Viime keväänä koukutuin ensimmäistä kertaa elämässäni hyvin pahasti erääseen tv-sarjaan. En muista, että olisin koskaan katsonut yhtä antaumuksella mitään näyteltyä sarjaa. Tahkosin kaikki kahdeksan kautta läpi muutamassa kuukaudessa, ja katsoin sinä aikana keskimäärin 1,8 jaksoa per päivä. Vaikka tiedostin, että siinä oli paljon huonojakin puolia, kuten episodimaisuus ja itseään toistavuus, imeydyin vähän liiankin syvälle sen maailmaan. Kyseessä on amerikkalainen kauhusarja nimeltä Supernatural, jossa kaksi komeaa miestä metsästävät hirviöitä ja etsivät isäänsä sekä demonia, jolle kostaa heidän äitinsä kuolema.
31.10.2012
17.10.2012
Videoprojekti: ”Minä katson japanilaisia piirrettyjä”
Yhtenä iltana sain inspiraation ilmaisusta ”kiinalaisia pikkutyttöpiirrettyjä”.
Mietin, millainen suhde ilmaisua käyttäneellä henkilöllä on harrastukseen. Tuli
myös mieleen Supernaturalin eeppinen ”It’s called anime. And it’s an art form”-kohtaus.
Tästä syntyi idea videoprojektista, jossa harrastukselleen uskolliset henkilöt ”tulisivat
kaapista ulos” ja sanoisivat ylpeänä, että ”minä katson japanilaisia
piirrettyjä”. Tai ”minä katson aasialaista animaatiopornoa”. Tai ”minä katson
animea ja luen mangaa”. Myös pitemmin saa suhteestaan harrastukseen kertoa tai
tulla vaikka kaverin/puolison kanssa, jonka on harrastuksen kautta löytänyt.
Kaikista näistä ”haastatteluista” koostetaan sitten noin viisiminuuttinen video
(jos suosio on kovaa, niin useampia tai sitten pitempi).
16.10.2012
Syyskauden plussat
Plussat ovat pääasiassa sellaisia sarjoja, jotka yllättivät
positiivisesti. Miinukset löytyvät täältä.
15.10.2012
Syyskauden miinukset
Nyt alkaisi kaikki syksyn sarjat olla käynnistyneet,
joistain on ehditty nauttia jo kaksikin jaksoa. Koska sarjoja on paljon, jaan
ne kahteen postaukseen niiden fiilisten mukaan. Ensin ne huonot uutiset. Tässä
käsitellyt ovat sellaisia sarjoja, jotka tuottivat pienen pettymyksen tai joita
en alun perinkään kauheasti odottanut eivätkä sitten yllättäneet kauhean
positiivisesti. Suurin osa näistäkin sarjoista ovat olleet vähintään ”ihan
kivoja”.
13.10.2012
Studio Ghiblin uusimmat
Onnekseni Lahdessa on pieni underground-henkinen elokuvateatteri Kino Iiris, joka toi Ghiblin Kukkulan tyttö, sataman pojan (Kokurikozaka kara) Lahteen, kun Finnkino suvaitsi levittää leffaa vain muutamaan kaupunkiin. Kätkijät (Karigurashi no Arrietty) tuli sen sijaan ostettua tuossa pari kuukautta sitten DVD:lle ja päätin viimein katsoa senkin, että voin kirjoittaa fiiliksistäni molempien osalta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)