2.7.2013

Kesäkauden ennakko

Kevätkauden kanssa kävi tosiaan vähän hassusti. Ehkä kauden laadustakin kertoo se, etten lopulta jaksanut alkaa katsoa kuin yhtä sarjaa. Tai sitten olen vain huono animenkatsoja. Suoraan sanottuna en kestä sitä jos on liian monta sarjaa, joku noin kolme on optimi seurattavaksi viikoittain, joten saa nyt nähdä miten kesän kanssa käy. Kesällä kun näyttäisi tulevan ihan liikaa kivoja sarjoja.


Ensiksi ainakin omissa piireissäni eniten hehkutettu sarja, Kyoto Animation Free! (ja ei, en edes liiku fujoshipiireissä). Olin itsekin aluksi todella innoissani ensimmäisestä promovideosta, mutta uusien trailereiden ilmestyessä innostus on laskenut. Se kun ei enää näytä yhtään niin hyvältä kuin aluksi toivoin. No, sittenhän sen vasta näkee kun sarja alkaa, mutta pieni pelko on takaraivossa. Plus lisäksi sekin, etten tiedä jaksanko miten hyvin fujoshipaskaa. Joissain tapauksissa sellainen onnistuu viihdyttämään minuakin, joskus se vain ärsyttää. No, uimaripojuja on joka tapauksessa pakko katsoa, siitä kun tullaan varmasti puhumaan.


Toinen anime, josta varmasti tullaan puhumaan on Watamote. Olen kuullut puhuttavan mangasta jo paljon ja onhan se vähän itseänikin kiinnostanut, mutta olen tosi huono tarttumaan uusiin mangoihin. Siispä on ihan kiva, että siitä tehdään animesovitus. Saa nyt nähdä, koskettaako se minua itseäni kuinka hyvin, vähän on sellainen kutina ettei sarjaan tule mitään kauhean henkilökohtaista sidettä muodostumaan.

Nyt löytyi eeppinen screencappi kakkoskaudelta.
Henkilökohtaisista siteistä puheenollen: Milky Holmes saa taas uuden kauden, ja vaikka sarja ei mikään mestariteos olekaan niin kyllä sitä mielellään katsoo. Ja kun kerran bloginkin banneri on kyseisen sarjan kakkoskaudelta ryöstetty. Toivotaan, että kolmoskausi on kakkosta parempi, se kun tuntui toistavan aika lailla samat vanhat ykköskauden vitsit.

Shinobu on paras tyttö enkä edes muistanut sen nimeä.
Myös Monogatari-sarjasta tulee uusi kausi. Valitettavasti en ole vieläkään saanut Nekomonogataria katsottua, pitää varmaan ennen kuin tämä alkaa. Voi tosin olla, että tämän katsominen jää myöhemmälle. Jos sarjojen määrä jossain vaiheessa alkaa tuntua liialta, tämä taitaa olla ensimmäinen tippuja. Aion kyllä kaikki mahdolliset Monogatari-sarjan animesovitukset katsoa, koska vaikka hahmot ei kiinnosta enkä muutenkaan kauheasti tykkää, niin siinä on joku sellainen mysteeri, jonka selviämistä odotan. Bake- ja Nisemonogatari kun eivät ihan kauheasti selitelleet.


Sitten on tietysti vielä toinenkin supersuositusta mangasta tehty sovitus, Silver spoon. Maalaistollona aihekin on ihan kiinnostava, ja ei kai jotain muutama miljoona (vai mitä sitä mangaa on myyty) japanilaista voi olla väärässä.

Näiden lisäksi on muutamia muita sarjoja, jotka pikkaisen kiinnostaisivat mutta eivät ole ihan pakko nähdä. Brothers conflict olisi taas yksi ”lol en enää koskaan kato käänteishaaremisarjoja”-tuttavuus, mutta taitaa nyt jäädä rölläilyt rölläämättä koska en jaksa. Danganronpaa en ole pelannut mutta olen siitä paljon kuullut hyvää ja juonikin kuulostaa jännältä, mutta saa nähdä jääkö tällekään aikaa ja onko anime sitten kuinka hyvä. Uchouten Kazoku kiinnostaa lähinnä Kooji Kumetan hahmomallien takia, mutta enpä taida pelkästään siksi vaivautua. Blood Lad kuulosti jossain vaiheessa mielenkiintoiselta, mutta en tiedä enää. Ja näköjään jostain Recorder to Randoserusta tulee taas uusi kausi, jos sen edellisenkin saisi joskus katsottua.

Näillä mennään tässä vaiheessa, mutta saa nyt nähdä mitä kaikkia muita sarjoja internet yrittää tuputtaa sitten kun kausi alkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti