Takatalvi eli kuinka olen hidas mato

...Mutta sain sentään viimein kaikki talvikauden animet katsottua! Aplodit minulle! Amnesian katsoin jo ajat sitten ja muista oli jäänyt kaksi jaksoa roikkumaan. Mimiconin jälkeisessä huumassa sain ne viimein katsottua. Jotenkin tämä animeharrastus on jäänyt kokonaan kaikkien kivojen länkkäritelkkarisarjojen myötä, mutta Mimiconista sain uuden kipinän.

Täältä löytyy alkufiiliksiäni sarjoista sekä linkit niiden MAL-sivuille. Ihan vain muistutukseksi, eiköhän kaikki ole jo unohtanut mitä sarjoja talvikaudella meni.

AKB0048:sta ei ole kovinkaan paljon lisättävää. Toinen kausi oli ihan jees muuten, mutta vähän epätasainen. En odottanut näkeväni tässä sarjassa sellaisia derppailuja. Onneksi ne poisluettuna sarja näytti edelleen todella hienolta, ja kyllähän sitä rahaa oli selvästi käytetty.

Tällaisia derppailuja

Kuten ensimmäinen kausi, tämäkin tarjosi suuria tunteita ja eeppisyyttä, varsinkin loppupuolella. Kauden juoni ei lopuksi ollut kauhean vakuuttava, mutta ihan hyvä että sellainen edes oli. Tuli kuitenkin viimeisen jakson jälkeen fiilis, että eiköhän tämä ollut tässä. Ensimmäisen kauden jälkeen ajatteli, että tämän on ihan pakko saada jatkoa. Nyt tuntui, että vaikka nyt ihan kaikki ei ehkä selvinnytkään, niin tarina saatiin hyvin purkkiin. En odota kolmatta kautta, mutta jos sellainen tulee, niin en pane pahaksenikaan.

  
Tamako Market ei lopulta ollutkaan ihan niin kova sarja kun aluksi tuntui. Mielestäni koko prinssijuonen olisi voinut jättää pois. Oikeastaan Dela, Choi ja kaikki minkä lie kaukaisen saaren asukkaat olisi voinut heivata roskakoriin ja kertoa pelkästään draamasta tämän maailman hahmojen välillä. Luulin muuten koko sarjan alkupuoliskon ajan, että Dela ja kumppanit tulivat jostain toisesta ulottuvuudesta, mutta ilmeisesti niin ei ollut, kun kustikin polki sinne. Kai jossain etelän saarella sitten on puhuvia videoprojektorilintuja.

Vaikka sarja nyt ei kauhean merkittävä ollut ja tuskin koskaan katson sitä uudestaan, niin en kadu sen katsomista ihan vain yhden hahmon takia. Nimittäin Tamakon isän. Se oli aivan älyttömän sympaattinen hahmo kaikkine punasteluineen. Ai vitsit. Mochin isäkin oli hauska hahmo, ja heidän välistä kähinöintiä oli ihan liian vähän.

Elin siinä käsityksessä, että olisin kirjoittanut Amnesiasta *johonkin* heti sen katsomisen jälkeen, mutta joko muistan väärin tai sitten tiedosto on hukkunut jonnekin. Pitää siis yrittää muistella, mitä siitä oli tarkoitus sanoa. Hommahan meni lopulta niin, että vaikka sarja sinällään oli kauden huonoin, katsoin sen silti innokkaimmin. Se juoni vain koukutti, halusin tietää mitä ihmettä tässä oikein tapahtuu. En nyt tiedä, saatiinko kaikkea selville ja oliko se selville saatu sitten mitenkä järkevää settiä. Ei tainnut olla, kun en muista yhtään mitä oikeasti tapahtui. Tuntui, että selitys kaikelle oli jotenkin todella typerä ja vähän epälooginenkin.

Hahmoihin en onnistunut tykästymään. Päähenkilön nimettömyys oli ainut erikoinen asia hahmossa. Pojat olivat suurimmaksi osaksi ihan siedettäviä (Belts-kunia lukuunottamatta), mutta ketään lempparia ei heidän joukostaan löytynyt. "Paras" juonikaari oli Toomalla. En vaan saa tarpeekseni siitä, kuinka se jätkä vangitsi päähenkilön johonkin häkkiin pehmolelujen keskelle ja voi hyvä luoja, en voi lopettaa nauramista. Koko homma oli niin absurdi. Jaksan vieläkin nauraa ajatukselle siitä, että päähenkilö valitsisi Tooman ja sanoisi antavansa anteeksi törkeän vapaudenriiston sekä myrkytyksen, koska "Tooma yritti vain suojella minua". En todellakaan uskonut, että tämä sarja olisi uskaltanut tehdä jotain tuontapaista. Toisaalta vähän pelottaa, että joku nuori likka saa kuvan että tuollainen on ihan normaalia teiniromanssia.

Sasami-sanin ganbaroin viimeisenä loppuun. Ei se ihan huono sarja ollut, mutta ei kyllä vakuuttanutkaan. Eniten hommassa mätti käsikirjoitus ja sen hajanaisuus. Vielä ihan viimeisessä jaksossa tuli jotain uusia hahmoja, joista ei saatu tietää mitään. Sarja ei tuntunut etenevän oikeastaan minnekään. Ainut kehitys tapahtui jo ihan ensimmäisissä jaksoissa, kun Sasami saatiin ulos hikikomerostaan. Loppuaika draamailtiin äidin, kavereiden ja aika tyhjänpäiväisten vihollisten kanssa. Sarja kyllä näytti kivalta, kuten SHAFTilta osasi odottaakin, mutta kaikki muu meni vähän päin mäntyä.

Kevätkauden postaus taitaa jäädä tekemättä, koska päädyinkin katsomaan tällä hetkellä vain Shingeki no kyoujinia. Aku no hanaa kokeilin myös yhden jakson ajan, mutta droppasin tylsyyden takia. Mahdollisesti kirjoitan Shingekistä sitten sen loppuessa. Tiivistettynä: aivan mahtava sarja ja palautti uskoni animeen ja miksi sitä tulee vain yksi jakso viikossa.

"Me haluttiin vaan pitää con Mikkelissä, koska se on kivaa" eli Mimiconin ensiaskeleet

Olin varsin iloinen kuullessani, että omille hoodseilleni syntyy uusi con. Asun tunnin ajomatkan päässä Mikkelistä, joten pystyin hyvin menemään kotiin yöksi. Ajattelin meneväni Mimiconiin joka tapauksessa, mutta innostusta nosti myös laadukkaan oloinen puheohjelma, tajuttoman kauniin näköiset tilat ja se, että sain siskoni kaapattua mukaan lauantaiksi.

Mikaeli löytyi yllättävän helposti. Olimme paikalla joskus puolen yhden aikoihin, ja ensimmäinen tunti meni kierrellessä conipaikkaa. Tapahtumaan oli saatu mukavasti myös myyjiä, vaikka järjestäjät vähän valittivat joidenkin pääkaupunkiseudun firmojen ilmoittaneen conin olevan liian kaukana. Taidekujalle meni taas puolet rahoistani, niin ihania juttuja ihmiset myivät. Tuntuu muutenkin koko rahankulutukseni siirtyneen sille puolelle. Annetaan kuvan puhua puolestaan. Melkein kaikki mitä ostin oli joko käytettyä tai itse tehtyä, yritetään jatkaa samalla linjalla.

Conilootti lauantailta, sunnuntaina mukaan liittyi vielä pari mangaa

Kävimme tsekkaamassa myös pelihuoneen, jossa olisi voinut viettää enemmänkin aikaa. Pelihuoneen pitäjät auttoivat heti jos ei osannut jotain käyttää, ja tarjontakin oli yllättävän laaja. En osannut yhtään odottaa, että näin pienessä conissa olisi lähes Desuconin tasoinen pelihuone - tietenkään konsoleita ei siihen pieneen huoneeseen yhtä montaa mahtunut, mutta valikoimaa oli laidasta laitaan. Karaoke samassa huoneessa ei ollenkaan haitannut, toivottavasti karaokeakaan ei pelit. Ainut miinus pelihuoneessa oli sijainti, joka oli pitkän kummallisen käytävän päässä syrjässä kaikesta.
 
Ensimmäinen ohjelma meidän osaltamme oli Juha Paanasen haastattelu, ja se jäikin conin kohokohdaksi. Ihme, ettei aiemmat conit ole tajunneet pyytää suomalaisia ääninäyttelijöitä vieraiksi. Juha Paananenkin oli joutunut kalenterista tarkistamaan, ettei ole aprillipäivä, kun hän sai kutsun. Kollegat olivat kuulemma sanoneet, että olet hullu jos et mene ja lähettivät terveisiä koko ääninäyttelyalalta. Paanasen haastattelu auttoi selventämään vielä lisää omaa kuvaani Suomen dubbausalasta ja tarjosi varmasti hyviä vinkkejä myös niille, jotka alalle hinkuvat. Kettukarkkina kakun päällä oli vielä yllärinimmarinjakotilaisuus, josta saamme kiittää jotakuta yleisön edustajaa, joka tällaista hoksasi pyytää. Ja niitä jotka lainasivat kyniä.

Cossikisan osallistujat

Seuraavana vuorossa oli cosplaykilpailu, joka osoittautui pettymykseksi. Oli ehkä huonoiten järjestetty cossikisa, jonka olen ikinä nähnyt. Ensimmäinen feilaus oli se, että yleisön valoja ei ollenkaan hämärretty. Ehkä se johtui siitä, että kilpailijoiden täytyi löytää istumapaikka lavalta poistuttuaan, mutta kyllä se latisti aika paljon tunnelmaa. Konsepti oli perinteinen liukuhihnaposeeraus, jossa ei edes haastateltu kisaajia. Joo, ne haastattelut on usein aika awkwardeja, mutta parempi sekin kun ei mitään. Koko rykäisylle oli varattu aikaa melkein kaksi tuntia, mutta se kesti 45 minuuttia (josta perinteinen cossikisa 10 min). Palkintojenjaon voittajien kättelyt oli ihan hyvä idea, mutta toimi käytännössä aika nihkeästi. Ei kai sillä järjestyksellä olisi niin väliä ollut, eikä hommaa olisi tarvinnut demota ihan niin pitkästi.

Gotta Gijinka 'em all!-kisan osallistujat

Itse kisaajista ei ole mitään pahaa sanottavaa. Osa poseerasi vähän mielenkiintoisemmin kuin toiset. Gijinka-kisa oli myös tosi hyvä idea ja osallistujatkin loistavia, ainut miinus oli osallistujien vähyys. Toivottavasti kisa uusitaan ja siihen osallistuu enemmän ihmisiä ja muitakin kuin niitä Pokemoneja yms. eläimiä. Eikö kukaan muka halua olla leivänpaahdin?
Myös .ZERO-tanssiryhmä veti ihan hyvin, ja oli kiva että he olivat ottaneet kohteekseen japanilaiset poikabändit. Paraparaa ja AKB-tansseja kun on jo Suomessa nähty.

Ehkä hienoin paikka, jossa olen koskaan lätkää katsonut

Cossikisan aikaisen loppumisen myötä meillä oli rutkasti aikaa käydä syömässä. Mikkelin keskusta on onneksi vain 1,5 kilometrin päässä Mikaelilta, joten sinne oli kivutonta kävellä. Viimeisenä ohjelmana kävimme vielä katsomassa Animeskenen hyvät ja huonot uutiset, jota ennen tosin eksyimme väärään luentosaliin. Tästä kuvamateriaalia yllä.

Odotin Animeskenen hyviltä ja huonoilta uutisilta vähän viihteellisempää materiaalia, mutta toisaalta aikaiseksi saatiin rakentavaa keskustelua, joten ei kai siinä pahemmin hävitty. Panelisteja oli omaan makuuni ehkä vähän liian paljon, yhden tai kaksi olisi voitu ehkä pudottaa pois. Yleisöstä kun tuli myös sen verran rautaista kommenttia, että sille olisi suonut enemmänkin tilaa. Aiheet olivat hyvin valittuja, tosin osa vähän toisti edellisiä. Tämä oli yllättäen ehkä parhaiten keskustelultaan onnistunut paneeli minkä olen koskaan nähnyt: tuntuu, että se on usein mennyt anikimaiseksi oman mielipiteen toteamiseksi ilman, että edellisiä puhujia kommentoidaan mitenkään. Tässä oikeasti oli interaktiivisuutta sekä panelistien että yleisön välillä.

"Jos Nuuskamuikkunen olisi nainen, se olisi tällainen"

Kurjan Euroviisuyön jälkeen vääntäydyin sängystä ja ehdin juuri sopivasti katsomaan Buddhan rintaimplantteja eli aineksia animempaan elämään. Jos oikein kriittisiä haluttaisiin olla, voitaisiin valittaa vaikkapa tsundere-määritelmän väärästä käyttämisestä, muun asiapohjan huteruudesta tai siitä ettei luennosta saanut sinällään mitään konkreettista irti, mutta valitan vain karseasta slaidien taustaväristä. Viihdyin luennolla nimittäin todella hyvin ja tytöt osasivat esiintyä, vaikka ensikertalaisia olivatkin. En kadu yhtään sitä, että jouduin heräämään ihan liian aikaisin ehtiäkseni luennolle. Toivottavasti sama kaksikko jatkaa ohjelmanpitäjäuraansa, ja samalla huumorilinjalla.

Uskaltauduin vielä Cosplaydeittiin, jollaisessa en ollut vähään aikaan käynytkään. Olin hyvin skeptinen, en ole oikein koskaan tykännyt konseptista, mutta viihdyin lopulta ihan hyvin. Juontajat olivat hauskoja, samoin kuin osallistujatkin. Tosin paras puoli oli varmaan se, ettei ollut kuin kolme kierrosta; en olisi varmaan jaksanut katsoa yhtään enempää. Kyllä tuo taitaa olla aika aikansa elänyt ohjelmamuoto. Toivottavasti sen tilalle keksitään jotain yhtä päätöntä ja fujosheja palvelevaa. Lainatkaa vaikka joku muu tv-formaatti seuraavaksi. Tanssii cossaajan kanssa? Cosplay-Talent? Idols? Onnenpyörä? Selviytyjät? Tai keksikää joku ihan oma uusi cosplay-viihteen laji.

Cosplaydeitin jälkeen totesin tämän conin nähdyksi. Kaiken kaikkiaan viikonlopusta jäi kyllä varsin hyvä fiilis. Kävijöitä olisi voinut olla enemmän, toivottavasti ensi vuonna myydään loputkin liput. Mitä nyt voisi vielä parantaa, niin enemmän ohjelmaa ja parempi cosplaykilpailu. Suuremman salin lava näytti sen verran laadukkaalta, että siinä olisi hienoa nähdä kunnon esityskisa. Tällaista jo ensi vuonna, pliis? Olisi myös hienoa, jos Mimicon profiloituisi suomalaisten ääninäyttelijöiden coniksi. Kunniavierasta ensi vuonnakin siltä saralta, eikös joo?

Tämän ihanan figuurin löysin Mimikirppikseltä sikahalvalla

Yhteenvetona: Mimicon onnistui huikean hyvin ensimmäisellä kerrallaan, ja siltä voi odottaa jotain suurta jatkossa. Suosittelen lämpimästi oikeastaan ihan kaikille; cossaajille Mikaeli tarjoaa kaiken lisäksi vielä todella hienon miljöön.

Norio Wakamoto - sympaattinen mies vahvan äänen takana

Pääsin helmikuisessa Frostbitessa tekemään uuden aluevaltauksen: haastattelun tekemisen. En ole koskaan sellaista tehnyt ja vähän jännitti, varsinkin kun kaikki muut lehdistötilaisuudessa olleet olivat ammattilaisia. Siinä missä muilla oli nauhurit ja liuta kysymyksiä, minulla oli vain pieni vihko johon raapustin kynä sauhuten. Tilaisuudesta jäi kuitenkin todella hyvä fiilis, ja kokemuksenahan Wakamoton näkeminen oli ihan huikea. Kun mietin, miten voisin erottua haastattelullani kaikista muista Wakamotosta julkaistuista haastatteluista, en keksinyt muuta kuin oman näkökulmani mukaan tuomisen. Siispä haastattelun lomaan on piilotettu varovaista analyysiä myös miehen persoonasta. Jätän myös namedroppailun suosiolla Lohen siskoksille, jos siis kiinnostaa lukea tarkemmin jostain Wakamoton esittämästä hahmosta, suunnatkaa heidän tekemään haastatteluunsa.

Wakamoto aloitti kuvailemalla tyypillistä työpäiväänsä, joka kertoi jo aika paljon siitä, kuinka työlleen omistautunut Wakamoto on. Hän herää jo aamuviideltä ja aloittaa kehon rentoutuksella, meditoinnilla ja tunnin kuntoharjoittelulla. Hän käyttää omaa yhdistelmäänsä eri taistelulajimetodeista, jotka hän on kokenut hyödyllisiksi. Sen jälkeen Wakamoto kuuntelee omia, vanhoja äänityksiään ja harjoittelee niiden lausumista, yrittäen parantaa suoritustaan. Hän valitsee kolme ääntä tulevan päivän työn perusteella. Työpäivinä hän käyttää kolme ja vapaapäivinä jopa kahdeksan tuntia ääniharjoitteluun. Näin kaikki on valmista töihin mennessä, eikä töissä tarvitse enää harjoitella.

Kevätkauden ennakko

Kevätkautta on ehditty jo monessa paikassa haukkua heikoksi, vaikka se ei vielä ole edes kunnolla alkanutkaan. En ota siihen vielä kantaa, mutta jotain kertoo se, että alun perin olisin halunnut vähentää seurattavien sarjojen määrää, mutta en pysty koska niin monta sarjaa on pakko katsastaa.

Suurimmaksi osaksi kauteni koostuu hittimangojen sovituksista sekä jatkokausista. En yleensä itse lue mangaa ennen kuin olen katsonut siitä tehtyä animea. Tämä siksi, että ostan (tai lainaan) kaiken lukemani mangan, joten uusien, tuntemattomien sarjojen kokeileminen on aikamoista riskipeliä. Voi olla, että tälläkin kaudella tulevien sarjojen mangaversiot olisivat paljon parempia, ja ehkä niihinkin tulee tutustuttua tulevaisuudessa.

Shingeki no Kyoujin on näistä varmaan kaikkein tunnetuin tai ainakin eniten odotuksia herättävä. Manga arvosteltiin taannoin Anime-lehdessä, ja siitä lähtien olen ajatellut sen lukemista. Nyt pääsen sitten sopivasti katsastamaan sarjan animoituna ja voin sitten miettiä, ostanko mangaakin. Sarjan PV näyttää lupaavalta, ja Production I.G:ltä voi laatua odottaakin.

Minä katson japanilaisia piirrettyjä-video

Viime vuoden lokakuussa sain idean, josta lähti aika äkkiä muotoutumaan kokonaisuus, joka on lopulta tullut valmiiksi. Puhun siis tietysti Minä katson japanilaisia piirrettyjä -videoprojektista. Lopputulos on jotakuinkin samanlainen kuin suunnitelmatkin, joten projektin voi sanoa onnistuneen hyvin.

Projektin tuotannossa ei oikeastaan kovin kauaa mennyt. Työtunteja yhteensä ehkä 5-10. Kuvaukset pidettiin käytännössä DesuTalksissa ja Desucon Frostbitessa. Mahdollisuus oli myös lähettää itse kuvaamaa materiaalia minulle, ja yksi porukka oli jo kovasti näin tekemässäkin, mutta se sitten kaatui heidän päässään johonkin. Harmillista, koska heidän suunnitelmansa kuulostivat todella hyviltä. Frostbiten jälkeen editoin videon käytännössä kahdessa päivässä, samalla kun keräsin tekstiosallistumisia videoiden väliin.

Waksucon eli Frostbite 2013

Olin tällä kertaa Desuconissa uudenlaisessa roolissa kävijän sijasta: ohjelmanpitäjänä ja median edustajana. Kuvasin sekä lauantaina että sunnuntaina Minä katson japanilaisia piirrettyjä-videoprojektia. Ennakkofiilikset conista olivatkin siksi jännittyneet; muuten en olisikaan koko conista stressannut. Ohjelma ei kauheasti innostunut: muutamia katsottavia luentoja löytyi, mutta aika paljon oli tyhjiä välejä. Tämä johtui lähinnä cosplayohjelman paljoudesta ja siitä, ettei sarjakohtaista ohjelmaa ollut mistään minulle tutuista sarjoista.

Lauantaiaamu alkoi perinteisesti avajaisilla. En ole missannut niitä vielä yhdestäkään Desuconista, enkä missannut onneksi nytkään, vaikka lähellä oli. Edelleenkään avajaiset eivät yltäneet sille tasolle, mitä ne olivat vuonna 2010, kun Haruko Momoi lauloi ja Jussi Kari stalkkasi cossityttöjä videolla tai jotain siihen suuntaan. Olihan näytelmä hauska, mutta olisiko se toiminut paremmin videolla? Juontaja oli vähän kankea – sinällään showmiehen tuntuinen, mutta se paperista lukeminen ja muodolliset kysymykset kuulostivat hassuilta. Avajaisissa parasta on yleensä se, että ne nostavat confiiliksen korkealle, mutta tällä kertaa siinä ei ihan onnistuttu. Muuten kuitenkin ihan hyvä suoritus.

  

Ensimmäinen tunti meni conialuetta kartoittaessa. Käväisin lyhyesti vähän joka paikassa ja tein kaikki myyntipöytäsaliostokset. Puoli yhdeltä alkoi viimein Johanna Karin Hyvät, pahat ja älyttömät-luento, joka jäikin varmaan conin parhaaksi luennoksi, tai ainakin yhdeksi niistä. Johannaa on aina miellyttävää kuunnella, hänellä on hauskoja juttuja ja aihekin oli hauska. Sinällään päähän ei jäänyt mitään kauhean informaatiivista, mutta oli viihdyttävää päästä nauramaan kaikille pöhköille jutuille, mistä animea on tehty.

Studio Trigger – tulevaisuuden tähti?

Kokeilen välillä jotain uutta ja rohkeaa ja puhun tulevaisuudesta. Ja hieman menneisyydestäkin.

Kun Hiroyuki Imaishi lähti Gainaxilta joskus pari vuotta sitten, en osannut oikein järkyttyä, vaikka olisi varmaan pitänyt. Tykkäsin jo silloin Imaishista, en vain tiennyt vielä siitä. Vasta oikeastaan sen uutisen myötä tajusin, kuka oli (ainakin yksi) pääpahis Panty & Stockingin, Dead Leavesin, FLCL:n ja Gurren Lagannin takana. Tykkään eniten siitä animaatiotyylistä, niistä terävistä kulmista, tummista varjoista ja väreistä sekä aivan ihanista räjähdyksistä ja savupilvistä. Samankaltaisuutta on myös Takeshi Koiken Redlinessa, jossa Imaishillakin oli näppinsä pelissä.