Hanasaku Iroha

Hanasaku Irohasta tuli niiden viikkojen aikana, joina sarjaa seurasin, kuin toinen kotini ja perheeni. Oli todella huikeaa, miten hyvin sarjan hahmoihin pääsi sisälle, ja miten tunsin olevani osa sitä maailmaa. Enkä oikeastaan edes osaa sanoa, mistä se johtuu! Ehkä siitä, miten sarjassa osattiin ilmaista hahmojen tunteet käyttämättä ollenkaan sanoja – esimerkiksi Toorun käytöksestä tajusin heti hänen olevan ihastunut Ohanaan, ja Minkosta taas näki, millainen ristiriita oli mustasukkaisuuden ja kaveruuden välillä. Tunteet välittyivät todella hyvin, ilman että niitä korostettiin liikaa.

Desucon 2016

En alun perin edes ollut menossa Desuconiin tänä vuonna, kun en meinannut ohjelmakartasta löytää mitään kiinnostavaa ohjelmaa ensimmäistä kertaa ikinä, mutta kaverit saivat valitettavasti ylipuhuttua. Sainpahan samalla vietyä taas mangaa kirppikselle, niin se on vaan vähentynyt muutaman vuoden takaisesta neljästä kassista puolikkaaseen. Kaiken kaikkiaan jäi kuitenkin vähän sellainen fiilis, että tästäkö nyt maksoin kolmekymppiä.

Perjantai alkoi avajaisilla. Frostbitessa jätin ensimmäistä kertaa avajaiset väliin ja päätin silloin, että toista kertaa en tee niin. Oli hyvä päätös, koska avajaisten ja päättäjäisten tarina oli hauska ja toimiva, ihanaa että oli vaihteeksi vähän jotain erilaista. Okei, kyllähän osa repliikeistä ja näyttelystä oli vähän tökeröä, ja varmaan sitä juontakin olisi voinut vähän hioa, mutta oli kuitenkin kiva että avajaiset ja varsinkin päättäjäiset eivät olleet pelkästään ohjelman mainostusta ja voittajien julkistamista.

Life Is Strange

Olin todella innoissani kuullessani ensimmäistä kertaa Life is Strangesta. Kerrankin peli, joka kuulostaa ihan kuin minulle tehdyltä! Ostin Anttilasta reilulla kolmellakympillä vielä jonkun collector’s edition-boksin, jossa tuli mukana pelin soundtrack-levy sekä pieni taidekirjanen. Olin todella innoissani jo paketin sisällöstä, tuntui uskomattomalta että sellaisen sai niin huokeaan hintaan. Kovista odotuksistani huolimatta myöskään peli ei pettänyt, vaan myös se oli todella laadukas ja kuten olin kuvitellutkin, ihan kuin minulle tehty. 

En tykkää yhtään peleistä, joissa on liikaa jännitystä. En ole koskaan pelannut enkä edes halua pelata mitään räiskintäpelejä, pelkkä ihmisten ampuminen ei vaan jaksa kiinnostaa. Minun tyyppisiäni pelejä ei ihan kauheasti länsimaissa tehdä, ainakaan suurella budjetilla ja vielä konsoleille. Ainut PS4-peli, jonka olin aiemmin ostanut, oli Journey (josta myöskin Collector’s edition, sisälsi myös Flower- ja Flow-pelit), jonka pelasin yhdessä illassa läpi. Oli siis todella kiva löytää toinenkin kiinnostava peli.

Love Live!

Love Live! on tässä vajaan vuoden aikana vallannut elämäni, ja saan lähes joka päivä kuulla poikaystävän huomauttelua sen pelaamisesta. Mutta en anna sen häiritä! On todella kivaa, että olen taas pitkästä aikaa löytänyt sellaisen franchisen, jonka krääsääkin voisin ostaa (en tosin vielä ole) ja jonka parissa jaksaa viettää aikaa. Syynä tähän on lähinnä School Idol Festival –peli, mutta toki animetkin on tullut katsottua ja tykättyä.

Peliä aloin tosiaan viime kesänä pelaamaan englannin serverillä, ja aika pian sen jälkeen katsoin ekan kauden animestakin. Toinen kausi meni syksyllä, elokuva keväällä, ja n. kuukausi sitten aloin pelata peliä myös Japanin serverillä. Oikeastaan oli vain ajan kysymys, milloin tähänkin peliin eksyn, sillä ylipäänsä rytmipelit ovat olleet lähellä sydäntä, ja kun vielä rytmipeliin on yhdistetty animetytöt, oli pelini menetetty.

Houkago no Pleiades

Olen aina tykännyt avaruusjutuista, ja taikatyttöjututkin on ihan kivoja, joten Houkago no Pleiades oli ihan kuin minulle tehty. Tykkäsin silloin jo ekasta OVA-jaksosta, vaikka se tulikin katsottua lähinnä kuriositeettina, että miltä oikein näyttää Subarun mainosanime. Tällä kertaa olin unohtanut koko mainosaspektin, ja muistin sen vasta siinä vaiheessa kun päähenkilön isä selittää tyttärelleen (jonka nimi oli tosiaan Subaru) miten auton moottori toimii. Viittaukset autoihin tai siihen tiettyyn merkkiin jäivät onneksi aika pieniksi, ja ihan hauskoiksi: juonena oli avaruusaluksen moottorin palasten kerääminen pleiadesilaiselle avaruusolennolle, moottorin ääniä päästelevien ”luutien” avulla. Hauskaa oli sekin, että varsinaisesti tytöt eivät olleet taikatyttöjä, vaan taikuus selitettiin jonkinlaisella pseudofysiikalla. Eihän ne selitykset mitenkään järkeviä olleet, mutta ihan hauska kuitenkin vaihteen vuoksi (pun unintended).

Popcult Helsinki 2016

Popcult on nyt ohi ja todellisuuteen palattu. Tajusin olleeni taas pitkästä aikaa conilumouksen vallassa, kun siskoni muistutti vessaani mennessään, että lamppu on rikki ja huomenna pitäisi soittaa huoltomiehelle ja tehdä koulutehtäviä ja ai niin, mulla oli tosiaan tällanenkin elämä. Tästä voidaan päätellä, että Popcult oli todella onnistunut tapahtuma ja mukava kokemus.

Henkiin herääminen ja Crunchyrollin palvontaa

Pitkästä aikaa päätin taas kirjoittaa animesta! Syy blogin hiljenemiseen oli animen katsomisen vähentyminen sekä se, että piti olla mukamas niin ajankohtaista asiaa eikä sarjojen viikoittainen seuraaminen ole koskaan onnistunut minulta. Nyt kuitenkin on vuoden aikana tullut katsottua sellainen määrä hyviä sarjoja, joista on vielä paljon sanottavaakin, että pakko taas herättää tämä blogi henkiin ainakin parin kuukauden ajaksi.

Houkago no Pleiades

Desucon Frostbite 2016

Frostbitesta on taas selvitty, onneksi tänään on vapaapäivä joten conista voi toipua ihan kotioloissa.

Perjantaina tuli lähinnä käväistyä Sibeliustalolla. Menin kaverilleni etkoille neljältä ja päädyttiinkin sitten kiinalaiseen syömään sekä hengaamaan, ja jätettiin avajaiset ja kaikki muukin välistä. Avajaiset olikin ainut, mitä olisin perjantaina halunnut mennä katsomaan, mutta eipä se mitenkään pakollista ollut. Ehkä vähän puuttui se yhteisöllisyyden tunne alkuconista joka nimenomaan avajaisissa syntyy. Kuudelta kuitenkin saavuttiin paikalle, vein kirpputorille tavaraa ja hengattiin pari tuntia Metsähallissa ennen kuin koti, sauna ja poikaystävä kutsuivat.

3D animessa - kuka sitä tekee ja miksi