torstai 7. toukokuuta 2020

Carole & Tuesday

Carole & Tuesday herätti mielenkiintoni lähinnä ohjaajan takia. Shinichiro Watanabe oli tuttu tietenkin Cowboy Bebopista, mutta enemmän olin innoissani siksi, että hän palasi musiikin ja ihmissuhteiden pariin Sakamichi no Apollonin jälkeen. Odotin, että saan sarjan, jossa keskitytään hahmojen keskinäisiin suhteisiin ja suuriin tunteisiin. 

lauantai 2. toukokuuta 2020

Kuinka yritin kasvaa aikuiseksi ja opetella elämään tavallisten ihmisten keskellä

Muutama vuosi sitten valmistuin ammattikorkeakoulusta ja aloin elättää itse itseäni. Kuusi vuotta olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa, ja siihenkin ajatukseen on ollut totuttelemista. Sydämessäni tulee aina olemaan erityinen paikka yksinäisyyden katkeroittamille nörteille, vaikka onnistuinkin jollakin ilveellä vaimoutumaan. 


Kun tajusin, että tässähän pitää ihan oikeasti aikuistua, käärin hihani ja ryhdyin toimeen. Heitin teini-iässä ostetut vaatteet pois, aloin huolehtimaan enemmän terveydestäni ja yksinkertaistin sisustustani. Halusin kehittää itseäni. Vuoden jälkeen aloin ihmetellä, miksi ahdistaa. Miksi kaikki on tylsää? Tajusin, että vaikka sain paljon asioita aikaan ja varmasti näytin ulkopuolisten silmissä vastuuntuntoiselta nuorelta aikuiselta, en ollut tehnyt pitkiin aikoihin asioita, joista oikeasti nautin. Olin lähes pakkomielteinen sen suhteen, että jokainen minuutti päivästä tulee kulutettua hyödyllisiin asioihin. Eivätkä animen katsominen tai mangan lukeminen olleet tarpeeksi hyödyllisiä.