Kesäkauden animet

Kesäkausi oli tosiaan, kuten monet ovat todenneet, vahvin kausi vähään aikaan. Ainakin itse katsomani viisi sarjaa onnistuivat viihdyttämään paremmin kuin vaikka kevätkausi, josta en tainnut katsoakaan kuin suunnilleen yhtä sarjaa.

…Eli Shingeki no Kyojinia. Sarjasta on kohkattu vaikka kuinka paljon ja vaikka missä, eikä minulla ole siihen paljon uutta sanottavaa. Sarjan voisi tiivistää niin, että se ei ole sinällään hyvä, mutta äärimmäisen koukuttava ja viihdyttävä. Muistan kuinka skeptinen olin ensimmäisen jakson alussa sarjan vaikuttaessa niin kliseiseltä, mutta viimeisten minuuttien kohdalla melkein huusin parhaudesta. Jokaisen jakson jälkeen tuntui siltä, ettei seuraavaa viikkoa ole mitenkään mahdollista odottaa. Ainakin koukuttavuudessa sarja siis onnistui hyvin. Valitettavasti viimeinen jakso oli vähän samaa mallia, ja jätti odottamaan vielä vaikka mitä, mikä on ihan ymmärrettävää kun mangakin on keskeneräinen. Saa nähdä, siirrynkö sen puolelle vai jaksanko odottaa seuraavaa kautta, joka myyntiluvuista päätellen luulisi olevan tulossa. Toivotaan, ettei se tule liian äkkiä, jotta manga on ehtinyt pidemmälle ja jotta WIT studion animaattorit ovat saaneet levätä ja tehdä uutta kautta rauhassa, ettei samanlaista still-karnevaalia nähtäisi.

Kesäkausi ylipäänsä oli mangasovitusten kausi ainakin omalta osaltani. Toinen niistä oli Watamote. En ole sen mangaan tutustunut enkä varmaan aiokaan, sillä anime antoi aika hyvän kuvan siitä. Sarja oli viihdyttävä, visuaalisesti loistava kaikkine kikkailuineen ja joo, kyllähän siihen pystyi ainakin jollain tasolla samaistumaan. En vain ole pitkään aikaan tuntenut yhtä suurta myötähäpeää mitään katsoessani, ja välillä se oli kasvaa sietämättömäksi. Ihan hyvä sarja siis, mutta en tiedä haluanko nähdä sitä lisää.

Silver Spoonista oli hankala löytää mitään kuvaa, koska se ei näytä oikein miltään.

Kolmas huippumangasovitus oli Silver spoon, joka jatkuu vielä talvikaudella ja jonka aion kyllä katsoa loppuun. Silver spoonin aihe oli itselleni aika läheinen, koska monet kavereistani ovat olleet jonkunlaisessa maatalouskoulussa ja tuli itsekin yläasteella opiskeltua maa- ja metsätaloutta valinnaisena (jota kadun suuresti). Osittain tuli uuttakin tietoa, osittain vain myhäilin että eivätkö jotkut kaupunkilaistollot tuota tiedä. Ekan jakson jälkeen sarja ei vaikuttanut kauhean ihmeelliseltä, mutta jotenkin se lämmin tunnelma lopulta hurmasi ja jäin koukkuun.

Ei kautta ilman KyoAnia. Free! on varmaan yksi tämän vuoden suurimmista ilmiöistä. Jostain syystä se ei vain minua miellyttänyt. Joo, kyllähän tuota katsoi, mutta oikein mitään tunteita ei herännyt. En pitänyt yhdestäkään hahmosta. Ainut, mistä sarjassa oikeasti nautin, oli veden ja silmien animointi, joka oli tosi nättiä. Fanserviceä en suunnilleen edes huomannut, en tosin sitä yhtään etsinytkään. Ei sillä etten hihittelisi homoviittauksille ja kuolaisi miehiä, mutta jostain syystä Free!:ssä ne eivät onnistuneet ollenkaan ”panderoimaan”. Villinä veikkauksena voisin heittää sen, että lukiopojat ei enää kiinnosta? En tiedä, jotenkin nuo ihmissuhdekiemurat eivät vaan liikuttaneet yhtään, jos jotain niin aiheutti vaan myötähäpeää selkeällä katsojien kosiskelulla esim. siinä ”haluan vain uida sinun kanssasi”-kohdassa.

Lopuksi vielä kestosuosikkini Milky Holmes, joka sai kolmannen kauden. Tällä kertaa kyseessä oli kuitenkin Futari wa Milky Holmes, jossa vaihdettiin päähenkilöt ja jaksojen pituus pudotettiin kymmeneen minuuttiin.

Ensimmäisen jakson jälkeen olin hyvin skeptinen, varsinkin kun olin kuullut muiltakin negatiivisia mielipiteitä. Uudet päähenkilöt vaikuttivat aika tylsiltä, perinteisiltä tyttöpäähenkilöiltä mistä tahansa shoujoanimesta. Sellaisiksi he oikeastaan jäivätkin, ainoastaan heidän keskinäinen kemiansa oli edes hiukan kiinnostava. Mutta sen sijaan sarjan juoni ja ehkä formaattikin sai minut pitämään siitä. Toysit olivat tosi siistejä kun kerrankin toimivat. Juoni oli ennalta arvattava, mutta onnistui silti pitämään mielenkiintoa yllä. Sarjan tunnelmaa oli muutettu tragikomediasta toimintaan ja draamaan.

 

Eniten yllätyin kuitenkin siitä, miten hyvin kymmenminuuttiset jaksot toimivat. Ne nimittäin tuntuivat kaksikymmentäminuuttisilta, ei siksi, että ne olisivat olleet tylsiä, vaan koska niissä ehti tapahtua yhtä paljon kuin normaalipituisissa tuntumatta siltikään kiirehdityltä. Olen katsonut oikeastaan vain 20- ja 5-minuuttisia animejaksoja. Viisiminuuttiset ovat poikkeuksetta liian lyhyitä, ja joskus 20-minuuttiset tuntuvat liian pitkiltä. Kymmenen minuuttia sen sijaan tarjoili samanlaisen palan juonta ja hahmoja kuin 20-minuuttisetkin, mutta ilman vaaraa siitä, että jaksoa olisi pitkitetty liikaa. Mielelläni katsoisin tällaisia sarjoja enemmänkin.