sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Shingeki no Kyojin

Huom! Sisältää lieviä juonipaljastuksia animesta uusimpaan eli kolmanteen kauteen asti


Olen katsonut Shingeki no Kyojinia heti uuden animekauden ilmestyessä. Nyt kuitenkin mieheni halusi sen katsoa, ja suostuin katsomaan sen uusiksi, vaikka kuvittelin muistavani aika hyvin, mitä siinä tapahtuu. Olin kuitenkin väärässä, ja uusintakierros todellakin teki hyvää, jotta viimeisestä kaudesta saa sitten aikanaan kaiken irti. Olin nimittäin onnistunut autuaasti unohtamaan jo heti ensimmäisen ja toisen kauden välissä suunnilleen kaiken, ja monta asiaa oli mennyt ohi. Toisella katselukerralla kaikki pienetkin vihjeet esimerkiksi Annien, Reinerin ja Bertoltin henkilöllisyyteen tuli huomattua. Pieniä vihjeitä jokaisesta juonenkäänteestä todellakin viljeltiin pitkin sarjaa, mutta eihän niitä ensimmäisellä kerralla välttämättä tajua. 


Toisella katselukerralla sarjaa osasi myös katsoa paljon kriittisemmin, kun ei tarvinnut jännittää juonenkäänteitä tai pysyä kärryillä, kuka on kuka. Ensimmäisestä kaudesta tajusin sarjaa maratoonatessa viikoittaisen seuraamisen sijaan, kuinka paljon siinä oli kertauksia. Jokaisen jakson alussa oli minuutti tai jopa muutama kertausta siitä, mitä on jo tapahtunut. Jo ensimmäisellä kaudella oli flashbackeja vain muutama jakso sitten tapahtuneisiin asioihin. Myöhemmillä kausilla sen ymmärtää, sillä kausien välissä on ollut jopa vuosia aikaa, eikä ensimmäisellä kerralla ole välttämättä kiinnittänyt huomiota sellaiseen yksityiskohtaan, joka myöhemmin paljastuukin merkittäväksi. Ensimmäisellä kaudella kertaukset kuitenkin johtuivat lähinnä siitä, että sarjaa on pitänyt venyttää materiaalin puutteen vuoksi.


Sarjan vetävä voima on sen mysteerissä. En ole lukenut mangaa, joten koko tarinaa en tunne, mutta toistaiseksi sarja on onnistunut sekä jatkuvasti paljastamaan paloja sarjan maailman mysteeristä, että pitämään mielenkiinnon yllä. Vaikka tavallaan edellisen kauden lopussa paljastettiin kaikki, ei edelleenkään tiedetä mistään mitään. 

Sarja käsittelee massiivisia teemoja. Yhtäläisyyksiä voidaan vetää vaikkapa pakolaisaaltoihin ja sotiin, rasismiin ja konservatiivisuuteen (ja ihan suoraan natseihin). Onko ok tappaa titaaneja, jos ne onkin ihmisiä? Miksi toinen ihmisrotu vihaa toista niin paljon? Onko tietämättömyys hyväksi, jos sillä saavutetaan rauha? Osa teemoista ovat raskaita käsiteltäväksi shounensarjassa, eikä se aina onnistukaan täydellisesti, kuten vaikkapa sodan kuvaaminen. Joo, kyllähän siinä toitotetaan sitä, kuinka kurjaa on, kun kaverit kuolee ympäriltä, mutta juuri se tuntuukin niin epäaidolta. En ole ollut sodassa joten en voi sanoa omasta kokemuksesta, mutta veikkaisin, ettei jokainen ihminen koko ajan valittaisi ääneen siitä, kuinka kurjaa on olla niin voimaton mahtavan vihollisen edessä, kuinka inhottavaa on, kun kaikki kuolee ympäriltä ja niin edelleen. Ehkä sellaisen ihmisen, joka ei sotaa ole nähnyt, on pakko sanoin sanoa, että on tämä nyt niin hirveää, koska muutenhan saattaisi vaikka luulla, että sota on ihan kivaa. Nostan kuitenkin hattua yritykselle. Ehkä juuri sen takia katson animea, että niissä uskalletaan usein käsitellä vakavia yhteiskunnallisia teemoja jopa lapsille/nuorille suunnatuissa sarjoissa, eikä katsojaa aliarvioida.



Hahmot ovat myös aika kummallisen epätasalaatuisia. Hahmokaarti olisi todella mielenkiintoinen ja sieltä löytyy suoranaisia helmiäkin, mutta oikein kehenkään ei ehditä tutustua kunnolla. Sarja skippaa heti ensimmäisissä jaksoissa ensin 3, sitten 2 vuotta eteenpäin, ja sitten koko loppuaika hurahtaakin ohi suunnilleen kolmessa kuukaudessa, ajoittaisten takaumien (joita onkin rutkasti) lisäksi. Hahmoihin olisi ollut hyvä tutustua jo ensimmäisellä kerralla eikä vasta takaumien kautta seuraavilla kausilla. Mangasta on tehty kaikenlaisia spin-offeja, jotka syventävät hahmoja ja niiden välisiä suhteita, mutta piruakos minä siitä välitän, kun haluan vain katsoa tätä animea! Varsinkin päähenkilöiden ympäryshahmot, eli Conny, Sasha ja Jean, jäävät liian yksiulotteisiksi. He olisivat hyviä hahmoja ja heillä olisi varmasti todella hauskaa yhdessä, mutta juuri minkäänlaista interaktiota ei tapahdu, muuten kuin “voi ei nyt se kaveri syötiin”. Minusta ei myöskään tuntunut yhtään niin pahalta kuin sarjan hahmoista, kun osa kavereista paljastuikin pettureiksi, koska enhän minä edes muistanut koko hahmoja toista kautta ensimmäistä kertaa katsoessani!


Hahmojen huono kohtelu on entistäkin valitettavampaa, kun nostaa esiin muutaman onnistuneen hahmon ja kaikki pienet nyanssit, mitä niihin liittyy. Ensimmäisellä katselukerralla en antanut itselleni lupaa tykätä Levistä, koska olen special snowflake ja suosituimmasta hahmosta tykkääminen olisi ollut vitsin noloa. Toisella kerralla unohdin ernuilun ja antauduin tuolle rääväsuiselle 165-senttiselle lentävälle sirkkelille. Mutta minulla on perustelut! Ensinnäkin, Levin sukulaisuussuhteet. Mikasa ja Levi ovat sukua toisilleen, ja se näkyy juuri sopivasti ulkonäössä, heidän tavassaan taistella titaaneja vastaan (herra ja neiti lentävä sirkkeli) ja muussa olemuksessa. Se ei kuitenkaan ole ihan liian ilmeistä. Toinen sukulainen on Kenny, jolta Levi on oppinut puhetapansa. Se on yksityiskohta, josta olin erityisen riemuissani. Kenny ja Levi tykkäävät molemmat puhua paskasta. Toisella katselukerralla kiinnitin erityisesti huomiota jokaiseen Levin vuorosanaan, ja hänellä on tietty tapansa puhua asioista. Ja myös siihen, miten muut puhuvat Levistä, ja ainoat, jotka kutsuvat häntä alun perin pikkuiseksi, ovat Kenny ja Mikasa. Ehkä sekin on periytyvää. 



Muita hyviä hahmoja ovat Erwin, Sasha ja Hange. Hangen menneisyydestä ei vielä animessa ole ollut mitään, mutta muuten kaikilla on ollut mielenkiintoiset taustatarinat tai motivaattorit. Hyviä hahmoja yhdistää yksi asia: ne eivät ole päähenkilöitä. Valitettavasti eniten ruutuaikaa saavat Eren, Mikasa ja Armin ovat yksiä hahmokaartin huonoimmista hahmoista. Mikasan ainoat luonteenpiirteet tuntuvat olevan Erenin rakastaminen ja taistelutaito. Armin ei ole hyödytön hahmo vaikka niin luuleekin, mutta hänen tuulesta temmattu obsessionsa merta kohtaan alkaa käydä kuluneeksi, ja valitettavasti veikkaan sen olevan jatkossakin hänen kantava teemansa. Eren on niin ristiriitainen hahmo, että välillä tuntuu, tunteekohan edes mangaka päähenkilöään. Ensin Eren on niin varma siitä, että hän tappaa kaikki titaanit. Sitten yhtäkkiä hän alkaakin sanomaan, että minulla ei ole mitään ihmisarvoa, tappakaa minut, minusta ei ole mitään hyötyä. Ja sitten taas ollaankin ihmiskunnan ainoa toivo. Animepäähenkilöt ovat järjestään yltiömäisen huonoja, mutta Eren saattaa olla yksi huonoimmista. 


Lempparikohtauksiani sarjassa ovat se, kun Historia vetää Leviä turpaan ja kun Jean pyyhkii uskonsa ihmisyyteen Connyn paitaan (tätä lausahdusta aion käyttää itsekin). Tällaista hahmojen keskinäistä sananvaihtoa saisi olla enemmänkin, mutta ei, kaikki pyörii joko titaanien tappamisen, ihmisten tappamisen tai katsojan viimeisenkin Erenin sietokyvyn tappamisen ympärillä. Ymmärrän, että sarja on juonivetoinen, mutta hahmokaartissakin olisi potentiaalia, joka mielestäni jätetään käyttämättä.



Sarjan visuaalinen tyyli on tasaisen laadukasta. Eniten paukkuja on tietysti laitettu tiettyjen jaksojen taistelukohtauksiin, esimerkiksi ensimmäisen kauden loppujaksoihin. Kamera liikkuu tavalla, joka on 2D-animaatiolle todella haastavaa, luoden 3D-tyyppisen syvyysefektin. 3D:tä on myös käytettykin, mutta se ei juuri missään vaiheessa pistä silmään, kuten yleensä (paitsi pari titaania myöhemmillä kausilla). Ääriviivat ovat paksuja, taivas on henkeäsalpaavan kaunis. Värimaailma on sarjalle ominainen. Teknologian puuttuessa kaikki on ruskean, vihreän ja harmaan sävyistä. Sen suurempia visuaalisia kikkailuja ei nähdä, mutta silmäzoomauksia ohjaaja näyttää rakastavan. Nättejähän ne silmät on. Mikäpä niitä katsellessa. 


Kaiken tämän ranttauksen jälkeen Shingeki no Kyojin on kuitenkin ehdottomasti sellainen sarja, jota voisin suositella vaikkapa sellaiselle ihmiselle, joka ei animesta tiedä mitään. Tarina itsessään on ihan yleisesti fiktion mittapuulla mielenkiintoinen ja uniikki. Siinä on omat ongelmansa, osa varmasti mediansa ja kulttuurinsa tuottamia. Ehkä ne animepäähenkilöt vain pitää olla tuollaisia, jotta ne olisivat “samaistuttavia”. Ehkä mangassa on vain pakko kertoa viiteen kertaan, kuinka kurjaa se kavereiden menettäminen on, koska eihän lukija muuten pääsisi hahmojen pään sisälle. 


Viimeinen kausi tulee olemaan ainakin trailerin perusteella intensiivinen. Saa nähdä, miten sarjan massiivinen maailma saadaan tyydyttävästi pakettiin. Myös studion vaihto jännittää, mutta luulisin, että näin suositun sarjan sovituksen onnistuminen ei olisi ainakaan rahasta kiinni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti