1.3.2022

Miksi en pääse 10 jaksoa pidemmälle FMA: Brotherhoodissa?

Kun Fullmetal Alchemist: Brotherhood tuli, olin juuri lukenut mangan ja ensimmäisen animesarjankin olin katsonut kahdesti. Siksi en lopulta jaksanut sitä katsoa kuin n. 15 ensimmäistä jaksoa ja nekin pitkin hampain. Muistin lähinnä, että en tykännyt siitä siksi, että Edin hiusten ääriviivat olivat keltaiset. Nyt sain ylipuhuttua mieheni katsomaan sarjaa yhdessä, ja siihen 15 jaksoon oli edelleen mahdotonta päästä. 

Häh? Voiko se olla niin paska?

Sarjaa katsoessa mieleen muistui kaikki ne muut syyt, miksi lopetin aikoinaan sarjan katsomisen. Ensimmäinen jakso aiheutti samanlaiset raget kuin aiemmallakin kerralla. Miksi helkkarissa niiden on pitänyt mennä keksimään tällainen filler-jakso, jossa on uusi tarina jostain sarjan aikajanan keskivaiheilta, jossa tiivistetään kaikki sarjan vitsit (Edin lyhyys ja Royn kyvyttömyys sateella), spoilataan juttuja ja selitetään asioita, jotka selitetään seuraavissa jaksoissa uudestaan? Harmittaa, että unohdin ensimmäisen jakson paskuuden täysin, muuten se olisi kannattanut skipata kokonaan, koska siitä saa sarjasta todella huonon kuvan.

Ensimmäiset kymmenisen jaksoa on muutenkin huonoja. En enää muista, eteneekö sarja samassa järjestyksessä kuin manga, eli onko ongelmat mangankin ongelmia vai onko animea tehdessä päätetty järjestellä tarinaa uudestaan, mutta joka tapauksessa mikään ei vaan tunnu toimivan. Muistan kyllä sen, että mangassakin alussa oli hieman epäselvää, missä järjestyksessä sarjan aikajana menee, kun välillä tulee flashbackejä, jotka saattavat kestää pitkäänkin. 

Japanilaisten innosta valkopestä hahmoja kuulin jo Love Liven tapaus Ranphan kanssa, mutta näköjään se on valitettavan yleistä

Vanha FMA alkaa siitä, mistä Brotherhoodin kolmas jakso kertoo. Brotherhoodin toinen jakso sen sijaan on sama, kuin alkuperäisen kolmas jakso. Vanhassa sarjassa Cornelloon ja Roseen tutustutaan kahden jakson ajan, ja Rose on jäänyt erittäin hyvin mieleen juuri näistä kahdesta ensimmäisestä jaksosta. Brotherhoodissa sama juoni ängettiin yhteen jaksoon, ja Rose näytetään noin kolmessa kohtauksessa. 

Sarjassa edetään myös liian nopeasti vakaviin asioihin. Alkuperäisessä sarjassa Shou Tucker ja Nina esitellään jaksossa 6. Neljäs ja viides jakso on käytetty fillerimäisten seikkailujen esittämiseen, jolloin päähenkilöt ovat tulleet tutuiksi ja meno on ollut sopivan kevyttä. Brotherhoodissa Tucker ja Nina tulevat jo jaksoissa 4-5, eli sitä ennen on ollut paska ykkösjakso, äidin herätys kakkosjaksossa ja pikavisiitti Leoreen kolmosjaksossa. Nina-episodin jälkeen Edward jo angstaa omaa kohtaloaan ja alkemian kauheutta, eikä katsojalle ole tässä vaiheessa vielä edes kunnolla näytetty, mitä kaikkea alkemialla voi tehdä. Joo, olihan vanhassa animessa tyhmiäkin fillereitä, mutta silti sen tarinankerronta onnistui alkujaksoissa paljon paremmin kuin Brotherhood. 

Tämä kuva vanhasta sarjasta, verrokkina postauksen ensimmäiseen kuvaan.

Myös sarjan visuaalinen ilme on parempi vanhassa sarjassa. Joo, se ei ole niin HD ja näyttää selkeästi 2000-luvun alun sarjalta, mutta jotenkin Brotherhoodissa kaikki on niin pelkistettyä ja kontrastitonta (kuten ne keltaiset hiusten rajaukset). Häiritsee myös jatkuva huumorin viljely taistelu- ja muissa vakavasti otettavissa kohtauksissa. Toki mangassakin on se pointti, että yhdistellään taistelua ja huumoria, mutta animessa se hyppii silmille. Tuntuu, että ensimmäisen sarjan ohjaajalla Seiji Mizushimalla oli sentään jonkinlainen visio ja pakka muutenkin paremmin hallussa. 

Lopulta luovutimme taas kymmenennen jakson tienoille. Osittain Brotherhoodin surkeus johtuu varmaan siitä, että oma alkuperäinen FMA-kokemus oli niin paljon hitaampi: alkuperäisen animen piti odotella saadakseen mangaa kiinni (eikä lopulta saanutkaan), ja toisaalta mangaa lukiessa jouduin itse odottelemaan, että seuraava osa julkaistaan suomeksi. Silloin jäi aikaa sulatella asioita ja tutustua hahmoihin. Toisaalta myös mieheni valitti viidennestä jaksosta alkaen, että onko tätä pakko katsoa lisää, tämä on kauhean huono. 

Bonuksena Roy, hänkin on asteen kuumempi vanhassa sarjassa

Valitettavasti tämä tarkoittaa sitä, että FMA:sta ei edelleenkään ole kelvollista animesovitusta. Vanhaa versiota ei voi katsoa sen takia, että tarina lähtee täysin omille raiteilleen. Uutta varmasti monet suosittelevat ja onhan se myös MyAnimeListin Top anime-listan kärkisijalla (mitä en todellakaan käsitä), eli olevinaan hyvä sarja. Mutta oma suositukseni on animen skippaaminen täysin, ja mangan lukeminen, varsinkin kun siitä on olemassa laadukas suomennos. Näin teki lopulta myös mieheni, joka luki sarjan kokonaan muutamassa päivässä, kun Brotherhood-animen perusteella tuomio oli ollut murskaava.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti