Pakko myöntää, että innostus
animeen on tässä lähiaikoina viekkain haalistunut melkein näkymättömäksi. Olen
osannut kyllä odottaa sitä jo yli vuoden ajan, aina välillä olen
kirjoittanutkin siitä kuinka vähän alkaa huolestuttaa miten tässä käy, välillä
taas totean että ei se haittaa koska tiedän palaavani sen pariin kuitenkin
jossain vaiheessa. Ihan lähiviikkoina en ole enää uskonut siihen yhtä vahvasti,
mutta toisaalta olen huomannut, että en ole tästä kyllä poiskaan pääsemässä vaikka haluaisinkin.
%5B9862281A%5D.mkv_snapshot_18.39_%5B2013.03.04_20.03.59%5D.jpg) |
| AKB0048 oli lähivuosien eniten tunteita herättänyt sarja |
Kesäkaudella katsoin kyllä vielä peräti jotain viittä sarjaa. Syyskaudelta valitsin hyvin nirsosti mukaan vain kaksi, enkä niitäkään ole saanut katsottua kuin ensimmäiset jaksot – edes Kill la killia, jota kuitenkin odotin kuin kuuta nousevaa. Laiskuutta, kyllä. Mutta mitä laiskaa on siinä, että ei röhnötä sohvalla katsomassa animea? Vai onko se jo sitten ultimaattista laiskuutta, jos ei saa edes sitä animea katsottua? Kun miettii, mikä sitten on vienyt animen katsomisen paikan, niin huomaa ettei oikeastaan mikään elämässäni ole muuttunut. Katson vain hieman enemmän länsimaisia telkkarisarjoja, ja luen kirjoja (ja kirjoitan). Varsinkin jälkimmäisten kustannuksella uhraan mielelläni animen katsomisen, sillä kirjoittaminen on kuitenkin se mitä olen tässä maailmassa tekemässä ja lukeminen edistää sen oppimista paremmin kuin anime.
 |
| Mawaru Penguindrum on yksi uusimmista lemppareistani |
-
Peruuttaa kahden
harrastelehden tilaus
-
Lopettaa coneissa käynti
-
Unfollowta 50-80 ihmistä
Twitterissä, joka on enemmän kuin puolet seurattavistani
-
Poistaa puolet selaimeni
kirjanmerkeistä ja tyhjentää sivuhistoria
-
Repiä muutamat julisteet
seiniltä
-
Vaihtaa
käyttäjäkuvakkeeni, taustakuvani ynnä muut kuvat nettipalveluissa ja poistaa
aikamoinen määrä tiedostoja tietokoneeltani (en edes sano kuinka monta sataa
gigaa)
-
Lopettaa kavereiden
kanssa animesta puhuminen
-
Myydä sellainen parisataa
pokkaria mangaa ja muutamat dvd:t
-
Viedä muutamat (surkeat)
cossini vaatekeräykseen
-
jne. jne.
Eli vaikka animen katsominen
vähän aikaa tauolla olisikin, ei siitä siltikään voi päästä lopullisesti eroon
kuin ehkä kymmenen vuoden aikavälillä – jos silloinkaan. Esim. mangahyllyssä on
muutamia teoksia, joita en koskaan myisi ja joita tulee takuuvarmasti vielä
monien vuosienkin päästä luettua uudelleen – ja sama pätee animeenkin. Lisäksi
tietysti on muistot; jos ei mennä ollenkaan edes niihin conmuistoihin vaan
otetaan esimerkki animesta. Katselin tuossa Skinsiä ja siinä oli eräs stalkkerityttö,
jota luultavasti kaikki muut sarjaa katsoneet vihasivat. Minulle sen sijaan
tuli jaksosta erittäin kotoinen ja lämmin tunne, sillä koko jakso oli ihan kuin
suoraan Mawaru Penguindrumin alkupuoliskolta! Tyttö näyttikin ihan Ringolta, ja
asunnon alle kaivautumisen sijaan hän murtautui stalkkaamansa pojan asuntoon ja
piiloutui hänen sänkynsä alle. Kaikkea tulee siis edelleen katsottua animelasit
päässä, aivan kuten vaikkapa kaikkea lukemaansa kirjallisuuttakin vertaa juonen ja
hahmojen puolesta telkkarisarjoihin.
Se, mikä oikeastaan sai tämän
kirjoittamaan, on se kauhea syyllisyyden tunne, mikä tulee, kun ei animea
katso. Ihan oikeasti, ihmiset, mistä tällainen johtuu? En nyt voi suoraan
siteerata ketään, joka olisi sanonut, että on huono omatunto animenkatsomattomuudesta,
mutta tiedän sellaisia ihmisiä olevan. Joskus, varsinkin minulla, syyllisyyden
tunne kasvaa niin suureksi, että alkaa jo tuntea itsensä huonoksi ihmiseksi,
joukkoon kuulumattomaksi, ”pääsenkö Desuconiin”, jne. Ja sellainen on ihan
tyhmää. Sillä, no, vaikka en ole lähellekään sataa päivää animea katsonut, niin
kuitenkin sen verran, että olen kuutisen vuotta itseäni animeharrastajaksi
tituleerannut. Sehän on jokaisen oma asia, kuinka paljon katsoo ja milloin.
Voin ihan hyvin pitää muutaman kuukauden taukoa, jos siltä tuntuu. Vaikka en
katsoisi ennen Frostbiteä yhtäkään jaksoa animea tai lukisi sivuakaan mangaa,
olisin siltikin aivan hyväksyttävä kävijä. Näin ainakin pitäisi olla. Ehkä sitä on itsekin liukunut liikaa sinne ylisuorituksen
puolelle ja ollut liikaa ylisuorittajien vaikutuksessa, kun se viisi sarjaa per
kausi tuntuu niin vähältä. Kun taas vertaa vähän ”normihomompiin”
kavereihini, jotka käyvät coneissakin, mutta katsovat vain sen pari sarjan
vuodessa ja silti pärjäävät ihan hyvin näissä piireissä (ne pari olikin tältä
vuodelta Shingeki ja Free!, eiköhän niillä pärjää).
Että tarvitseeko oikeasti olla se 100 päivää täynnä, jos sielu on myyty animelle?
 |
Ja sitten on tapauksia kuten
Sherlock ja Supernatural, joista saa nauttia myös manga/animeversioina…
|
Että tarvitseeko oikeasti olla se 100 päivää täynnä, jos sielu on myyty animelle?
Ihan totta kyllä, että nykyajan animeharrastaminen on sitä, että tilataan niitä kahta harrastelehteä, käydään coneissa, seurataan animeihmisiä Twitterissä, käydään animesivuilla ja niin edelleen listasi mukaan.
VastaaPoistaJoo, ei sillä taida olla kohta enää mitään tekemistä animen kattomisen kanssa.
PoistaMinusta on ihan ok rakastaa animea, vaikka ei sitä säännöllisesti enää katsoisikaan. Kuitenkin tunnet, että pidit menneisyydessä aktiivisesta seuraamisesta. Tämän voi tulkita, että olet osoittanut rakkaitesi animeen, sen sijaan, että nyt olisit kyllästymässä siihen. Tunnet lähinnä, että et jaksa enää katsoa uusimpia sarjoja, mutta tunnetko, ettet rakasta animea? Omalla tuntemuksella pitäisi olla suurempi merkitys minusta. Vaikka et jaksakaan uusimpia sarjoja katsoa, se ei tarkoita, että olet kyllästynyt animeen. Saatat hyvinkin vielä napata jonkun uuden sarjan joka sinua miellyttää. Joku voisi tulkita, että et rakasta animea fiktion formaattina, vaan teoksia, jotka on esitetty tässä formaatissa. Ja tämä on ihan ok eikä sen takia tarvitsisi sysäistä elämästään kaikkea muuta siihen liittyvää kulttuuria kuten tapahtumia ja näitä lehtiä.
VastaaPoistaHm tuli nyt minulta vähintään yhtä sekava ja ristiriitainen kommenti kuin itse sanoit blogipostauksestasi :D
PoistaNo, kyllä siitä ihan hyvin tolkun sai :D Hyviä pointteja, varsinkin se, ettei rakasta animea fiktion formaattina vaan teoksia. On nimittäin välillä alkanut ärsyttää jotkut animen maneerit, varsinkin vähän heikoimpia sarjoja ei jaksa katsoa vain siksi, että ne on animea. Toisaalta taas tulee vastaan edelleenkin niitä sarjoja, jotka on mestariteoksia, oli formaatti mikä tahansa.
PoistaVoit jatkaa coneissa käymistä ja lehtien katsomista, jos vain tykkäät siitä. Ei siitä kannata ottaa huonoa omatuntoa, jos katsoo formaatista vain niitä mistä tykkää. Sitähän se pitää olla eikä pakkopullaa. Ja jos alkaa tuntua pakkopullalta niin pitää vaan hyväksyä, että rakastat teoksia etkä formaattia.
PoistaTuli yksi uusi näkökulma mieleen. Minä oon melko kiinnostunut video enkoodaus-algoritmien kehityksestä ja olen käännellyt koodista kaikenmaailman ffmpeg-kirjastoja ja jännittelen miten hyvin h265 alkaa tulla erilaisiin mainstream-soittimiin kuten mpc:hen ja vlc:hen. Ja vaikka rakastan näitä moderneja enkoodauksia ja sitten myös pakettiformaattia .mkv niin se ei tarkoita, että minun tulisi jokainen .mkv-muodossa oleva video katsoa. Voisiko näin formaatista tykätä ilman, että tykkää suurimmasta osasta teoksia, jotka esitetään kyseessä olevassa formaatissa oli se sitten fiktion formaattia tai videoformaattia.
PoistaKoko hommasta tulee vähän mieleen kasvissyönti: kaikki on mukamas niin mustavalkoista, joko syö lihaa tai sitten ei syö / katsoo animea tai ei katso. Eikä mitään välimuotoja ole olemassakaan.
VastaaPoistaEikä se kyllä ihan näin taida olla, voihan sitä lihaa syödä "vain joskus" ja animea katsoa silloin kuin se tuntuu maittavan.
Tietenkin "animeharrastajan" ja "animea katsovan tyypin" välisestä rajanvedosta voi vääntää vaikka kuinka, mutta se ei välttämättä ole kovin hedelmällistä. Kumpikaan kun ei oikeastaan ole mitenkään toista parempi, mutta ensimmäinen ilmeisesti kuulostaa monen mielestä hirmu paljon siistimmältä ja jotenkin tavoittelemisen arvoiselta asialta.
Kivoja asioita voi kuitenkin tehdä myös ilman, että niitä harrastaa, ja harvemmin siitä kukaan tulee ainakaan suoraan ilkkumaan.
Hyvä vertaus. Animeharrastaja-titteli vaikuttaa olevan vähän samanlainen kuin "nörtti" tms., pitäisi mukamas tehdä tosi paljon sen eteen.
PoistaKehottaisin ottamaan vain rennosti sen animen suhteen. Itse olen jo pitemmän aikaa suhtautunut katsomiini animesarjoihin vain tv-sarjoina muiden joukossa sillä sitähän se anime loppujen lopuksi on. En käy coneissa, enkä tilaa lehtiä, seinällä kuitenkin pari Hopeanuoli julistetta ja Hellsing juliste, kirjahylly täynnä mangapokkareita ja DVD-bokseja joita en ole myymässä pois.
VastaaPoistaSe mitä tässä yritän pukea sanoiksi on se ettei se tee kenestäkään huonompaa harrastajaa jos nyt vaikka lakkaisi tilaamasta lehteä tai käymästä coneissa. On ihan luonnollista, että kiinnostuksen kohteet vaihtelee eikä siitä mitään syyllisyyttä pitäisi tuntea. Eikä kiinnostuksen hiipuminen myöskään sitä tarkoita, että aiheesta pitäisi täysin päästä eroon esim. unfollowaamalla ne kaikki animeharrastajat twitterissä. Ne ihmisethän voi hyvin pitää siellä edelleen, sillä ainakin sitä kautta saa tiedon mitkä on ne tämän hetken suosituimmat sarjat ja mistä voisi ehkä itse kiinnostua.
In my opinion, animea ja muita vastaavia kiinnostuksenkohteita on jotenkin hassua edes ajatella harrastuksena samalla tavoin kuin esimerkiksi vaikka kirjoittamista, piirtämistä, kamppailulajeja ja muita vastaavia juttuja, jotka edellyttää säännöllistä treeneissä käymistä, jotta taidot pysyvät yllä ja kehittyvät. Toki animesta ja länsimaisista sarjoista voi saada ideoita ja inspiraatiota vaikkapa juuri kirjoittamiseen tai piirtämiseen mutta... well, that's about it? Siinäkin tapauksessa näen nämä tämmöiset kiinnostuksenkohteet enemmän varsinaista harrastusta tukevana toimintana sen sijaan että ne itsessään olisivat harrastus.
Olen tässä koko ajan yrittänytkin vakuuttaa itseäni siitä, että on ihan ok olla katsomatta animea ja pikkuhiljaa alkaa tuntuakin siltä.
PoistaPitäisin kuitenkin animea harrastuksena, sillä vaikka siinä ei sinällään voi tulla paremmaksi, niin siitä voi kuitenkin tietää enemmän. Plus se että animeharrastukseen usein liitetään paljon oheisharrastuksia. Tai toki sitä voi kutsua myös elämäntavaksi, joksi se on näköjään itselläni ainakin tullut.
Itse katson animea, koska olen kiinnostunut teoksia enemmän animeteollisuudesta ja formaatista itsestään. Kokonaisuudessaan harrastukseni olisi luultavasti "vanhan ajan internetkulttuuri", eli anime ja oheisharrastukset, sarjakuvat, videopelit, sekä eri yhteisöt. Ei Tumblrismia siis.
VastaaPoistaUseimpien suomalaisten animeharrastaminen onkin enemmän yhteisöharrastamista kuin itse animen kuluttamista. On vain huomattava, että oma tapa ei ole ainoa, saati sitten oikea tapa harrastaa. "Animeharrastaja" ei edes mielestäni ole tavoittelemisen arvoinen titteli, jos on omistanut elämänsä muillekin asioille (toisin kuin esimerkiksi minä).
Harrastuneisuus vaatii kaksi asiaa: 1. animen katsomisen 2. oheistoimintaa. Animea voi kuluttaa niin paljon kuin lystää, mutta jos se toimii henkilölle vain viihdemuotona, hän ei ole harrastaja. Yhteisöaktiviteetit tai muu puuhailu merkitsevät animeharrastelua. Eihän elokuvienkaan katsominen tee ihmisestä elokuvaharrastajaa.
Lanseeraisin uuden käsitteen "animeharrastelija" niille, jotka noiden kriteerien perusteella ovat animeharrastajia, mutta kiinnostuksen pääpaino on jossain muualla kuin itse piirretyissä.
Tähän lisätäkseni: Punakone huomautti, että sanassa "harrastelu" on negatiivinen viba, mikä aiheuttaa viestini kaksoisstandardiuden. Pahoittelen, tämä ei ollut tarkoituksellista, vaikka animeharrastelija onkin mielestäni parempi ilmaisu kuin jääkiekkoilija...
PoistaMinusta kuvaamani kaltainen "animeharrastelija" ei ole sen huonompi titteli kuin "animeharrastaja". Kummassakin on anime ja harrastus, mutta toinen vain keskittyy kulutustuotteeseen ja toinen oheisilmiöihin.
Minusta on jopa hiukan hassua ajatella, että harrastus pitäisi jotenkin tietoisesti ja aktiivisesti lopettaa. Sen sijaan voisi antaa asioiden vain olla ja tehdä sitä, mikä sillä hetkellä kiinnostaa. Eiköhän kaikilla ole ollut hiljaisempiakin hetkiä harrastuksissaan, harrastuksen aiheesta riippumatta.
VastaaPoistaMielestäni tärkeintä on nauttia omasta harrastuksestaan. Se ei ole työtä, mutta se voi olla vaikka vastakohta työlle tuomalla sisältöä vapaa-aikaan. Harrastaminen on joka tapauksessa asia, jossa määrällä ei ole mitään merkitystä. Jos harrastaminen alkaa tuntua pakolliselta, tai vielä pahempaa, alkaa luoda paineita, syy on todennäköisesti siinä, että harrastaja on altistanut itsensä liikaa ympäristön vaatimuksille, tässä tapauksessa nimenomaan sille, mikä on oikea tapa harrastaa.
Oikea tapa harrastaa on se, mikä tuntuu parhaalta. Se on jotain, mitä ei kukaan muu voi harrastajalle määritellä.
Niin, tämä tietoisesti lopettaminen oli nyt lähinnä vain tällainen ajatusleikki, tuskin kukaan sellaista olisi tekemässäkään.
PoistaTiedän itsekin tapauksia, jotka ovat yhtäkkiä ilmoittaneet lopettavansa pitkäaikaisen harrastuksensa. Osa on todellakin lopettanut siihen paikkaan ja myynyt kaiken pois, mutta tulee mieleen sellainenkin tapaus, joka kovaan ääneen julisti, että hän lopettaa, eikä enää koskaan jatka, mutta päätös kesti lopulta vain hetken ja kyseinen henkilö on nykyään yhtä aktiivinen harrastaja kuin ennenkin. Siinäkin tapauksessa syy yllättävään lopettamispäätökseen tuli siitä, että henkilö koki harrastajayhteisön paineen liian suureksi.
Poista