3.3.2024

Puetaan pojat mekkoihin ja nauretaan niille - Genderbendaus Persona 4:ssä ja Final Fantasy VII Remakessa

Olen perinteisesti pelannut jonkun pitkän roolipelin talven aikana. Kaksi vuotta sitten se oli Persona 5, viime vuonna Final Fantasy VII Remake ja tänä vuonna Persona 4. Kaikki hyviä pelejä, ja Persona 4:stä ehkä teen oman postauksen kunhan viimeiset Golden-osuudet on läpi, mutta yksi asia jäi pelissä niin pahasti kaihertamaan, että se vaatii ihan oman postauksensa. 

Samaan aikaan kuin itse pelasin Final Fantasy VII Remakea, pelasi mieheni sitä myös ollen aina pari askelta jäljessä. Häntä ei huvittanut seurata tarinaa ja skippasi kaikki välianimaatiot (joka on siis aivan täysin väärä tapa pelata mitään Final Fantasya, mutta jos siitä pelkästä taistelusta jotain hupia sai, niin mikäs siinä). Yksi tarinakohtaus jolta ei voinut välttyä oli se, kun Cloud puettiin mekkoon, jotta hän voisi soluttautua Don Corneon kartanolle, ja se rytmiminipeli, jossa Cloud joutui Honey Been lavalle tanssimaan. Nämä molemmat saivat itsessäni aikaan hihitystä ja teini-iästä asti uinuneen fujoshin heräämisen, kun taas mieheni lähinnä huokaili ja pyöritteli silmiään. 


Koko homman voisi kuitata vain sillä, että fanipalvelu iski oikeaan osoitteeseen. Nautin suuresti kaikesta Cloudin kiusoittelusta koko pelin aikana (jota suunnilleen kaikki hahmot harrastivat). Cloudin kylmäkiskoiset ja vaivaantuneet reaktiot olivat aina yhtä ihania. Mieheni taas ei tykännyt yhtään koko hahmosta, toisaalta ilman niiden välianimaatioiden katsomista hahmo tietysti jäikin yksipuoliseksi miekanheiluttajaksi. 

Persona 4:ssä on tarinapätkä, jossa kaikki tyttöhahmot ilmoitetaan vasten tahtoaan kauneuskilpailuun. Kostoksi tytöt ilmoittavat kaikki pojat drag show-kisaan. Persona 4:ssä on jo muutenkin pojaksi pukeutuva tyttö sekä poika, joka on kiinnostunut ompelemisesta, joten odotin, että kohtaus voisi olla hauska ja hahmojen asut hienoja. Siitä jäi kuitenkin todella pettynyt ja jopa iljettävä olo. Kohtauksen jälkeen aloin miettimään enemmän myös sitä, olinkohan sittenkin väärässä hihitellessäni Cloudille? Ehkä miesten pukeminen mekkoon vastentahtoisesti ei olekaan niin hauska juttu? 


Kohtauksessa pojat marssitetaan yksi kerrallaan lavalle, ja kuullaan yleisön kommentteja: naurua ja inhoreaktioita, tyyliin "Ei olisi tuosta tyypistä uskonut" ja "Näyttää ihan kamalalta". Kaikki aiemmat dialogitkin olivat olleet sitä, että kukaan ei haluaisi osallistua, ja kun itse valitsin vaihtoehdoksi tyyliin että "yritetään sitten oikein kunnolla", niin muiden reaktiot olivat ihmetteleviä. Lopulta lavalle astelee Teddy, jota kaikki pitää söpönä ja voittaa koko kisan. 

Ehkä olen katsonut liikaa RuPaul's Drag Racea, mutta en osannut yhtään odottaa tällaista näkökulmaa asiaan. Odotin, että kaikki pojat olisi hienosti puettu ja meikattu (tytöt kuitenkin auttoivat siinä). Nauramisesta ja ilkeistä kommenteista tuli vain yksinkertaisesti paha mieli, eikä Teddykään lopulta pelastanut asiaa. Persona 4 on yli 15 vuotta vanha peli, joka näkyy paitsi grafiikassa, niin myös tarinassa. Tämän tapauksen lisäksi monet muut juonikuviot ovat tyyliä "haluaisin poiketa valtavirrasta, mutta oikeastaan, en haluakaan". Toivon ettei tällainen menisi läpi enää tänä päivänä.


Kun mietin, miksi Persona 4:n genderbendaus aiheutti minussa niin vahvasti iljettävän fiiliksen ja FFVII hihitystä, totesin niiden lähestymistavan asiaan olevan hyvin erilaiset. Siinä missä Persona 4:ssä pojat oli puettu okama-tyylisesti niin, että he näyttivät vain mekkoon pukeutuneilta pojilta, oli FFVII:ssä Cloudin tarkoitus oikeasti mennä läpi naisena, ainakin hetkellisesti. Cloudin kävellessä kadulla kuullaan myös kommentteja muilta ihmisiltä, ja ne ovat pääasiassa luokkaa "onpa kaunis nainen". 

Cloudin naiskokemus on itseasiassa aika silmiä avaava. Juuri aiemmin hän on kävellyt samalla hämärällä kadulla ison miekan kanssa hauikset paistaen, ja kun hetken päästä sitä kävellään suuri mekko päällä ja naisoletettuna, niin se näyttääkin huomattavasti uhkaavammalta. Miehet vislaavat ja huutelevat perään, ja sen kadun päässä odottaa Don Corleone, joka tietysti innostuu Cloudin nähdessään. Siinä vaiheessa on onneksi turvallista vetää miekka esiin. Vaikka Cloudin naiseksi pukeminen on varmasti silkassa fanipalvelu- ja huumorimielessä tehty, siinä arvostetaan nais-Cloudia ihan eri tavalla kuin Persona 4:n poikaraukkoja. 

"True beauty is an expression of the heart.
A thing without shame, to which notions of gender don't apply."
- Andrea

Japani nyt tietysti on tunnettu siitä, ettei siellä vähemmistöillä ole kovin hyvät oltavat. Homoja ei hyväksytä, varmasti vielä vähemmän transihmisiä. Jos japanilaiset haluavat kuitenkin kansainvälisille markkinoille - ja AAA-pelien kanssa näin varmasti on - täytyy ottaa huomioon myös muiden (länsi)maiden moraalinen koodisto ja se, missä valossa tällaisia asioita käsitellään. Seksuaalivähemmistöjen käsittely on tietysti helppoa, kun jättää ne vain käsittelemättä (kuten esimerkiksi muuttaa päähenkilön ihastuksen tuoliksi, jos se kerran ei voi olla samaa sukupuolta, kuten Suzumessa). Tuntuu kuitenkin, että japanissa - kuten monissa muissakin maissa - toisen sukupuolen vaatteisiin pukeutumisella tai roolien esittämisellä on pitkät perinteet kulttuurissa esimerkiksi teatterin myötä. Sellaisia juonikuvioita näkee siis huomattavasti useammin ns. valtavirran teoksissa, kuin esimerkiksi homohahmoja. Kyseessä kun ei välttämättä tarvitse olla mikään sukupuoli-identiteettiasia ja siten tabujen rikkominen, vaan ihan normaali juonielementti.

Animen suhteen on nykyään varsinkin nuorten keskuudessa ollut paljon polemiikkia siitä, onko ok katsoa tiettyjä sarjoja (kuten oma nuoruuden lempparini Ouran High School Host Club) saati tykätä niistä, jos niissä on jotain "ongelmallisia" asioita (kuten Ouranin kaksosten insesti-esitys). Itse en ole ihan samaa mieltä kuin monet z-sukupolven edustajat, jotka aina vaativat poliittista korrektiutta ja pitävät fanserviceä suunnilleen aina inhottavana asiana (ainakin jos fanipalvelu ei ole juuri heille suunnattua). Mielestäni on ihan ok, että on olemassa vaikkapa ecchi- tai isekai-sarjoja, eihän minun niitä tarvitse katsoa. Ennemmin kuin kieltämällä "vääränlaisen" fanipalvelun olen sillä kannalla, että parempi vastaisku olisi tehdä enemmän toisenlaista fanipalvelua, jokaiselle jotain. Jossain tietysti menee raja, ja itseänikin on alkanut nykyään iljettämään sellaiset jutut (kuten liian nuorten näköisten hahmojen seksualisointi tai epärealistisen isot tissit), mitkä joskus teinivuosina koki paljon normaalimpana asiana. Toisaalta on myös eri asia nähdä epämiellyttävää fanserviceä sellaisessa teoksessa, jolta sitä ei odota. 

Ouranin kaksoset

Tietysti tullaan vielä siihen kysymykseen, ovatko yllä esitellyt kaksi esimerkkiä fanipalvelua, ja jos ovat, niin kuinka onnistunutta? Final Fantasyn tapauksessa homma on ihan selvä. Cloud laitetaan tanssimaan ja sitten pukeutumaan naiseksi. Cloudia ryöpytetään koko pelin aikana monin tavoin, ja sen pointtina on ehkä se, että sotilas-yrmy alkaa pikkuhiljaa oppimaan sosiaalisia taitoja ja tapaa paljon erilaisia ihmisiä verrattuna muihin sotilas-yrmykavereihinsa. Cloudin hahmo osuu omaan moeeni aivan täydellisesti, ja peli myös kohtelee häntä juuri sillä tavalla, millä haluaisin itse häntä kohdella. 

Personan tapauksessa taas tuntuu, ettei koko kohtaus edes ole fanipalvelua, vaan jotain... En edes tiedä mitä. Huumorikohtaus? Kai sen oli tarkoitus naurattaa pelaajaa yhtä paljon kuin pelissä olevaa yleisöäkin. Tyttöjen kauneuskilpailu uimapukukierroksineen on paljon enemmän fanipalvelua muutamalla humoristisella lisällä, jotka nekin olivat inhottavia, koska tarkoitus oli nauraa lihavalle mutta voitostaan varmalle tytölle sekä opettajalle, joka kilpailee teinien kanssa. Jotta drag show olisi minun kohdallani ollut onnistunutta fanipalvelua, olisi kaikkien poikien pitänyt vetää homma tosissaan, olla kauniin näköisiä ja yleisöstä olisi pitänyt kuulua vain ihastuneita huokaisuja. 

Loppujen lopuksi Final Fantasy VII Remake näyttää ehkä sen, millaista edistystä on 15 vuoden aikana tapahtunut. Toivottavasti samanlainen edistys jatkuu. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti