Carole & Tuesday herätti mielenkiintoni lähinnä ohjaajan takia. Shinichiro Watanabe oli tuttu tietenkin Cowboy Bebopista, mutta enemmän olin innoissani siksi, että hän palasi musiikin ja ihmissuhteiden pariin Sakamichi no Apollonin jälkeen. Odotin, että saan sarjan, jossa keskitytään hahmojen keskinäisiin suhteisiin ja suuriin tunteisiin.
Carole & Tuesday ottikin täysin päinvastaisen suunnan. Siinä käytettiin yllättävän paljon aikaa esimerkiksi Mars’ Brightest -kykykilpailun läpikäymiseen, joka siis oli käytännössä X-Factor. Animaatiota varten oli varmasti myös katsottu oikeita X-Factor -jaksoja, sillä osanottajien ilmeet ja eleet olivat itsellekin tuttuja vastaavista laulukilpailuista. Muutenkin sarjassa oli mukavan realistinen kuvaus musiikkimaailmasta, ja nykymaailmasta ylipäänsä. Harmi vain, että odotin oikeasti saavani tulevaisuuden Marsin enkä nykypäivän Maan, joten toivottavan varaa jäi paljon Marsin kuvauksesta. Joitain pieniä yksityiskohtia oli, kuten sääaseman vaurioitumisesta aiheutunut kylmyys tai juna, jolla mentiin festivaaleille, se nimittäin oli yhdistetty tavara- ja matkustajajuna. Välillä kuitenkin ehti unohtaa, että sarja sijoittui tulevaisuuteen ja eri planeetalle. Esimerkiksi Instagramin ulkoasu oli pysynyt samana, ja Alba City muistutti aivan liikaa New Yorkia. Mitään järkeä siinä ei ollut, koska jos jonnekin planeetalle rakennettaisiin uusi kaupunki, se tuskin muistuttaisi mitään tällä hetkellä Maassa olevaa kaupunkia, jotka ovat syntyneet pikkuhiljaa, maantieteellisten seikkojen ja historian ehdoilla. Harmittaa, että niin suuri potentiaali jäi käyttämättä. Eikö kukaan ollut brainstormannut, millaista Marsissa voisi olla?
Maailman lisäksi myös hahmot jäivät pahvisiksi. Kerrankin ongelmana ei ollut jaksojen puute, vaan se, että aika käytettiin täysin epäolennaisiin asioihin. Joo, kyseessä on musiikkianime, joten eihän ne musiikkiesitykset täysin epäolennaisia ollut, mutta olisin toivonut, että niiden aikana olisi tehty muutakin kuin näytetty samoja kuvia yleisöstä, useampaan kertaan yhden esityksen aikana ja jotkut taisivat olla vielä uudelleen kierrätettyjä myöhemmissä jaksoissa. Hahmot eivät juuri kasvaneet, Carolella ja Tuesdaylla oli ainoastaan yksi konflikti koko sarjan aikana, ja kaikki mahdolliset riidat ja muut pienemmät huolet selvisivät heti saman jakson aikana. Ainut valonpilkahdus oli Angela ja Tao sekä muutamat muut sivuhahmot, mutta kenestäkään ei saanut oikein kunnollista otetta.
Olin alkujaksojen tietojen perusteella kuvitellut kaikenlaisia hulluja juonikaaria, joita sarjassa voitaisiin nähdä, mutta suurin osa niistä jäi näkemättä. Esimerkiksi Taon gradu ihmisten manipuloinnista kuulosti tärkeältä alussa ja olisi kuvitellut, että jaksojen aluissa lupaillut vallankumoukselliset teot olisivat olleet jotain suurempaa kuin hyväntekeväisyyskonsertin järjestäminen.
Sarja onneksi näytti ja kuulosti nätiltä. Musiikki oli aika geneeristä, minkä oli tarkoitus johtua siitä, että muut tekivät musiikkinsa tekoälyllä, mutta Carolen ja Tuesdayn kappaleet olivat kyllä kaikista tylsimpiä. Englanniksi lauletut kappaleet olivat kuitenkin ihan kaunista kuultavaa, ja varsinkin Angelan kappaleita olen kuunnellut jälkeenpäinkin. Netflix-yhteistyöllä oli varmasti merkitystä musiikintekijöiden, laulajien ja laulukielen valintaan. Kuten Cowboy Bebop, on myös Carole & Tuesday tehty selkeästi amerikkalaisten mieltymykset mielessä pitäen. Myös teemoissa oli havaittavissa enemmän amerikkalaista kuin japanilaista yhteiskuntaa ravistelevia aiheita, kuten sukupuoli-identiteettikysymyksiä ja pakolaisuutta.
Loppujen lopuksi Carole & Tuesdayn ikimuistoisuus onkin siinä, kuinka erikoinen sarja se on. Siinä panostettiin musiikkiin ja musiikkiesityksiin, muiden asioiden kustannuksella, mutta panostettiinpa kuitenkin. Sarja tuntuu välillä oikean X Factorin katsomiselta. Hauska yksityiskohta oli hahmojen nimet: Carole oli syntynyt jouluna ja Tuesday taas liittyi siihen, että Mars on japaniksi Kasei, ja tiistai japaniksi Kayoobi (tuliplaneetta/tulipäivä näin yksinkertaistaen suomennettuna).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti