihan se.
Yleisesti ottaen Tsuritama oli asetelmaltaan erikoinen,
mutta teemoiltaan hyvin tavallinen sarja. Vaikka se varmasti hyvin
poikahahmojensa takia vetoaa suurimmaksi osaksi tyttöihin, on se teemoiltaan
kuitenkin jopa aika kliseinenkin poikien sarja. Vaikka kalastaminen onkin vähän
uudempi tai harvemmin käytetty aihe animessa, ei sarja muilta osa-alueilta
tuonut paljon mitään uutta.
Ja tässäpä Yukin uusi luokkakaveri. |
NoitaminA toimitti tällä kaudella kaksi paniikkihäiriöistä
päähenkilöpoikaa, joista Yukin kehitys näkyi voimakkaammin sarjan edetessä.
Apollonin Kaorun ahdistuksen on oikeastaan jo ajat sitten unohtanut, se on
jäänyt sarjan taka-alalle, kun taas Tsuritamassa aiheeseen palattiin silloin
tällöin. Vielä viimeisessä jaksossa Yuki puhuu siitä, kuinka paljon hän on
muuttunut – vai onko sittenkään? On hän ainakin vahvemmaksi tullut.
Yleinen olotila Tsuritaman viimeisen jakson jälkeen on
tosiaan iloinen hyvän lopun seurauksena, mutta ei sarja uutta ajattelemista
tarjonnut. Faniksikaan en langennut. Ei missään nimessä mestariteos, mutta hyvä
ja katsottava sarja kuitenkin. Vaikka sarja on väreiltään huikea, animaatioltaan
se on aika keskinkertainen. Musiikkeihin ja ääninäyttelyyn kiinnitän huomiota
vain silloin, kun ne ovat joko todella huonoja tai todella hyviä, ja nyt ei
ollut oikeastaan kumpaakaan, vaan perushyvää. MyAnimeListissa annoin sarjalle
7/10, eli hyvän arvosanan. Uudelleenkatsomiskierrosta tuskin tulee ainakaan
pariin vuoteen, sen verran kauttaaltaan tuli sarja koluttua blogatessa.
Vielä yksi onnellinen loppu. |
Josta päästäänkin pienellä aasinsillalla jaksobloggaamiseen.
Aloitin tämän tosiaan Touniksen tavallaan haastettua minut. Se, pääsinkö
haasteesta kunnialla läpi, on vähän kyseenalainen juttu. Toisaalta sain
rutistettua jonkunlaisen merkinnän kasaan jokaisen jakson jälkeen (ja aina
juuri ennen seuraavan jakson tulemista), mutta toisaalta jokainen merkintä oli
aika lyhyt. En ole siis itsekään täysin tyytyväinen tulokseen, ja Touniskin jo
nurisi että ”sä vaan pistät pari kuvaa ja kolme riviä tekstiä ja mä kirjotin
kakstuhatta sanaa joka kerta” tai jotain.
Siispä! Jos tämä kerta ei tyydyttänyt ketään, kokeilen
uudestaan! Voi olla, että tulee ihan yhtä lyhyitä merkintöjä, mutta ainakin
olen kirjoittanut sellaisia kahdesti. Tällä kertaa sarja on tosin lähellä
sydäntäni jo ennen sen alkua (odotettu jo puoli vuotta) – tosin pelkään
pettyväni siihen todella todella pahasti.
Kyseessä on sarja nimeltä La Storia Della Arcana Famiglia,
joka alkaa tänä sunnuntaina. Se yhdistää kaksi asiaa, josta pidän: mafia ja
reverse harem. Okei, en oikeastaan taida enää pitää käänteishaaremista, koska
olen lukenut/nähnyt suunnilleen kaksi hyvää genren teosta (ja niitä on kyllä
koluttu aika monta läpi). Siksi olen vähän ennakkoluuloinen. Myöskään sarjan
traileri ei onnistunut sytyttämään. Mutta sen sijaan mafia on jotain, joka sytyttää ja josta
saatan jopa tietääkin jotain. Okei, sekin tuottaa varmasti pettymyksen. Mutta
saa nähdä! Aion joka tapauksessa olla täällä joka viikko joko haukkumassa tai
ylistämässä sarjaa – tai sitten molempia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti