28.8.2012

Arcana Famiglia 9


 Nyt Jolly. Käännä vielä sitä veistä haavassa.
Ilmeisesti sarja pystyy sentään nauramaan itselleen. Tuntuu kyllä siltä, että olisin mieluummin siinä joukossa, joka ei tuota ensi jakson previewissä esitettyä kysymystä näe. 

Visuaalisesti tämä jakso oli aika tasaista. Edelliseen jaksoon verrattuna parempi, mutta yleisesti ottaen keskinkertaista huonompaa. Mitenkään älyttömän kaunista tai rumaa jälkeä ei missään vaiheessa ollut. 

Söpöt nuoret Papa ja Jolly.
Juoni alkaa tässä vaiheessa mennä sellaiseen suuntaan, etten itsekään edes ole ihan perillä kaikista asioista. Totta puhuen en enää edes jaksa ymmärtää, saati pohtia asioita. Tarot-sopimushommia on tässä selvitelty, mutta en kyllä täysin ymmärrä sen logiikkaa. Ilmeisesti kaikki ihmiset eivät ole sopivia tekemään sopimuksia. Yleensä ne tehdään vain pakon edestä tai suunnittelun jälkeen, mutta miksi ihmeessä Felicitalla oli jo muutaman vuoden ikäisenä Arcana-voimia? Ne eivät kuitenkaan ole perinnöllisiä ja ovat ilmeisesti kuitenkin vapaaehtoisia, ja niihin liittyy tietty laskelmointi. Miksi sitten pienelle tytölle niitä on ängetty jopa kaksinkappalein? Voimat eivät myöskään vaikuta olevan pelkästään plussaa käyttäjilleen, vaan ottavat yhtä paljon kuin antavatkin. 

Tee sopimus kanssani /人◕ ‿‿ ◕人\
En ihan täysin jaksanut keskittyä siihen selitykseen, miksi Papa on nyt kuolemassa ja mikä se toinen vaihtoehto hänen pelastamiselleen oli. Joka tapauksessa Felicitan tunteenpurkaus kuullessaan isänsä kohtalosta oli todella hyvin näytelty. Jo viime jaksossa aloin kiinnittää ääninäyttelyyn huomiota melkein enemmän kuin kuvaan, ja kävipä mielessä sellainenkin ajatus, että olisi melkein mielekkäämpää kuunnella sarjaa ilman kuvaa. No, edellä mainitussa kohtauksessa Felicitan ääninäyttelijä teki todella hyvää työtä. Aiemmin hänen äänensä ei ole pahemmin erottunut edukseen, mutta nyt siihen kiinnitti huomiota hyvällä tavalla.

Ihanaa epätoivoa.
Mielenkiintoiseksi sarja on kuitenkin juonensa puolesta käynyt, varsinkin nyt jos Felicita käyttää kohtalon voimiaan. Tosin, vaikka se mielenkiintoinen onkin, niin olen edelleen vähän pettynyt siitä, että juonta ruvettiin kuljettamaan ihan eri suuntaan kuin alussa vihjailtiin. Saa nähdä käykö niin, että Papa tervehtyy ja koko Duelia ei pidetä ollenkaan. Luultavasti se jää tämän sarjan aikana joka tapauksessa näkemättä, jaksoja kun on jäljellä enää kolme. 

 Nämä Felicita-patsaat ovat muuten aika hämäriä. Tulee tunne, että Papa pitää lapsestaan vähän liikaa.

Tarot-juttuja en taida enää edes lähteä tutkimaan. Näyttäisi nimittäin siltä, että melkein kaikissa lopuissa ei ole mitään mielenkiintoista tai ne eivät liity hahmoihin mitenkään. Joko tarot-symboliikkaa on ajateltu syvemmältä tasolta kuin mihin minä jaksan uppoutua, tai sitten se on tarkoitettu suoremmaksi vihjeeksi, tai sitten se ei liity oikein mitenkään itse hahmoihin. Enimmäkseen ne varmaan liittyvätkin itse voimiin, mutta voimia ei sarjassa ole pahemmin nähtykään. Katsotaan vielä tuleeko viimeisten jaksojen aikana selvyyttä asiaan. Ennen asiaan perehtymistä luulin, että tarotit kiinnostaisivat ja että voisi vaikka ostaa itselleen kortit, mutta kun niitä vähän tutki niin totesin, etten usko tuontyyppisiin asioihin. Toki symboliikka kulttuurisissa teoksissa on ihan kiehtovaa, mutta korteista ennustaminen tuntuu suoranaiselta huuhaalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti