Supernatural The Animation - Kun Japani ei tehnytkään Hollywoodeja

Viime keväänä koukutuin ensimmäistä kertaa elämässäni hyvin pahasti erääseen tv-sarjaan. En muista, että olisin koskaan katsonut yhtä antaumuksella mitään näyteltyä sarjaa. Tahkosin kaikki kahdeksan kautta läpi muutamassa kuukaudessa, ja katsoin sinä aikana keskimäärin 1,8 jaksoa per päivä. Vaikka tiedostin, että siinä oli paljon huonojakin puolia, kuten episodimaisuus ja itseään toistavuus, imeydyin vähän liiankin syvälle sen maailmaan. Kyseessä on amerikkalainen kauhusarja nimeltä Supernatural, jossa kaksi komeaa miestä metsästävät hirviöitä ja etsivät isäänsä sekä demonia, jolle kostaa heidän äitinsä kuolema.

Tiesin jo ennen sarjan katsomista, että siitä on olemassa myös anime. Olin kuullut pääasiassa varovaisen hyviä arvioita animesovituksesta, mutta en voinut siltikään olla epäilemättä. Hollywood on niin monta kertaa pilannut animet, käykö sama väistämättä toisin päinkin? Koska minulla oli niin vahva tunneside sarjaan, pelkäsin etten pystyisi mitenkään sulattamaan animoituja Winchesterin veljeksiä. Kun sitten lopulta rupesin animenkatselupuuhiin, asetin odotukseni mahdollisimman matalalle ja mieleni avoimeksi. Sen ansiosta sarja pääsi yllättämään.

Anime ottaa paljon taiteellisia vapauksia. 22 jaksosta oli 5-10 jaksoa suurinpiirtein alkuperäissarjaa noudattelevia, loput aika lailla uusia tarinoita. Tämä ei kuitenkaan haitannut oikeastaan yhtään: alkuperäisen katsomisesta kun on minulla niin vähän aikaa, että oli ihan virkistävää, ettei tarvinnut katsoa kaikkea uudestaan samanlaisena. Sitä paitsi originaalijaksot olivat yllättävän hyvin kirjoitettua: usein piti miettiä oikein ahkerasti, että eikö tällaista jaksoa muka ollut. Ne siis istuivat Supernaturalin maailmaan ja niistä tuli dejavu-fiilis, vaikkei niitä oikeasti ollutkaan koskaan nähnyt. Useissa jaksoissa toki oli yhdistelty alkuperäisen elementtejä, mutta perusjuoni oli lähes aina uusi. Koska Supernaturalissa on muutenkin useita eri käsikirjoittajia, joka jaksolla omansa, ei automaattisesti voi ajatella että "tässä on eri käsikirjoittaja joten ei voi olla yhtä hyvä". Kaikista paras puoli juonessa oli se, että anime oikeasti toi jotain uutta. Esimerkiksi Samin ja Jessican suhdetta selvitettiin - tätähän ei tehty alkuperäisessä ollenkaan, ja lisäksi Jessica oli vaihtunut cheerleaderbimboblondista punatukkaiseksi fiksuksi naiseksi. Muutkin hahmot saivat lisää taustatarinoita.

Supernaturalin suurin viehätys on arvatenkin sen hahmoissa. Siinä anime ei onnistunut ihan täydellisesti. Sam oli varsin ihana ja in-character, mutta Dean häiritsi. Hänestä oltiin tehty alkuperäistä hölmömpi hahmo. Tuntui, ettei hän koskaan onnistunut edes naisasioissa animessa. Ulkonäkökin oli Samilla onnistuneempi kuin Deanilla, samoin kuin japaninikielinen ääninäyttelijä. Bobby ja muut sivuhahmot olivat myös usein erinäköisiä kuin näyttelijänsä. Johnissa sentään oli saatu pidettyä hahmon sielu ulkonäöstä huolimatta. Muutamia hahmoja oli jätetty kokonaan poiskin, tärkeimpinä Ellen, Jo ja Ash, mutta sen ymmärtää kyllä tiivistämisen takia. Eivät he olleet ollenkaan korvaamattomia, vaan heitä paikkaamaan löydettiin muitakin hahmoja ja tapahtumia.

Visuaalisesti anime on varsin onnistunut. Hahmodesignit ovat omaan silmääni ehkä vähän turhankin realistisia, olisin ottanut veljekset ennemmin kunnon nättipoikina, mutta ratkaisun ymmärtää kyllä. Yleiskuva on muutenkin realistinen, lukuunottamatta huikeita taiteellisempia kohtauksia. Huomaa, että on yritetty miellyttää amerikkalaisia, mutta sitähän Madhouse on tehnyt ennenkin ja onnistunutkin useimmiten. Animaatio on muuten todella hyvää, mutta hahmojen liikkuminen on tönkköä.

Kaikista parhaiten onnistunut osa-alue animessa on tunnelman luominen. Se todella on ehtaa Supernaturalia tunnelmaltaan. En ole satavarma, mutta veikkaisin, että soundtrack on varta vasten animeen sävelletty. Olisin silti voinut vaikka vannoa, että olin kuullut ne aikaisemmin Supernaturalissa - niin vahvasti ne toivat sarjan mieleen. Äänitehosteet loivat myös oman tunnelmansa ja varsinkin Impalan ääni oli ihanan tutun ja turvallisen kuuloinen. Visuaalisella puolella oli samaa synkkyyttä ja hämäryyttä kuin live actionissakin. Tykkään myös hirmu paljon siitä, että Kansasin Carry on my wayward sonia on käytetty endinginä sekä siinä vilahtavaa Deanin Eye of the tiger-kuvaa. Myös alun title screen ja alkumusiikittomuus noudattelevat alkuperäistä sarjaa.

Yhdessä asiassa anime oli jopa parempi kuin live action: draamassa. Anime herätti paljon enemmän tunteita ja onnistui esimerkiksi Roadkill-jaksossa alkuperäistään paremmin. Se ja monet muut jaksot olivat herkempiä, ja eri hahmojen tunteita jäätiin oikeasti hetkeksi pohtimaan. Toisaalta ärsytti se, että Winchesterit itkivät tässä paljon herkemmin.

PikkuWinchesterit olivat myös kivempia kun live action-sarjassa, en tykännyt varsinkaan Deanin näyttelijästä ollenkaan.

Noh, innostuin kehumaan melkein liikaa. Animesta nimittäin löytyy myös paljon puutteita ja epäloogisuuksiakin. Varsinkin Deanin viljelemät kulttuuriviittaukset ovat live actionin suola, vaikken puoliakaan niistä koskaan tajua, ja niiden totaalinen puuttuminen tylsistytti sarjaa. Myös musiikkivalinnat ovat alkuperäisessä usein todella oivaltavia, sopivia ja hauskoja, mutta tässähän ei yhtäkään laulettua biisiä voinut tietenkään käyttää. Suurin epäloogisuus oli se, kuinka rividemonit tuntuivat olevan öriseviä aivottomia hyypiöitä, kun taas korkeamman tason demonit ihan järkeviä, ihmisenkaltaisia otuksia, jollaisia kaikki demonit oikeasti ovatkin. Sekin, että Samilla olikin supervoimia jo lapsina oli uusi käänne ja täysin väärä, sarjassa kun nimenomaan painotetaan voimien alkaneen vasta puoli vuotta sitten. Toisaalta tämä juttu ei häirinnyt niin paljon, koska tähän liittyvä kohtaus oli niin loistava.

Kaikenkaikkiaan Supernatural: The Animation oli yllättävän hyvä adaptaatio. Täysin samanlainen kuin alkuperäinen se ei ollut, mutta ei sitä pitäisi koskaan odotaakaan. Kun ottaa huomion, että sarja tiivisti 44 reilun 40 minuutin jaksoa 22 reilun 20 minuutin pituiseen jaksoon, täytyy nostaa hattua. Koskaan ei jaksot tai sarja tuntunut kiirehdityltä ja vaikka materiaalia oli tosiaan karsittu pois rankalla kädellä, mikään siitä ei ollut niin relevanttia että sitä olisi jäänyt suuremmin kaipaamaan.

Tämä kuva koska Dick Roman-vitsejä ei voi koskaan olla liikaa.