Meinasin että pelaisin Persona 4 Goldenin ensin ihan loppuun asti ennen kuin kirjoitan, mutta motivaatio lopahti Hollow Forestiin pääsyn myötä. Ehkä jossain vaiheessa saan senkin vielä pelattua, mutta tosiaan Hollow Forest on käytännössä DLC-materiaalia (johon ei välttämättä edes pääse ellei hoksaa tehdä tiettyä asiaa aiemmin pelissä) eli varsinainen pääpeli on jo koluttu läpi.
Personaan tutustuin alun perin viidennen osan myötä. En tiennyt siitä etukäteen juuri muuta kuin että se voisi olla minulle sopiva peli, ja sitä se todellakin on. Vuoropohjaiset taistelut yhdistettynä strategiseen koulunkäyntiin, lukemiseen, kavereiden kanssa hengailuun ja osa-aikatöiden tekemiseen on sellainen kombinaatio, ettei toista olekaan. Persona 5 ei nyt saa omaa postaustaan koska sen pelaamisesta on jo aikaa, eikä oikeastaan sen suurempia mielipiteitä siitä ole kuin että superhyvä peli. Persona 4 sen sijaan on tuoreessa muistissa ja siitä löytyy vähän nokan koputtamistakin.
Pelaamista aloittaessa tuli nostalginen olo, kuin olisi palannut takaisin Persona 5:n pariin. Tietysti oikeassa järjestyksessä pelanneilla sama tapahtuu toisin päin. Näin päin pelatessa jäi kaipaamaan joitain vitosen ominaisuuksia, kuten taisteluiden Baton Passia. Tarinan ja miljöön puolesta Persona 4 kuitenkin vetosi minuun enemmän, koska olen itse maalta pikkupaikkakunnalta. Persona 5:ssä onnistuin heti alkuun eksymään metroon ihan täysin (vaikka se on huomattavasti yksinkertaisempi kuin oikean maailman metro), kun taas skootterilla ajelu ja Inaban suoraviivaiset kadut suljettuine liiketiloineen toi mukavasti mieleen omat kotipaikkani (sekä nykyisen että ensimmäisen).
Persona-peleissä on aika uniikki pelitekniikka kouluelämän elämisessä. Joka päivä sinulla on sekä iltapäivällä että illalla aikaa tehdä yksi asia. Valinta tehdään esimerkiksi tiettyjen hahmojen kanssa hengailun, taitojen kehittämisen ja rahan hankkimisen välillä. Hahmojen väliset suhteet antavat tiettyjä bonuksia, joten varsinkin omien tiimikavereiden kanssa kannattaa viettää aikaa. Toisaalta ei pidä unohtaa opiskelua ja muiden taitojen kartuttamista, sillä jossain vaiheessa pelissä tulee vastaan hetkiä, jolloin eteneminen tai jossain asiassa pärjääminen vaatii tietyn tason taidoissa.
Vielä yksi ajankulu on taistelu. Persona 4:ssä "luolastojen" teema on siis TV-maailma, jonne täytyy mennä pelastamaan kidnapattuja hahmoja. TV-maailman "palatseissa" on keskimäärin 10 eri tasoa, joissa käyskentelee erinäisiä monstereita. Personan hirviöt perustuvat erilaisiin myyttisiin olentoihin (hirviöt ovat samoja kuin Shin Megami Tensei -pelisarjassa), mikä tuo oman kivan lisänsä niiden designeihin. Vuoropohjaisissa taisteluissa iskuina on perinteisiä taika- ja fyysisiä iskuja. Pelin manan eli SP:n kulutuksen hallinta on yksi asia, joka täytyy pitää mielessä palatseissa seikkaillessa. Palatsireissuun ei yleensä kannata käyttää useampaa päivää, tosin itse tein välillä niin, että jos SP:t oli lopussa ja pomo vaikutti liian vaikealta, jätin pomon hakkaamisen aikarajan viimeisiin päiviin.
Personan pelimekaniikan oppiminen voi ottaa aikansa. Jos haluaa välttää aloittelijan mokia, kannattaa lukea joku pikaopas netistä. Itselläni meni vitosta pelatessa varmaan pelin puoleen väliin, ennen kuin tajusin tietyt asiat, millä pelissä pystyy etenemisensä optimoimaan. Nelosta pelatessa olin siis jo tietoinen monista jutuista, mutta siltikin tuntui pelin hengailuosuuden loputtua siltä, että hirveästi jäi asioita tekemättä ja aikaa tuli tuhlattua liikaa. Ehkä jos onnistuu alusta asti tekemään ajankäytön suhteen oikeat valinnat, voi saada kaikki Social Linkit maksimoitua ja kaiken muun järkevän tehtyä. Kai sen on ajateltu lisäävän myös uudelleenpelattavuutta, että seuraavalla pelikerralla voi priorisoida muita Social Linkejä, jos ensimmäisellä kerralla jäi joidenkin tarinat kesken. Mutta ei pelistä nauttiakseen tai siinä pärjätäkseen tarvitse kaikkea optimoida.
Ulkoasultaan Persona 4 Goldenista näkyy sen vanhuus ja alkuperäinen alusta eli Playstation 2. Pelasin itse Switch-versiota ja mitään suurempaa kasvojenkohotusta ei oltu tehty. Animetyyliset 2D hahmospritet ovat kyllä tosi nättejä, ja ehkä vähän omakin mielikuvitus paranteli kuvaa yhdistämällä 3D-ukkelit niihin. Toisaalta mielestäni myös Persona 5:n 3D-hahmot olivat hieman hoopon näköisiä 2D:n rinnalla. Muutamia animetyylisiä välianimaatioita löytyy, eikä niissäkään aina animaatio ole ihan top tier.
Persona-peleissä taistelun ja kouluelämän elämisen lisäksi juoni on tärkeässä roolissa. Nelosessa ratkotaan murhamysteeriä ja seikkaillaan television sisässä, mikä oli omasta mielestäni jännittävämpää kuin vitosen Phantom Thief-meininki. Persona 5 teki kuitenkin politiikan vähän paremmin, vaikka ei sekään ehkä niin kantaa ottava lopulta ollut kuin olisi voinut. Persona 4 jää kuitenkin joka hahmon tarinan osalta pettymykseksi. Yksi on ehkä homo, mutta ei sittenkään, yksi haluaisi perheyrityksen perimisen sijaan lähteä kotikaupungista opiskelemaan, mutta ei sittenkään, yksi haluaa lopettaa idoliuransa, mutta ei sittenkään. Kaikissa tarinoissa hahmot taipuvat siihen, mitä heiltä yhteiskunnan tai yhteisön puolelta odotetaan. He itse ymmärtävät, että ehkä sittenkin on hyvä näin ja kapinointi on turhaa. Persona 5 ehkä hieman paikkailee tätä, mutta kai se lopulta vain on hyväksyttävä, ettei Japanista voi tulla sellaisia tarinoita valtavirtateoksissa, joissa poiketaan yhteiskunnan normeista. Persona 4 nostaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt tapetille suunnilleen samalla sensitiivisyydellä kuin jos heittäisi spagetit seinään. Tästä kirjoitinkin jo aiemmin tässä blogissa.
Yksi yksittäinen ärsytyksen aihe pelattavuuden osalta löytyi siinä vaiheessa, kun peli oli tarinan kannalta ratkaisuvaiheessa ja yhtäkkiä tuli hetki, jolloin piti saada 5 eri valintaa oikein, jotta pääsi jatkamaan pelin loppuun asti, muuten tuli bad ending. Kaksi kertaa jaksoin kokeilla, sen jälkeen oli pakko googlettaa. Joo, ehkä joku fiksu pelaaja olisi voinut päätellä, mitä dialogivalintoja tulee tehdä, mutta minulta se meni ihan yli hilseen, varsinkin kun vielä ensimmäisellä kerralla ajattelin että "eihän näillä valinnoilla ole ollut koko pelissä juuri mitään väliä päätarinan osalta, valitaan nyt vain joku". Voin kuvitella sitä pelaajaa, joka joutuu ilman internetiä kahlaamaan kaikki valinnat läpi ja aloittamaan aina alusta, ennen valintoja oli nimittäin vielä aika pitkät videopätkät, joiden skippaaminenkin oli aika hidasta. Sinällään aiheeseen liittyvä videon kelaamisefekti skipatessa oli tosi kiva idea, mutta tuollaisissa kohdissa se oli vähän turhan aikaavievä. Toisaalta ilman internetiä ei välttämättä edes tietäisi, että tarinan ei pitäisi päättyä siihen, vaan toteaisi vain, että olipa huono lopetus.
Suurimmat miinukset pelissä liittyvätkin sen ikään. Ehkä nykyään Atluksellakin saatettaisiin olla hieman rohkeampia tarinan suhteen. Samoin 3D-animaatio on kehittynyt 15 vuodessa. En välttämättä lähtisi suosittelemaan tätä ensimmäisenä Persona-pelinä, jos ei ole pelisarjaan aiemmin tutustunut. Persona 5 tai tuore Persona 3 Reload (jonka pelaan ehkä ensi talvena, tai sitten kun Persona-hammasta alkaa taas kolottaa) ovat modernimpia versioita. Persona-pelit ovat muutenkin aika lailla samaa paskaa eri paketissa, että periaatteessa valinnan voi myös tehdä ihan sen perusteella, missä on kivoimman näköiset hahmot tai itseään eniten kiinnostava teema. Jos taas Persona-fanilla on tämä jäänyt välistä, niin ehdottomasti kannattaa tutustua, nyt kun se on julkaistu moderneille konsoleille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti