Syyskauden päättyneet sarjat

Lupasin 2012-loppupostauksessani katsoa syyskauden sarjat ”mahdollisimman äkkiä” loppuun. Onneksi en sen suurempia aikatauluja lupaillut, sillä taas tuli bakagaijin-sarjat tielle aloitettuani ilmaisen Viaplay-kokeilukuukauden ja Ugly Bettyn katsomisen. Nyt sain kuitenkin viimein kaikki syyskauden jo loppuneet sarjat katsottua.

  

Hoidetaanpas ensimmäisenä alta luultavasti kauden huonoin katsomani sarja K. Katsoin sen suhteellisen nopeasti loppuun ihan vain siksi, että pääsen äkkiä valittamaan, kuinka surkea sarja se on. En muista, milloin viimeksi olisin vihannut noin paljon jonkun sarjan hahmoja. Siis ihan jokaista! Neko saa ärsyttävimmän hahmon palkinnon, Kuro tylsimmän. Päähenkilö Shirokin oli niin perinteinen päähenkilö kun vain voi olla. Sinällään sarjassa oli ammattimaiset ja hyvät ääninäyttelijät: he nimittäin kuulostivat ihan yhtä ärsyttäviltä kuin hahmonsakin. Daisuke Namikawan Italia-ääni särähti korvaan ja pahasti, Nekossa varmaan ärsyttävintä oli juurikin ääni. Päähenkilöiden lisäksi myöskään sivuhahmoista ei löytynyt yhtäkään kivaa hahmoa, joko hekin olivat yhtä ärsyttäviä tai sitten täysin yhdentekeviä.

  

Joskus juoni onnistuu pelastamaan sarjan huonoilta hahmoilta. Valitettavasti tässä ei sekään osa-alue toiminut. Kuningashommat eivät nyt ehkä suoraan olleet mistään kopioituja, mutta yleisesti ottaen juoni ei ollut ollenkaan omaperäinen. Muutama viimeinen jakso meni saarella ”tapellessa”, ja tuntui, ettei koko sarjassa tapahtunut paljon mitään jännittävää. Eniten kiinnosti ehkä päähenkilön salattu henkilöllisyys. Toivoin alussa, että se olisi oikeasti hullu murhaaja ja vain esittäisi kilttiä – se olisi ainakin ollut uutta animen saralla. Mutta ei tietenkään, eihän sellaista voi tapahtua nuorille suunnatussa sarjassa. Lopulta Saksa-kytkökset jäivät todella pinnallisiksi. Jos muuten luulitte, että se perinteinen anime-englanti on karmeaa, kuunnelkaapa K:n animesaksaa!

  

Ainut hyvä puoli sarjassa oli visuaalinen ilme. Sekin tosin onnistui ärsyttämään – harmittaa nimittäin, että tällaiseen scheisseen on syydetty niin paljon rahaa. Musiikkiakin monet ovat kehuneet, ja onhan se totta, että se sopii hyvin sarjan tunnelmaan ja on omaperäistä. Itse en kuitenkaan niistä pimputuksista pahemmin perustanut. Odotan vieläkin sitä, että joku sarja peittoaisi Panty & Stockingin jumputus-OSTin.

 

Vaikka sarja muuten oli surkeasti käsikirjoitettu, on pakko antaa plussaa viimeisen jakson loppumetreistä. Ei sekään käsikirjoitukseltaan niinkään ollut hyvää draamaa, mutta visuaalisuudeltaan kyllä. Kaikki tämän merkinnän K-kuvat ovatkin fiilistelyjä kyseisistä kohtauksista. Draama olisi ollut koskettavaakin, jos olisin vähänkään välittänyt hahmoista. Mitä sarjan lopetukseen muuten tulee, niin eipä se oikein kummoinen ollut. Vähän jätettiin asioita auki toisen kauden varalle, johon en omaa aikaani aio kuluttaa.

 

Ihan noin paljon sanottavaa minulla ei ole kauden kahdesta selvästi paremmasta sarjasta. Jätetään lemppari viimeiseksi ja otetaan ensin käsittelyyn Chuunibyo demo koi ga shitai, joka oli lopulta ihan kiva sarja. Henkilökohtaisesti se ei niinkään sykähdyttänyt, mitä nyt tuli omia Chuunibyo-muistoja mieleen, mutta objektiivisesti katsottuna se oli lähes huippulaatua. Ei varmastikaan parasta KyoAnia, muttei mikään floppikaan. Visuaalisesti se oli ihan perinteistä huippuhyvää KyoAnia, ja varsinkin tappelukohtaukset olivat huikeita. Harmi, ettei niitä ollut sen enempää, mutta rajansa se on budjetillakin. Tykkäsin myös ending-animaatiosta ihan sikana, ja siksi kuvituksena pelkästään sitä.

 

Sisällöltään sarja ei ollut ihan niin kiinnostava. Käsikirjoitus oli kyllä hyvää ja loppujaksojen draamakin oli yllättävän hyvin kirjoitettu, mutta yleisesti ottaen hahmot ja heidän suhteensa eivät kiinnostaneet niin paljon kuin olisi voinut. Ei sillä, hahmot olivat kyllä hyviä eikä yksikään heistä ärsyttänyt, mutta oikein mitään tunnesidettä ei muodostunut heihin. Ja vaikka ne lopun draamat olivat ihan uskottavia, tykkäsin silti enemmän kevyemmästä alkupuoliskosta. Chuunibyon seurassa viihtyi kuitenkin paremmin kuin K:n, ja se onnistui nousemaan sieltä miinus-ryhmästä plussiin.

Kauden lempparikseni nousi musta hevonen Tonari no Kaibutsu-kun, jota en alun perin meinannut edes katsoa. En ole pitkiin aikoihin nähnytkään uskottavaa shoujoromanssisarjaa animoituna, joten sellainen tuli ihan tarpeeseen. Vaikka yleisesti en ole kauhean innostunut romanttisista komedioista ynnä muusta, niin Kaibutsu-kun onnistui iskemään.

 

Syynä siihen oli loistavat hahmot. Melkeinpä jokaiseen pystyin itse samaistumaan ja kaikista opin pitämään. Hyvänä esimerkkinä voisin ottaa Ooshiman, josta en ensin oikein pitänyt hänen sotkiessaan Harun ja Shizukun välejä. Mutta kun hahmoon parin jakson ajan tutustuttiin, pystyin niin ymmärtämään häntä. Lempihahmoni tosin ovat söpö Natsume sekä vasta sarjan loppupuolella esitelty hieman mystinen Yuu.

  

Vaikka sarjassa käsiteltiin paljon myös kitkeriä tunteita eikä kaikki ollut läheskään aina hyvin, se onnistui silti saamaan katsojan hyvälle tuulelle. Koko sarjahan perustui Harun ja Suzukin edes takaisin sahaamiselle – tykätä vai eikö tykätä? Toki sen lisäksi tapahtui paljon muutakin, ja osa vähän jäi tapahtumatta. Toivottavasti saadaan toinenkin kausi, että selviäisi, miten Natsumen ja Micchanin välillä käy. 

  

Sarjan visuaalinen tyyli oli aika pelkistetty, mutta selkeä. Mitään huipputyylikkäitä kohtauksia ei ollut, muttei toisaalta myöskään derppailuja. Opening- ja ending-animaatiot olivat aivan ihania, opening kirkkaine väreineen ja ending pastellisävyineen. Tuntuu, että syyskaudella melkein jokaisessa sarjassa juuri se alue oli vahvoilla.