200. postaus! Mietteitä bloggaamisesta

Shievanime on perustettu jo vuonna 2010. Päivittäminen on ollut kuitenkin hyvin kausiluonteista, ja välillä on ollut useammankin vuoden tauko. Vuosien laskemisen sijaan ajattelin juhlistaa 200. postausta. Ja juhlistamisella tarkoitan sitä, että pääsen kerrankin höpisemään bloggaamisesta. 

Bloggaaminen on vanhanaikaista, eikä kannata. Tämä oli ensimmäinen lause muistiinpanoissani. Se on ihan totta. Tuntuu, että nykyään lähinnä podcastit menestyvät. Ihmiset lukevat mieluummin lyhyen twiitin tai IG-postauksen kuvamuodossa, kuin pitkää tekstiä. Siispä blogia ei missään nimessä kannata kirjoittaa huomiota, tai varsinkaan rahaa saadakseen. 

Yksi animeblogin pitämisen kivoimmista puolista on kuvien valitseminen.
Screenshot elokuvasta Omoi, omoware, furi, furare.

Puetaan pojat mekkoihin ja nauretaan niille - Genderbendaus Persona 4:ssä ja Final Fantasy VII Remakessa

Olen perinteisesti pelannut jonkun pitkän roolipelin talven aikana. Kaksi vuotta sitten se oli Persona 5, viime vuonna Final Fantasy VII Remake ja tänä vuonna Persona 4. Kaikki hyviä pelejä, ja Persona 4:stä ehkä teen oman postauksen kunhan viimeiset Golden-osuudet on läpi, mutta yksi asia jäi pelissä niin pahasti kaihertamaan, että se vaatii ihan oman postauksensa. 

Samaan aikaan kuin itse pelasin Final Fantasy VII Remakea, pelasi mieheni sitä myös ollen aina pari askelta jäljessä. Häntä ei huvittanut seurata tarinaa ja skippasi kaikki välianimaatiot (joka on siis aivan täysin väärä tapa pelata mitään Final Fantasya, mutta jos siitä pelkästä taistelusta jotain hupia sai, niin mikäs siinä). Yksi tarinakohtaus jolta ei voinut välttyä oli se, kun Cloud puettiin mekkoon, jotta hän voisi soluttautua Don Corneon kartanolle, ja se rytmiminipeli, jossa Cloud joutui Honey Been lavalle tanssimaan. Nämä molemmat saivat itsessäni aikaan hihitystä ja teini-iästä asti uinuneen fujoshin heräämisen, kun taas mieheni lähinnä huokaili ja pyöritteli silmiään. 

Päätoimittajan linjavetoja

Taas on yli puolitoista vuotta vierähtänyt edellisestä postauksesta, vaikka melkein kaksi vuotta sitten lupasin kirjoitella tänne aktiivisemmin. Jotenkin tämä kertoo aika paljon omasta animeharrastuksestani: saatan pitää välillä taukoa, välillä voi mennä parikin kautta ilman että seuraan mitään, ja sitten kuitenkin taas maratoonaan jonkun sarjan parissa päivässä läpi. Kirjoitusharrastus valitettavasti vaatii vähän enemmän panostusta kuin animen toljottelu. Blogin pitäminen tuntuu liian paljon työltä, ja koska filosofiaani kuuluu mahdollisimman tehokas töiden välttely, ei energiaa ole riittänyt tämän(kään) blogin pitämiseen. 

Love Live! Nijigasaki High School Idol Club

En tee lupauksia jatkostakaan, mutta tahtotila on kyllä olemassa. Tykkään blogini ulkonäöstä ja tähänastisesta panoksesta, tykkään valita kuvia kirjoituksiin, ja joka tapauksessa kirjoitan vähintään päiväkirjaani fiiliksiä katsomistani animeista. Olen jo lapsena väkerrellyt kaikenlaisia omia lehtiä, ja tajusin, että tämä blogi on oma “animelehteni”, jonka päätoimittaja olen. Ehkä se ajatus innostaisi suunnittelemaan postauksia enemmän. 

Olen sekä pelien pelaamisessa että animen katsomisessa sellainen jälkijunassa hiihtäjä, että oksat pois. Eli mitään ajankohtaista sisältöä en aio enää edes yrittää vääntää, kuten joskus aikoinaan yritin. Katson mieluiten kausianimet vasta sitten, kun muut ovat rankanneet parhaimmat ja kun sarja on tullut kokonaan ulos (ehdin viikossa unohtaa jo koko seurattavan sarjan olemassaolon). Tällä hetkellä olen katsomassa suunnilleen jotain 2020-vuoden sarjoja (paitsi että juuri aloitin myös katsomaan K-On!!:ia eli K-On!in toista kautta vuodelta 2010 joka syystä tai toisesta jäi aikanaan katsomatta). Eli blogista löytyy enemmän ehkä nostalgiaa kuin ajankohtaisia aiheita. 

Fruits Basket (2021 versio sentään)

Aiemmin blogi on ollut aika tarkasti rajattu animeen. Japanilaisia pelejä on kuitenkin tullut pelattua jo pitkään, samoin animeharrastuksenkin välillä hiipuessa mangan lukeminen ei ole vähentynyt. Jostain syystä nämä eivät ole olleet niin suuressa osassa tässä blogissa. Jatkossa sekin voisi muuttua. Tuskin siitäkään kukaan pahastuisi, vaikka välillä aiheet ainoastaan sivuaisi Japania tai nörttikulttuuria.

Mitään julkaisuaikataulua en ala edes suunnittelemaan saati lupaamaan. Ennemmin tahti tulee olemaan postaus kuukaudessa - tai pari postausta viikossa ja sitten kolmen kuukauden tauko. Uskoisin kuitenkin, että saan tämän postauksen lisäksi edes jotain ulos.

Kuinka yritin kasvaa aikuiseksi ja opetella elämään tavallisten ihmisten keskellä

Muutama vuosi sitten valmistuin ammattikorkeakoulusta ja aloin elättää itse itseäni. Kuusi vuotta olen seurustellut nykyisen mieheni kanssa, ja siihenkin ajatukseen on ollut totuttelemista. Sydämessäni tulee aina olemaan erityinen paikka yksinäisyyden katkeroittamille nörteille, vaikka onnistuinkin jollakin ilveellä vaimoutumaan. 

Kun tajusin, että tässähän pitää ihan oikeasti aikuistua, käärin hihani ja ryhdyin toimeen. Heitin teini-iässä ostetut vaatteet pois, aloin huolehtimaan enemmän terveydestäni ja yksinkertaistin sisustustani. Halusin kehittää itseäni. Vuoden jälkeen aloin ihmetellä, miksi ahdistaa. Miksi kaikki on tylsää? Tajusin, että vaikka sain paljon asioita aikaan ja varmasti näytin ulkopuolisten silmissä vastuuntuntoiselta nuorelta aikuiselta, en ollut tehnyt pitkiin aikoihin asioita, joista oikeasti nautin. Olin lähes pakkomielteinen sen suhteen, että jokainen minuutti päivästä tulee kulutettua hyödyllisiin asioihin. Eivätkä animen katsominen tai mangan lukeminen olleet tarpeeksi hyödyllisiä.

Shievanimen paluu

Terve! Pitkästä aikaa!

Tämä blogi täyttää tänä vuonna 10 vuotta. Tai voiko niin sanoa, kun edellisestä postauksesta on kulunut neljä vuotta?

Blogini on viettänyt hiljaiseloa monesta eri syystä. Tai okei, myönnetään, yksi syy on aika iso. Aloin seurustella ihmisen kanssa, joka ei muka tykännyt animesta (vaikka oli ainakin Haruhin ja K-On!:in katsonut). Animeharrastus jäi paitsioon. Sitä ehti katsoa silloin, kun avopuoliso ei ollut kotona, tai pelasi tietokoneella.

Mitähän sitten tapahtui? Mentiin ainakin naimisiin, enää ei voinut perääntyä. Jotenkin se ihan itse keksi, että ehkä me voitaisiin sittenkin katsoa animea yhdessä. Ensin Jojo’s Bizarre Adventure (Mä katon tätä vaan sun takia → Katotaanko vielä yksi jakso? → Millon pelataan taas JoJo All Star Battlea?), sitten Mawaru Penguindrum, Attack on Titan, Vinland Saga ja lopulta jopa Sarazanmai.  Kun animelle on enemmän aikaa ja kun sille sai vielä jonkunlaisen hyväksynnän, on sitä tullut katsottua enemmän. Ja kuten aina ennenkin, minulle tulee palava tarve avautua jonnekin kokemistani asioista. Tämä sattuu olemaan paras väylä animeen liittyvissä asioissa.

Toinen syy hiljaiselolle on se, että haluan tuottaa blogiini hyvää sisältöä. Kirjoittaminen sujuu suhteellisen hyvin, mutta animesta en tiedä oikeastaan mitään. En niin paljon, että minulla olisi oikeutta kirjoittaa siitä. Animeharrastukseni alkoi vuonna 2005. Olen käynyt coneissa luennoilla, lukenut Anime-lehteä ja joskus blogejakin. Tunnistan tietyt ääninäyttelijät, rakastan tiettyjen ohjaajien tyyliä. Mutta en jaksa opiskella asioita sellaisella antaumuksella, kuin esimerkiksi coneissa luentoja pitävät ihmiset. En jaksa katsella animaattoriluetteloita, japania osaan kanojen ja noin 30 kanjin verran, enkä todellakaan jaksa katsoa sarjoja niiden ilmestymistahtiin, ainakaan useampaa per kausi. Miten ihmeessä voisin siis pitää animeblogia?

Jos jostain tiedän jotakin, niin tarinoista. Olen koko elämäni lukenut kirjoja ja sarjakuvia, katsonut piirrettyjä, elokuvia, tv-sarjoja ja animea. Silloin kun en ole kuluttanut tarinoita, olen keksinyt niitä itse. Olen tutustunut tuhansiin hahmoihin, kuullut satoja eri juonikuvioita. Ehkä siis sieltä voisi löytyä oma osaamisalueeni animen suhteen.

Olen jo pitkään kirjoitellut postauksia pöytälaatikkoon, mutta en ole saanut niitä aikaiseksi julkaista. Siispä lähiaikoina on luvassa kirjoituksia ainakin Attack on Titanista, pohdintaa animeharrastuksesta yleensä, mahdollisesti kokonainen juttusarja Jojo’s Bizarre Adventuresista (koska huomasin, että jokaisesta osasta on blogipostauksen verran sanottavaa) sekä anime-Netflixistä. Pysykääpä siis kuulolla!

Henkiin herääminen ja Crunchyrollin palvontaa

Pitkästä aikaa päätin taas kirjoittaa animesta! Syy blogin hiljenemiseen oli animen katsomisen vähentyminen sekä se, että piti olla mukamas niin ajankohtaista asiaa eikä sarjojen viikoittainen seuraaminen ole koskaan onnistunut minulta. Nyt kuitenkin on vuoden aikana tullut katsottua sellainen määrä hyviä sarjoja, joista on vielä paljon sanottavaakin, että pakko taas herättää tämä blogi henkiin ainakin parin kuukauden ajaksi.

Houkago no Pleiades

Shievanimen vuosi 2013

Viime vuonna tein samanlaisen postauksen, joten miksipä en nytkin. Varsinkin, kun juuri tällä hetkellä on hyvä katsoa vähän taaksepäin ja miettiä, mihin tässä vuoden aikana on tultu.

Viime vuonna oikeastaan vasta kunnolla aloitin tämän blogin pitämisen. Silloin postauksia kertyi peräti 74, tänä vuonna ”vain” 44. Viime vuoden jaksobloggaukset, jotka eivät laadultaan olleet kovin hyviä, nostavat blogausten määrää. Totta puhuen olen vähän yllättynyt siitä, että olen ilman niitä saanut noinkin monta postausta aikaan. Tosin tänä vuonnakin joulukalenteri vie 25 postausta itselleen. Keskimäärin kuitenkin sellainen 3 blogausta per kuukausi on syntynyt, ja se on mielestäni tällaiselle blogille aika hyvä tahti.

Ikuisesti animen panttivankina

Eli kuinka lakkasin huolehtimasta ja opin rakastamaan muutakin kuin animea.

Pakko myöntää, että innostus animeen on tässä lähiaikoina viekkain haalistunut melkein näkymättömäksi. Olen osannut kyllä odottaa sitä jo yli vuoden ajan, aina välillä olen kirjoittanutkin siitä kuinka vähän alkaa huolestuttaa miten tässä käy, välillä taas totean että ei se haittaa koska tiedän palaavani sen pariin kuitenkin jossain vaiheessa. Ihan lähiviikkoina en ole enää uskonut siihen yhtä vahvasti, mutta toisaalta olen huomannut, että en ole tästä kyllä poiskaan pääsemässä vaikka haluaisinkin. 

AKB0048 oli lähivuosien eniten tunteita herättänyt sarja

Norio Wakamoto - sympaattinen mies vahvan äänen takana

Pääsin helmikuisessa Frostbitessa tekemään uuden aluevaltauksen: haastattelun tekemisen. En ole koskaan sellaista tehnyt ja vähän jännitti, varsinkin kun kaikki muut lehdistötilaisuudessa olleet olivat ammattilaisia. Siinä missä muilla oli nauhurit ja liuta kysymyksiä, minulla oli vain pieni vihko johon raapustin kynä sauhuten. Tilaisuudesta jäi kuitenkin todella hyvä fiilis, ja kokemuksenahan Wakamoton näkeminen oli ihan huikea. Kun mietin, miten voisin erottua haastattelullani kaikista muista Wakamotosta julkaistuista haastatteluista, en keksinyt muuta kuin oman näkökulmani mukaan tuomisen. Siispä haastattelun lomaan on piilotettu varovaista analyysiä myös miehen persoonasta. Jätän myös namedroppailun suosiolla Lohen siskoksille, jos siis kiinnostaa lukea tarkemmin jostain Wakamoton esittämästä hahmosta, suunnatkaa heidän tekemään haastatteluunsa.

Wakamoto aloitti kuvailemalla tyypillistä työpäiväänsä, joka kertoi jo aika paljon siitä, kuinka työlleen omistautunut Wakamoto on. Hän herää jo aamuviideltä ja aloittaa kehon rentoutuksella, meditoinnilla ja tunnin kuntoharjoittelulla. Hän käyttää omaa yhdistelmäänsä eri taistelulajimetodeista, jotka hän on kokenut hyödyllisiksi. Sen jälkeen Wakamoto kuuntelee omia, vanhoja äänityksiään ja harjoittelee niiden lausumista, yrittäen parantaa suoritustaan. Hän valitsee kolme ääntä tulevan päivän työn perusteella. Työpäivinä hän käyttää kolme ja vapaapäivinä jopa kahdeksan tuntia ääniharjoitteluun. Näin kaikki on valmista töihin mennessä, eikä töissä tarvitse enää harjoitella.

Minä katson japanilaisia piirrettyjä-video

Viime vuoden lokakuussa sain idean, josta lähti aika äkkiä muotoutumaan kokonaisuus, joka on lopulta tullut valmiiksi. Puhun siis tietysti Minä katson japanilaisia piirrettyjä -videoprojektista. Lopputulos on jotakuinkin samanlainen kuin suunnitelmatkin, joten projektin voi sanoa onnistuneen hyvin.

Projektin tuotannossa ei oikeastaan kovin kauaa mennyt. Työtunteja yhteensä ehkä 5-10. Kuvaukset pidettiin käytännössä DesuTalksissa ja Desucon Frostbitessa. Mahdollisuus oli myös lähettää itse kuvaamaa materiaalia minulle, ja yksi porukka oli jo kovasti näin tekemässäkin, mutta se sitten kaatui heidän päässään johonkin. Harmillista, koska heidän suunnitelmansa kuulostivat todella hyviltä. Frostbiten jälkeen editoin videon käytännössä kahdessa päivässä, samalla kun keräsin tekstiosallistumisia videoiden väliin.

Shievanimen vuosi 2012

Vaikka tämä blogi onkin perustettu jo vuonna 2010, voisin sanoa aloittaneeni animebloggaamisen kunnolla vasta tänä vuonna. Tätä kertoo myös postausten määrä: 2010 kirjoitin 5 merkintää, 2011 vain 3 ja nyt 2012 peräti 73 ennen tätä merkintää. Alkuaikoina blogi ei oikein ottanut tuulta alleen lähinnä ehkä siksi, että olin todella epävarma itsestäni ja omasta kirjoittamisestani. Blogausten julkaiseminen jännitti liikaa ja minusta tuntui, että olin kaikkiin muihin suomalaisiin animebloggaajiin verrattuna avuttoman huono kirjoittaja.

Kuvituksena screenshotteja, joita ei tullut käytettyä aiemmissa merkinnöissä. Liittyvät tai eivät liity tekstiin.