Viime vuonna oikeastaan vasta kunnolla aloitin tämän blogin pitämisen. Silloin postauksia kertyi peräti 74, tänä vuonna ”vain” 44. Viime vuoden jaksobloggaukset, jotka eivät laadultaan olleet kovin hyviä, nostavat blogausten määrää. Totta puhuen olen vähän yllättynyt siitä, että olen ilman niitä saanut noinkin monta postausta aikaan. Tosin tänä vuonnakin joulukalenteri vie 25 postausta itselleen. Keskimäärin kuitenkin sellainen 3 blogausta per kuukausi on syntynyt, ja se on mielestäni tällaiselle blogille aika hyvä tahti.
Aiheina on tänä vuonna tosin ollut vähän tylsästi suurimmaksi osaksi conit ja milloin mikäkin animekausi. Tämä on kyllä pikkuhiljaa muuttumassa ainakin toivottavasti, koska vähän erilaisiakin aiheita on tullut mieleeni ja olen ajatellut olla katsomatta sarjoja ilmestymistahdissa. Voi olla, että postaustahti vähän hidastuu, mutta toivon, että blogaaminen muuttuu enemmän sellaiseksi, mitä sen pitäisi olla: kirjoittamiseksi silloin, kun ei voi olla kirjoittamatta. Tähän mennessä olen jopa vähän ahdistunutkin siitä, että ”kun pitäisi nyt saada se talvikausipostaus kirjoitettua, ne animethan loppui jo kaksi kuukautta sitten” tai ”ai hitto, kevätkauden animet alkoi jo kolme päivää sitten, olen kohta myöhässä!” Ratkaisuksi siis päätin jättää tällaiset kokonaan, mikäli siltä tuntuu. Ehkä kuitenkin ennakkokatsauksia teen koska ne on niin kivoja ja helppoja kirjoittaa kun ei tarvitse katsoa mitään.
Ehkä juuri edellisenkaltaisen ahdistuksen (sekä kaiken muun kivan fiktion) takia syksyllä animen katsominen vähän jäi ja alkoi jo pelottaa, tekeekö enää koskaan mieli katsoa animea. Tästä syntyi Ikuisesti animen panttivankina-postaus, joka yllättäen ja täysin tarkoittamattani herätti keskustelua. Luulin nimittäin, että aihe on niin läpikulutettu, ettei siitä kukaan halua puhua, ja kirjoitinkin koko tekstin hetken mielijohteesta ja ihan vain koska halusin avautua. Siksi se onkin tältä vuodelta yksi lempiblogauksistani, eikä vähiten siksi että se sai niin paljon keskustelua aikaan sekä oman blogini että Twitterin puolella. Ilmeisesti tämä aihe ei sitten ollutkaan niin loppuun kulutettu. Ymmärtäähän sen, että koska animeharrastus on jokaiselle niin henkilökohtainen, on jokaisella myös jonkinlainen mielipide siitä miten sitä pitää tehdä. Ehkä aihe vaatisi jonkinlaista vertaistukiryhmää tai muuta käsittelyä jossain mediassa.
Hassua kyllä, avautuminen oikeasti auttoi ja avasi joitain lukkoja. Heti samana iltana teki mieli lukea mangaa, ja viimeinen niitti oli Code Geassin katsominen joulukalenterianimena. Se myös innosti minut katsomaan samaan aikaan Macross Frontieria, ja ylipäänsä herätti uudestaan mielenkiinnon vähän vanhemman tuotannon katsomiseen. Ja mitä nämä sarjat oikeasti tekivät oli se, että tajusin, että tämä on oikea tapa minulle katsoa animea. Olin hölmö edes yrittäessäni seurata animea viikkotahtiin, sillä tiesin jo ennen vuotta 2010, jolloin viikkoseuraamisen aloitin, että en ole koskaan ennenkään jaksanut sitä. Katson länsimaiset sarjatkin mieluummin Netflixistä kuin suoraan telkkarista, ja ilman Areenaa ja Katsomoa minulta jäisi sata jaksoa väliin koska en vain muista. Siispä ihan suosiolla katson sarjat silloin kuin huvittaa enkä ajattele, että nyt on pakko katsoa se uusin jakso kun se tuli jo 18 tuntia sitten ja kaikki muut on sen jo nähnyt.
Ensi vuonna siis toivottavasti odotettavissa lisää kehitystä sekä oman itseni, blogin että animen saralla. Hyvää animevuotta 2014 Shievanimen lukijoille!
Merkittävimmät blogaukseni vuodelta 2013:
Trigger-ennustukset
Norio Wakamoton haastattelu
#Animuni-videoprojekti
Fanfest-raportti (vuoden luetuin postaus)
Animeahdistus
Joulukalenteri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti