Supernatural The Animation - Kun Japani ei tehnytkään Hollywoodeja

Viime keväänä koukutuin ensimmäistä kertaa elämässäni hyvin pahasti erääseen tv-sarjaan. En muista, että olisin koskaan katsonut yhtä antaumuksella mitään näyteltyä sarjaa. Tahkosin kaikki kahdeksan kautta läpi muutamassa kuukaudessa, ja katsoin sinä aikana keskimäärin 1,8 jaksoa per päivä. Vaikka tiedostin, että siinä oli paljon huonojakin puolia, kuten episodimaisuus ja itseään toistavuus, imeydyin vähän liiankin syvälle sen maailmaan. Kyseessä on amerikkalainen kauhusarja nimeltä Supernatural, jossa kaksi komeaa miestä metsästävät hirviöitä ja etsivät isäänsä sekä demonia, jolle kostaa heidän äitinsä kuolema.

Videoprojekti: ”Minä katson japanilaisia piirrettyjä”

Yhtenä iltana sain inspiraation ilmaisusta ”kiinalaisia pikkutyttöpiirrettyjä”. Mietin, millainen suhde ilmaisua käyttäneellä henkilöllä on harrastukseen. Tuli myös mieleen Supernaturalin eeppinen ”It’s called anime. And it’s an art form”-kohtaus. Tästä syntyi idea videoprojektista, jossa harrastukselleen uskolliset henkilöt ”tulisivat kaapista ulos” ja sanoisivat ylpeänä, että ”minä katson japanilaisia piirrettyjä”. Tai ”minä katson aasialaista animaatiopornoa”. Tai ”minä katson animea ja luen mangaa”. Myös pitemmin saa suhteestaan harrastukseen kertoa tai tulla vaikka kaverin/puolison kanssa, jonka on harrastuksen kautta löytänyt. Kaikista näistä ”haastatteluista” koostetaan sitten noin viisiminuuttinen video (jos suosio on kovaa, niin useampia tai sitten pitempi).

Syyskauden plussat

Plussat ovat pääasiassa sellaisia sarjoja, jotka yllättivät positiivisesti. Miinukset löytyvät täältä.

Syyskauden miinukset

Nyt alkaisi kaikki syksyn sarjat olla käynnistyneet, joistain on ehditty nauttia jo kaksikin jaksoa. Koska sarjoja on paljon, jaan ne kahteen postaukseen niiden fiilisten mukaan. Ensin ne huonot uutiset. Tässä käsitellyt ovat sellaisia sarjoja, jotka tuottivat pienen pettymyksen tai joita en alun perinkään kauheasti odottanut eivätkä sitten yllättäneet kauhean positiivisesti. Suurin osa näistäkin sarjoista ovat olleet vähintään ”ihan kivoja”.

Studio Ghiblin uusimmat

Onnekseni Lahdessa on pieni underground-henkinen elokuvateatteri Kino Iiris, joka toi Ghiblin Kukkulan tyttö, sataman pojan (Kokurikozaka kara) Lahteen, kun Finnkino suvaitsi levittää leffaa vain muutamaan kaupunkiin. Kätkijät (Karigurashi no Arrietty) tuli sen sijaan ostettua tuossa pari kuukautta sitten DVD:lle ja päätin viimein katsoa senkin, että voin kirjoittaa fiiliksistäni molempien osalta.

Kesästä ja vielä vähän keväästäkin

Kesä on ohi, vaikka sitä ei kovin mielellään myöntäisikään. En katsonut kesäkaudelta montaa animea, mutta en koe jääneeni kovin paljosta paitsikaan.

Arcana Famiglia 12

Thank god it’s over!

Bileet!

Keksin hyvän vertauskuvan Arcana Famigliasta syödessäni jaksoa katsoessani. Arcana Famiglia on kuin Atrian mikropizza. Sen olettaa olevan hyvää koska kaikki pizza on hyvää, mutta se onkin ihan järkyttävän pahaa. Ja lautanenkin on vain kurja pahviläpyskä. Onneksi oli edes halpaa.

Animevuoden loppumetrit - katsaus syyskauteen

Syyskauden animet taitavat olla aika lailla julkistettu, ja kausi starttaakin jo viikon parin päästä. Siispä olisi hyvä aika kirjoitella siitä.

Vaikuttaa siltä, että tämä vuosi on/tulee olemaan erittäin korkeatasoinen. Talvikausi nyt oli vähän siinä ja siinä, omalta osalta ainoat mainittavat sarjat olivat Danshiko ja Nisemonogatari. Sen sijaan kevät- ja syyskausi on täyttä tykitystä, eikä kesäkään mikään huono ollut, vaikken sieltä kovin montaa sarjaa katsonutkaan. Kevätkaudella olisi ollut vielä paljon enemmänkin katsottavia animeita kuin ne n. 6 joita itse katsoin. Syyskausi näyttäisi olevan ihan yhtä kovaa tasoa kuin kevätkin, ellei jopa vielä parempi. Omalla listalla on tällä hetkellä 5-9 sarjaa, joista osan katsominen on vielä vähän pohdinnan alla. Tosin mitään sellaista sarjaa, josta minulla olisi suuret odotukset tai jota hypettäisin etukäteen ei ole.