Desucon 2016

En alun perin edes ollut menossa Desuconiin tänä vuonna, kun en meinannut ohjelmakartasta löytää mitään kiinnostavaa ohjelmaa ensimmäistä kertaa ikinä, mutta kaverit saivat valitettavasti ylipuhuttua. Sainpahan samalla vietyä taas mangaa kirppikselle, niin se on vaan vähentynyt muutaman vuoden takaisesta neljästä kassista puolikkaaseen. Kaiken kaikkiaan jäi kuitenkin vähän sellainen fiilis, että tästäkö nyt maksoin kolmekymppiä.

Perjantai alkoi avajaisilla. Frostbitessa jätin ensimmäistä kertaa avajaiset väliin ja päätin silloin, että toista kertaa en tee niin. Oli hyvä päätös, koska avajaisten ja päättäjäisten tarina oli hauska ja toimiva, ihanaa että oli vaihteeksi vähän jotain erilaista. Okei, kyllähän osa repliikeistä ja näyttelystä oli vähän tökeröä, ja varmaan sitä juontakin olisi voinut vähän hioa, mutta oli kuitenkin kiva että avajaiset ja varsinkin päättäjäiset eivät olleet pelkästään ohjelman mainostusta ja voittajien julkistamista.


AMV-kisa oli myöskin siirretty perjantaille, omasta mielestäni toimi oikein hyvin näinkin. Se jäikin perjantain ainoaksi ohjelmaksi omalta osaltani. Videot oli tällä kertaa aika tasalaatuisia, siis että kerrankin jaksoi katsoa jokaisen. Ja kyllä sieltä löytyi uusia lemppareitakin, palkinnotkin meni vaihteeksi oikeaan osoitteeseen. Olikohan muuten ensimmäinen kerta, kun yleisöäänestyksen voittaja sai myös tuomaristolta palkinnon (muuten kuin ehkä huumorikategorian voittajan)? Itse äänestin Somewhere only we know-videota, koska olin päättänyt äänestää sitä, mikä eniten koskettaa. Aina siellä joku video on, joka saa itkemään. (Koska en ottanut yhtäkään kuvaa conista, upotan tähän merkintään lempparini AMV-kisasta.)



Lauantaina olin miettinyt kunniavieraan katsomista siitäkin huolimatta, etten ollut yhtäkään animea Kouji Masunarilta katsonut, mutta lopulta seurasinkin kaveriani Animen antagonistit- ja Oodi dominoille- luennoille. Animen antagonistit oli ihan perushyvä luento, luennoitsijalla oli kiva tapa puhua ja vitsitkin jaksoivat naurattaa (kiroilua olisi tosin saanut olla vähemmän, mutta tämähän oli K-18-tapahtuma). Lähinnä ehkä häiritsi muutamat mielipiteet, jotka ainakin luulisin poikkeavan yleisön yleisestä mielipiteestä. Siis, en esimerkiksi tiennyt että Suomessa on ihmisiä, jotka katsovat animea mieluummin ameriikan dubeilla, ja niitä myös näytettiin luennolla. Okei, se ratkaisi sen ongelman ettei takarivi nähnyt tekstityksiä, mutta olihan se nyt aika kamalan kuuloista. Antagonistien ulkonäöstäkään ei ollut mitään analyysiä, näytettiin vaan kuvaa kahdesta hahmosta ja todettiin että no kumman te nyt luulette olevan pahis. Tai että miksi ne synkän näköiset kaunispojat olivat muka niin paskoja pahishahmodesigneja, pitääkö kaikkien pahisten olla jotain järkäleitä vai häh? No, sali oli täynnä ja yleisöllä näytti olevan kivaa, joten luento taisi olla ihan onnistunut.

Seuraavaksi jäätiin katsomaan Dom dom dom – oodi dominoille -luentoa. Ennakko-odotuksia tai tietoja asiasta ei minulla ollut, ja luennoilla mainituista sarjoista ainoastaan Nana to Kaoru oli tuttu, mutta ihan ok luento oli materiaalinsa puolesta. Sinänsä aika simppeliä juttua, kuten että millaisia ovat miespuoliset tai naispuoliset dominoivat hahmot: asioita, joita on ehkä itsekin huomannut, mutta joita ei tarkemmin ole tullut ajateltua. Tällä luennolla eniten häiritsi se, kun luennoitsija heti alussa toitotti että tämä luento tulee olemaan huonojen vitsien SM-kisat, ja lopulta en huomannut suunnilleen yhtäkään vitsiä koko luennolla. Jos niitä oli, niin kukaan ei ainakaan nauranut.

Näiden kahden luennon perusteella voisin vielä muistuttaa luennoitsijoita, että lopettakaa se anteeksipyyntely. Antagonistiluennolla näytettiin paljon videoita, joka oli mielestäni todella hyvä asia. Se ei ollut hyvä asia, että ensin alussa varoitettiin että ”joo näytän videoita koska aikaa olisi jäänyt liikaa yli”, ja sitten aina uudestaan ”naureskeltiin” että arvatkaapas mitä, nyt tulee taas video. Mitä se meitä yleisössä haittaa, varsinkin kun luennoitsija oli valinnut niin hyvät videot! Ja dominoluennolla sitten tuo vitsien anteeksipyytäminen etukäteen. Huumori on todella vaikea laji, ja parasta se on silloin kun luennoitsija on itsevarma, valmistellut vitsin hyvin etukäteen ja luottaa siihen, että kaikki tajuavat sen. Sisäpiirivitsit on kivoja niin kauan kun kuuluu siihen sisäpiiriin, ja todennäköisesti kaikki yleisössä eivät. Älkääkä koskaan luvatko luennon alussa mitään, mitä ette voi täyttää. Mielestäni luentojen sisällysluetteloiden ja disclaimerien lukeminen ylipäänsä on vain pitkäveteistä ja vie turhaan aikaa, dominoluennolla varmaan melkein kymmenen minuuttia luennon alusta.


Luentojen jälkeen käväistiin myyntipöytäsalissa, en tosin ostanut mitään koska ajattelin käydä myöhemmin paremmalla ajalla. Lähdimme syömään, kaverit halusivat käydä vielä kansainvälisillä markkinoillakin. Tulimme takaisin Sibeliustalolle joskus ennen seitsemää, ja vasta silloin tajuttiin myyntipöytäsalin menneen kiinni jo kuudelta. Juuri kun olisin halunnut ostaa lauantain taidekujalaisilta vaikka mitä. Lohdutukseksi ajattelin ostaa jotain kirppikseltä, ja löysinkin Atelier Totori-pelin vain kympillä. Juuri maksettuani huomasin, että peli olikin japaniksi, enkä tietystikään sitä osaa lukea. Väsymys ja kaikenlaiset muut pienet vastoinkäymiset aiheutti sen, että olisin vain halunnut lähteä kotiin itkemään tai kiljumaan tai oksentamaan.

Olin kuitenkin päättänyt jäädä iltabileisiin asti, koska halusin nähdä bändin ja tanssiryhmän. Odotus tuntui todella pitkältä siihen asti, kunnes animehuoneessa alkoi Sakamoto-san desu ga. Oli hauska kokemus katsoa animea täydessä huoneessa, varsinkin huumorianimen naurunremakat olivat paljon tehokkaampia porukassa. Jatkossa mielellään lisää juurikin huumoria sekä lyhyitä sarjoja animehuoneeseen. Lyhytelokuvia, lyhärisarjoja, leffoja yms. olisi kiva käydä katsomassa muun ohjelman välissä.

My High School Can’t Be This Cute –bändi oli tosiaan sellainen, jonka halusin nähdä ihan vain mielenkiinnosta, millaista musiikkia soittelevat. Olihan se ihan jees, vähän harmitti ettei ihmisiä ollut Metsähallissa siinä vaiheessa vielä kovin paljon. Muutama biiseistä oli tuttuja, mutta yleisesti ottaen en niin kauheasti piittaa rokista, joten ei se innostanut niin paljon kuin olisi voinut. Mutta ihan mukavaa oli kuunnella. Seuraavana oli Hitode Army, jonka esiintymistä en ollut myöskään aiemmin nähnyt. Chotto! Chocolatesta tykkäsin, ja on tosi kiva että muitakin tanssiryhmiä on syntynyt (salaa unelmoin itsekin sellaiseen kuulumisesta, mieluiten tosin sellaiseen joka tanssisi Love Liveä). Tytöt olivat energisiä ja todella hyviä tanssimaan, katsoin joitain koreografioita silmät pyöreinä miettien, miten liikkuvat ihmiset voivat näyttää yhdessä noin hyvältä. Biisit eivät olleet tuttuja, en ole tuohon Denpagumiin koskaan tutustunut, mutta ehkä voisi koska kuulosti kivalta.

Sunnuntaina pääsin vihdoin sinne myyntipöytäsaliin tuhlaamaan rahojani. Taidekujalla ei ollut enää niin paljon kiinnostavia tuotteita, mutta sain silti kolme printtiä ostettua. Lisäksi Sangatsun pöydältä niitä viimeisiä suomenkielisiä julkaisuja mitä kerään, eli Yotsuba&!:n ja Trinity Bloodin uusimmat osat. Siinäpä se. Olin jostain syystä odottanut tosi paljon, että pääsen katsomaan mitä uutta mangaa on englanniksi julkaistu, mutta eipä sieltä löytynytkään mitään mielenkiintoista (mitä olisin kehdannut ostaa).

Shoppailun jälkeen cosplaykisa. Jouduttiin ylimmälle parvelle, ja varmasti moni yksityiskohta meni ohi kun ilmeitä ei sieltä tietenkään nähnyt. Cosplayn ja esitysten taso oli perushyvä, oma suosikkini oli Miku joka onneksi sijoittuikin toiseksi. Hall Cosplay vähän hirvitti etukäteen, mutta lopulta sekin oli mielenkiintoinen eikä haastattelut aiheuttaneet kovin suurta myötähäpeää. Paras juttu kisojen järjestelyssä oli kyllä referenssikuvat ennen hahmon tulemista lavalle, en tajua miksei tätä ole aiemmin tehty (paitsi kuulemma viime Frostissa).


Käytiin vielä katsomassa Little Witch Academia animehuoneessa ennen päättäjäisiä. Olin sen jo nähnyt ilmestyessään, mutta oli jo hyvä aika katsoa uusiksi. Suzy oli edelleen paras. Päättäjäisissä tosiaan jatkettiin avajaisissa alkanutta oikeudenkäyntinäytelmää, joka jaksoi edelleenkin viihdyttää.

Yleisesti järjestelyistä ei ole muuta valittamista kuin parkkipaikka. Se varmaan häiritsi eniten muitakin kävijöitä. Oma autoni oli motitettu jo perjantai-iltana. Onneksi se ei haitannut kauheasti, koska kotiini on vain reilun kahden kilometrin matka, ja olin jo miettinyt että tulisinko pyörällä coniin. Tavaramäärän takia se ei onnistunut, mutta auton menetettyäni päädyin parhaaseen mahdolliseen järjestelyyn, eli kuljin kävellen tai pyörällä koko viikonlopun, käytin autoa henkilökohtaisena narikkana ja lopulta sunnuntaina ajoin kotiin kantamuksieni kanssa. Lauantaina tosin kävin pelastamassa auton sataman parkkikselle, ja jopa hiekkaparkkikselta poistuminen aiheutti hampaiden kiristelyä, koska sinne oli muodostunut mottien lisäksi myös umpikujia. Muistelisin, että jossain Frostbitessa käytettiin liikenteenohjaajia, miksi niitä ei sitten ollut tässä conissa?

Loppujen lopuksi Desuconissa käyminen ei tänä vuonna tuntunut kannattavalta, kavereita kun olisi voinut nähdä vaikka vaan lounaan/illanvieton merkeissä viikonlopun aikana ja joudun varmaan kuitenkin ottamaan yhteyttä lauantain taidekujalaisiin, josko heiltä saisi postissa tilattua printtejä. AMV:t olisi voinut katsoa kotona, eikä luennoiltakaan tullut opittua paljon uutta. Ainut saavutus oli muutamat uudet animesarjat, jotka päätyivät katsontalistalle. Ehkä olen tulossa vanhaksi tai conit vaan alkavat olemaan jo nähty juttu, jos ohjelmassa ei satu sillä kertaa mitään kiinnostavaa olemaan. Palaan varmaan siihen samaan päätökseen, jonka jo muutama vuosi sitten tein: menen coneihin vain, jos on hyvä kunniavieras tai kiinnostavia luentoja koko conin ajaksi. Desuconeissa käyminen varmaan muutenkin vähentyy, kun tämän vuoden aikana muutan jonnekin muualle Lahden seudulta, jossa olen asunut ensimmäisestä Desusta lähtien.