15.7.2020

Tenki no ko

Kuulin ensimmäisen kerran Makoto Shinkaista ehkä n. 10 vuotta sitten, kun Crunchyroll vietti Makoto Shinkai-päivää näyttämällä kaikki siihenastiset elokuvat (3 kpl) päivän ajan ilmaiseksi. Ihastuin jo silloin henkeäsalpaavan kauniisiin taustoihin ja katkeransuloisiin rakkaustarinoihin. Ymmärsin kuitenkin sen, että Shinkain heikko kohta oli hahmodesignit ja ihmisten animoiminen, ja siihen aikaan Shinkai teki vielä melkein kaiken itse. Pientä toivoa elättelin jo Hoshi wo ou kodomon kohdalla, mutta valitettavasti se vasta menikin penkin alle, kun hahmosuunnittelija lainasi naamat naapuristudiolta.

Kimi no na wan myötä Shinkai sai vihdoin mielestäni ansaitsemansa huomion ja arvostuksen. Ja tiimin, jonka käsissä hahmotkin alkavat näyttää ihmisiltä. Kimi no na wa lunasti odotukseni, ja se todella on paras Shinkain elokuvista. Juuri sitä, mitä Shinkailta odotin (ja loppu oli kerrankin suht onnellinen!). 


Tenki no ko tuli lähes tasan vuosi sitten Japanissa teattereihin, ja siitä asti olen odottanut kieli pitkällä sen näkemistä. Koronakevät meinasi torpata suunnitelmani teatterissa elokuvan katsomisesta, mutta onneksi Finnkino on ottanut ohjelmistoonsa sellaisia elokuvia, joiden esittäminen jäi keväällä kesken (eipä niitä kyllä uusiakaan olisi juuri esitettäväksi). Päätin siis hemmotella itseäni ja käydä katsomassa elokuvan oikein IMAXissa.

IMAX-kokemus itsessään ei ollut kovin kummoinen. Olen kyllä tyytyväinen, että kävin katsomassa elokuvan teatterissa, siellä se pääsi oikeuksiinsa varsinkin äänien puolesta. IMAX-kangas on kuitenkin normaalia elokuvakangasta korkeampi ja kangas on kaareva, joten se näyttää vieläkin korkeammalta. Ainakin oma näkökenttäni tuntui loppuvan kesken, ja jos halusi seurata alareunan tekstityksiä, saattoi pienet yksityiskohdat jäädä näkemättä kuvan yläreunasta. IMAXin kuvasuhde on 1.43:1 (Itiksen teatterissa tosin on 1.9:1 kangas), kun normaalisti on tottunut katsomaan videot 16:9-kuvasuhteella. Välillä tuntui myös, että niin suurelta ja tarkalta kankaalta kuva näytti ajoittain jopa suttuiselta. IMAX on selkeästi parhaimmillaan nimenomaan sitä varten kuvatuissa elokuvissa, eikä sen takia kannata välttämättä maksaa lisähintaa anime-elokuvaa katsottaessa. 

Huom! Tästä eteenpäin juonipaljastuksia elokuvasta. Skippaa juonipaljastukset


IMAXista huolimatta yhden mielenkiintoisen yksityiskohdan elokuvan alkuvaiheilla: J. D. Salingerin kirjan Catcher in the rye, jota päähenkilö Hodaka luki. Tämä pieni yksityiskohta ja se, että tajusin Hodakan nimen olevan mahdollinen toinen viittaus kirjaan (päähenkilön nimi on Holden Caulfield), muutti oman elokuvakokemukseni täysin. Olen nimittäin juuri äskettäin lukenut kyseisen kirjan, ja kieltämättä elokuva käsitteli samanlaisia teemoja, varsinkin päähenkilönsä kautta. Kotoa karannut poika, joka yrittää pärjätä yksin isossa kaupungissa. Lopputuloskin on aika lailla sama, kun molemmat joutuvat palaamaan kotiin. Routa ja porsaat. Kaikki mitä siinä välissä tapahtuu, on toki erilaisia. Hodaka on Holdenia huomattavasti miellyttävämpi henkilö, ja hän sentään saa "tyttöystävän" eikä tarvitse tyytyä pelkkään pikkusiskon rakkauteen. Molemmissa teoksissa olin vähän pettynyt siihen, että pakofantasiat eivät sitten onnistuneetkaan, vaan yhteiskunnan normeihin oli vain pakko myöntyä, ja että se moraalinen opetus juurikin oli se, että ainoastaan koulut käymällä pärjää. Vaikka se kuinka totta olisikin, on se silti vähän tylsää. On kuitenkin hauska ajatella, että ehkä Hodaka oppi jotakin Holdenilta, eikä toistanut samoja virheitä. 


Toinen teos, johon Tenki no ko viittaa, on tietysti Kimi no na wa. Jos elokuvat laittaisi samaan aikaan pyörimään, niissä tapahtuisi samat asiat suunnilleen samoihin aikoihin, siis draaman kaarta ajatellen. Alussa montaasi jokapäiväisestä elämästä, lopussa juostaan pelastamaan tyttöä pulasta, huudetaan hänen nimeään ja tavataan hänet jossain todellisuuden tuolla puolen. Hieman harmittaa, että elokuvat ovat niin selvästi samanlaisia. Josko ensi kerralla olisi joku muu asetelma? Toki Shinkailla on aina keskeisessä osassa tytön ja pojan välinen romanssi, paitsi siinä Hoshi wo ou kodomossa, joka meni penkin alle. Ehkä se sitten on vain niin toimiva konsepti, mutta jotain erilaista siihen kaipaisi. Ehkä ensi kerralla tyttö pelastaakin pojan?

Tykkäsin siitä, miten tässä(kin) elokuvassa loppukliimaksi ei tullut elokuvan lopuksi, vaan sen jälkeen palattiin vielä hahmojen luokse hetkeksi. Usein tuntuu, että elokuvat loppuvat liian äkkiä, heti toiminnan jälkeen, eikä päähenkilöiden tekojen seurauksista puhuta mitään. Nyt puhuttiin, ja ne olivatkin massiiviset. 


Elokuvan opetus tuntui mielestäni hieman hassulta. Väistämättä elokuvan sääilmiöitä vertaa ilmastonmuutokseen. Tuntui, että elokuvan muut hahmot yrittivät sanoa, että ei yksittäisen ihmisen valinnoilla ole mitään merkitystä: luonto ja sää on aina käyttäytynyt oudosti, ja Tokio olisi ilman ihmisten vaikutusta merenpohjaa joka tapauksessa. Toisaalta päähenkilöt tiesivät, että heidän päätöksestään sää jäi sellaiseksi, mutta päättivät antaa sen olla. Noin räikeää itsekkyyttä harvemmin näkee animessa, perustuuhan japanilainen yhteiskunta yhteisö- eikä yksilökeskeiselle kulttuurille. Japanilaisen näkemyksen mukaan Hina olisi pitänyt uhrata, jotta muut olisivat säästyneet katastrofilta. Luulisi, että Hina itse kärsisi omantunnon tuskia aiheutettuaan koko kaupungin hautautumisen veteen. Loppu sentään jätti toivon paremmasta. Japani on tunnetusti sisukas yhteiskunta, jota on koetellut jos jonkinlaiset katastrofit, ja kaikenlaisiin olosuhteisiin on sopeuduttu, kuten tässäkin tapauksessa.


Ennakko-odotukseni Tenki no Kosta oli se, että se kärsii Kimi no na wan suosiosta, ja olin siinä oikeassa. Jos Kimi no na waa ei olisi, voisi Tenki no ko olla Makoto Shinkain paras elokuva. Nyt se tuntuu lähinnä kopiolta. Ei halvalta kopiolta, mutta kopiolta kuitenkin. Elokuva näyttää ja varsinkin kuulostaa todella hyvältä, hahmot ovat sympaattisia ja juonikin jaksaa kiinnostaa. Shinkai rakastaa sadetta, se tuli ilmi jo Kotonoha no niwassa, mutta kyllä sitä jaksaa katsoa lisääkin. Ensi kerralla Shinkai saisi kuitenkin keksiä jotain uutta ja erilaista.

1 kommentti:

  1. Muistan miettineeni samaa itsekkyys-epäitsekkyys-juttua, kun olin itse katsonut elokuvan. Mutta sittemmin – etenkin nyt kun tuli juuri katsottua uusi Japan Sinks -anime – on tullut mietittyä, että tässä pitäisi ehkä miettiä japanilaista luontosuhdetta laajemmin.

    Siinä mielessä siis, että japanilaisen maailmankuvan mukaan ihminen on aina ollut kaikkea muuta kuin luomakunnan kruunu, enemmänkin todella merkityksetön asia luonnon kokonaisuuteen verrattuna. Ihminen voi parhaansa mukaan rakentaa merimuureja tsunamien varalta tai betonoida rinteitä maanvyöryjä vastaan, mutta kaikesta huolimatta ihminen on lopulta vain mitätön muurahainen, joka voi vain tarrata vuorenseinään ja toivoa parasta, kun taifuuni tai muu piittaamaton luonnonvoima vyöryy ylitse.

    Ja kun tämän ottaa huomioon… niin ehkä ajatus siitä, että ihmisen valinnoilla voisi olla jotain väliä luonnon ohjailun kannalta, voikin tuntua puolestaan enemmänkin vähän turhan *yksilökeskeiseltä* ajatukselta. Mikä sitten puolestaan menee japanilaisia arvoja vastaan, etenkin tällaisessa elokuvassa jossa pääpointti kuitenkin on se romanssi.

    VastaaPoista