lauantai 1. syyskuuta 2012

At Laz Meridian - Ritareita, satuja ja rakkautta

At Laz Meridian ei varmaan ollut tuttu nimike oikein kenellekään, kun sen julkaisemisesta Suomessa tiedotettiin. Siitäkin huolimatta jo pelkän kansikuvan perusteella jaksoin mielessäni hypettää mangaa vaikken tiennyt siitä mitään. Kansikuva kun on niin nätti, eikä fantasiashoujokaan ihan täysin luontaantyöntävältä kuulosta.

Manaa kammottaa, kun hänen vanha kiusaajansa Chihiro muuttaa 10 vuoden eron jälkeen takaisin naapuriin. Hän saa kuitenkin Chihirolta lahjaksi sormuksen, ja poika näyttää muutenkin muuttuneen. Sormus onkin taikasormus, jonka avulla Mana tupsahtaa toiseen maailmaan, Avaloniin, jonne hänet on kutsunut ritari Lancelot. Lancelot etsii keinoa päästä takaisin omaan maailmaansa, josta on paennut tunteidensa takia. Mana lupaa totta kai auttaa yksinäistä ritaria.

Onneksi sarja myös lunasti odotukseni. Pelkkä nätti kansikuva ei tietenkään kerro kaikkea, mutta väitän, että sisältö oli vielä nätimpää. Varsinkin tuo ensimmäisen sivun värikuva, jonka Sangatsu manga oli värillisenä onnistunut säilyttämään, on aivan ihana. Satoru Yuigan kynänjälki on tasaista, selkeää ja omaperäistä. Hahmot ovat tunnistettavia ja nättejä. Toisaalta kahden eri maailman kaksoset ovat toistensa näköisiä, mutta niissä on kuitenkin eroavaisuuksia, joista ne tunnistavat toisistaan (kuten Chihiro, Arthur ja Raven).

Sarjan teemat ovat toki aika kliseisiä, mutta niitä käsitellään mukavalla tavalla. Jo ensimmäiseen osaan mahtui paljon erilaista rakkautta, itseluottamuksen löytämistä ja unelmista kiinni pitämistä. Rakkaus toki nousee sieltä kaikista suurimmaksi teemaksi, mutta sitäkin on käsitelty monen eri hahmon kautta, jotka jokainen ovat erilaisissa tilanteissa. Hauskaksi teemojen käsittelyn tekee se, että Mana törmää niihin sekä omassa maailmassaan että Avalonissa. Sarja myös käsittelee niitä kypsällä tavalla, ja se on selkeästi suunnattu vähän vanhemmille nuorille, vaikka siinä ei ikärajaa olekaan.


Eniten tykkään siitä, miten sarja viittaa satuihin. Suurinta osaa satuteemoista ei sanallisesti tuoda mitenkään esille, vaan niihin viitataan vain kuvallisesti. Tästä esimerkkinä kaikki Liisa ihmemaassa-viittaukset: Avalonin sekä Manan naapurin puutarhassa on jotain ihmemaamaista, yksi juokseva kanikin löytyi ja tietysti tuo ensimmäisen kuvan värikuva. Toinen hienovarainen viittaus oli myös Hannuun ja Kerttuun: synkän metsän keskeltä löytyvä mökki, joka näyttää etäisesti piparkakkutalolta. Talossa asuva nainen ei sentään ole noita ja tuskin valmistaa piirakkansa pikkulapsista.


Vielä satuviittauksia enemmän minua riemastuttaa kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritareiden suora käyttäminen. Luin tuossa viime kesänä Päätön ritari-nimisen kirjan, johon oli koottu keskiaikaisia kauhutarinoita. Kirjan nimikkotarina kertoi juurikin Arthurin ritarista Sir Gawainista, ja oli aika hilpeää löytää sama herrasmies mangasta. Satuin kiinnostumaan kuningas Arthurista muutenkin noita juttuja lukiessani, ja tämä sarja pakottaa minut ottamaan asiasta lisää selvää.


Avalonin maailma ei kuitenkaan ole suora kopio mistään sadusta, vaan luo ihan oman satumaailmansa. Tosin siitä tulee vähän mieleen tämän kauden anime Jintai päättömien lintujensa sekä söpön ulkokuoren alta paljastuvan julmuutensa puolesta. Tähän mennessä on törmätty lähinnä vain lempeisiin ihmisiin, mutta odotan että tulossa on ties minkälaisia kieroilijoita.

Mitä tulee hahmoihin, niin itse pidän oikeastaan jokaisesta. Päähenkilö on samaistuttava, muttei mikään vässykkäkään. Tosin on hänessäkin niitä tavallisen shoujosankarin piirteitä. Hän on kuitenkin ihan symppis pohtiessaan päänsä puhki kaikenlaisia hupsuja rakkausasioita. Lancelot on traaginen ja yksinäinen hahmo, Chihirossa taas on vähän naistennaurattajan vikaa. En tiedä kuka lempihahmoni on, mutta ehkä yksi sarjan parhaista hahmoista on Manan ystävä Naga. Siinä on tytöllä munaa. Toisaalta tulee vähän yankii-fiilis pitkistä hiuksista ja korvakoruista ja asenteesta, mutta ilmeisesti hän ei sellainen ainakaan suoranaisesti ole. Myös hänen keski-ikäiset miesystävänsä on aika mielenkiintoinen aspekti. Se, että päähenkilön toinen kaveri Haruna seurustelee, kielii myös siitä, että mangan kohderyhmä ei ole ihan ne pienimmät tytöt. Kun vertaa At Laz Meridiania vaikkapa Sangatsun toiseen shoujouutuuteen Navi Lunaan, huomaa miten erilainen fiilis on vanhemmille suunnatuissa sarjoissa verrattuna nuorempiin.

Suurin miinus sarjassa tulee sen kerronnan ajoittaisesta sekavuudesta. Tekijä ei kuulemma ole tätä ennen tehnyt shoujomangaa, ja ehkä sekin vaikuttaa. Välillä on hetkiä, jolloin tipahtaa kärryiltä: kuka tässä nyt puhuukaan, mitähän tässä välissä tapahtui jne. Tähän mennessä lukemistani mangoista Tokyo Mew Mew on ollut heikoin tällä alalla, mutta ihan niin huonoksi At Laz Meridian ei sentään alennu. Myöskään mitenkään superomaperäinen se ei ole - perinteiset teemat, perinteinen fantasiaseikkailu kahden maailman välillä, perinteiset suhdesolmut. Todella nätti se kuitenkin on, ja jos yhtään on kiinnostunut Pyöreän pöydän ritareista, niin tämä on ihan pakko-ostos. Suosittelen kyllä kaikille, joita shoujo ei ihan kamalasti karmi.

Voisin syödäkin.
Mitä tulee Sangatsu mangan julkaisuun, niin se on aika samanlaista laatua kuin Sangatsulta voi odottaakin. Yksi värisivu löytyy, josta paljon plussaa, ja hintakin on alle kuuden euron. Sen sijaan pyyhkeitä tulee samoista asioista, joista on valitettu ainakin Anime-lehden toimesta jo kauan aikaa: painojälki ja ääniefektien korvaamattomuus. En ole yleensä niin tarkkasilmäinen että näkisin painojäljen huonouden muuten kuin vertailukuvissa, mutta nyt se pisti silmään lukujen aloituskuvissa. Ne ovat menneet osittain epäselviksikin. Painopaikka on Liettua, joka varmaan selittää aika paljon. Myöskään ääniefektien korvaamattomuus ei yleensä haittaa, mutta jos koko sivun läpi menee iso läjä hiraganoja ja sitten jossain yläkulmassa lukee pienellä että mitä tämä kirjoitusmerkkihirviö tarkoittaa, niin kyllä siitä menee vähän maku. Ymmärrän kyllä, että sellaisissa tapauksissa voi olla vähän vaikea korvatakin niitä koskematta originaalitaiteeseen. Eniten tosin ärsyttää se, että suoraan japanilaisten ääniefektien päälle on ladottu suomalaiset, jolloin niistä tulee myös vaikeasti luettavia.


Joka tapauksessa kiitän kovasti Sangatsu mangaa siitä, että toi tämän sarjan Suomeen. Olisi muuten satavarmasti jäänyt tutustumatta tähänkin söpöön teokseen - sitä kun ei ole julkaistu englanniksikaan. Olisi kiva tutustua jatkossa saman tekijän muihinkin teoksiin.

Lopuksi kerrottakoon vielä aiheeseen liittymättä, että Shievanime täyttää tänään kaksi vuotta! Niin kauan ensimmäisestä merkinnistä on kulunut aikaa. Tällä kertaa en vielä puhu tästä taipaleesta, ehkä sitten kolmivuotissynttäreiden koittaessa tulee ihan vain sille omistettu merkintä. Synttärilahjana voisin kuitenkin paljastaa, että tänä vuonna aion minäkin pitää jonkunlaisen joulukalenterin, ja Te pääsette vaikuttamaan sen aiheeseen. Äänestäkääpä tuosta oikealta löytyvistä napeista. Saa toki ehdottaa muitakin aiheita! Pistän joka tapauksessa kaikki noista korvan taakse myös tulevaisuutta varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti